Perheenäiti joutuu sydäntalvella oudon päällekarkauksen uhriksi. Arvaamaton ja väkivaltainen ”setä” opettaa poikajoukolle uusia leikkejä. Tiedustelupartio tutkii maan tasalle pommitetun pikkukaupungin raunioita. Viemarikeisari Konemetsan hevostallilla vallitsee kirouksen ilmapiiri.
Yö on viisain kertoo ihmisistä, jotka joutuvat tekemään valinnan kauhun ja epätoivon välillä. Heidän tarinansa muistuttavat kauhunovelleja, vaikka yliluonnolliset hirviöt pysyvät piilossa.
Teos on novellikokoelman ja romaanin risteytys: kertomukset muodostavat yhdessä johdannon Neljä ratsastajaa -romaanisarjalle, joka alkaa kirjan viimeisillä sivuilla.
Sanotaan että jos katsoo liikaa pimeyttä niin se alkaa katsoa takaisin. Tätä novellikokoelmaa lukiessa tuntui että pimeys on vahvasti läsnä äärettömän hirveänä mutta myös hauskana ja rikkaana. Nautin ja tasaan hengitystäni.
Luin nyt toistamiseen Jaakko Yli-Juonikkaan teoksen Neljä ratsastajaa: Yö on viisain (2018). Syynä uudelleen lukemiseen on se, että silloin kun luin tämän ensimmäisen kerran, sarjan muut osat eivät olleet vielä ilmestyneet. Nyt kolme "jatko-osaa" (lainausmerkeissä siksi, että en vielä tiedä, ovatko ne oikeasti jatko-osia sanan perinteisessä merkityksessä) odottavat lukemistaan. Viides osa jääkin näillä näkymin lukematta, sillä viidennen osan Yli-Juonikas julkaisi sadan kappaleen omakustanteena ja sen teoksen sai vain tilaamalla kirjailijalta suoraan. Eipä taida kirjastossa olla.
Neljä ratsastajaa on noin kymmenen sivun aloitus "jollekin". Ilmeisesti. Kun kirjan kääntää toisin päin, pääsee lukemaan Yö on viisain -kirjaa, joka sisältää 11 noin parinkymmenen sivun novellia. Lyhyin novelleista tosin on vain kahden sivun mittainen. Luin kirjan tämän puoliskon ensin, kuten aiemmallakin lukukerralla. Novellit ovat luokiteltaviksi kauhunovelleiksi - ja hyviksi sellaisiksi. Yksi novelleista, Paulin karanteeni, toi vahvasti mieleen 1980-luvun yhden Twilight Zonen jakson. Tosin tuossa Twilight Zonen jaksossa oli vielä karmeampi loppu.
Neljä ratsastajaa -osuudessa (onko tämä nyt novelli vai romaanin alku vai mikä) on mitä todennäköisemmin sama päähenkilö, kuin Yö on viisain -osuuden ensimmäisessä novellissa. Vilahtaapa Neljä ratsastajaa -osuudessa sama paikkakunta ja miljöö, kun Yö on viisain -osuuden Paulin karanteeni -novellissa.
Mitä muut osavat tuovat tullessaan, jatkuuko tämän teoksen tarinat jotenkin vai mistä Neljä ratsastajaa -sarjassa on kysymys. Se selviää kohta lukemalla ne muut osat.
Yli-Juonikas (jolta olen lukenut aiemminkin muistaakseni yhden tai kaksi teosta) kuuluu Mahdollisen kirjallisuuden seuraan, kuten esimerkiksi kirjailija Harry Salmenniemi. Eli vähän kokeilevaakin proosaa Yli-Juonikaskin paikoin kirjoittaa. Tuli seuraava vertaus mieleeni. Jos Harry Salmenniemen teoksia luonnehtisi kirjallisuuden vastineeksi tv-sarja Ihmebantulle, niin Yli-Juonikkaan teokset puolestaan voisivat olla Ranuan kummit -tv-sarja. Hieman absurdia ja osin abstraktia tekstiä molemmilta, mutta Salmenniemi vetää ehkä vieläkin oudommin välillä. Yli-Juonikkaan tämän teoksen novellit olivat ihan selkeää tekstiä, mutta Neljä ratsastajaa -osuudessa oli jo jotain sanoisinko "häiritsevää".
