What do you think?
Tapio Kotkavuoren elämä ja kuolema
Suomalaismiehen odysseia Setin temppelin mestariksi ja takaisin
Tapio Kotkavuori oli tiedonjanoinen nuorukainen, joka etsi paikkaansa maailmassa. Etsintä johti hänet epätavalliselle matkalle: mustaa magiaa harjoittavan Setin temppelin jäseneksi.
Kotkavuori kohosi temppelin hierarkiassa ja avioitui sen perustajan tyttären kanssa. Kahden ystävänsä kanssa hän uppoutui niin magiaan, pohjoismaiseen mytologiaan, kansanperinteeseen kuin joogaankin.
Lopulta temppelin sisäiset jännitteet ja kolmikon omat kasvukriisit pakottivat ystävykset arvioimaan uudelleen sekä henkisen yhteisön merkitystä että omaa identiteettiään. Onko omaan minuuteen keskittyminen sittenkään vastaus elämän suuriin kysymyksiin?
Tämä teos on ainutlaatuinen katsaus paljon ennakkoluuloja herättävään aiheeseen. Se kertoo, miten ihmisyys voi ylittää aatteelliset rajat ja kuinka poikkeuksellinen polku voi paljastua yleismaailmalliseksi. Se ei kaunistele eikä kauhistele, vaan pyrkii ymmärtämään.
Tapio Kotkavuori oli tiedonjanoinen nuorukainen, joka etsi paikkaansa maailmassa. Etsintä johti hänet epätavalliselle matkalle: mustaa magiaa harjoittavan Setin temppelin jäseneksi.
Kotkavuori kohosi temppelin hierarkiassa ja avioitui sen perustajan tyttären kanssa. Kahden ystävänsä kanssa hän uppoutui niin magiaan, pohjoismaiseen mytologiaan, kansanperinteeseen kuin joogaankin.
Lopulta temppelin sisäiset jännitteet ja kolmikon omat kasvukriisit pakottivat ystävykset arvioimaan uudelleen sekä henkisen yhteisön merkitystä että omaa identiteettiään. Onko omaan minuuteen keskittyminen sittenkään vastaus elämän suuriin kysymyksiin?
Tämä teos on ainutlaatuinen katsaus paljon ennakkoluuloja herättävään aiheeseen. Se kertoo, miten ihmisyys voi ylittää aatteelliset rajat ja kuinka poikkeuksellinen polku voi paljastua yleismaailmalliseksi. Se ei kaunistele eikä kauhistele, vaan pyrkii ymmärtämään.
- GenresBiographyNonfiction
443 pages, Hardcover
Published April 1, 2026
About the author
Matti Rautaniemi
9 books23 followersAuthor on yoga, history, philosophy and esotericism. Co-host of Maailmanpuu podcast.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
May 5, 2026
Kirja kertoo suomalaisesta nuoresta miehestä, joka liittyy Setin temppeli-nimiseen okkultistiseen järjestöön 90-luvulla, ja hänen ajastaan siellä. Järjestön ydin on sinänsä ihan järkevän oloisesti oman itsen kehittäminen ja tiedostaminen. Näin maallikon silmin Setin temppelissä itse kehittyy parhaiten, kun jokaiselle kehitysaskeleelle annetaan nimilappu ja perustetaan alajärjestö jokaisen oivalluksen kunniaksi.
En ollut ikinä kuullutkaan Tapio Kotkavuoresta tai Setin temppelistä, mutta päädyin lukemaan kirjan Takakansi-podcastin ja Matti Rautaniemen takia. Ilman podcastia en olisi kuullut kirjasta, ja Matti Rautaniemeä olen kuunnellut muutamassa muussakin podcastissa ja ihmetellyt, miten hyvin ja sujuvasti mies puhuu. Ajattelin, että varmaan kirjoittaakin hyvin, ja hyvin kirjoitetut tietokirjat yllättävistä aiheista ovat hauskoja.
