Kootut runot

by Saima Harmaja

Poetry collection of works from Saima Harmaja, in Finnish. Hardcover, 1993

Genres: Poetry, Finnish Literature

308 pages, Paperback

First published January 1, 1979

About the author

Finnish poet, who published her central collections of poems in a five year period from 1932 to 1937. Harmaja's lyrics after her death at the age of 22 gained a cult status among young female readers. Her works have been published more posthumously than during her life time.

Harmaja's first collection of poems, Huhtikuu (Aril), appeared in 1932. Tauno Nurmela gave the work in Kaiku good reviews and referred to Harmaja's grandfather Arvid Genetz. Elmer Diktonius made a remark of Harmaja's "Victorian" tones but considered her nature poems fresh. Huhtikuu was followed by Sateen jälkeen (1935, After rain), Hunnutettu (1936) and Kaukainen maa (1937).

Reviews

[Rasmus Tillander · Rating 5 out of 5]

"Syvä kyynelvuo käy niin yli posken:
kipu jää, mut kevät on kuolematon"

Saima Harmaja, ruusujen, sairauden, enkeleiden ja kuolema runoilija. Mitähän hänen tuotannostaan nyt tässä kohtaa voisi sanoa? Varmaan, että Harmaja saattaa olla Suomen historian paras 1) riimirunoilija ja 2) hengellinen runoilija. Ensimmäinen sen takia, että loppusoinnuista huolimatta Harmajan runous ei tunnu lainkaan kankealta ja jälkimmäinen sen takia, että Harmaja on vaan tosi hyvä kirjottamaan Jumalasta.

Se on toki myönnettävä, että kun luki koko tuotannon näin lyhyehkössä ajassa niin tietyt Harmajan kestomotiivit alkoivat loppua kohden tuntua hieman väsyneiltä. Ruusuja ja lentämistä oli ihan tarpeeksi.

Mutta tästä huolimatta, useiden runojen kohdalla teksti pysäytti. Ja useimmiten siksi, että mietin kyseisen runon lukemista hautajaisissa. Harmajalla oli kyky kirjoittaa tragediasta raastavasti, mutta tavalla joka ei tehnyt siitä kaiken loppua. Erityisesti tuo alun säepari "Kaipaus kevätsateessa" -runon lopusta jäi kolisemaan ja jotenkin kuvamaan koko kokoelmateoksen lukemista.

"Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää!"

[Salla Hiltunen · Rating 2 out of 5]

Tähän on koottu Saima Harmajan runokokoelmat Huhtikuu, Sateen jälkeen, Hunnutettu ja Kaukainen maa sekä joitain satunnaisia runoja ja runosuomennoksia.

Harmi, etten löytänyt Saima Harmajaa nuorempana; olisin saattanut pitää hänen runoistaan joskus teini-iän alussa (niitten uskonnollisuudesta huolimatta). Nykyään runomakuni on vähän erityyppinen, eivätkä nämä olleet enää ihan minun juttuni. Runoissa on kyllä sinänsä ihan kaunista luonnon ja tunteiden kuvausta ja paikoin hienoa riimittelyä.

En ollut aiemmin tajunnutkaan, että Harmaja kuoli niin nuorena, 23-vuotiaana. Ilmeisesti hän kärsi kaikenlaisista terveysongelmista lapsesta asti ennen kuin lopulta kuoli tuberkuloosiin. Kuoleman läheisyys näkyikin monissa runoissa.

[Milja · Rating 3 out of 5]

Kauniita / mielenkiintoisia runoja:

Oi Jumala, siipeni murtuneet
ota käsiisi ihmeellisiin!
Olen lentänyt liian kauas,
olen lentänyt eksyksiin.

Olen lentänyt siivin voitollisin
läpi ilmojen häikäiseväin.
Tuhat aurinkokuntaa kiersin,
joka ainoan taivaan näin.

Nyt rajalla viimeisen taivaan
ja rajalla kuoleman maan
minä vapisen enää hiljaa
ja rukoilen, rukoilen vaan.


