What do you think?
Rate this book
Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697
"Suuret kuolonvuodet" veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet.
Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi "vain" alle 12 prosenttia väestöstä.
Kirjassaan Mirkka Lappalainen etsii vastausta kysymykseen siitä, miksi kuolema korjasi Suomessa niin runsaan sadon.
Suurten kuolonvuosien aikaan elettiin pieneksi jääkaudeksi kutsuttua kylmää ilmastovaihetta. Alkeellinen maatalous ja siihen nojaavat valtiot olivat suurissa vaikeuksissa. Ilmaston lisäksi kirjassa pohditaan sitä, mikä rooli itsevaltiaan kuninkaan Kaarle XI:n valtiokoneistolla, aikakauden taloudellisilla ihanteilla, maantieteellisillä oloilla ja tiedonkulun vaikeuksilla oli kriisin pahentumisessa.
Jumalan vihan ruoska on myös kuvaus nälänhädän arjesta, tavallisten ihmisten selviytymiskeinoista sekä rikoksista ja kauhuista, joihin nälkä lopulta johti. Tärkeä rooli on lisäksi itsevaltiaalla kuninkaalla, joka kansan kärsiessä teki itse kuolemaa. Lähteinä Mirkka Lappalainen on käyttänyt esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä.
Jumalan vihan ruoska on kuvaus Suomen historian synkimmästä hetkestä, maailmasta, jossa ihmiset elivät luonnon ja säiden armoilla ja jossa elokuun halla toi kuoleman.
Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi "vain" alle 12 prosenttia väestöstä.
Kirjassaan Mirkka Lappalainen etsii vastausta kysymykseen siitä, miksi kuolema korjasi Suomessa niin runsaan sadon.
Suurten kuolonvuosien aikaan elettiin pieneksi jääkaudeksi kutsuttua kylmää ilmastovaihetta. Alkeellinen maatalous ja siihen nojaavat valtiot olivat suurissa vaikeuksissa. Ilmaston lisäksi kirjassa pohditaan sitä, mikä rooli itsevaltiaan kuninkaan Kaarle XI:n valtiokoneistolla, aikakauden taloudellisilla ihanteilla, maantieteellisillä oloilla ja tiedonkulun vaikeuksilla oli kriisin pahentumisessa.
Jumalan vihan ruoska on myös kuvaus nälänhädän arjesta, tavallisten ihmisten selviytymiskeinoista sekä rikoksista ja kauhuista, joihin nälkä lopulta johti. Tärkeä rooli on lisäksi itsevaltiaalla kuninkaalla, joka kansan kärsiessä teki itse kuolemaa. Lähteinä Mirkka Lappalainen on käyttänyt esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä.
Jumalan vihan ruoska on kuvaus Suomen historian synkimmästä hetkestä, maailmasta, jossa ihmiset elivät luonnon ja säiden armoilla ja jossa elokuun halla toi kuoleman.
251 pages, Paperback
First published January 1, 2012
4 people are currently reading
210 people want to read
About the author
Mirkka Lappalainen
8 books23 followersFilosofian tohtori Mirkka Lappalainen (s. 1975) on helsinkiläinen historiantutkija. Hänen 1500- ja 1600-lukujen historiaa käsittelevät teoksensa ovat saaneet useita tunnustuksia. Väitöskirja Suku, valta, suurvalta: Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa (2005) sai Helsingin yliopistossa väitöskirjapalkinnon ja sen käännös Ruotsissa puolestaan Vasa-museon palkinnon 2008. Lappalaisen esseekokoelma Maailman painavin raha (2006) valittiin vuoden tiedekirjaksi ja 1590-luvun sisällissotaa käsitellyt Susimessu (2009) vuoden historiateokseksi. Susimessu sai myös Lauri Jäntin palkinnin ja Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön tunnustuspalkinnon.
Lappalainen toimii tällä hetkellä Suomen ja Pohjoismaiden historian tutkijatohtorina Helsingin yliopiston historian laitoksella.
Lappalainen toimii tällä hetkellä Suomen ja Pohjoismaiden historian tutkijatohtorina Helsingin yliopiston historian laitoksella.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 22 of 22 reviews
April 5, 2015
Voisi kuvitella, että tämä on todella kuivaa ja tylsää tekstiä, mutta ei, ei ollenkaan näin. Tämä oli aivan yllättävän mielenkiintoinen kuvaus vuosien 1695-1697 katovuosista, joina noin kolmasosa Suomen väestöstä kuoli.
Mirkka Lappalainen käsittelee noiden vuosien tapahtumia sekä ilmastotieteellisestä, hallintotason että tavallisen rahvaan näkökulmasta. Koin pientä sekavuutta aina välillä näiden näkökulmien vaihtuessa niin usein, mutta muuten kirja käsittelee oikein kattavasti ja selkeästi noita vuosia ja sitä kärsimystä, mitä ihmiset joutuivat kokemaan.
Neljä tähteä. Erittäin mielenkiintoinen kirja.
Mirkka Lappalainen käsittelee noiden vuosien tapahtumia sekä ilmastotieteellisestä, hallintotason että tavallisen rahvaan näkökulmasta. Koin pientä sekavuutta aina välillä näiden näkökulmien vaihtuessa niin usein, mutta muuten kirja käsittelee oikein kattavasti ja selkeästi noita vuosia ja sitä kärsimystä, mitä ihmiset joutuivat kokemaan.
