What do you think?
Rate this book
Unelmat paremmasta maailmasta
Päijänteen kalastaja Pentti Linkola on niitä harvoja saarnamiehiä, jotka elävät niin kuin puhuvat. Hänen ihanteenaan on yhteiskunta jossa ihmiset asuvat perheineen mahdollisimman kaukana toisistaan jaksaakseen rakastaa toisiaan.
Nyt kirjaksi kootut kirjoitukset ovat viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Ne käsittelevät rauhanasiaa, luontoa, maallemuuttoa, suomalaisuutta, ihmisten veljeyttä, tulevaisuuttamme. Kirjan alussa on luku jonka tarkoituksena on "karkottaa epätoivotut lukijat, Helsingin kapakoiden kulttuurikeikarit ja muut pölkkypäät, jotka pelkäävät vilpitöntä naiiviutta enemmän kuin tyylikästä kyynillisyyttä".
Pentti Linkola toivoo että ihmiskunta ja maapallo vielä voidaan pelastaa tuholta. Hänen kirjoituksensa on tarkoitettu suoraan käytännössä kokeiltaviksi.
Nyt kirjaksi kootut kirjoitukset ovat viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Ne käsittelevät rauhanasiaa, luontoa, maallemuuttoa, suomalaisuutta, ihmisten veljeyttä, tulevaisuuttamme. Kirjan alussa on luku jonka tarkoituksena on "karkottaa epätoivotut lukijat, Helsingin kapakoiden kulttuurikeikarit ja muut pölkkypäät, jotka pelkäävät vilpitöntä naiiviutta enemmän kuin tyylikästä kyynillisyyttä".
Pentti Linkola toivoo että ihmiskunta ja maapallo vielä voidaan pelastaa tuholta. Hänen kirjoituksensa on tarkoitettu suoraan käytännössä kokeiltaviksi.
224 pages, Paperback
First published January 1, 1971
15 people are currently reading
122 people want to read
About the author
Pentti Linkola
9 books89 followersKaarlo Pentti Linkola (7 December 1932 – 5 April 2020) was a Finnish radical deep ecologist, ornithologist, polemicist, naturalist, writer, and fisherman. He wrote widely about his ideas and in Finland was a prominent thinker. He lived a simple and austere life.
Linkola blamed humans for the continuous degradation of the environment. He promoted rapid population decline to combat the problems commonly attributed to overpopulation and was quoted as saying about a future world war, "If there were a button I could press, I would sacrifice myself without hesitating, if it meant millions of people would die."
Linkola's writings describe in emotional detail the environmental degradation he witnessed. He dedicated his 1979 Toisinajattelijan päiväkirjasta (From the Diary of a Dissident) to German far-left militants Andreas Baader and Ulrike Marie Meinhof, stating that "they are the signposts, not Jesus of Nazareth or Albert Schweitzer". He supported acts of terrorism such as the 2004 Madrid train bombings as he viewed them as disruptions to a society that is responsible for the degradation of the Earth. When asked in 2007 why he had not himself become a terrorist, Linkola said that he lacked the ability and bravery.
Linkola blamed humans for the continuous degradation of the environment. He promoted rapid population decline to combat the problems commonly attributed to overpopulation and was quoted as saying about a future world war, "If there were a button I could press, I would sacrifice myself without hesitating, if it meant millions of people would die."
Linkola's writings describe in emotional detail the environmental degradation he witnessed. He dedicated his 1979 Toisinajattelijan päiväkirjasta (From the Diary of a Dissident) to German far-left militants Andreas Baader and Ulrike Marie Meinhof, stating that "they are the signposts, not Jesus of Nazareth or Albert Schweitzer". He supported acts of terrorism such as the 2004 Madrid train bombings as he viewed them as disruptions to a society that is responsible for the degradation of the Earth. When asked in 2007 why he had not himself become a terrorist, Linkola said that he lacked the ability and bravery.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 19 of 19 reviews
February 12, 2020
Pentti Linkola on Suomen tunnetuin ympäristöfilosofi ja merkittävin yhteiskuntakriittinen toisinajattelija tällä saralla. Kustantamo Into teki kulttuuriteon julkaistessaan tästä klassikkokokoelmasta digitaalisen version, johon itsekin tartuin. Toki olin aiemmin lukenut vuonna 1971 alun perin markkinoille punnerretun sikermän Unelmat paremmasta maailmasta.
