Raksan päähenkilö on rakennusalan mädännäisyyteen kyllästynyt työtön opistoinsinööri, joka ajautuu töihin Hyperborea-nimiseen remonttifirmaan. Hyperboreassa hänen esimiehekseen tulee nainen, omistajan tytär Danika Stenhammar. Nopeasti käy ilmi, ettei Danika ole ansainnut asemaansa pelkällä sukunimellään. Hän ottaa sankarimme luottomiehekseen ja edessä on urakka, jota tämä ei ole edes osannut kuvitella.
Raksa on Tuomas Vimman työläisromaani, rakennusbisneksen perusteellinen kuntokartoitus kosteusvaurioarviolla. Se on yhtäältä veijaritarina, toisaalta slapstick-komedia avoimine maalipurkkeineen. Raksa kulkee kuin toimintajännäri täynnä vakuuttavankokoisia toyökaluja, mutta pohjimmiltaan se on hupsu romanttinen komedia. Se on myös yhteiskunnallinen kertomus suuren rakennemuutoksen ajasta, jona suomalaisesta työmiehestä on tullut luksustuote.
Tuomas Vimma (a pseudonym) is a Finnish author who lives in Helsinki. His debut novel Helsinki 12 (2004) was about arrogant and incompetent AD in an advertising company and drew attention not only because Vimma himself worked as an AD in the 1990's but also because it's written in Helsinki's own slang.
Viihdyttävää, kepeää ja överiä. Tavallaan ihan hirveää kieltä, mutta varmaan juuri siksi vähän ihanaakin. Ajaa asiansa ajanvietteenä hyvin, vaikkei tästä hirveästi muistijälkiä jääkään – eikä kyllä tarvikaan.
Tuomas Vimmman trilogia Helsinki 12, Toinen ja Gourmet, olivat aikoinaan ne lukieassani osoitus Vimman omatyylisestä ja ironisesta kerronnasta kaupungin keskellä. Romaanit sisälsivät paljon ryyppäämistä, irtosuhteita ja vauhdikasta nuoruutta. Raksassa näitä elementtejä ei enää ole jäljellä, Vimma on aikuistunut, mikä sinänsä oli minulle lukijana pienoinen pettymys, koska tämä teos ei samanaikaisesti ärsyttänyt ja kiehtonut, kuten edeltäjänsä. Raksan perusajatus on hyvin yksinkertainen. Kirjan päähenkilö menee töihin Hyberborea nimiseen rakennusfirmaan projektipäälliköksi ja kirjan tapahtumat sijoittuvat rakennustyömaille, milloin tasoitetaan maaleja, milloin täytyy asentaa sähköt. Ei mikään kovin eroottinen aihe, mutta Vimma on osannut toteuttaa sen hyvin, liekö syynä sitten se, että hän on omien sanojensa mukaan joutunut itsekin oikeisiin töihin raksalle. Raksa kuvaa hyvin ahkeraa työntekoa, jopa sinne äärimmäisyyksin saakka, sekä antaa kattavan kuvauksen rakennustyömaailmasta sellaisille lukijoille, joille aihe ei ole läheinen (kuten minulle.) Silti jotain jäi uupumaan. Kirjan henkilöhahmot eivät olleet kovin moniulotteisia, ne olivat liian yksinkertaisia kirjaan, ainoa, josta olisi saanut mielestäni enemmänkin irti, olisi ollut päähenkilön ystävä Peppi, tuomari, joka alkoholisoituu, ja on muutenkin hyvin piikikäs kaveri. Välipalana tämä kirja menee kuitenkin hyvin, sillä muutamista onttouksista huolimatta, osaa Vimma kuljettaa tarinaa kevyesti eteenpäin. Jäin vain miettimään itse sitä, mitä Vimma on teoksella halunnut hakea. Tuomas Vimma on lukeutunut suosikkikirjailijoikseni sen jälkeen kun luin Helsinki 12:n, joten annettakoot tämä hänelle anteeksi, ja minä lukijana tyydyn vain kummastelemaan. Jos lukisin teoksen uudeleen, selviäisikö minulle paremmin raksa-alan omituinen viidakko, jota tässäkin selvästi (kai) yritetään hakea?