Neljä tähteä. Erittäin mielenkiintoinen kirja.
June 22, 2025
Lappalainen on erinomainen tutkija ja loistava kirjoittaja. Teksti on täynnä asiaa ja se luo Suomen historiaan perehtymättömällekin lukijalle helposti ymmärrettävän kokonaiskuvan aiheesta.
Lappalainen käsittelee 1690-luvun ilmastokriisiä yleisesti Euroopan osalta ja erityisesti Suomen osalta. Kirja kertoo tavallisten ihmisen arjesta, asenteista, nälänhätään liittyvästä epätoivosta ja niistä toimista, joihin valtakunnassa ryhdyttiin hädän torjumiseksi.
Lappalainen tarjoaa hyvin perusteellisen selityksen syistä, jotka johtivat ruokahuollon romahtamiseen ja nälkävuosiin Etelä-Ruotsissa, Suomessa, Virossa ja Liivinmaalla. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja oli nopealukuinen ehkä siksikin, että koko valtakuntaa tarkastelevasta lintuperspektiivistä siirryttiin luontevasti lähelle yksilöitä; kirjassa on paljon kiinnostavia esimerkkejä siitä miten nälkä vaikeutti ihmisten elämää ja aiheutti isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Lappalainen ei kuitenkaan mässäile kauheuksilla, vaan osoittaa miten nälän aiheuttaman apatian ja epätoivon keskellä ihmiset myös yrittivät pitää huolta toisitaan.
Lappalainen käsittelee 1690-luvun ilmastokriisiä yleisesti Euroopan osalta ja erityisesti Suomen osalta. Kirja kertoo tavallisten ihmisen arjesta, asenteista, nälänhätään liittyvästä epätoivosta ja niistä toimista, joihin valtakunnassa ryhdyttiin hädän torjumiseksi.
Lappalainen tarjoaa hyvin perusteellisen selityksen syistä, jotka johtivat ruokahuollon romahtamiseen ja nälkävuosiin Etelä-Ruotsissa, Suomessa, Virossa ja Liivinmaalla. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja oli nopealukuinen ehkä siksikin, että koko valtakuntaa tarkastelevasta lintuperspektiivistä siirryttiin luontevasti lähelle yksilöitä; kirjassa on paljon kiinnostavia esimerkkejä siitä miten nälkä vaikeutti ihmisten elämää ja aiheutti isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Lappalainen ei kuitenkaan mässäile kauheuksilla, vaan osoittaa miten nälän aiheuttaman apatian ja epätoivon keskellä ihmiset myös yrittivät pitää huolta toisitaan.
April 30, 2019
Useimmille nykypäivän suomalaisille Suvivirsi symboloi kevättä ja koulujen päättymistä. Keskustelua käydään siitä, saako Suomessa laulaa tätä iloista virttä.
Suvivirtenä tunnetun virren tausta on ruotsalaisessa vuonna 1695 kirjoitetussa virressä, joka käännettiin suomeksi Suurten kuolonvuosien (1695-1697) jälkeen. Noin kolmasosa kansasta oli kuollut tauteihin ja nälkään ilmastokatastrofin, huonon sisäpolitiikan ja alkeellisen maatalouden heikkouden vuoksi.
"Ann Askeles tiucku raswast/ Meit ruoki sanallas /Suo maistam sit’ ain makiast /Nijn Sielu on autuas" laulettiin silloin kirkossa muistellen ruumisröykkiöitä.
Mirkka Lappalaisen kirja Jumalan vihan ruoska – Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 kertoo niin sanotun pienen jääkauden loppupuolella olleesta ajanjaksosta, jolloin Suomea koettelivat kylmät talvet, sateiset kesät ja kadot. Viimeistään halla tuhosi sadon etenkin Kainuussa ja Lapissa. Viljaa ei ollut kylvettäväksi eikä syötäväksi, etenkin tilaton väki lähti kerjuulle, taudit levisivät ja joiltain paikkakunnilta kuoli liki puolet ihmisistä. Ruotsin kuninkaan Kaarle XI:n sairastaminen ja lopulta kuolema aiheuttivat lisää ongelmia valtakunnan tasolla. Lappalaisen teos avaa aikakaudelta säilynyttä kirjeenvaihtoa ja kertoo erilaisista murhenäytelmistä.
Kaiken kaikkiaan teos kuvaa havainnollisesti 1600-luvun lopun elämää ja tilannetta Suomessa sekä auttaa ymmärtämään, miten ihmiset kokivat vaikeat ajat. Aikakauden ihmiset eivät osanneet selittää katoja ilmaston vaikutuksella, vaan tuolloin katojen ja nälän uskottiin yleisesti kyseessä olevan Jumalan rangaistus synneistä.
Suuret kuolonvuodet ovat synkkä aihe, mutta Lappalaisen teos on kiinnostava. Kirjoittaja kertoo vaikeista ajoista tarinan, joka jää mieleen myös kirjan loputtua.
Suvivirtenä tunnetun virren tausta on ruotsalaisessa vuonna 1695 kirjoitetussa virressä, joka käännettiin suomeksi Suurten kuolonvuosien (1695-1697) jälkeen. Noin kolmasosa kansasta oli kuollut tauteihin ja nälkään ilmastokatastrofin, huonon sisäpolitiikan ja alkeellisen maatalouden heikkouden vuoksi.
