Toinen osa sarjassa josta olen jo ensimmäisen ja kolmannen aikaisemmin lukenut. Tämä osa ei ollut kovin korkealla suunnitelmissa lukea, mutta kun se sattui eteen kirjastossa ja kaipasin kevyttä luettava, otin sen lainaksi.
Salome elää Berliinissa lähinnä bilettäen ja miehiä iskien. Uusia työprojekteja ei juuri ole vastaan tullut. Hänen viimeisin pokansa on hollantilainen varsin mukavan tuntuinen mies, joka kertoo Hollannissa tapahtuneista taidemurhista. Jo kaksi ihmistä on puukotettu kuoliaaksi niin, että heidän rintaansa on isketty kopio tietystä maalauksesta, “Tupakoiva Nainen”. Salome saa tästä aika kummallisen päähänpinttymän ja lähtee tuota pikaa tutkimaan tapausta Hollantiin, jossa hänen komealla ja sängyssä kyvykkäällä uudella tuttavuudellaan on iso tyhjä asunto käytettävissä. Salome saa selville, että molemmilla tapetuilla on yhteyksiä natsi/uusoikeistolaisiin piireihin. Hän pääsee myös taulun historian selvittelyssä vähitellen eteenpäin, niin että palaset loksahtelevat paikoilleen. Kirja on ihan vetävästi ja kohtuullisen hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin Salome on ihan kuin eri ihminen verrattuna sarjan muihin osiin. Tässä hän on sietämätön koheltaja, joka ei muka muista edes sitä, että hänen siskonsa on tulossa Suomesta häntä tapaamaan ja saa aika logiikalla pakkomielteekseen taidemurhien selvittämisen. Tuntuu, että Salomella olisi jostain syystä tässä kirjassa jonkinlainen ADHD toiseen potenssiin, siinä määrin hajanaista ja sekavaa hänen käytöksensä oli. Kirja oli kevyttä viihdettä, mutta siinä oli ei vain yksi, vaan kaksi aivan naurettavaa 1:100 miljoonaa todennäköisyydellä olevaa yhteensattumaa. Tekijän motiivi oli tässäkin kirjassa - kuten vähän koko sarjassa - aika heppoisesti perusteltu. Etenkin yhteensattumat jättivät kirjasta vähän huonon maun ja antoivat kuvan pikkuisen laiskoista kirjoittajista.