Kirja sisältää pari tusinaa tekstiä, jotka ovat esseitä, puheita ja eri lehdissä julkaistuja juttuja kolumneista alkaen. Yhteistä niissä on perusteellisen kriittinen asenne länsimaisen yhteiskunnan luontoarvoja raiskaavaan politiikkaan ja yleistä poliittista konsensusta kohtaan, eli toisin sanoen tämä huippuälykäs sanavirtuoosi ei päästä lukijaansa helpolla, ja lopulta Jörn Donnerin Uusin maammekirjakin saa melkoisen ryöpytyksen. Suurin osa teksteistä on peräisin 1960-luvulta, eikä luontomme tila noista ajoista ole taantunut muuta kuin huonompaan suuntaan. Lukijalta edellytetään ennakkoluulotonta asennetta ja melkoista valveutuneisuutta, jotta edes tavoittaa jollain tasolla Linkolan välittämän kokonaiskuvan tai edes jotain siitä, mitä kirjoittaja ilmaisee taidokkain satiirisin sanakääntein.
Linkolahan tunnetaan kapitalismiin kuuluvan konsumerismin leppymättömänä kriitikkona sekä alkuperäisen luonnon puolestapuhujana, ja usein se yksilö vain hyppää enemmistön kyytiin samoille vankkureille, jotka palvovat muiden standardi-ihmisten tavoin ”likaisenharmaiden tasapäisten” massojen mukana teollisen yhteiskunnan tuottamaa tarpeetonta roinaa, mikä saa ihmiset ikään kuin joukkopsykoosiin järjettömässä kulutusvimmassaan. Jotta tietysti pystyy kuluttamaan ja tuhlaamaan pikavippienkin avittamana, pitää rehkiä itsensä henkihieveriin, ja psyykelääkkeiden avulla saadaan loputkin irti länsimaisen kireän elämäntahdin vaatimusten mukaisesti. Siten Linkola kieltää jyrkästi korkean elintason ja jatkuvan kasvun idioottimaisen mantran sekä ”elämänilon myönteisen korrelaation”.
Muutamissa teksteissä on Linkolalle tyypillistä pasifismia, ja Suomen armeijan lakkauttamisen puolesta esitetään jännittäviä argumentteja. No, mitä sitten tilalle? Siihenkin on ratkaisu, eli avuksi rientää YK:n ylivaltiollinen poliisiorganisaatio, jonka tulisi korvata niin valtiolliset sotavoimat kuin lukuisat puolustusliitotkin. Tappamiseen suhtaudutaan toisaalta jyrkän kielteisesti, toisaalta sallivasti. Pasifistihan voi joutua sotatilanteessa ampumaan ihan itsensä kaltaisen, joka vain sattuu olemaan rintamalinjan toisella puolelle. Siitä sitten jopa palkitaan jostain käsittämättömästä syystä vielä mitalilla. Sen sijaan perheenpään kaulan kirveellä katkaisseen lapsen kohtalona on joutua kuritushuoneeseen, vaikka talvisin lumihankeen ajanut isäukko saikin vain ansionsa mukaan – ainakin Linkolan mielestä.
Välillä filosofi liikkuu taiteen, kulttuurin ja sivistyksen parissa, ja seuraavan olen itsekin huomannut: ” – – helposti aukenevia mestariteoksia on niin paljon, ettei ahmimallakaan ehdi tutustua kuin pieneen osaan.” Sivistystä kirjoittaja määrittelee näin: ”Tärkeimpiä sivistyksen tunnusmerkkejä on kuitenkin varmasti eräänlainen kokonaisnäkemys sekä tiedollisella että arvostuksien alueella, suhteellisuudentaju, jossa oman henkilön arvo ja merkitys on likimain oikealla paikallaan.” Siitä pitäisi seurata, että toisten ihmisten huomioonottaminen ja luonnon kunnioittaminen ovat suurelta osin epäitsekästä. Näiltä osin on helppoa huomata, kuinka ohut onkaan sivistyksen pintasilaus, kun vihreitä arvoja puolustava kunnallispamppu karauttaa valtuuston kokoukseen fillarinsa asemasta uudenkarhealla citymaasturillaan...