"Ann Askeles tiucku raswast/ Meit ruoki sanallas /Suo maistam sit’ ain makiast /Nijn Sielu on autuas" laulettiin silloin kirkossa muistellen ruumisröykkiöitä.
Mirkka Lappalaisen kirja Jumalan vihan ruoska – Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 kertoo niin sanotun pienen jääkauden loppupuolella olleesta ajanjaksosta, jolloin Suomea koettelivat kylmät talvet, sateiset kesät ja kadot. Viimeistään halla tuhosi sadon etenkin Kainuussa ja Lapissa. Viljaa ei ollut kylvettäväksi eikä syötäväksi, etenkin tilaton väki lähti kerjuulle, taudit levisivät ja joiltain paikkakunnilta kuoli liki puolet ihmisistä. Ruotsin kuninkaan Kaarle XI:n sairastaminen ja lopulta kuolema aiheuttivat lisää ongelmia valtakunnan tasolla. Lappalaisen teos avaa aikakaudelta säilynyttä kirjeenvaihtoa ja kertoo erilaisista murhenäytelmistä.
Kaiken kaikkiaan teos kuvaa havainnollisesti 1600-luvun lopun elämää ja tilannetta Suomessa sekä auttaa ymmärtämään, miten ihmiset kokivat vaikeat ajat. Aikakauden ihmiset eivät osanneet selittää katoja ilmaston vaikutuksella, vaan tuolloin katojen ja nälän uskottiin yleisesti kyseessä olevan Jumalan rangaistus synneistä.
Suuret kuolonvuodet ovat synkkä aihe, mutta Lappalaisen teos on kiinnostava. Kirjoittaja kertoo vaikeista ajoista tarinan, joka jää mieleen myös kirjan loputtua.
November 12, 2015
Mirkka Lappalaisen "Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697" (Siltala, 2012) on kiinnostava populaarihistoriallinen tietokirja näitä raukkoja rajoja kohdanneesta nälänhädästä, joka tappoi lähestulkoon kolmasosan suomalaisista ja aiheutti paikoitellen, joskin vähissä määrin väkivallantekojen, kannibalismin ja esivaltaa vastaan suunnattujen kansannousujen kaltaisia ääri-ilmiöitä.
Lappalainen taustoittaa nykytutkimuksen valossa oikullisen ilmaston ja tautien osuutta nälänhädässä, kuvailee aikakauden yhteiskuntaa ja hallintokoneistoa (joka kaikessa tahmeudessaan ja hitaudessaan edesauttoi katastrofia, vaikka yrittikin auttaa hädänalaisia) sekä kertoo kiinnostavia anekdootteja siitä millaista elämä oli syöpään kuolleen kuningas Kaarle XI:n hovissa sekä eri säätyjen keskuudessa 1600-luvun viimeisinä, hirmuisina vuosina.
Lappalainen taustoittaa nykytutkimuksen valossa oikullisen ilmaston ja tautien osuutta nälänhädässä, kuvailee aikakauden yhteiskuntaa ja hallintokoneistoa (joka kaikessa tahmeudessaan ja hitaudessaan edesauttoi katastrofia, vaikka yrittikin auttaa hädänalaisia) sekä kertoo kiinnostavia anekdootteja siitä millaista elämä oli syöpään kuolleen kuningas Kaarle XI:n hovissa sekä eri säätyjen keskuudessa 1600-luvun viimeisinä, hirmuisina vuosina.
July 23, 2021
Ilo on se, miten hyvää tietokirjallisuutta Suomessa tehdään. Mirkka Lappalaisen ”Jumalan vihan ruoska” tarttuu itselle vieraaseen ajanjaksoon sekä tapahtumiin – 1690-luvun nälkävuosiin.
Vuosina 1695-1697 elettiin melkoisen apokalyptisiä aikoja. Reilun kahden nälkävuoden aikana Suomen väestöstä kuoli 25-30 prosenttia. Määrä on häkellyttävän suuri ja kyseessä onkin tunnetun historian pahin nälänhätä. Lappalaisen kirja erittelee sekä katastrofin taustoja, ajan kulttuuria, tapahtumia puutteen kurimuksen keskellä sekä aiheen aiempaa historiankirjoitusta. Kaikilla osa-alueilla onnistutaan mainiosti.
On myös ilo lukea sujuvaa, vetävää faktatekstiä. Lappalaisen lause on jäntevä ja täsmällinen, olematta kuitenkaan kuiva tai tylsä. Alussa viittaukset Vanhaan testamenttiin tuntuvat päälleliimatuilta mutta ajan ajattelutavan käydessä hiukan tutummaksi ja kriisin mittasuhteiden hahmottuessa, teemallinen sidos tuntuu erittäin perustellulta.
Synkkää kamaahan tämä monella tapaa on. Puute ajaa ihmisiä häkellyttävään kurjuuteen ja joissain tapauksissa myös äärimmäisiin tekoihin. Ainakin yksi todistettu ihmissyöntitapaus on kirjattu käräjien pöytäkirjoihin. Toisaalta, pahat ajat herättävät myös suurta solidaarisuutta, jossa itsekin puutetta kärsivät jakoivat vähiä ruokiaan vielä isommassa hädässä olevien kanssa. Kruunun (eli valtion) toimet näytetään myös sekä hyvässä, että pahassa. Valtakunta oli suuri, merkantilismi jäykkää ja kommunikaatio hidasta. Tämän vuoksi reagointi hätään oli riittämätöntä ja hidasta mutta sydämetön Ruotsin valtio ja sen yksinvaltias kansaa kohtaan ei ollut.
