Saska ja Laura Saarikosken kirja Trump – mies kuin Amerikka ei tuota pettymystä lukijalleen, jonka käsitys Yhdysvaltain presidentistä perustuu lähinnä kotimaisen valtavirtamedian luomiin mielikuviin. Kirja jatkaa Hesarin virallista linjaa, eikä kielteiseltä propagandalta eikä disinformaatiolta tässäkään vältytä – eikä siihen edes pyritäkään.
Perusongelma lienee se, että lähteet ovat kovin yksipuolisia, ja muutoinkin suhtaudun epäluuloisesti elämäkertoihin ja henkilökuviin, joihin kohteet eivät ole osallistuneet millään tavoin. Varsinaisesti kirjaa ei henkilökuvana voi pitääkään, vaan se on taitavasti kirjoitettu dokufiktio, eli vaikka aihe ja tapahtumat ovat todellisia, varsinkin asenteella ja lähteillä todellisuuden ja fiktion raja häivyttyy onnistuneesti.
Perusheikkous kirjassa on se, että vaikka keskiössä ei ole kukaan muu kuin Trump itse, hänen tukiorganisaationsa jää hyvin lepsusti kuvatuksi. Toisin on vaikkapa Arnord Schwarzeneggerin elämäkerrassa, jossa hyvin tarkoin esitellään ne kymmenet republikaanien taustavaikuttajat, jotka olivat tasoittamassa hänen tietään Kalifornian kuvernööriksi ja olivat hänen keskeisiä tukijoitaan.
Yliyksinkertaistaminen on vaikuttava huiputuskeino, ja tässä sitä tulee monien muiden ohella aivan tarpeeksi. Trumpin perusfilosofia on kirjan mukaan yksinkertainen: ”Fake it ’till you make it.” Se kertonee oleellisen, millaisesta teeskentelijästä tekijöiden mukaan on kyse. Ai juu, ja onhan tietysti sovisimit ja rasismit saatu mukaan ja totta kai narsistinen persoonallisuushäiriökin. Tämän kaiken lisäksi kirjassa annetaan vaikutelma, että Trump on kaiken muun ohella varsinainen itse ilkimys, jonka ”vaalitaktiikka perustuu Hillary Clintonin maineen tuhoamiseen kaikin mahdollisin keinoin”.
Lukijalle opuksessa onkin haastetta, sillä sen objektiivinen lukeminen on haasteellisempaa kuin osasin odottaa. Fiktiivisyyttä tukevat monin paikoin sitaatit, joista ei sitten tiedä mistä ne mahtavat olla peräisin – onkohan kirjoittajan mielikuvitusta vai mitä? Lopussa on tosin mainittu muutama lähde, joita referoimalla tiettyyn sävyyn saadaan kirjan sanomaa ryyditettyä agendan mukaan. Esim. Blair, D’Antoinio ja pari Trumpin omaa kirjaa, joita pilkataan enemmän kuin tarpeeksi. Mediasta on hyödynnetty ainakin Washington Postia ja paria muuta sanomalehteä; aikakauslehtiä on luettua ainakin Economistia, Timeä ja Politicoa, ja tv-kanavista mainitaan Fox ja CNN.
Lopuksi vielä todetaan, että on ollut pelottavaa seurata Trumpin vaalikampanjaa. Pelon ja hysterian tukemiseen tämä kirja soveltuu enemmän kuin paremmin niin kuin kielteisen mielikuvan vahvistamiseksi, varsinkin niille, jotka pelkäävät Iltasanomien uutisten perusteella Venäjän miehittävän Suomen tai yhdysvaltalaisen ”föönatun pellen” painavan uhmakkaasti sitä punaista nappia valkoisen talon komentokeskuksessa – niin sen jälkeen kun koko maa on ensin aidattu sata metriä korkealla teräsaidalla, ettei kukaan meksikolainen tai muslimi sinne ilman lupaa onnistu pääsemään.