Odotukseni täyttyivät: tämä on hyvin kirjoitettu tietokirja erikoisesta aiheesta.
Hetkittäin ihmettelin, että mitä ihmettä minä oikein luen! Rituaalit vaikuttavat ajoittain koomisilta. Toisaalta, miksipä ei? Kuten uskontotieteilijä Rautaniemi toteaa, vastaavia riittejä, manaamiskeinoja ja käsiterakennelmia meillä on elämä ja kulttuuri täynnä. Osa nyt vaan on yleisesti hyväksytympiä kuin toiset. Voisinhan omassa elämässäkin hyötyä muutamasta maagisesta rituaalista silloin tällöin, ja ylipäänsä tietoisemmasta olemisesta vain reagoinnin sijaan.
En ollut ikinä kuullutkaan Tapio Kotkavuoresta tai Setin temppelistä, mutta päädyin lukemaan kirjan Takakansi-podcastin ja Matti Rautaniemen takia. Ilman podcastia en olisi kuullut kirjasta, ja Matti Rautaniemeä olen kuunnellut muutamassa muussakin podcastissa ja ihmetellyt, miten hyvin ja sujuvasti mies puhuu. Ajattelin, että varmaan kirjoittaakin hyvin, ja hyvin kirjoitetut tietokirjat yllättävistä aiheista ovat hauskoja.
Odotukseni täyttyivät: tämä on hyvin kirjoitettu tietokirja erikoisesta aiheesta.
Hetkittäin ihmettelin, että mitä ihmettä minä oikein luen! Rituaalit vaikuttavat ajoittain koomisilta. Toisaalta, miksipä ei? Kuten uskontotieteilijä Rautaniemi toteaa, vastaavia riittejä, manaamiskeinoja ja käsiterakennelmia meillä on elämä ja kulttuuri täynnä. Osa nyt vaan on yleisesti hyväksytympiä kuin toiset. Voisinhan omassa elämässäkin hyötyä muutamasta maagisesta rituaalista silloin tällöin, ja ylipäänsä tietoisemmasta olemisesta vain reagoinnin sijaan.
June 7, 2026
Kiehtova elämänkerta Tapio Kotkavuoren ja poikaporukan ("dynaaminen trio") seikkailusta Setin Temppelin tyrskyissä.
Tapio Kotkavuorihan oli suomessa varsin tunnetu "Vasemman Käden Polku"-kirjan kirjoittaja, ja tämä kirja kertoo varsin teeskentelemättömästi mehukkaita tarinoita hänen polkunsa varrelta: esim. Silja Europan hytissä pidetystä Nietzschen yli-ihmistä ylistävästä rituaalista, tai vanhempien poissaollessa kotona pidetyistä vihkimisistä - pojathan aloittivat tämän tarinan selvästi alaikäisinä. Tietysti ulkomailla seikkaillaan Temppelin konklaaveissa, vampyyrilarppaajien ja muiden esitelmiä ihmetellen.
Varsinaisesta pelleilystä ei tästä huolimatta ole kyse, vaan erilaisia henkisiä kokemuksia ja matkaa käsitellään munaskuissa tuntuvalla tavalla. Tapiohan ehti nousta Temppelin ylimmille tasoille ennen kuin gonahti ja lähti omille poluilleen, julistamalla taiteiljanimensä "Tapio Kotkavuori" kuolleeksi.
Sivut kääntyvät nopeasti, ja mietittävää jää varmasti. A+
Tapio Kotkavuorihan oli suomessa varsin tunnetu "Vasemman Käden Polku"-kirjan kirjoittaja, ja tämä kirja kertoo varsin teeskentelemättömästi mehukkaita tarinoita hänen polkunsa varrelta: esim. Silja Europan hytissä pidetystä Nietzschen yli-ihmistä ylistävästä rituaalista, tai vanhempien poissaollessa kotona pidetyistä vihkimisistä - pojathan aloittivat tämän tarinan selvästi alaikäisinä. Tietysti ulkomailla seikkaillaan Temppelin konklaaveissa, vampyyrilarppaajien ja muiden esitelmiä ihmetellen.