Hämäriä, jokseenkin ahdistavia mutta kiehtovia novelleja. Loppua kohti hyväksyin sen, että tässä pedataan romaanisarjaa, ja toivon että tulevat teokset sitten aikanaan auttavat ymmärtämään monia yli hilseen menneitä kohtia. Yli-Juonikkaan tekstiä lukiessa tuntuu aina siltä, että on kusetuksen tai sumutuksen uhrina. Monet humoristiset kohdat, jotka ymmärtää avautuvaksi vain pienelle joukolle, luovat voimattoman tunteen siitä, miten paljon viittauksia itseltä menee ohi. Mahtava!
Tähän pitänee palata uudelleen seuraavan romaanin ilmestyessä.
Tämä novellikokoelma lupaa paljon. Tyyli on tuttu, ja viehättävän nyrjähtäneistä novelleista hiljalleen muodostuva sirpaleinen kuva alustaa kirjasarjaa, joka varsinaisesti alkaa vasta kirjan lopusta. Mihin suuntaan määrittelemättömällä tavalla uhkaava tunnelma kehittyykään? Ei näitä odotuksia voi olla mahdollista lunastaa täysimääräisesti tulevissa osissa, mutta olen kuitenkin iloinen, että seuraava osa neljää ratsastajaa odottaa jo pöydällä.
Häiritseviä novelleja, joissa väkivallan uhka roikkuu koko ajan ilmassa. Parhaimpina (pahimpina?) esimerkkeinä todella kieroilla säännöillä pelaava Varastetut suudelmat sekä äärikristillisestä sekopäästä kertova Rukouspyyntö.
Toisesta päästä kirjaa löytyy uuden romaanisarjan avaus, Neljä ratsastajaa. Tämä oli ensimmäinen Yli-Juonikkaani, muttei jää viimeiseksi, sillä romaaniavaus koukutti kerralla.
Pelkäsin etukäteen teoksen olevan minulle liian viisas. Niistä vähistä kirjallisuuden opinnoistani Yli-Juonikas jäi minulle mieleen jonkinlaisena Kirjallisuusihmisten (™) fiksuna lempparina jota kaltaiseni rahvas ei voi ymmärtää, mutta ainakin tämä novellikokoelma oli oikeasti hyvä ja ymmärrettävä. Ilahduttavan karmeita novelleja. Taidokkaasti kirjoitettu kokonaisuus.
Olen aikaisemmin lukenut Jaakko Yli-Juonikkaalta Jatkosota-extran, josta sopivan anarkistisesta kirjasta pidin kovasti. Tämän nyt lukemani Yö on viisain -teoksen suhteen olin aluksi hieman varauksellinen, vaikka siinä oli samaa anarkismia, absurdia ja surrealismia. Tässäkin jo kirjan rakenne on hyvin omaperäinen, jonka idea selvisi minulle sisäkannesta luettuani jo melkein koko kirjan. Toisin päin lukien kirjassa on yksitoista novellia ja toisin päin lukien ensimmäinen luku tulevasta romaanisarjasta. Novellit ovat johdantoa tähän tulevaan sarjaan. Novellit ovat aihepiireiltään ja tyyliltään varsin kirjavia – kuten oli Jatkosota-extrakin – ja antaa aiheen odottaa romaanisarjalta hurjaa mielikuvituksen lentoa ja tyylien moninaisuutta.
Militaariset teemat toistuivat useammassa novellissa, yleensä mystisen synkkinä. Lukiessani novelleja huhtikuussa 2022 monet tarinat veivät ajatukset niin koronapandemiaan (”Paulin karanteeni”) kuin Ukrainan sotaan (”Viisikko”). Sitaatti viimeksi mainitusta novellista: ”Kylä oli pommitettu maan tasalle viikko sitten, tuuli oli ehtinyt viedä laastitomun ja bensiinin käryn pois. Kaikki oli vedetty näkyviin, taiteltu auki. Sadan miljardin palan palapeli oli irrotettu kehyksistään, rikottu ja siroteltu ympäri maan piiriä.”
Suosikkini taisi olla novelli ”Täytyykö kaikki tehdä itse”, murhamysteeri maaseudulla, josta iltapäivälehdet olisivat saaneet lööppejä moneksi päiväksi. ”Rukouspyyntö” puolestaan oli minulle jo liian outo. Hiljalleen vakuutuin siitä, että taidan sittenkin jossain vaiheessa lukea romaanisarjan – ihan jo pelkästään saadakseni tietää miten kirjailija yhdistää romaaniksi novellien kirjavat teemat.