Sade hiljaa ja herkeämättä
yli mäntyjen lankeaa
On ilta. Ja jälleen tummuu
tämä köyhä ja harmaa maa.

Ja huoneessa äänettömässä
minä en voi ymmärtää:
että kerran keskellä kesää
elin suurta ja säteilevää,

että jalkani polkenut kerran
maan lämpimän multaa on,
missä Tonava verkkaan vyöryy
läpi kukkivan tasangon,

ja suojassa akaasioiden
on neilikkapuutarha.
Voi miksi en tahtonut silloin
sinua suudella!


Kävi ruohossa kaihon valtava siipi.
Kukat hehkuvat salaa mullasta hiipi,
tuli helmien hunnussa hohtava heinä,
tie välkkyi ruohojen kyyneleinä.

Niin pyysivät kukkaset juurtua multaan,
ja ruohojen lyhdyt lainasi tultaan,
pian kuiskivat ruusut ja huokui heinä,
oli luola tuoksuna, kimmelteinä.
Kuun, kasteen, ruusut, kukkivan maan
vie rakkaus mukanaan.


Siks kunnes kaikki koivut syvään huoahtaa,
kun sateen armo
suhisten yli lehtien ja mullan lankeaa,
ja kahta ihanammin tuoksuu metsä.
Lävitse pisaraharson hopeaisen
virittää linnut
laulun jumalaisen,
ja vihreämmin vivahtelee maa.
Kas metsätähdet, tänään auenneet,
jo oli kuolemaansa vavisseet!
Nyt kukkaiskasvoin pienin
huoaten
ne taivaan juoman
juovat suloisen.


Autuas tähti matkallaan
hymyy huoneeni ikkunaan.
Suloista päivän himmeydestä
sydän on taivaan välkkeessä pestä.


Yön unettoman onni aineeton
vie minut Välimeren aamuun vienoon.
Satuinen sini vaalennut jo on,
ja tähdet sammuu ohimoilta tienoon.
Ylt’ympärillä kasvoin ihanin
jää ruusut vielä aamu-uneen hentoon,
mut hereillä on tuoksu suloisin,
ja linnut pyrkii palmupuista lentoon.
Jo takaa vuorten sinikukkulain
lehahtaa taivaanseinä hellään kultaan,
kun kirkas silmin nostaa kertatultaan
etelän päivä yli puutarhain.

Kuin paratiisin aamuun väikkyvään
niin meri aukee silmieni eteen.
Etäinen hohde vaipunut on veteen,
vain aamun holvistot, vain valon nään.
Yönsinisinä varjot rantojen
ulapan valkosyliin kuultaa vielä,
mut ruskon värit vaihtuu tuulten tiellä,
ja hymyyn herää aalto utuinen.
Ovilla loistavilla itse taivaan
niin säteen puna sattuu satulaivaan,
mi purjeissansa kaikki aamun koi
ui valoon, jota tajuta ei voi.


Ihana on Italian ilta.
Samettisin varjoin korkeimmilta
vuorilta se tuoksuhunnussaan
hiipii viilenevään puutarhaan.

Kylä nukkuu alla aran pilven.
Mutta kohottaen tulikilven
yli viinitarhain nousee kuu
laaksoon, jossa pinjat uneksuu.

Iltakellot vaienneet on siellä,
mustat sypressit vain valvoo tiellä.
Tulikärpäsien heleät
lyhdyt ruusustossa syttyvät.

Viimein yli vuorten tumman olan
hento tähti nousee kimmeltäin
sinne, mistä tiedän vievän solan
pohjaa päin.


Miss’ on kirkko valoton,
siellä soikoon kellot,
missä lasten nälkä on,
lainehtikoon pellot,
miss’ on liesi särkynyt,
sinne liekki uusi,
missä sydän murtuu nyt
kovaan rankaisuusi,

sinne katso taivaastas!
Auta nääntyneitä!
Kätes kaikkivaltias
anna! Johda meitä!


Syvällä alla ruusujen
on ehkä armas maata
sen, jonka sydän tulinen
sai sykkiä ja laata,

mut lapsi, joka hämärään
jäi varjoparven myötä,
etäälle huutaa hädissään:
Käy, joudu! Ennen yötä!


