Takakannen perusteella odotin laajempaa otantaa punaisiin naisiin, mutta eipä tämä kapeakaan otanta haitannut, sillä suurin osa suvustani on Satakunnan alueelta, johon tutkimus pitkälti keskittyy (tarkalleen ottaen Porin alueeseen).
Lintunen oli osannut antaa äänen naisille, joiden kohtalo ei ollut järin helppo. Tutkimus silti tuntui objektiiviselta eikä siinä ollut samaa paatoksellisuutta kuin monissa valkoisen Suomen historiasta kertovista (c'mon, jos he haluavat sodan nimenkin muuttaa sisällissodasta vapaussodaksi).
Pienenä järkytyksenä tuli itselleni se, miten naisia ihan oikeasti kohdeltiin, jos nämä olivat valinneet "väärän" puolen. Koko ihmisarvo oli menetetty sen jälkeen, ja kaiken lisäksi jos menit naimaan venäläisen olit vähempiarvoinen kuin koira. Valkoisen Suomen kuvaus muistuttaa valitettavan paljon nykypäivää, kun puhutaan maahanmuuttajista ja/tai turvapaikanhakijoista tai pakolaisista. Oli nimittäin yllätys sekin, että Suomeen tuotiin tuota rotupuhtausoppia hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Oksettavaa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Marjo Liukkosen Hennalan naismurhat 1918 -teokseen.