Jaakko Yli-Juonikkaan "novellikokoelma" Yö on viisain (2018) on hämmentävä teos. Yli-Juonikas kuuluu vuonna 2010 perustettuun "Mahdollisen kirjallisuuden seuraan", jonka tavoitteena on tutkia ja laajentaa proosailmaisun keinoja ja luoda kokeellista proosaa. Kokeellisuus ja rajojen rikkominen näkyy myös tässä teoksessa. Teoksen 11 kirjoitelmaa eivät ole niinkään novelleja, vaan ennemminkin romaanin aloituksia, jotka alkavat ihan kiinnostavasti ja ovat rakentavinaan jotain kokonaisuutta, mutta töksähtävät poikki ilman minkäänlaista draamallista kaarta. Oikeastaan vain kirjoitelmassa "Täytyykö kaikki tehdä itse" löytyy novellimainen draaman kaari.
Osassa teoksen "novelleista" on jotain yhteyksiä toisiinsa: 11-vuotias tyttöuhri ja nimi Seriator mainitaan ainakin kahdessa tai mahdollisesti useammassa kirjoitelmassa. Myös sotatilassa oleva Giltinen pommitettu kaupunki tulee esille kahdessa tarinassa. Yhteydet jäävät kuitenkin lukijalle hämäräksi, vaikka yrittäisikin hieman selailla takaisinpäin ja saada tapahtumien välille sidosta. Teoksen viimeinen tarina löytyy, kun kääntää kirjan toisinpäin ja alkaa lukea taaimmaiselta sivulta eteenpäin. Tämä tarina aloittaa Neljää ratsastajaa -romaanisarjan, jonka viimeinen, viides osa, on julkaistu vain 100 kappaleen omakustanteena.
Yö on viisain -teos on hankala arvioida, koska se oli niin hämmentävä, ja lukijalle jää epäselväksi kuinka paljon eri tarinat saavat jatkoa tai selitystä romaanisarjan myötä. Muuten kyllä nostan hattua kokeilevalle proosalle ja kirjallisten konventioiden rikkomiselle.
Tosi hyvää shittiä, ja kiinnostavasti käytetään eri rekistereitä ja tekstin lajeja. Yli-Juonikas on postmodernismi itse. Taitavasti rakennettu jännittävän uhkaava tunnelma, johon tulen itse täydentäneeksi mielikuvituksestani niitä kamalimpia asioita, joita olen oppinut populaarikulttuurista. Se sopii erityisesti, jos tarkoitus on oikeasti pohjustaa romaanitrilogiaa, jonka ilmestyminen ei tietysti ole lainkaan varmaa. Koko trilogiahomma nimittäin saattaa olla huijausta. Se olisi sääli.
Olen alkanut pelotella pienempiäni kertomalla heille herrastamme Seriatorista. Kauheinta ei ole se mitä näytetään tai mistä kerrotaan, vaan se, mitä ei näytetä ja mitä ei kerrota.
"Kukaan ei tuntunut tietävän edes, oliko Seriator mies vai nainen vai jokin muu, mikä hänen etunimensä oli, oliko hänellä edes muuta nimeä kuin Seriator. Kun tallityttöjen puheissa jatkuvasti toistuva hahmo pysyi näkymättömissä, ei voinut välttää vaikutelkaa että Seriator oli näkymätön taustavaikuttaja eli nukkemestari." "Seriator on kaikkein pahin ja hulluin isäntä; Milo on myös paha, mutta hän osaa puhua tarkastajille oikein." "j) Kulujen osuutena (mm. vaihtopalkkio) Seriator pidättää 2 %."
Jaakko Yli-Juonikkaan Yö on viisain oli ihan kelpo novellikokoelma. Ja myös hämmentävästi kääntöpuolelta löytyvät Neljä ratsastajaa -sarjan ensimmäinen luku herätti ihan kiinnostusta.
Kaikki novellit olivat tavalla tai toisella groteskeja ja kokoelmassa oli kauttaaltaan epämiellyttävä fiilis. Hienoinen kepeys esti kuitenkin tätä valahtamasta vain kurjuuskavalkaadiksi. Novelli "Tuskin mitään vakavaa", jonka keskiössä on erikoinen päällekarkaus, oli ehkä kokoelman muistettavin ja siihen kristallisoituu monella tapaa kokoelman henki: jotain syvästi epämiellyttävää, mutta hieman absurdin linssi lävitse.
Toinen novelli "Täytyykö kaikki tehdä itse" jäi myös positiviisesti mieleen. Novelli kertoo Huhtasaarella tapahtuvasta teinitytön katoamisesta ja leikittelee herkullisesti lukijan odotuksilla. Ylipäätänsä useassa novellissa tunnuttiin pelaavan sillä, että lukija odottaa, että ihan kohta tarina muuttuu yksityiskohtaiseksi eksploitaation kuvaukseksi.
