Juhani on lukion äidinkielen opettaja. Hän on jokin aika sitten eronnut vaimostaan Hannasta, jonka kanssa elettyjä vuosia reunusti traaginen menetys. Syksyllä kouluun tulee uusi oppilas, Yhdysvalloista muuttava Marianne, johon Juhani kiinnittää heti huomiota. "Tämän henkilön kanssa haluan olla samaa mieltä, silloinkin kun olen eri mieltä."
Marianne sulautuu helposti koulun muiden oppilaiden joukkoon, mutta opettajan kanssa syntyy yhteys. Aluksi he keskustelevat kirjoista ja elokuvista kuin kirjallisuudesta innostuneet opettaja ja oppilas. Keväällä Marianne tuo Juhanille luettavaksi kirjoittamiaan novelleja ja he alkavat tavata myös vapaa-ajalla. Juhani tajuaa nopeasti että heidän välillään on jotain vakavaa.
Syyllisyys - osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?
Siipien kantamat on taitavasti kirjoitettu ihmissuhdedraama, joka kysyy kipeitä kysymyksiä elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.
Jussi Valtonen (s. 1974) on helsinkiläinen kirjailija ja psykologi. Hän on aiemmin julkaissut kaksi romaania ja novellikokoelman. Hän viimeistelee neuropsykologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa, johon liittyvästä tutkimuksesta hän on tehnyt suuren osan Yhdysvalloissa.
Hänen romaaninsa Siipien kantamat sijoittui Bonnierin romaanikilpailussa toiseksi ja sai sekä kriitikoilta että kirjabloggareilta erittäin myönteisen vastaanoton. He eivät tiedä mitä tekevät sai vuoden 2014 Finlandia-palkinnon.
Kahtaalle jakava kirja. Osittain pidin kovastikin, osittain huomasin lähinnä harppovani rivejä. Rakkaustarina oli hyvin toteutettu kaikessa mahdottomuudessaan, mutta sitten kyllästyin kirjan jonkinlaiseen alleviivattuun tietoisuuteen itsestään ja Hyvästä Kirjallisuudesta. Tavallaan tässä oli kaikki, mitä tässä odottikin olevan: hallittua, kaunista ja kovin ennalta-arvattavaa. Enkä välttämättä ole ihan otollisinta maaperää keski-ikäisen miehen eksistentiaalisen kriisin purkamiseen. Jos kiinnostut kulttuuriviittauksista ja opettajanhuoneterävyydestä, olet varmasti hyvä uhri kirjalle.
Tää sai mut tuntee ristiriitasia tunteita mut paljon tunteita. Samalla tunsin myötätuntoo tätä päähenkilöö kohtaan ja samalla mua inhotti se, miten helposti mä lopulta kuitenki "ymmärsin" ja hyväksyin sen ja Mariannen välisen suhteen. Koko ajan tuomitsin sitä, miten Juhani toimi, mut se oli lähinnä koska tiesin et mun kuuluu tuomita se ja HALUSIN myös tuomita, kosk tiiän et se on tos tilanteessa väärässä ja aikuisen miehen ei voi olla niin vaikeeta hillitä itteensä. Kaikesta tästä huolimatta mä kuitenkin näin Juhanin tosi sympaattista ja mä koin et sen pettymys elämään ja rakkauteen ja yksinäisyys johti sen kiinnittymiseen Marianneen, ja se ehkä pelasti sen jollain tapaa. Tää kirja kuvasi tosi taidokkaasti oikean ja väärän rajapinnan: se loi sympaattisen ja rakastettavan päähenkilön joka teki tosi kyseenalasia asioita, ja samalla kuvasi tän tunteita niin raa'asti ja koskettavasti, että halus yrittää ymmärtää. Tää myös sai mut miettii minkä takia mulle oli niin helppoa lopulta ymmärtää: yksinäisyys ja alhanen omantunnonarvo voi saada ihmisiä toimimaan typerästi ja tietynlainen epätoivo jonkun kontaktin ja yhteyden löytämiseks voi saattaa ihmiset suhteisiin, joiden ei koskaan olis pitänyt olla.