Hämmentävän mukaansatempaava, kun ottaa huomioon, että aiheena on remontointi ja remonttifirmojen harmaa talous. Välillä tuntui, että aihe oli liian lähellä kirjailijan omaa "oikeaa työtä" ja kirja kirjoitettu tavallaan välityönä, mutta loppujen lopuksi Vimman tyyli on vakiintunut ihan omanlaisekseen kerronnaksi. Nokkelia kielikuvia ei ollut yhtä ärsyttävän paljon kuin aiemmin, mutta kieli oli silti modernia, puhekielistä ja koukuttavaa. Juonenkuljetuksessakin oli havaittavissa kehitystä.
Raksa (2011) oli henkisesti raskas ellei suorastaan kivulias lukukokemus. Olin seurannut Tuomas Vimman tuotantoa Helsinki 12:sta saakka ja Raksankin ostin tuoreeltaan, mutta kun aloitin sen lukemisen keväällä 2012, talossani riehui joukko erään puolirehellisen belgialaisen rakennusfirman läpeensä huonoja romanialaisia alihankkijoita. Siinä vaiheessa Vimman proosa rakennusalan kusetuksista ei naurattanut yhtään, ja kaiken kaikkiaan Tuomas Vimman romaanien lukeminen sai loppua minulta kahdeksaksi vuodeksi, vaikka olenkin uskollisena fanina ostanut hänen kirjansa sitä myöten kuin niitä on ilmestynyt.
Kun Tuomas Vimmaa lukee heti Dostojevskin perään, Vimma ei erotu edukseen. Kuten muissakin Vimman kirjoissa, Raksassa viljellään Helsingin murretta ja kyseenalaista huumoria. Lopputulos on hauskan ja keskenkasvuisen välisellä ei-kenenkään-maalla. Tajusin kuitenkin, ettei Vimma ole täysin vailla yhtymäkohtia venäläisiin klassikoihin. Siinä, missä Dostojevski kuvasi tsaarin venäjän aatelisia, ovat Vimman henkilöhahmot 2010-luvun Helsingin koulutettuja kaupunkilaisia, siis oman aikansa säätyläisiä. Paikoittain väkinäisestä vitsikkyydestä huolimatta Raksan juoni ei harhaile kovin kauas realismista. Voi olla, että esimerkiksi päähenkilön Samin juristikaveri Kari "Peppi" Keinonen ei perustu kehenkään todelliseen henkilöön, mutta juttele sinä vaan, kyllä sinut tunnetaan. Kaikkihan Pepin tuntevat, montakin eri Peppiä. Kaiken kaikkiaan Tuomas Vimma on kuitenkin tyyliltään sen verran lähempänä juoppohullun päiväkirjoja kuin ns. taidekirjallisuutta, että Finlandia-ehdokkuuksia ei liene odotettavissa.
Raksan loppuratkaisu on vimmamaiseen tyyliin yliampuva, kuin suoraan B-luokan suomalaisesta komediafilmistä.
Raksa oli jonkin ilmaiskampanjan tai muun myötä päätynyt äänikirjana Elisa kirjan hyllyyni, mutta jäänyt sinne roikkumaan, koska en tiennyt kirjasta mitään, eikä se jostain syystä houkutellut aloittamaan. Loppujen lopuksi Raksa oli kuitenkin ihan viihdyttävä, kepeä kirja ja oikein mukavaa työmatkakuunneltavaa. Tarina eteni mukavasti ja oli ihan hauskakin. Ei tarvinnut pakottaa itseään kuuntelemaan loppuun asti, sen verran viihdyttävästi päähenkilön edesottamuksista oli kerrottu.
Tämä kirja kokonaisuutena hieroi kyllä mielihyvänystyröitä takaraivossa. Se, miten valitun tarkasteluikkunan (rakennusmaailma) läpi kuvautuu nollarin vuosikymmen kaikkine ihanuuksineen ja karmeuksineen. Oivallusta, ironiaa sekä sarkasmia ja työläisromaania kaikki samassa paketissa.
Yllättävää, kuinka viihdyttävän kirjan voi saada aikaan remonteista ja rakennusalasta. Paikka paikoin hauskaa dialogia, mutta sitten myös liikaa saippuaoopperamaisuutta.
Kirjan teksti vei mukanaan, mutta lässähti vähän loppua kohden. Loppu tuntui tekemällä tehdyltä. Ja huvitti kyllä niin raksa-alaan sopivat kohdat, tuollaistahan se on.