Hyvin vaikeaa sanoa tästä kokoelmasta jotain konkreettista. Lukeminen oli kummallinen, pimeä mutta samaan aikaan kiehtova kokemus. Henkilöiden tyylistä ja käytöksestä pystyy hiljalleen lukemisen edetessä löytämään heidän välisiä yhteyksiä, jotka konkretisoituvat viimeisen tekstin (romaanin 1. luvun) myötä. Vaikka jotkut asiat tuntuvatkin siltä, että ne selviävät vasta uudessa romaanissa paremmin, pidin tästä lukijan varaan jätetystä mysteeristä. Hajanaisista kertomuksista muotoutuu eräänlainen kokonaisuus, jota ympäröi pimeys ja outous.
Novellit on ehkä vähän liikaa sellaista tällainen kumma juttu tapahtui/häiriintyneet miehet -osastoa, josta jos tykkää niin tykkää (osa oli parempia kuin muut, mikä novellikokoelmassa pitänee aina paikkansa), mutta romaanisarjan aloittava viimeinen/ensimmäinen osa nousee tästä korkeammalle tasolle. Siinä yhdistyy tällainen "häiriintynyt" tunnelma kiinnostavaan kokeilevaan kerrontaan ja tarkkoihin havantoihin tavallisesta elämästä/ihmisenä olemisesta.
Interesting stuff. My first Yli-Juonikas. Really well-written. Really entertaining, believable, gripping and loose. Reminded me of the times I read Kari Hotakainen in my teens. And, because it's my first time riding this rodeo, I'm still trying to figure out this artist and piece of art, so I guess it'll unfold and reveal itself better in the upcoming novels. But good, dark stuff, definitely!
Novellien asiallisesti raportoivassa kertojassa jotain Thomas Bernhard -henkistä. Tykkään rakenteesta ja kertojanäänestä, mutta toisaalta vähän ärsyttää banaalius ja makaaberius. Minkälaisia novelleja tulisi, jos teemoja käsittelisi jotenkin herkemmällä otteella? Yli-Juonikkaassa on jotakin hyvin suomalaista. Tai että voisiko missään muussa maassa syntyä tällaista? Ja kustannettavan? Ehkä Venäjällä? Tai Norjassa.
The writing flows nicely and each story was compact and easy to read. Other than that, it really wasn't for me. There is not even one story that I could remember reading soon after I finished the book. This just did not resonate for me and left no mark on my memory. Bit of a waste of time, but luckily just a little bit, as it is a short book.
Omituisia, häiriintyneitä novelleja, ja romaanisarjan aloitus, joka jättää kyllä ihmettelemään, mitä tuleman pitää. Novellipuolella todella viehättävän omituisia juttuja ja sitten niitä, jotka jättävät raapimaan päätä, että mitä tässä nyt oikeastaan tapahtui.
Uhkaavia, epämiellyttävän hahmotonta vaaraa ja ahdistavaa tunnelmaa huokuvia novelleja.
Hyvin nämä on kirjoitettu ja idea välähdyksenomaisten novellien alustamasta romaanista on mielenkiintoinen. Silti en koe tämän jälkeen minkäänlaista halua lukea tätä (ilmeisesti työn alla olevaa?) romaania.
Nopeita ja järkyttäviä, mutta samalla surkuhupaisan tuttuja tarinoita sumuisen nautinnon, epätoivon ja kauhun rajamailta. Pidin kyllä jokaisesta novellista ja siitä, kuinka ne jatkuvasti hipaisivat toisiaan.
Kyllä oli yksi hapokkaimmista kirjoista tänä vuonna. Nerokas hahmo "Setä" nousi kärkikastiin lemppareissani. Rakastan kirjoja jotka hämmentää ajantajun ja realiteetit,tämä teki niin. Seuraavaa hipelöidessä!
Hyvin kirjoitettua proosaa, ahdistavaa ja moniselitteistä. Mutta teemana on vähän liian usein lapsiin/alaikäisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaa jotta todella olisin nauttinut tästä.
Tavallaan taattua Yli-Juonikasta. Kaikki oli vähän outoa ja erikoista ja vahvasti läsnä oli tunne, että kaikki liittyy yhteen, mistä pidän novellikokoelmissa.
Eräs novelleista sai niin yllättävän ja kammottavan käänteen, että lukeminen oli pakko jättää sikseen. Herättää ainakin tunteita, muttei kovin positiivisia.