Varsinaisesta pelleilystä ei tästä huolimatta ole kyse, vaan erilaisia henkisiä kokemuksia ja matkaa käsitellään munaskuissa tuntuvalla tavalla. Tapiohan ehti nousta Temppelin ylimmille tasoille ennen kuin gonahti ja lähti omille poluilleen, julistamalla taiteiljanimensä "Tapio Kotkavuori" kuolleeksi.
Sivut kääntyvät nopeasti, ja mietittävää jää varmasti. A+
July 1, 2026
Tapio Kotkavuoren elämä ja kuolema on herttainen ja koominen teos kirjan nimikkohahmon ja hänen ystäviensä intoilusta Temple of Set-nimisen esoteerisen järjestön puitteissa. Kirjailija on saavuttanut mainion tasapainon ideologisen/historiallisen taustoituksen ja narratiivin välillä, minkä vuoksi teksti soljuu luontevasti. Eräs teoksen suurimmista vahvuuksista onkin sen kyky tarjota lukijalle ikkuna ns. maagisen työskentelyn käytännön toteutukseen, usein hahmojen nuoruuden vuoksi huvittavissa puitteissa - kirja päätyy paljastamaan hyvinkin karuja paljastuksia kuten esim. että Kotkavuoren äiti teki hänelle pyynnöstä uuden rituaalikaavun kun vanha osoittautui kehnolaatuiseksi. Ylipäätään työskentelyjen dramaattisuus törmäytetään kirjassa usein huvittavasti arkitodellisuuden kanssa. Siitä huolimatta voi myös ajatella, että maagisten työskentelyjen upottaminen arkeen palvelee niiden havainnollistamista eri tavalla kuin mitä voisi saavuttaa aiheen piirissä perinteisemmillä esitystavoilla. Kokeilut tuntuvat elävän ympäristöstään ja itselleni olikin yllättävää, kuinka suuressa osassa ulkoympäristöt olivat kirjan ydinhahmojen työskentelyissä/rituaaleissa - väkisinkin jää miettimään, kuinka yleistä vastaava oli laajemmin Temple of Setissä ja kuinka paljon kyseinen aspekti heijasteli myös ydinhahmojen erikoistumista pohjoismaiseen mytologiaan ja shamanismiin, mikä vaikutti Temple of Setin ydinajatuksesta poikkeavalta. Toki varsinkin vanhempien kanssa asuvalle tällä ratkaisulla on käytännölliset ulottuvuutensa.
Kirjan läpikulkevaksi teemaksi voisi kuitenkin nostaa juuri ydinhahmojen poikkeavan, joidenkin mielestä liiallisesti mystisen ja irrationaalisen tulkintatavan setiläisyydestä. Nähdäkseni aihe kytkeytyy myös vasemman käden polun ja oikean käden polun vastakkainasetteluun, joka Setiläisessä kontekstissa tulkitaan niin, että vasemman käden polku edustaa yksilöllisyyttä ja erillisyyttä kosmisen sulautumisen sijaan. Kuitenkin jos katsoo termien alkuperää tantrisessa perinteessä, niin kirjailijakin huomauttaa dakshinacharan, eli oikean käden polun, viittaavaan eteläiseen, maailmaa uudistavaan voimaan kun taas vamachara, vasemman käden polku, viittaa eriytymättömään pohjoiseen alkuykseyteen(s.59). Yhteys siihen näkemykseen, josta Setiläisyys ammentaa, voidaan nähdä vaikkapa Agenahanda Bharatin määritelmästä, jossa vamachara määritellään sellaiseksi tantraksi, jossa oikeasti toteutetaan teksteissä ja symbolismissa mainitut epäpuhtaat elementit, kun taas dakshinachara-harjoitteen voi tehdä sisäisesti ja meditatiivisesti. Bharati selittää pohjois-attribuution (ja itäisen rukoussuunnan kautta myös vasenkätisyyden) sitä kautta, että pohjoinen edusti kastijärjestelmälle Intian ulkoista barbaarisuutta, jolloin se saatettiin omaksua hindutantroihin luontevasti niiden anti-kastistisen asenteen vuoksi. Kuitenkin esimerkiksi Setiläisyydessä idealisoitu dynaamisuuden periaate, Xeper, vaikuttaisi viittaavan luontevammin maailmaa uudistavaan voimaan - kuten tahdon filosofiat ylipäätään rinnastuvat intialaisista käsitteistä luontevimmin shaktiin - vaikka toisaalta pyrkimys erottautua yhteiskunnan standardeista liittyisi luontevammin vamacharaan. Käsitteet eivät siis pelkästään vaihdu, vaan menevät ristiin. Jopa Set-hahmon ilmenemismuotojen piirissä voidaan havaita sama jännite, sillä Kenneth Grantin Typhonian Order harjoitti vasemman käden tantraa, mutta Temple of Setin perspektiivistä Grantin systeemi olisi vedanta-vaikutteisen päämääränsä vuoksi oikean käden magiaa.