Monessa kohdin Linkola lyttää perusteellisesti niin poliitikot kuin älymystönkin, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen propagoivan ”kansanvalistuksen”. Nykyaikaan kuljetettua kaupunkilaisten väärinymmärrettyä rousseaulaista paluu luontoon -ajatusta pilkataan hirtehisesti. Linkolahan eli oppiensa mukaan, ja vuosikymmenten aikana hän on itse huomannut, kuinka järjettömästi niin järvien ja merien rantakaistaleet on pilattu kaiken maailman mökkiviritelmillä, joihin kaupunkilaiset ”valkea- ja velttovatsaiset herrasmiehet” eli idioottimaiset läskitarzanit ”pengertävät piloille kaunista huvilarantaansa” tällaiseen epäaitoon ja tilapäiseen irtirykäisyyn kulutusyhteiskunnan oravanpyörästä pulleiden rouviensa kanssa. Linkola näkee tämmöisen viheliäisen rakennelmien tekemisen, ostamisen ja lomamatkailun vain pakonomaisena tarpeena päästä edes hetkeksi pakoon kaupunkien luonnotonta elämänmenoa ja epäviihtymystä. Tällainen tuhansien ja taas tuhansien luonnon ja eläinten elinympäristön pilaama kyhäelmä ”törröttää aivan turhan päiten pahanilkisen suvaitsemattomana paikallaan ja pilaa ohikulkijan tunnelman”. Saman hän toteaa cityihmisten ”resignoituneesta lomasamoilusta” pitkin poikin korpia ja erämaita. Kun nämä kaupunkilaiset palaavat kotikoloihinsa sinne betonilähiöön, he ovat kuin häkkeihinsä teljettyjä kyyhkysiä, eivätkä petipuuhatkaan ole mitään rakkaudenosoituksia niin kuin ei myöskään noiden häkkilintujen lentopyrähdyksetkään ole mitään lentämisen tapaista siellä ahtaassa vankilassaan. Kun sitten ”kultainen” keski-ikä on saavutettu, loppuelämä on edessä massan mukana apatian vallassa tai turhautuneena oppositiossa vallitsevaan meininkiin.
Kansantulon jatkuva kartuttaminen ja jopa väkimäärän lisääminen tuontivoimin on kirjoittajan mukaan suunnaton absurditeetti, mikä lopulta poliitikkojen älyttömän agitoinnin paaduttamana romuttaa ihmiselämän perusteet kokonaan. Linkolan mukaan ei ole enää eroa natseilla, demokraateilla kuin kommunisteillakaan poliittisen teatterin eri estradeilla. Niin, ja se ”kesähuvilahullutus” on Linkolan mielestä varsinainen kansallisonnettomuus. Sen kirjoittaja totesi ja 60-luvulla profeetallisesti, ja näinhän siinä sitten on käynytkin. Ennen vanhaan meripurjehtijalla riitti rantautumispaikkoja ja yksityisyyttä, mutta nykyään kaupunkikulttuuri on viety vierasvenesatamiin, jossa vieri vieressä purjeveneet kyyhöttävät avuttomina moottoripaattien rinnalla niin kuin leirintäalueilla asuntoautot ja henkilöautojen perässä vedettävät sänkylaatikko-keittonurkkauksetkin. Näille ihmisille sitten järjestetään valmiiksi tapitettuja ja merkattuja luontopolkuja, joissa niitä selfieitä pääsee ottamaan, kun he pyrkivät hetkelliseen irtiottoon orjan raadannastaan, joka on itse asiassa ihmiselon kurjuutta ja jonkinlaista ”psykofyysistä rappiota”.
Metsien suojelu on ollut jo vuosikymmeniä sitten täysin väärin hoidettua, mikäli Linkolaa on uskomista, ja luontoarvoista ja kansallisomaisuudesta on tullut vain helppoheikkien ja markkinamiesten kauppatavaraa, jota vaihdetaan ”mihin tahansa törkyyn”, jota vain onnistutaan höperöille kuluttajille markkinoimaan. Samoin on aivan nurinkurista logiikkaa, kun kuvitellaan, että vesistöt puhdistuvat, kun tehdään parempia puhdistuslaitoksia. Metsävaratkin mukamas kasvavat, kun metsänhoitoa tehostetaan. Ihmisten ahdistuksestakin ja pahoinvoinnista päästään, kun kehitetään entistä parempia mielialalääkkeitä ja koulutetaan lisää psykiatreja.