Uinahtain
tyynnä tunnen, kuinka varjo pyhä
viipyy yhä
vuoteellani, jossa hymyilen.
Voima virtaa elävässä yössä,
itse taivaan rakkaus on työssä.
Nukkuen
kuulen lyövän Kaiken sydämen.


Läpi sateen hymyn hopeisen
vihreänä mäntymetsä hohtaa,
mutta havun takaa silmä kohtaa
herkät kultakutrit koivujen.
Sateen hento valo minuun valuu.
Kipu sykkii, vaan en kapinoi.
Talven kautta vain käy suveen paluu
lehden, joka sädehehkun joi.


Vain sun kirkkautes häivä
valaista voi sydämen,
niinkuin läpi pilven päivä
loistaa iankaikkinen.
Haudan ero on niin syvä
meille, joita sitoo maa.
Helenevä, herkentyvä
hymyilys sen kirkastaa.

Rakas sielu, kevään matkan
kanssas kuljin kuulakkaan.
Yksin vaellusta jatkan
suveen tuntemattomaan.
Maiset ruusut polullani
ehkä kukkii huumaten.
Miten, tomu povessani,
niiden tulta katselen?

Miten käydä loppuun saakka
jaksan tieni vuorisen,
sydämessä kaipuun taakka
heltymätön, kivinen?
Tule, viivy, au’o sumu,
näytä kasvos häikäistyt,
anna kuulla siipeis humu
heidän, jotka murtuu nyt!

[Anni 🦢 · Rating 4 out of 5]

SAIMAAA 💓💓💓

[Katri · Rating 5 out of 5]

Mistä tietää upean runoilijan? Siitä, kun joka toinen runo pistää huokailemaan ja joka toinen saa aikaan kylmät väreet.

Harmaja kirjoitti värikkäästi, sointuvasti ja pelottomasti vaikeista ja synkistäkin aiheista. Kuten usein taiteilijat aavistaa tulevaisuuden tapahtumia, myös Harmajan runoista voi lukea aavistuksia tulevasta sodasta. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin runo, jonka hän on kirjoittanut Kuolemalle kaksi päivää ennen omaa kuolemaansa. Siinä on jotain samaa kuin Freddie Mercuryn viimeiseksi äänitykseksi jääneessä Mother Lovessa. Suuren taiteilijan "viimeiset sanat".

Hienosti koottu kokoelma! Päiväykset runoissa tuo ehdottomasti paljon lisää, kun tietää Harmajan elämäntarinasta edes jotain. Suosittelen suuresti ottamaan selvää runoilijasta, jos hänestä ei vielä mitään tiedä tähän kokoelmaan tarttuessa.

[CosmicDancer · Rating 3 out of 5]

Saima Harmajan tyyli ei ole aivan mun pala kakkua, koska tykkään vähän rujommasta runoudesta. Silti haluan antaa kiitosta taidokkaasta sanojen käytöstä ja kauniista luontokuvauksesta. Osa runoista myös aukeni paremmin Harmajan elämäkerran jälkeen tai ainakin itselleni tuli fiilis, että ymmärsin paremmin mitkä tapahtumat ja henkilöt ovat toimineet inspiraationa millekin runoille.

[ennie · Rating 3 out of 5]

Harmaja on kirjoittanut kaikki lempirunoni, ja ne löytyvät tästä kirjasta. Hänellä on uskomaton kyky sanoittaa tunteita. Suurin osa kirjan runoista ei kuitenkaan ole minun mieleeni. Osa on hyvinkin murheellisia ja luontoteemaisia.

[Joan Owl · Rating 4 out of 5]

Kaunista ja koskettavaa runoa.

[Sirkkis · Rating 3 out of 5]

Peipponen oli hänen lempilintunsa, luulen, sillä sille on nimetty runo, ja se esiintyy hyvin monessa runossa.
Korona-aikaan sopivia tekstejä, sairaus oli tiiviisti läsnä.

[Suvi]

Poetry