Aikuisen miehen ja nuoren naisen välinen suhde on niin ylikulutettu ja irstas "kielletyn rakkauden" lähde taiteessa, että suhtaudun siihen tosi skeptisesti. Ja mitään rakkaustarinoitahan ne ei oo, vaan tarinoita hyväksikäytöstä, huonoista elämänvalinnoista ja pakkomielteestä. Etenkin opettaja ja oppilas on tällanen, mutta missä tää kirja onnistu oli tuomaan ns. "toisen osapuolen" näkökulman ainakin mulle. Oon tottunut näkemään tästä asetelmassa joko Lolitamaisen "nymphet" viettelijättären ja avuttoman miehen TAI sit täysin ns. "tietoisen" kirjan uhrista ja saalistajasta. Tää oli niiden kahen välimuoto. Juhani ei voi mitään sen tunteille ja lihallisille haluille, mutta se on myös itsetietoinen siitä miten väärin se toimii ja potee häpeää, itseinhoa ja katumusta. Kuitenki sen hullaantuminen Marianneen lopulta voittaa.
Tämä oli toinen lukemani Valtosen kirja ja olen tosi iloinen, että ne kaksi lukematontakin löytyvät omasta kirjahyllystäni, sillä pidin tästä tosi paljon! Hienoa kuvausta ja kieltä, minkä lisäksi kirjalliset keskustelut vanhan opettajan ja nuoren lukiolaistytön välillä tietysti lämmittivät kirjanystävän mieltä. Opettajan ja oppilaan rakkaustarina oli kuvattu tavalla, joka herätti ajatuksia ja jäi mietityttämään.
Hieno kirja, joka on herkkä ja koskettava. Valtonen osaa kirjoittaa ihmisenä olemisesta pienine yksityiskohtineen sellaisella syvyydellä ja realismilla, ettei voi kuin ihailla. Tämä kirja tuntuu sanovan, että rakastaminen on heittäytymistä ja uskaltamista. Samalla se on kuitenkin luopumista ja irtipäästämistä, joka tekee kovin kipeää – ja on silti ihmeen kaunista.
Luin kehuja tästä ja taas kirjaston varausjärjestelmä toimi loistavasti ja nopeasti :) Tykkäsin ja en tykännyt. Kieli oli sujuvaa, paikoin kaunistakin, mutta jokin tarinassa sai aikaan vilunväristyksiä. Ehkä lukiotytön ja opettajan suhde (kumpi muuten ilmestyi ensin, Raja vai tämä?) tuntui niin... en tiedä... epäsopivalta, että se jotenkin teki pahan mielen, puhumattakaan päähenkilön elämän saamasta epämiellyttävästä käänteestä. Seuraavaksi pitää lukea jotain iloista, kaksi yötä mennyt ahdistuessa... kolme ja puoli tähteä tälle.
Siipien kantamat oli pettymys. Valtosen tekstiä sinänsä kuuntelee ilokseen ja Pitkänen lukee hyvin, mutta keski-ikäisen miehen kriisi ja ohuet naishahmot eivät lämmittäneet omaa mieltäni tai saaneet tuntemaan sympatiaa päähenkilö Juhania kohtaan. Tuttua oli kuitenkin koulujen toimintakulttuuri, kovin paljon ei näemmä ole vuosien kuluessa muuttunut.
Ihan mielenkiintoisia valtosmaisia havaintoja koulumaailmasta, parisuhteesta, rakkaudesta ja elämästäkin, mutta päähenkilölle riitti sympatiaa noin saman verran kuin Woody Allenille.