Kaiken kaikkiaan lomailukin on teennäistä ja aika usein itsekeskeistä pröystäilyä ja väkinäistä irtiottoa arjen ikeestä. Usein nämä uusia kokemuksia kartuttelevat samoojat tuppaavat kasaantumaan samoihin paikkoihin, ja turistitulvat paisuttavat niitä niin, että trendireissaajat tallaavat kaiken alleen: sekä ihmiset että luonnon. ”Lyhyesti: menkää maalle, perustakaa puutarha ja poimikaa sieniä ja puolukoita.” Sen unohtuneen elämisen taidon uudelleen opettelu ei varmaan koskaan liene liian myöhäistä...
Kirja sisältää pari tusinaa tekstiä, jotka ovat esseitä, puheita ja eri lehdissä julkaistuja juttuja kolumneista alkaen. Yhteistä niissä on perusteellisen kriittinen asenne länsimaisen yhteiskunnan luontoarvoja raiskaavaan politiikkaan ja yleistä poliittista konsensusta kohtaan, eli toisin sanoen tämä huippuälykäs sanavirtuoosi ei päästä lukijaansa helpolla, ja lopulta Jörn Donnerin Uusin maammekirjakin saa melkoisen ryöpytyksen. Suurin osa teksteistä on peräisin 1960-luvulta, eikä luontomme tila noista ajoista ole taantunut muuta kuin huonompaan suuntaan. Lukijalta edellytetään ennakkoluulotonta asennetta ja melkoista valveutuneisuutta, jotta edes tavoittaa jollain tasolla Linkolan välittämän kokonaiskuvan tai edes jotain siitä, mitä kirjoittaja ilmaisee taidokkain satiirisin sanakääntein.
Linkolahan tunnetaan kapitalismiin kuuluvan konsumerismin leppymättömänä kriitikkona sekä alkuperäisen luonnon puolestapuhujana, ja usein se yksilö vain hyppää enemmistön kyytiin samoille vankkureille, jotka palvovat muiden standardi-ihmisten tavoin ”likaisenharmaiden tasapäisten” massojen mukana teollisen yhteiskunnan tuottamaa tarpeetonta roinaa, mikä saa ihmiset ikään kuin joukkopsykoosiin järjettömässä kulutusvimmassaan. Jotta tietysti pystyy kuluttamaan ja tuhlaamaan pikavippienkin avittamana, pitää rehkiä itsensä henkihieveriin, ja psyykelääkkeiden avulla saadaan loputkin irti länsimaisen kireän elämäntahdin vaatimusten mukaisesti. Siten Linkola kieltää jyrkästi korkean elintason ja jatkuvan kasvun idioottimaisen mantran sekä ”elämänilon myönteisen korrelaation”.
Muutamissa teksteissä on Linkolalle tyypillistä pasifismia, ja Suomen armeijan lakkauttamisen puolesta esitetään jännittäviä argumentteja. No, mitä sitten tilalle? Siihenkin on ratkaisu, eli avuksi rientää YK:n ylivaltiollinen poliisiorganisaatio, jonka tulisi korvata niin valtiolliset sotavoimat kuin lukuisat puolustusliitotkin. Tappamiseen suhtaudutaan toisaalta jyrkän kielteisesti, toisaalta sallivasti. Pasifistihan voi joutua sotatilanteessa ampumaan ihan itsensä kaltaisen, joka vain sattuu olemaan rintamalinjan toisella puolelle. Siitä sitten jopa palkitaan jostain käsittämättömästä syystä vielä mitalilla. Sen sijaan perheenpään kaulan kirveellä katkaisseen lapsen kohtalona on joutua kuritushuoneeseen, vaikka talvisin lumihankeen ajanut isäukko saikin vain ansionsa mukaan – ainakin Linkolan mielestä.
