Luin koko sarjan läpi ensin ala-asteella ja sitten toistamiseen teini-iässä. Pari vuotta sitten päätin koota koko sarjan omaan hyllyyni, joten pidin silmät auki kirpputoreilla ja kirjankierrätyksissä, ja nyt joulun alla löysin vielä viimeiset kaksi kokoelmastani puuttunutta kirjaa. Niinpä aion tänä vuonna lukea kaikki Tiinat uudestaan, tällä kertaa aikuisen näkökulmasta.
Lapsena kiinnitin kyllä jonkin verran huomiota siihen, että Tiina elää varsin erilaisessa maailmassa kuin minä, mutta ensimmäisellä lukukerralla en kyllä ihan tarkkaan hahmottanut, että tapahtumat sijoittuvat niinkin kauas kuin 1950-luvulle. Tiina oli kuitenkin henkilönä erittäin samastuttava, vaikka välillä hirvitti, miten nopeasti hän hyppää kommelluksesta toiseen. (Etenkin minua kiusasi pienenä se, miten Tiina saa yhtenään vaatteensa rikki. Sääliksi kävi tytön äitiparkaa, joka niitä joutuu jatkuvasti korjaamaan!)
Sarjan ensimmäisessä osassa oikeastaan vasta tutustutaan henkilöhahmoihin. Reipas Tiina muuttaa vanhempiensa ja isoveljensä kanssa uuteen taloon, tutustuu pihan muihin lapsiin (etenkin naapurin Juhaan) ja nauttii talviurheilusta. Äkkipikaiselle tytölle sattuu ja tapahtuu, mutta hänellä on hyvä sydän (ja kovaääninen omatunto) ja hän yrittää myös jatkuvasti kehittyä ihmisenä. Mitään erityistä juonta ei ole, mutta anekdoottikerronta toimii niin tässä kuin monessa muussakin tyttökirjallisuuden klassikossa.
Nyt aikuisena lukiessa kirja saa tietenkin nostalgialisää, mutta viihdyin erinomaisesti ja nauroin ääneen monessa kohtaa. Tiinan ja Juhan ystävyys on kaunista luettavaa, joskaan nykyään harvemmin kirjoitetaan kirjoja, joissa kaikki alkaa siitä, kun tyttö ja poika hakkaavat toisensa verille ensitapaamisella.