Kuka on lihanleikkaaja? Kutsumaton vieras puutarhassa. Jyrkkä käänne elämässä
Tuuve Aron yhdeksännen teoksen novelleissa kaikki etsivät sitä jotakin, joka tekee minästä minän. Rekka syöksyy nurkan takaa eivätkä jalat löydä pitävää otetta. Niin homokaraoke kuin synnytyssairaalakin voi paljastua odottamattomien tapahtumien näyttämöksi. Olipa pääosassa kiusattu lapsi tai tavarataloa putsaava vanhus, teroitettu mielikuvitus käy aseesta paremmin kuin kirves.
Napakoita novelleja elämän nyrjähdyskohdista, kun on pakko ajatella hieman toisin kuin ennen. Aro on tiiviin kerronnan ja hienovaraisen huumorin taitaja, kun sen aika on.
Nopeita novelleja, joista useimmissa todellisuus nyrjähtää jotenkin oivallisella tavalla. Ihan ei kuitenkaan jatkuvalla syötöllä täysosumaa osu, näin pienessä ja tiiviissä kokoelmassa olisin suonut vähän parempaa osumatarkkuutta. Osa jutuista tuntuu vähän jäävän kesken, Aro piirtää jonkun oivallisen tunnelman, mutta siihen sitten jää, ja minä jään kaipaamaan novelliin vähän enemmän lihaa.
Hmmh. Novelleja, jotka eivät mitenkään erityisesti jää mieleen, tee vaikutusta tai yllätä. Paitsi se, jossa Muumipapan pää on kuukautisveren tahrima. Luulin jo yhden antologian nurkkaan viskattuani selvinneeni siitä, mutta ehei, äkkiä se taas leväytettiin eteeni.
Monet novelleista tuntuivat loppuvan vähän kesken, enkä oikein nauttinut kirjasta. Meinasin jättää kesken ja hyvin lähellä se olikin, mutta koska verrattain lyhyt kirja ja lukeminen oli nopeaa, päädyinkin lukemaan sen loppuun asti, kai odottaen jotain huipennusta.