Jostain syvemmistä ristivedoista kertoo myös päähenkilöiden harjoitteista paistava johdonmukaisuuden puute. Lukijan on vaikeaa ymmärtää, miten ekstaattisesta ja vulgaarista Raamatunhäpäisyrituaalista päästään ritarillisten hyveiden toteuttamiseen (eikö juuri edellisellä sivulla tyyliin käytetty raamattua wc paperina tms) tai miten jälkimmäinen liittyy shamanismiin tai didgeridoo-transseihin. Yhtä vaikeaa on käsittää miten samassa rituaalissa päästään inhimillistä vallantahtoa korostavasta Nietzschestä Lovecraftin kaltaisiin ideoihin universumin objektiivisen ynseästä kylmyydestä ja siihen liittyvistä lonkeroneurooseista. Minulle tässä kokonaisuudessa on oikeasti vähemmän järkeä kuin vaikka Kenneth Grantin kirjojen synteeseissä. Vasenkätinen itsenäisyys vaatii toisaalta ritarillisuutta, kuria ja saavutuksia mutta toisaalta sitä voi tulkita atavistisena transsina, bakkanaalisen vapauttavana ekstaasina rajoitteista. Kuten sanat yleensäkin, käsite pilkkoutuu kahtia sen vuoksi, että se implikoi paitsi vastakohtansa, myös viittauskohteensa ja sen vastakohdan, jotka eivät kuitenkaan ole lukittuja toisiinsa koska ne voidaan tulkita risteävästi.
Kirjassa mainitaan Church of Satanin perintö vastarannankiiskinä, jossa eri kulttuurin elementtien häpäiseminen toimii askeleena individuaatioon. Tämä on se, mistä käsin sen voi ylipäätään liittää vasemman käden polkuun. LaVeyn häpäisyn kohteeksi joutuivat itämainen mystiikka ja muut hippiliikkeen trendit pelkän kristinuskon sijaan. Kirjassa ei tule selväksi, kuinka pinnalliseksi LaVey mahdollisesti tarkoitti kommenttinsa: oliko kyse vain mistä tahansa oman ajan ilmiön häpäisemisestä yksilöllisyyden edistämiseksi vai oliko sen sijaan kyse tietynlaatuisten ilmiöisten toistumisesta. Ristiriitoja on odotettavissa, jos valtakulttuurissa onkin mielipiteitä, jotka edistävät yksilöllistymistä mutta jotka täytyy hyväksyä kollektiivisesti että työskentelyjä voi edes suorittaa: esimerkiksi vapaus harjoittaa magiaa ilman että siitä poltetaan roviolla tai suljetaan erillisille asuinalueille on massamielipide, mutta se on myös edellytys sille, että Church of Satanin tai Temple of Setin kaltainen järjestö voi toimia. Niinpä yksilöllisyys ei voi määrittyä täysin reaktiivisesti. Tämä on tärkeä huomio, sillä kirjassa esitetään esim. Nicolas Schreckin Tom Metzger-vierailut eräänä mahdollisena vasenkätisen individuaation muotona, koska se rikkoo yhteiskunnan rajoja ja samaistetaan se industrial-yhtye Throbbing Gristlen käyttämän provokativiisen tematiikan kanssa(s.185-186). Tässä kuitenkin unohtuu se, että Tom Metzger oli oikeasti Ku Klux Klan-jäsen sekä White Aryan Resistance-järjestön perustaja joka kannatti rotuerottelua, kun taas Throbbing Gristlen tematiikan kohdalla kyse on taiteellisen esityksen aihepiiristä. Vaikuttaisi virheelliseltä rinnastaa tämä alkuperäisen tantrisen tradition irrottautumiseen