Elämä on siis matka ja kantamukset sen mukaiset, joten sanavarastossa on syytä olla YLIPAINOLISMAKSU.
Kun Tytti Karakoski matkustaa, reissu voi suuntautua lapsuuden hiekkalaatikolle, Jyväskylään, Roomaan tai Tutankhamonin hautakammioon, jossa perin ikävä mies kulkee onnensa ohi. Tuoreessa muistissa on myös tunnin turvatarkastus Manchesterin lentokentällä ja uhkaava kohtaaminen skorpionin kanssa hotellin käytävällä. Tytti tietää, millaista matkaseuraa ovat bilettäjäkaveri libido levällään, niuho iltanukkuja, armas perhe, vieläkin armaampi äiti, keski-ikäisten naisten ryyppyremmi, kunnon tytöt tai nuoruuden sulhon rivakka äiti. Yksin tai seurassa, ylipainolisämaksu on maksettava, kun käsketään. Siitä ei voi puhua itseään kuiville.
KAISA HAATANEN on 50-vuotias nainen, tytär, isosisko, perheen iloinen autokuski ja kirjailija. Hän on utelias mutta diskreetti, reipas mutta laiska, lihava mutta viehättävä, sanavalmis mutta harkitseva, nokkela mutta helposti jymäytettävissä, introvertti mutta ekstrovertti. Ylipainolisämaksu on hänen toinen teoksensa.
Tämä nyt vaan oli ihana. Krista Putkonen-Örn tulkitsee Tyttiä upeasti, monille matkakertomuksille pystyi nyökyttelemään tauotta ja nyt haluan Islantiin/katsoa Doctor Whota/matkustaa matkustaa matkustaa. Ja muuttaa vetoisaan taloon talveksi paitsi että asun sellaisessa jo.
Tämäntyyppinen huumori on haasteellinen juttu, samoin kuin stand up -huumorin, sen pitäisi olla tosi hyvää, toimiakseen kunnolla. Valitettavasti tässä rima alittui, ja monet tarinat jäivät tekohauskan puolelle. Muutamat naurahdukset tätä kuunnellessa irtosi, mutta olisin kaivannut jotain enemmän.
Valitettavasti en saanut luettua tätä pientä 158 sivuista kirjaa loppuun kuukaudessa (kirjaan oli varauksia, ja se piti palauttaa). Tytti Karakosken ajatelmat eivät tällä kertaa tempaisseet mukaansa ollenkaan, ja ne viihdyttivät ja naurattivat liian harvoin. Tytin (Kaisan) ensimmäinen kirja meni uutuuden viehätyksessä, mutta nyt hänen satuilunsa olisivat kaivanneet enemmän juonta ja uusia näkökulmia, vähän kuten "Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja" toi Kyrön sarjalle. Saisiko seuraavaan kirjaan siis jotain sellaista?
Pidin tästä kirjasta himpun verran enemmän kuin Haatasen ensimmäisestä kirjasta Meikkipussin pohjalta. Silti kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että huumorikirjan tai oikeammin komediallisen kirjan kirjoittaminen on vaikeaa. En tätäkään kirjaa lukiessani hörähtänyt äänen kuin pari kertaa. Silti kirja toimi mukavana ajanvietteenä ja lempeänä satiirina keski-ikäisen sinkkunaisen havainnoista maailmalla ja kotimaassakin matkustamisesta.
En oikein tiedä mihin kategoriaan nämä Haatasen kirjat menevät. Ovat ikäänkuin hetkiä omasta elämästä ja omista kokemuksista, mutta silti kirjan minähenkilö on keksitty. Pieniä lukuja, tarinoita jotka tässä kirjassa keskittyvät matkustamiseen, kun taas edellisessä kirjassa löyhästi meikkipussiin. Keski-ikäisen naisen mukahauskaa kirjoittelua, mutta musta sieltä paistaa jotenkin katkeruus läpi, eli ei ainakaan mua naurata, eikä huvita, pikemminkin säälittää.
It was bad. I read it in the bathroom, because the format was perfect for it - most chapters were about 3 pages - but it was..so very not funny. It really tried to be witty and bold, but it was like your parents trying to be cool in front of your friends. Majorly meh.
Parempi kuin edellinen. Kokonaisuus pysyy paremmin ja tasaisemmin kasassa. Teksti soljuu pakottomasti ja alleviivailematta ja Tytin päälleliimatuhko hahmo on onneksi enimmälti liuennut jonnekin. Kaikkeahan ei silti ole pakko uskoa.
Jos kirja tunkee uniin, niin jotain siinä ilmeisesti toimii.
Äänikirjana edeltäjäänsä paremmin toimiva kolumnistinen romsku keski-ikäisen naimattoman naisen matkailuelämästä. Nauratti ja viihdytti ihan mukavasti.