Omalla kohdalla tässä oli melkein kaikki uutta, joka kertonee melko paljon siitä, miten nolostuttavan huonosti oman maailmankolkan historia on hallussa. Täytynee varmaan yrittää ottaa luentaan enemmän Suomen historiaa, koulussa kun ei pahemmin tullut kuunneltua.
Vaikka aika ei sinällään kiinnostaisi, uskoisin tämän olevan monelle kiinnostava. Teksti on sujuvaa, rakenne toimii ja kurkistus hyvin, hyvin erilaiseen maailmanaikaan voi olla valaisevaa.
Vuosina 1695-1697 elettiin melkoisen apokalyptisiä aikoja. Reilun kahden nälkävuoden aikana Suomen väestöstä kuoli 25-30 prosenttia. Määrä on häkellyttävän suuri ja kyseessä onkin tunnetun historian pahin nälänhätä. Lappalaisen kirja erittelee sekä katastrofin taustoja, ajan kulttuuria, tapahtumia puutteen kurimuksen keskellä sekä aiheen aiempaa historiankirjoitusta. Kaikilla osa-alueilla onnistutaan mainiosti.
On myös ilo lukea sujuvaa, vetävää faktatekstiä. Lappalaisen lause on jäntevä ja täsmällinen, olematta kuitenkaan kuiva tai tylsä. Alussa viittaukset Vanhaan testamenttiin tuntuvat päälleliimatuilta mutta ajan ajattelutavan käydessä hiukan tutummaksi ja kriisin mittasuhteiden hahmottuessa, teemallinen sidos tuntuu erittäin perustellulta.
Synkkää kamaahan tämä monella tapaa on. Puute ajaa ihmisiä häkellyttävään kurjuuteen ja joissain tapauksissa myös äärimmäisiin tekoihin. Ainakin yksi todistettu ihmissyöntitapaus on kirjattu käräjien pöytäkirjoihin. Toisaalta, pahat ajat herättävät myös suurta solidaarisuutta, jossa itsekin puutetta kärsivät jakoivat vähiä ruokiaan vielä isommassa hädässä olevien kanssa. Kruunun (eli valtion) toimet näytetään myös sekä hyvässä, että pahassa. Valtakunta oli suuri, merkantilismi jäykkää ja kommunikaatio hidasta. Tämän vuoksi reagointi hätään oli riittämätöntä ja hidasta mutta sydämetön Ruotsin valtio ja sen yksinvaltias kansaa kohtaan ei ollut.
Omalla kohdalla tässä oli melkein kaikki uutta, joka kertonee melko paljon siitä, miten nolostuttavan huonosti oman maailmankolkan historia on hallussa. Täytynee varmaan yrittää ottaa luentaan enemmän Suomen historiaa, koulussa kun ei pahemmin tullut kuunneltua.
Vaikka aika ei sinällään kiinnostaisi, uskoisin tämän olevan monelle kiinnostava. Teksti on sujuvaa, rakenne toimii ja kurkistus hyvin, hyvin erilaiseen maailmanaikaan voi olla valaisevaa.
January 24, 2025
Olipas se hyvä teos, etenkin kaltaiselleni, liian huonosti historiaa tuntevalle. Ei voi kuin arvostaa tarkkaa, asiantuntevaa ja selkeää käsittelyä. Tekee mieli sanoa, että kiitos!
Mietin kirjaa kuunnellessa ylipäätään, miten tärkeää on, että niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin tapahtumista ja ilmiöistä tulee täsmällistä ja oikeaa, monipuolista tietoa. Ei mielipiteitä, ei omia kokemuksia (niille toki oma paikkansa myös tietokirjallisuudessa), eikä yhden perspektiivin näkökulmia, vaan aidosti pyrkimys ymmärtää ja selittää monipuolisesti. On aina kiva kokemus, kun tulee olo, että on lukijana arvostettu ja että voi myös luottaa asiantuntijaan.
Aiheen puolesta sen sijaan heräsi ikävä ajatus, että nälänhätien tuntemisella saattaa olla iso merkitys myös nyky- ja tulevien ihmisten kannalta. 1600-luvun lopun nälänhätä johtui merkittävästi erityisen kylmistä vuosista, jotka senaikaisilla maanviljelysmenetelmillä aiheuttivat katastrofaaliset kadot, mutta yhtä lailla ilmaston lämpeneminen aiheuttaa nyt jo satovaikeuksia.
Mietin kirjaa kuunnellessa ylipäätään, miten tärkeää on, että niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin tapahtumista ja ilmiöistä tulee täsmällistä ja oikeaa, monipuolista tietoa. Ei mielipiteitä, ei omia kokemuksia (niille toki oma paikkansa myös tietokirjallisuudessa), eikä yhden perspektiivin näkökulmia, vaan aidosti pyrkimys ymmärtää ja selittää monipuolisesti. On aina kiva kokemus, kun tulee olo, että on lukijana arvostettu ja että voi myös luottaa asiantuntijaan.