kastismin kaltaisesta tekopyhästä järjestelmästä. Tantrismi muutenkin toimi pohjana laajemmalle järjestelmälle, joka on Bharatin mukaan mantroihin perustuvaa psyko-eksperimentaalista työskentelyä yleisen ja erityisen välillä eri näkökulmista. Ehkä tasapainon vuoksi pitäisi saada jäsen, joka vierailee jossain Aquinoa piinanneen konservatiivikristityn talk show-ohjelmassa ilmeisesti heidän näkemyksiään sympatisoiden: ovathan nämä kuitenkin valtamediassa "kiellettyjä hahmoja". Kirjailija toteaakin, että "kiellettyjen ja torjuttujen asioiden kanssa työskentely on koko satanismin ja laajemman vasemman käden polun ydin"(s.169) puhuessaan Michael Aquinosta, unohtaen sen, että yhtä hyvin voidaan sanoa Michael Aquinon olevan henkilö joka edustaa yhteiskunnan establishmentia parhaimmillaan Vietnamin sodan psywar-operaatioidensa kunnioitettavilla meriiteillä ja kunniamerkeillä.
Kirjan läpikulkevaksi teemaksi voisi kuitenkin nostaa juuri ydinhahmojen poikkeavan, joidenkin mielestä liiallisesti mystisen ja irrationaalisen tulkintatavan setiläisyydestä. Nähdäkseni aihe kytkeytyy myös vasemman käden polun ja oikean käden polun vastakkainasetteluun, joka Setiläisessä kontekstissa tulkitaan niin, että vasemman käden polku edustaa yksilöllisyyttä ja erillisyyttä kosmisen sulautumisen sijaan. Kuitenkin jos katsoo termien alkuperää tantrisessa perinteessä, niin kirjailijakin huomauttaa dakshinacharan, eli oikean käden polun, viittaavaan eteläiseen, maailmaa uudistavaan voimaan kun taas vamachara, vasemman käden polku, viittaa eriytymättömään pohjoiseen alkuykseyteen(s.59). Yhteys siihen näkemykseen, josta Setiläisyys ammentaa, voidaan nähdä vaikkapa Agenahanda Bharatin määritelmästä, jossa vamachara määritellään sellaiseksi tantraksi, jossa oikeasti toteutetaan teksteissä ja symbolismissa mainitut epäpuhtaat elementit, kun taas dakshinachara-harjoitteen voi tehdä sisäisesti ja meditatiivisesti. Bharati selittää pohjois-attribuution (ja itäisen rukoussuunnan kautta myös vasenkätisyyden) sitä kautta, että pohjoinen edusti kastijärjestelmälle Intian ulkoista barbaarisuutta, jolloin se saatettiin omaksua hindutantroihin luontevasti niiden anti-kastistisen asenteen vuoksi. Kuitenkin esimerkiksi Setiläisyydessä idealisoitu dynaamisuuden periaate, Xeper, vaikuttaisi viittaavan luontevammin maailmaa uudistavaan voimaan - kuten tahdon filosofiat ylipäätään rinnastuvat intialaisista käsitteistä luontevimmin shaktiin - vaikka toisaalta pyrkimys erottautua yhteiskunnan standardeista liittyisi luontevammin vamacharaan. Käsitteet eivät siis pelkästään vaihdu, vaan menevät ristiin. Jopa Set-hahmon ilmenemismuotojen piirissä voidaan havaita sama jännite, sillä Kenneth Grantin Typhonian Order harjoitti vasemman käden tantraa, mutta Temple of Setin perspektiivistä Grantin systeemi olisi vedanta-vaikutteisen päämääränsä vuoksi oikean käden magiaa.