Välillä filosofi liikkuu taiteen, kulttuurin ja sivistyksen parissa, ja seuraavan olen itsekin huomannut: ” – – helposti aukenevia mestariteoksia on niin paljon, ettei ahmimallakaan ehdi tutustua kuin pieneen osaan.” Sivistystä kirjoittaja määrittelee näin: ”Tärkeimpiä sivistyksen tunnusmerkkejä on kuitenkin varmasti eräänlainen kokonaisnäkemys sekä tiedollisella että arvostuksien alueella, suhteellisuudentaju, jossa oman henkilön arvo ja merkitys on likimain oikealla paikallaan.” Siitä pitäisi seurata, että toisten ihmisten huomioonottaminen ja luonnon kunnioittaminen ovat suurelta osin epäitsekästä. Näiltä osin on helppoa huomata, kuinka ohut onkaan sivistyksen pintasilaus, kun vihreitä arvoja puolustava kunnallispamppu karauttaa valtuuston kokoukseen fillarinsa asemasta uudenkarhealla citymaasturillaan...
Monessa kohdin Linkola lyttää perusteellisesti niin poliitikot kuin älymystönkin, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen propagoivan ”kansanvalistuksen”. Nykyaikaan kuljetettua kaupunkilaisten väärinymmärrettyä rousseaulaista paluu luontoon -ajatusta pilkataan hirtehisesti. Linkolahan eli oppiensa mukaan, ja vuosikymmenten aikana hän on itse huomannut, kuinka järjettömästi niin järvien ja merien rantakaistaleet on pilattu kaiken maailman mökkiviritelmillä, joihin kaupunkilaiset ”valkea- ja velttovatsaiset herrasmiehet” eli idioottimaiset läskitarzanit ”pengertävät piloille kaunista huvilarantaansa” tällaiseen epäaitoon ja tilapäiseen irtirykäisyyn kulutusyhteiskunnan oravanpyörästä pulleiden rouviensa kanssa. Linkola näkee tämmöisen viheliäisen rakennelmien tekemisen, ostamisen ja lomamatkailun vain pakonomaisena tarpeena päästä edes hetkeksi pakoon kaupunkien luonnotonta elämänmenoa ja epäviihtymystä. Tällainen tuhansien ja taas tuhansien luonnon ja eläinten elinympäristön pilaama kyhäelmä ”törröttää aivan turhan päiten pahanilkisen suvaitsemattomana paikallaan ja pilaa ohikulkijan tunnelman”. Saman hän toteaa cityihmisten ”resignoituneesta lomasamoilusta” pitkin poikin korpia ja erämaita. Kun nämä kaupunkilaiset palaavat kotikoloihinsa sinne betonilähiöön, he ovat kuin häkkeihinsä teljettyjä kyyhkysiä, eivätkä petipuuhatkaan ole mitään rakkaudenosoituksia niin kuin ei myöskään noiden häkkilintujen lentopyrähdyksetkään ole mitään lentämisen tapaista siellä ahtaassa vankilassaan. Kun sitten ”kultainen” keski-ikä on saavutettu, loppuelämä on edessä massan mukana apatian vallassa tai turhautuneena oppositiossa vallitsevaan meininkiin.
Kansantulon jatkuva kartuttaminen ja jopa väkimäärän lisääminen tuontivoimin on kirjoittajan mukaan suunnaton absurditeetti, mikä lopulta poliitikkojen älyttömän agitoinnin paaduttamana romuttaa ihmiselämän perusteet kokonaan. Linkolan mukaan ei ole enää eroa natseilla, demokraateilla kuin kommunisteillakaan poliittisen teatterin eri estradeilla. Niin, ja se ”kesähuvilahullutus” on Linkolan mielestä varsinainen kansallisonnettomuus. Sen kirjoittaja totesi ja 60-luvulla profeetallisesti, ja näinhän siinä sitten on käynytkin. Ennen vanhaan meripurjehtijalla riitti rantautumispaikkoja ja yksityisyyttä, mutta nykyään kaupunkikulttuuri on viety vierasvenesatamiin, jossa vieri vieressä purjeveneet kyyhöttävät avuttomina moottoripaattien rinnalla niin kuin leirintäalueilla asuntoautot ja henkilöautojen perässä vedettävät sänkylaatikko-keittonurkkauksetkin. Näille ihmisille sitten järjestetään valmiiksi tapitettuja ja merkattuja luontopolkuja, joissa niitä selfieitä pääsee ottamaan, kun he pyrkivät hetkelliseen irtiottoon orjan raadannastaan, joka on itse asiassa ihmiselon kurjuutta ja jonkinlaista ”psykofyysistä rappiota”.