Aiheen puolesta sen sijaan heräsi ikävä ajatus, että nälänhätien tuntemisella saattaa olla iso merkitys myös nyky- ja tulevien ihmisten kannalta. 1600-luvun lopun nälänhätä johtui merkittävästi erityisen kylmistä vuosista, jotka senaikaisilla maanviljelysmenetelmillä aiheuttivat katastrofaaliset kadot, mutta yhtä lailla ilmaston lämpeneminen aiheuttaa nyt jo satovaikeuksia.
April 24, 2021
Äärimmäisen kiinnostava kirja 1600-luvun lopun nälänhädästä Suomessa. Tämä(kin) ajanjakso on ollut minulle vähän hämärän peitossa: vaikka olen kiinnostunut kaikista maailman asioista niin Suomen historia ei useinkaan nouse kiinnostavien teemojen kärkeen. Tämä teos kuitenkin tavoitti minut ja piti mielenkinnon yllä. Olen lukenut joitakin kaunokirjallisia kuvauksia ajasta, mutta Lappalainen kirjoittaa niin kinnostavasti että tätä lukee (tai tässä tapauksessa kuuntelee) kuin mitä tahansa romaania.
September 26, 2016
Ilmaston kylmyys, merkantilismi, heikko kriisivalmius, huono viestintä, hallinnon hitaus ja taudit. Siinä syitä suurille kuolonvuosille. Savo menetti asukkaistaan kolmanneksen, Kainuu ja Lappi 40%. Lappalaisen kirja sopisi avartavaksi teokseksi jokaiselle hyvinvointivaltiossa aikuiseksi kasvaneelle.
March 29, 2013
Jouduin keskeyttämään lukemisen vähän väliä käydäkseni jääkaapilla.
December 27, 2017
Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä.
Ja joskus ei puolet riittänyt.
Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa.
Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään?
Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioiden summa. Isoimpana tekijänä on tietenkin ilmasto. 1600-luvulla iski niin sanottu "pieni jääkausi", jolloin lämpötilat koko Euroopassa olivat poikkeuksellisen alhaiset. Erityisen kylmää oli 1690-luvulla. Koska Suomessa joka tapauksessa viljeltiin aika ääriolosuhteissa, oli selvää, että kylmät vuodet johtaisivat nälkävuosiin. Mutta oli kylmää ollut ennenkin, eikä silti ollut tullut tällaisia "suuria kuolonvuosia". Jokin oli muuttunut, ja se jokin oli Ruotsin suurvaltakauden ja itsevaltiuden olosuhteet.
Ruotsi oli 30-vuotisen sodan jälkeen tullut suurvallaksi, mutta mahdilla oli hintansa. Koko valtakunta oli valjastettu sotakoneeksi. Maanviljelyn kehittäminen oli laiminlyöty, kun kruunu keskitti kaiken tarmonsa sotimiseen. Kansaa verotettiin ankarasti, jotta kruunulla olisi varaa sotia. Tämän takia maanviljelijät elivät jatkuvasti veitsen terällä: mitään ylijäämiä ei saanut kerättyä, sillä voudin vaatimukset olivat valtavat. Kun sitten halla iski, ei ollut varastoja, joihin turvata.
Tarvittiin myös aimo annos maalaisjärjen käytön kieltämistä. Itsevaltiuden aikana päätöksenteko oli keskitetty Tukholmaan, joten paikallisesti ei voitu improvisoida ratkaisuja pahimman hädän lievittämiseksi. Improvisointimahdollisuuksia heikensi myös merkantilistisen järjestelmän jäykkyys: kaupankäynti oli tarkkaan säädeltyä, joten viljaa ei voinut tarvittaessa nopeasti kuljettaa paikasta toiseen. Eikä säädöksiä tietenkään voinut höllentää jonkun jättimäisen nälänhädän takia.
Näistä aineksista saatiin katastrofi aikaiseksi. Lappalainen kuvaa nälkävuosia hyvin: hän ei mässäile kurjuuskuvauksilla, mutta luo silti selkeän kuvan nälän lohduttomuudesta. Pettuleivän tietävät kaikki, mutta nälkävuosina pettukin oli ylellisyyttä ja loppui kesken. Ihmiset söivät mm. sammalta ja keitettyä nahkaa. Se kuulostaa nykylukijalle mahdottomalta kuvitellakaan.
Usein tässä vaiheessa kysytään, miksei nälänhädän aikaan syöty kalaa ja marjoja. Lappalainen vastaa tähänkin: halla verottaa myös kalansaaliita ja muita luonnon antimia. Kylmänä kesänä kalat eivät juuri kude. Lisäksi ihmiset aika nopeasti kalastivat ja marjastivat mannut tyhjiksi siitäkin saaliista, mitä saatavissa oli. Maejasaaliit voivat näyttää isoilta, jos tarkoitus on tehdä pari piirakkaa, mutta ei niillä koko kansakuntaa elätetä.
Mutta kaikesta kauheudesta huolimatta ihmiset osaavat olla myös häkellyttävän hyviä. Lappalainen mainitsee useita esimerkkejä tilanteista, jossa ihmiset jakoivat viimeisiä ruokiaan vieraiden hädänalaisten kanssa. Aateliset yrittivät parhaansa mukaan saada talonpojille viljaa, ja olivat valmiit toisinaan uhmaamaan kuninkaan lakeja tätä tarkoitusta varten.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä teos. Historiantutkijoille ja historiasta kiinnostuneille vahva suositus, muille varoituksen sana: tässä kirjassa on myös pitkiä pätkiä, joissa Lappalainen kertoo aiempien tutkijoiden näkökulmia ja perustelee, miksi hän on eri mieltä heidän kanssaan. Tämä on vanhalle historianopiskelijalle kiinnostavaa kamaa, mutta satunnaiselle lukijalle varmaan semipuuduttavaa.