Haastattelussa Vimma väitti, että tämä uusin kirja tulisi olemaan hyvinkin erityylinen kuin hänen Helsinki-trilogiansa. No jaa, päähenkilö ei ole samanlainen nilkki eikä vauhti ole aivan yhtä kovaa, mutta paljon tässä on tuttua. Oikeastaan tämä ei ole niinkään erilainen vaan laimennettu. Lupaavasti juonessa kehitellään kaikenlaista, mutta mikään ei kuitenkaan kunnolla pääse paukahtamaan vaan enimmäkseen tussahtaa suutarimaisesti. Muutaman kerran Vimma eksyy luennoimaan rakennusalan erikoisuuksista, jotka toki ovat kiinnostavia, mutta hieman pomppaavat muusta tekstistä. Ylenmääräistä kielikuvien käyttöäkään tässä ei ole kuten edellisissä, mutta se on ehkä hyväkin asia.
Mutta kyllä tämän silti luki mielellään. Hitaasti etenevä Hustvedt jäi hyllylle, kun tämän otin käteeni. Hauskaa ajankuvaahan tämä on. Ja jonkin verran tämä kyllä pääsi vaikuttamaan mielikuvaani rakennusalasta, vaikka Vimmaa ei kannata dokumentaristina pitääkään.
A story about working in the building and house renevation business. Main character escapes a bad firm and finds a too good to be true honest Finnish firm with lots of testimonials and videos of their projects on it's website. He checks it out and get's a management job of worksites. He doesn't know his lawyer friend helped him and with some plot twists, manages to save this new firm from death of the owner of the firm whose not paid his taxes and left everything for his daughter, including a millions worth sailboat.. everything works out in the end. good book about the building business of which the writer seemingly knows a lot about
Vimman kynästä on katkennut ehkä pahin egoistisen ja kusipäisen ylpeyden terä, mutta Raksa on silti ihan järjettömän koukuttava teos: ja vielä asiasta, josta en periaatteessa ymmärrä mitään. Jumalaisen helppoa luettavaa, mutta vailla sitä koukkua ja kiihkoa, joka edellisistä kirjoista on välittynyt. Loppu toi tarinan kasaan, mutta ei antanut sille enää mitään potkua. Sujuva, mutta vähän mitäänsanomaton.
Suosittelen myös jokaiselle, joka aikoo rakastua, hakea töitä, kostaa jollekin, nauraa ja ennen kaikkea tehdä remontin tai rakentaa talon.
Nyt osaisin lukea tarjouspyyntöä ja tunti-ilmoitusta, pyytää tarkastuksia ja kyseenalaistaa putkareiden rehellisyyden. Pelkään myös verottajaa aavistuksen enemmän kuin ennen.
Todella mukaansatempaavaa kerrontaa. Rakennustyömaiden seuranta ei välttämättä kuulosta kauhean kiinnostavalta, mutta herramunjee, että Vimma saa sen ympärillä pyörivistä asioista esiin kiinnostavia asioita! Myös harvat henkilökuvaukset ovat kutkuttavia. Niitä olisi kaivannut enemmänkin.
Kirjahaaste 2016 nro 15 (kirjan kansi on mielestäni ruma), äänikirja
Tarinaa oli helppo seurata, mutta en pitänyt karkeasta kielestä; liiallisella käytöllä se menetti tehonsa. Miljöökuvaus tuntui aidolta, henkilöt eivät.
Viihdyttävää ja koukuttavaa luettavaa. Stadilaisuus nautittavaa, Ei yhtä kreisi ja överi kuin aiemmat teokset ja päähenkilönsä vanhenneet. Ehkä samalla jotain katosi.
Pidin kirjasta hämmentävän paljon. Rakennusala on minulle ihan tuntematonta maastoa ja aihe oli siksi kiehtovan uusi, mutta kärryillä oli silti helppo pysyä. Äänikirjatoteutus mainio.
Ihan mukaansatempaava tarina ja mielenkiintoisia juonellisia koukkuja sekä rakennusbisnekseen liittyviä "paljastuksia". Silti vähän "pliisu" ja kerronnaltaan välillä jopa amatöörimäinen, eivätkä itselle ei-helsinkiläisenä stadilaisjutut eivät oikein auenneet. Tulee pohtineeksi, millainen kirja olisi ollut esim. Arto Salmisen kirjoittamana.