Siipien kantamat on hienovarainen ja tarkkanäköinen kuvaus lukion opettajan ja oppilaan suhteesta. Kirjassa käsitellään monia kiinnostavia teemoja, kuten yksinäisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta, parisuhteiden dynamiikkaa, rakkautta ja elämän tarkoitusta. Kieli on kaunista ja täynnä pieniä oivalluksia, jotka pysäyttivät miettimään. Kirjaa lukiessa heräsi myös paljon ajatuksia ja assosiaatioita omaan nuoruuteen. Ylioppilaskirjoitusten ajan nuoruuden ihanuus ja eksistentiaaliahdistus oli kuvailtu elävästi.
Olisin tykännyt huomattavasti enemmän, ellei loppuratkaisu olisi ollut liian helppo. Koko kirja oli todella kaunista ja liikuttavaa luettavaa ja muistutti suomalaista Nabokovia (Lolita on ilmeisesti maailman yliarvostetuin kirja), tosin ilman Lolitan aiheuttamia ristiriitaisia tunteita ja on siksi helpompaa luettavaa. Päähenkilöstä tulikin mieleen rehellinen Humbert Humbert. Tarina olisi mielestäni ansainnut paremman lopun.
Very real, solid and entertaining package. Much stuff in small space, yet didn't feel damp at all. Big themes, yet very approachable. Listened to every word with ears wide open. Was entertained and impressed, didn't feel too much along the way... except the part of the bad relationship and the break-up. I haven't had that exact experience, but I felt what that guy was going through, deeply. Btw: had the honor to have a chat with Valtonen, seems like a very decent fellow.
Aluksi härskin limaiselta vaikuttanut kertomus osoittautuikin kauniiksi tarinaksi, joka lämmittää lingvistin ja kirjallisuuden opiskelijan mieltä. Harvoin on dialogi näin sujuvaa, ja henkilöhahmotkin, vaikkeivät kovin samaistuttavia, hyvin todellisia. Tässähän tekee itsekin mieli kaivaa kynä esille ja hahmotella sitä ensimmäistä omaa romaaniaan.
Hämmentävä, hauska, ironinen, rohkea, synkkä ja kirjallisuusviittauksia viljelevä. Tarina äidinkielen opettajan elämästä ja kuolemasta ja hänen yhdestä koirastaan ja kolmesta naisestaan. Jussi Valtonen kirjoittaa uskottavasti miehen, naisen, nuoren, vanhan, elävän ja kuolevan ajatusta ja puhetta. Tätä kirjailijaa haluan lukea lisää!
Erinomainen teos, joskin huomattavasti yksinkertaisempi kuin He eivät tiedä mitä tekevät. Voi kunpa Valtonen lopettaisi neuropsykologian harrastamisen ja keskittyisi romaanien rustaamiseen, niin saataisiin teoksia vähän tiiviimpään tahtiin ulos.
Ei mikään kevyt hyvän mielen kirja. Pidin Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -kirjasta tosi paljon, mutta Siipien kantamat ei tehnyt samalla tavalla vaikutusta.
Lukion äidinkielen opettaja rakastuu oppilaaseensa. Pidän Valtosen tyylistä kovasti. Tähdet tälle kirjalle sijoittuisivat jonnekin kolmen ja neljän väliin, mutta lukija Jukka Pitkänen nostaa ne ehdottomasti neloseen.
Tiesin pitäväni tästä jo etukäteen, ja luinkin kirjan yhdessä illassa ahmien. Äidinkielenopettajan ja oppilaan suhteesta kertova kirja on kaunis ja koskettava, kevyenraskas. Teksti etenee sujuvasti, paljon viittauksia, hyvät hahmot, sopivasti kaikkea. Pidin siitä, kuinka opettajan ajatuksia on avattiin. Erittäin hyvä.
Första 4+ på länge, gillade massor! En tunn bok med mycket innehåll: inbäddad kritik mot skolvärldens byråkrati, en massa litteraturreferenser som jag inte kan, livet, kärleken, hopplösheten. Blev överraskad och oväntat berörd av den sista vändningen.
(Såå mycket bättre än Valtonens bok som vann Finlandia!)