Metsien suojelu on ollut jo vuosikymmeniä sitten täysin väärin hoidettua, mikäli Linkolaa on uskomista, ja luontoarvoista ja kansallisomaisuudesta on tullut vain helppoheikkien ja markkinamiesten kauppatavaraa, jota vaihdetaan ”mihin tahansa törkyyn”, jota vain onnistutaan höperöille kuluttajille markkinoimaan. Samoin on aivan nurinkurista logiikkaa, kun kuvitellaan, että vesistöt puhdistuvat, kun tehdään parempia puhdistuslaitoksia. Metsävaratkin mukamas kasvavat, kun metsänhoitoa tehostetaan. Ihmisten ahdistuksestakin ja pahoinvoinnista päästään, kun kehitetään entistä parempia mielialalääkkeitä ja koulutetaan lisää psykiatreja.
Kaiken kaikkiaan lomailukin on teennäistä ja aika usein itsekeskeistä pröystäilyä ja väkinäistä irtiottoa arjen ikeestä. Usein nämä uusia kokemuksia kartuttelevat samoojat tuppaavat kasaantumaan samoihin paikkoihin, ja turistitulvat paisuttavat niitä niin, että trendireissaajat tallaavat kaiken alleen: sekä ihmiset että luonnon. ”Lyhyesti: menkää maalle, perustakaa puutarha ja poimikaa sieniä ja puolukoita.” Sen unohtuneen elämisen taidon uudelleen opettelu ei varmaan koskaan liene liian myöhäistä...
July 19, 2021
Linkola is such an interesting character and I'm not still not quite sure what to think about him, but he has a lot of intriguing ideas and is definitely a character. I have read his biography previously and this was my first touch to him as a writer. He is pretty good at writing and has a snappy way of presenting his ideas. This essay collection was very clear and a fun read. Dated in many ways and not dated at all in much more ways. A lot of writing about a country which I was born in. This was my favourite part: a hard and cold land, where only the hippies and the decadent alcoholics seem to have maintained their sanity.
Thought-provoking and very timely, unfortunately.
Thought-provoking and very timely, unfortunately.
September 1, 2020
"Teknillisen ja taloudellisen kehityksen mukanaan tuomista 'aikamme ihmisten ongelmista', viihtymättömyys- ja sopeutumattomuusilmiöistä, stressien ja neuroosien rääkkäämästä väestöstä, elämäniloa ja tavoitteita vailla harhailevasta nuorisosta, kansanterveydellisestä romahduksesta, 'pahoinvointivaltioista' on kirjoitettu erilaisilla kyvykkyys- ja asiantuntemustasolla tavattoman paljon tekstiä."
Linkola on tästä joukosta tasoltaan ylitse muiden.
Linkola on tästä joukosta tasoltaan ylitse muiden.
October 30, 2020
60-luvun Linkola ei tunnu olevan vielä pahasti fasismipäissään, ainakaan julkisesti. Kapitalismin vaikutuksista luontoon ja mielenterveyteen joitain teräviä ajatuksia, jotka eivät ikävä kyllä tunnu vanhentuneen yhtään. Oman erinomaisuuden korostaminen ärsytti kuitenkin toistuvasti. Ristiriitainen fiilis.