Ja joskus ei puolet riittänyt.
Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa.
Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään?
Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioiden summa. Isoimpana tekijänä on tietenkin ilmasto. 1600-luvulla iski niin sanottu "pieni jääkausi", jolloin lämpötilat koko Euroopassa olivat poikkeuksellisen alhaiset. Erityisen kylmää oli 1690-luvulla. Koska Suomessa joka tapauksessa viljeltiin aika ääriolosuhteissa, oli selvää, että kylmät vuodet johtaisivat nälkävuosiin. Mutta oli kylmää ollut ennenkin, eikä silti ollut tullut tällaisia "suuria kuolonvuosia". Jokin oli muuttunut, ja se jokin oli Ruotsin suurvaltakauden ja itsevaltiuden olosuhteet.
Ruotsi oli 30-vuotisen sodan jälkeen tullut suurvallaksi, mutta mahdilla oli hintansa. Koko valtakunta oli valjastettu sotakoneeksi. Maanviljelyn kehittäminen oli laiminlyöty, kun kruunu keskitti kaiken tarmonsa sotimiseen. Kansaa verotettiin ankarasti, jotta kruunulla olisi varaa sotia. Tämän takia maanviljelijät elivät jatkuvasti veitsen terällä: mitään ylijäämiä ei saanut kerättyä, sillä voudin vaatimukset olivat valtavat. Kun sitten halla iski, ei ollut varastoja, joihin turvata.
Tarvittiin myös aimo annos maalaisjärjen käytön kieltämistä. Itsevaltiuden aikana päätöksenteko oli keskitetty Tukholmaan, joten paikallisesti ei voitu improvisoida ratkaisuja pahimman hädän lievittämiseksi. Improvisointimahdollisuuksia heikensi myös merkantilistisen järjestelmän jäykkyys: kaupankäynti oli tarkkaan säädeltyä, joten viljaa ei voinut tarvittaessa nopeasti kuljettaa paikasta toiseen. Eikä säädöksiä tietenkään voinut höllentää jonkun jättimäisen nälänhädän takia.
Näistä aineksista saatiin katastrofi aikaiseksi. Lappalainen kuvaa nälkävuosia hyvin: hän ei mässäile kurjuuskuvauksilla, mutta luo silti selkeän kuvan nälän lohduttomuudesta. Pettuleivän tietävät kaikki, mutta nälkävuosina pettukin oli ylellisyyttä ja loppui kesken. Ihmiset söivät mm. sammalta ja keitettyä nahkaa. Se kuulostaa nykylukijalle mahdottomalta kuvitellakaan.
Usein tässä vaiheessa kysytään, miksei nälänhädän aikaan syöty kalaa ja marjoja. Lappalainen vastaa tähänkin: halla verottaa myös kalansaaliita ja muita luonnon antimia. Kylmänä kesänä kalat eivät juuri kude. Lisäksi ihmiset aika nopeasti kalastivat ja marjastivat mannut tyhjiksi siitäkin saaliista, mitä saatavissa oli. Maejasaaliit voivat näyttää isoilta, jos tarkoitus on tehdä pari piirakkaa, mutta ei niillä koko kansakuntaa elätetä.
Mutta kaikesta kauheudesta huolimatta ihmiset osaavat olla myös häkellyttävän hyviä. Lappalainen mainitsee useita esimerkkejä tilanteista, jossa ihmiset jakoivat viimeisiä ruokiaan vieraiden hädänalaisten kanssa. Aateliset yrittivät parhaansa mukaan saada talonpojille viljaa, ja olivat valmiit toisinaan uhmaamaan kuninkaan lakeja tätä tarkoitusta varten.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä teos. Historiantutkijoille ja historiasta kiinnostuneille vahva suositus, muille varoituksen sana: tässä kirjassa on myös pitkiä pätkiä, joissa Lappalainen kertoo aiempien tutkijoiden näkökulmia ja perustelee, miksi hän on eri mieltä heidän kanssaan. Tämä on vanhalle historianopiskelijalle kiinnostavaa kamaa, mutta satunnaiselle lukijalle varmaan semipuuduttavaa.
March 26, 2023
Jumalan vihan ruoska on tietokirja tuhoisista nälkävuosista Suomessa 1600-luvun lopulla. Tartuin kirjaan vaimoni suosituksesta. Myös hiljattain ilmestynyt Insomnium-yhtyeen konseptialbumi Anno 1696 innoitti perehtymään tähän aikakauteen tarkemmin.
Tietokirja kertoo monipuolisesti syyt suureen nälänhätään sekä toki sen, että mitä tästä seurasi. Teos onkin karua mutta mielenkiintoista luettavaa. Täytyy todeta, että en ennalta tiennyt aikakaudesta oikein mitään. Nyt on vähän parempi kuva Suomen asemasta ja oloista noina päivinä. Se innostaa lukemaan lisää kotimaista historiaa.