February 3, 2024
Linkolan esseitä 60-luvulta. En ollut aiemmin lukenut hänen kirjojaan ja saanut Pentistä sen kuvan mikä hänestä julkisuudessa on. Nämä tekstit eivät vaikuta vielä kovin ihmisvihamielisiltä, vaikka joitain fasistisia huomioita hän esittää. Linkola on elitisti joka näkee että hänen arvostamansa asiat korkeakulttuuri, perinteinen elämäntapa ja luonto ovat parempia kuin muiden. Linkola on kriittinen kulutusyhteiskunnan ilmiöihin kuten kesämökkeihin ja massaturismiin. Hänen huomionsa on että monet oikeasti arvokkaat asiat vaativat vaivannäköä. Joissain Linkolan mainitsemissa ympäristöongelmissa ollaan menty parempaan päin kuten vesistöjen tilassa. Valitettavasti useimmilla mittareilla ympäristön tila on heikentynyt esim. metsät. Kirjasta huomaa että se on kirjoitettu ennen ilmastonmuutoksen tuloa laajan tietoisuuteen ja Linkola keskittyy ruotimaan perinteisempiä ympäristöasioita kuten liika hakkuita. Linkola ei syytä ongelmista pelkästään saastuttavia yrityksiä vaan toteaa että juuri syynä on aina lisää haluava kuluttaja. Hauskasti erityisen ongelmallisina ihmistyyppeinä hän pitää insinööriä, talousmiestä ja poliitikkoa. Jotkut "luonnon ystävät" saavat hekin kuulla kunniansa. Hänen pasifistisia ajatuksiaan yhdistettynä YK:n armeijaan en ollut aiemmin kuullut.
March 7, 2020
Hieno kirja hienolta ajattelijalta. Vaikka Pentti Linkola on ollut tuttu nimi, en koskaan ollut tutustunut hänen kirjoitelmiinsa. Syyttä, sillä näissä riittää asiaa pohdittavaksi.
Linkola on kriittinen, kärkäs ja ärsyttävä. Hyvä, sillä niin pitääkin, koska Linkola on selvästi ärsyyntynyt nykyisestä elämänmenosta. Ihailtavaa on myös se, että tämä saarnamies todella näyttää elävän niinkuin saarnaa.
En ota kantaa siihen, onko Linkolan tarjoama parempi maailma lopulta kenenkään unelma, mutta yksi asia on lopulta selvä: asiat eivät aina olleet niin kuin ne nyt ovat, eikä niiden tarvitse aina niin olla.
Suosittelen kirjaa kenelle tahansa suomalaisen luonnon tai filosofian ihailijalle. Ja saa tästä inspiraation myös tarkastella myös omia elintapojaan. Varsinkin niitä, joista mukamas kuvittelee nauttivansa...
Linkola on kriittinen, kärkäs ja ärsyttävä. Hyvä, sillä niin pitääkin, koska Linkola on selvästi ärsyyntynyt nykyisestä elämänmenosta. Ihailtavaa on myös se, että tämä saarnamies todella näyttää elävän niinkuin saarnaa.
En ota kantaa siihen, onko Linkolan tarjoama parempi maailma lopulta kenenkään unelma, mutta yksi asia on lopulta selvä: asiat eivät aina olleet niin kuin ne nyt ovat, eikä niiden tarvitse aina niin olla.
Suosittelen kirjaa kenelle tahansa suomalaisen luonnon tai filosofian ihailijalle. Ja saa tästä inspiraation myös tarkastella myös omia elintapojaan. Varsinkin niitä, joista mukamas kuvittelee nauttivansa...
December 17, 2024
Lähdin lukemaa kirjaa, ilman että tiesin paljoa Linkolan ajatusmaailmasta. Kirjaa lukiessa huomasin olevani samaa mieltä hänen kanssaan enemmän kuin odotin. Varsinkin Linkolan ajatus maatalousyhteiskuntaan palaamisesta on hyvin kiinnostava, vaikka en usko, että se on enää mahdollista tavalla, jota Linkola kirjassa kuvailee. Ihminen saavuttaessaan teollisen vallankumouksen ja nykypäivänä tekoälyn kehitys on Pandoran lipas, jota ei voi enää sulkea.
En ole samaa mieltä Linkolan kanssa väestönräjähdyksen kanssa. Väestönräjähdys ei ole pelkästään negatiivinen asia, vaan sen avulla voi ihminen päästä mahtaviin asioihin, kuten moniplanetaariseen asumiseen, vaikka se tuottaakin paljon ongelmia.
En osaa arvostella.
En ole samaa mieltä Linkolan kanssa väestönräjähdyksen kanssa. Väestönräjähdys ei ole pelkästään negatiivinen asia, vaan sen avulla voi ihminen päästä mahtaviin asioihin, kuten moniplanetaariseen asumiseen, vaikka se tuottaakin paljon ongelmia.