Kirja oli melko leppoisa kokonaisuus lukea, sillä luvut eivät ole kovinkaan pitkiä ja kieli on oikein hyvää ja selkeää. Kirjan rakennetta vaivaa kuitenkin tietty poukkoilevuus lukujen osalta. Aihetta käsitellään toki monesta näkökulmasta ja lähteet tuolta aikakaudelta ovat varmasti hajanaisia, mikä voi vaikuttaa tähän.
Pidin kirjassa esiintyneistä yksittäisistä tarinoista, joissa kuvailtiin, mitä kaikkea kauheaa kansalaiset ajautuivat tekemään ruoan loppuessa. Monet karuista tarinoista sijoittuvat kotiseudulleni Kainuuseen, jossa nälkävuosien kuolleisuus oli jopa yli 40 prosenttia. Ruotsin kuningaskunnasta ja kuningas Kaarle XI:stä oli myös kiinnostavaa lukea.
Tietokirja kertoo monipuolisesti syyt suureen nälänhätään sekä toki sen, että mitä tästä seurasi. Teos onkin karua mutta mielenkiintoista luettavaa. Täytyy todeta, että en ennalta tiennyt aikakaudesta oikein mitään. Nyt on vähän parempi kuva Suomen asemasta ja oloista noina päivinä. Se innostaa lukemaan lisää kotimaista historiaa.
Kirja oli melko leppoisa kokonaisuus lukea, sillä luvut eivät ole kovinkaan pitkiä ja kieli on oikein hyvää ja selkeää. Kirjan rakennetta vaivaa kuitenkin tietty poukkoilevuus lukujen osalta. Aihetta käsitellään toki monesta näkökulmasta ja lähteet tuolta aikakaudelta ovat varmasti hajanaisia, mikä voi vaikuttaa tähän.
Pidin kirjassa esiintyneistä yksittäisistä tarinoista, joissa kuvailtiin, mitä kaikkea kauheaa kansalaiset ajautuivat tekemään ruoan loppuessa. Monet karuista tarinoista sijoittuvat kotiseudulleni Kainuuseen, jossa nälkävuosien kuolleisuus oli jopa yli 40 prosenttia. Ruotsin kuningaskunnasta ja kuningas Kaarle XI:stä oli myös kiinnostavaa lukea.
December 11, 2017
Vuosien 1695‒1697 nälänhädässä kuoli 25‒30 % suomalaisista. Nälän takana olivat outojen säiden aiheuttamat pahat kadot sekä jäykkä ja byrokraattinen yhteiskuntajärjestys, mikä viivästytti apua. Samoin ei oltu vielä päädytty siihen, että maatalouden menetelmiä kehittämällä voitaisiin torjua ruokapulaa tehokkaammin kuin rukoilemalla. Köyhimmille kävi kuolonvuosina huonoimmin, kuten arvata saattaa. Yhteiskunnan rakenteet kestivät natisten, mikä on minusta suoranainen ihme.
Menevästi ja toisaalta riittävän perusteellisesti kirjoitettu kirja, jota tosin alkupuolella vaivaa pienoinen toisteisuus ja kielellinen kömpelyys. Loppua kohti ote jäntevöityy. Kiinnostavaa on mm. kirjoittajan huomio siitä, että nälänhätä liittyy yleensäkin enemmän yhteiskunnan organisoitumiseen kuin absoluuttiseen ruuan puuttumiseen. Kirja ei mässäile liikaa järkyttävillä yksityiskohdilla, vaikka niitä on epäilemättä nälän keskellä on riittänyt. Ihmiset ja yhteiskunnat ovat sitkeitä.
Menevästi ja toisaalta riittävän perusteellisesti kirjoitettu kirja, jota tosin alkupuolella vaivaa pienoinen toisteisuus ja kielellinen kömpelyys. Loppua kohti ote jäntevöityy. Kiinnostavaa on mm. kirjoittajan huomio siitä, että nälänhätä liittyy yleensäkin enemmän yhteiskunnan organisoitumiseen kuin absoluuttiseen ruuan puuttumiseen. Kirja ei mässäile liikaa järkyttävillä yksityiskohdilla, vaikka niitä on epäilemättä nälän keskellä on riittänyt. Ihmiset ja yhteiskunnat ovat sitkeitä.
April 29, 2020
Lappalainen kirjoittaa hurjan sujuvasti, vaikka aihe on raskas ja historiaa kahlataan läpi melkoisella tarkkuudella. 1600-luku on vähän hatarasti hallussa, vaikka Lappalaisen aikaisempia kirjojakin olen lukenut, mutta tässähän se selitettiin niin, että ymmärrys lisääntyi.
Lappalainen kuvaa hienosti nälänhädän syitä ja seurauksia ja sitä, miten se näyttäytyi tavallisten ihmisten arjessa ja toisaalta aatelin elämässä. Synkät olivat ajat, ei voi muuta sanoa, ja kovastihan tämä koronakriisikin saa suhteellisuutta, kun ajattelee, miten suuret kuolonvuodet veivät kolmasosan suomalaisista. Melko kylmää on ollut kyyti.
Erinomainen tietokirja, suosittelen kyllä – aihe on sellainen, että vaikka 1600-luku ei sinänsä aiheena kiinnostaisikaan, tämä voi hyvinkin toimia.
Lappalainen kuvaa hienosti nälänhädän syitä ja seurauksia ja sitä, miten se näyttäytyi tavallisten ihmisten arjessa ja toisaalta aatelin elämässä. Synkät olivat ajat, ei voi muuta sanoa, ja kovastihan tämä koronakriisikin saa suhteellisuutta, kun ajattelee, miten suuret kuolonvuodet veivät kolmasosan suomalaisista. Melko kylmää on ollut kyyti.
Erinomainen tietokirja, suosittelen kyllä – aihe on sellainen, että vaikka 1600-luku ei sinänsä aiheena kiinnostaisikaan, tämä voi hyvinkin toimia.
August 27, 2021
Tasapainoinen ja moniulotteinen kuvaus synkästä aika suomalaisessa historiassa. Hyvä muistutus lukijalle, että nykyisen Suomen alueella on eletty myös ennen vuotta 1939 vaikkakin suurin osa populaarihistoriasta käsittelee tuota aikaa.
Teksti on helppolukuista. Lisäksi Lappalaisella on kaunis tapa kirjoittaa myös historian tutkimuksesta tekemättä tekstistä raskaslukuista. Varoituksena mainittakoon, että itse aihe tekee teksistä ajoittain hyvin synkän.
Teksti on helppolukuista. Lisäksi Lappalaisella on kaunis tapa kirjoittaa myös historian tutkimuksesta tekemättä tekstistä raskaslukuista. Varoituksena mainittakoon, että itse aihe tekee teksistä ajoittain hyvin synkän.
March 5, 2022
Historiatietokirjat ovat yleensä parhaimmillaan, kun ne onnistuvat rajaamaan aiheensa riittävän kompaktiksi ja kertomaan siitä monipuolisesti. Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoska onnistuu tässä oikein hyvin, ja kirja on palkintonsa ansainnut. Vähän reiluun 200 sivuun on saatu mahtumaan niin syiden, seurausten kuin itse tapahtumienkin pohdinta ja koko tapahtumaketju nivotaan hyvin osaksi Ruotsin suurvalta-ajan kuolonkorahduksia.
July 18, 2021
Mirkka Lappalainen kirjoittaa täsmällistä, tutkittua historiaa. Hän ei yksinkertaista monimutkaisia ilmiöitä ja tapahtumia, mutta osaa silti esittää ne ymmärrettävästi. Tätäkin kirjaa oli äärimmäisen miellyttävää ja opettavaista lukea. Aihe on tietysti erittäin raskas, joten mikään hyvän mielen kirja tämä ei ole.
June 24, 2019
Hyvin kirjoitettua populaarihistoriaa! En tiennyt ennen tätä kirjaa juuri mitään Suomen suurista kuolonvuosista, nyt tiedän vähän. Karua on ollut meininki 1596-1597. Kertomukset elämästä yhteiskunnan ylä- ja alakerroksissa elävöittävät tekstiä mukavasti.
Read
June 17, 2025Kirja oli kiinnostava ja hyvin kirjoitettu, mutta nälänhätä alkoi aiheena tuntua liian ahdistavalta, joten katsoin paremmaksi jättää lukemisen kesken - tällä erää.
January 18, 2013
Pidin tästä karusta kertomuksesta, vaikka ajoittain minusta tuntui, että en hahmottanut lukujen ja kappaleiden ja niiden otsikoiden sisältöjä jäsentävää merkitystä. Aika karu aika Suomen historiassa. En tiennyt sitä, että globaalissakin historiassa tämä on yksi maailman suurimpia nälänhätiä. Absoluuttiset luvut eivät miljooniin yllä, mutta näin pienessä maassa suhteelliset luvut ovat olleet käsittämättömiä.
Lisää "tehoa" kirjan sanomaan tuli, kun on lukenu oman suvun vaiheista. Joku omituinen geenioikku on sattunut juuri tuossa aikapätkässä äidinpuoleisen pappani puolella ja elämä 1642-1732 kyllä pistää ihmetyttämään (toinen vaimokin eli päälle kahdeksankymppiseksi!). Vaikka ei saisi sanoa näin, on ihan mummoa, mutta kyllä nykyisin kuitenkin päästään helpolla.
Lisää "tehoa" kirjan sanomaan tuli, kun on lukenu oman suvun vaiheista. Joku omituinen geenioikku on sattunut juuri tuossa aikapätkässä äidinpuoleisen pappani puolella ja elämä 1642-1732 kyllä pistää ihmetyttämään (toinen vaimokin eli päälle kahdeksankymppiseksi!). Vaikka ei saisi sanoa näin, on ihan mummoa, mutta kyllä nykyisin kuitenkin päästään helpolla.
June 26, 2016
Perusteellinen, havainnollinen ja hyvin kirjoitettu teos. Antaa hyvän kuvan paitsi nälkävuosista, myös ajallisesta kontekstista. Lisäksi Lappalaisen kirjoitustyyli on sujuvaa ja selkeää, mikä tekee kirjasta mukavan luettavan, vaikka tämä on selkeästi tietoteos.
March 30, 2017
Tykkäsin erityisesti kuvauksista arjesta nälänhädän keskellä. Muutenkin oli mielenkiintoista lukea aiheesta, josta en tiennyt käytännössä mitään etukäteen. Maunderin minimi oli tuttu termi tähtitieteen puolelta, mutta nämä kuolonvuodet oli terra incognitaa mulle.
Displaying 1 - 22 of 22 reviews