En osaa arvostella.
February 13, 2025
Pentti Linkolan vuosikymmeniä sitten kirjoittamat tekstit eivät ole vanhentuneet – päinvastoin, ne tuntuvat nyt polttavan ajankohtaisilta.
Linkolan esseissä on äärimmäisen teräviä huomioita luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta, sekä niiden juurisyistä: rajattoman kasvun tavoittelusta, teknologian kehityksestä, kulutuksen kiihtymisestä ja kaupungistumisesta. Hänen toisinaan sarkastinen ja äärimmäisyyksiin viety kritiikkinsä toimii herättävänä vastapainona nykyajan teknologiauskolle sekä talous- ja ympäristöpolitiikalle. Moni hänen dystooppisista ennustuksistaan on jo ehtinyt muuttua todellisuudeksi – ja juuri siksi nämä tekstit ansaitsevat tulla luetuiksi tänäkin päivänä.
Linkolan esseissä on äärimmäisen teräviä huomioita luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta, sekä niiden juurisyistä: rajattoman kasvun tavoittelusta, teknologian kehityksestä, kulutuksen kiihtymisestä ja kaupungistumisesta. Hänen toisinaan sarkastinen ja äärimmäisyyksiin viety kritiikkinsä toimii herättävänä vastapainona nykyajan teknologiauskolle sekä talous- ja ympäristöpolitiikalle. Moni hänen dystooppisista ennustuksistaan on jo ehtinyt muuttua todellisuudeksi – ja juuri siksi nämä tekstit ansaitsevat tulla luetuiksi tänäkin päivänä.
December 13, 2022
Todella hyvä, kaunista ja kärkästä kieltä. Tuskan aistii todella vahvasti ja pystyn samaistumaan 25-vuotiaana ihmisenä, josta tuntuu ettei tulevaisuutta ole. Tuntuu, että tämä olisi voinut olla melkein sanasta sanaan kirjoitettu vuodesta 2022, ja surettaa ajatella miten kirjassa kuvatut asiat ovat nyt verratuna 60-lukuun. Kirja myös haastoi lukijaa (itseäni) hyvällä tavalla. Pidin myös kirjoitustyylistä joka välillä muistuttaa paljon nykyajan lehtien kommenttipalstoja.
December 2, 2017
Sitä luulisi ekoterrorismia kannattavan kirjoittavan jännittäviä tekstejä, mutta tämä on aika tylsää elitististä paskaa, jossa puutuu syvällisempi analyysi kapitalismin luonteesta. Liikaa metafysiikkaa ja epämääräisiä lauseita, joista ei tiedä onko kirjailija tosissaan vai provosoi. Tämä on oikeastaan lukion vessan seiniäkirjoituksia, joista päätettiin painaa kirja.
September 13, 2017
Aika jyrkkä kaveri, mutta on niissä jutuissa puolet ideaakin. Valitettavasti jos unelma paremmasta maailmasta on sellainen, että naiset tekevät naisten juttuja ja miehet miesten juttuja, en voi olla samaa mieltä.
July 8, 2019
Synkkää Linkolaa 70-lukulaisittain.
July 4, 2021
Linkolan kirjoitelmia 60-luvulta. Huumori ja yllättävää kyllä positiivisuus ja toivo, vaikkakin kuten kirjoittaja itse toteaa, äärimmäisen heikko sellainen, jäi päälimmäisinä mieleen.
March 21, 2024
Tykkäsin kun pieneliöiden häviämistä ihmisten tekojen seurauksena verrattiin erääseen kansanmurhaan.
July 7, 2025
Monin tavoin edelleen ajankohtainen. Myös hauska
August 15, 2023
Teos joka auttaa ymmärtämään usein kieroon katsottua ja ymmärrettävistä syistä kyynistynyttä Linkolaa. Vaikka teräväkielinen onkin, onnistuu Linkola välillä lausumaan hiljaisen kevyessä vaatimattomuudessaan vavahduttavia sanoja rakkaudestaan luonnon kauneuteen.
July 19, 2015
Suoraan ja huumorilla vakavista asioista.
Displaying 1 - 19 of 19 reviews