Jostain syvemmistä ristivedoista kertoo myös päähenkilöiden harjoitteista paistava johdonmukaisuuden puute. Lukijan on vaikeaa ymmärtää, miten ekstaattisesta ja vulgaarista Raamatunhäpäisyrituaalista päästään ritarillisten hyveiden toteuttamiseen (eikö juuri edellisellä sivulla tyyliin käytetty raamattua wc paperina tms) tai miten jälkimmäinen liittyy shamanismiin tai didgeridoo-transseihin. Yhtä vaikeaa on käsittää miten samassa rituaalissa päästään inhimillistä vallantahtoa korostavasta Nietzschestä Lovecraftin kaltaisiin ideoihin universumin objektiivisen ynseästä kylmyydestä ja siihen liittyvistä lonkeroneurooseista. Minulle tässä kokonaisuudessa on oikeasti vähemmän järkeä kuin vaikka Kenneth Grantin kirjojen synteeseissä. Vasenkätinen itsenäisyys vaatii toisaalta ritarillisuutta, kuria ja saavutuksia mutta toisaalta sitä voi tulkita atavistisena transsina, bakkanaalisen vapauttavana ekstaasina rajoitteista. Kuten sanat yleensäkin, käsite pilkkoutuu kahtia sen vuoksi, että se implikoi paitsi vastakohtansa, myös viittauskohteensa ja sen vastakohdan, jotka eivät kuitenkaan ole lukittuja toisiinsa koska ne voidaan tulkita risteävästi.
Kirjassa mainitaan Church of Satanin perintö vastarannankiiskinä, jossa eri kulttuurin elementtien häpäiseminen toimii askeleena individuaatioon. Tämä on se, mistä käsin sen voi ylipäätään liittää vasemman käden polkuun. LaVeyn häpäisyn kohteeksi joutuivat itämainen mystiikka ja muut hippiliikkeen trendit pelkän kristinuskon sijaan. Kirjassa ei tule selväksi, kuinka pinnalliseksi LaVey mahdollisesti tarkoitti kommenttinsa: oliko kyse vain mistä tahansa oman ajan ilmiön häpäisemisestä yksilöllisyyden edistämiseksi vai oliko sen sijaan kyse tietynlaatuisten ilmiöisten toistumisesta. Ristiriitoja on odotettavissa, jos valtakulttuurissa onkin mielipiteitä, jotka edistävät yksilöllistymistä mutta jotka täytyy hyväksyä kollektiivisesti että työskentelyjä voi edes suorittaa: esimerkiksi vapaus harjoittaa magiaa ilman että siitä poltetaan roviolla tai suljetaan erillisille asuinalueille on massamielipide, mutta se on myös edellytys sille, että Church of Satanin tai Temple of Setin kaltainen järjestö voi toimia. Niinpä yksilöllisyys ei voi määrittyä täysin reaktiivisesti. Tämä on tärkeä huomio, sillä kirjassa esitetään esim. Nicolas Schreckin Tom Metzger-vierailut eräänä mahdollisena vasenkätisen individuaation muotona, koska se rikkoo yhteiskunnan rajoja ja samaistetaan se industrial-yhtye Throbbing Gristlen käyttämän provokativiisen tematiikan kanssa(s.185-186). Tässä kuitenkin unohtuu se, että Tom Metzger oli oikeasti Ku Klux Klan-jäsen sekä White Aryan Resistance-järjestön perustaja joka kannatti rotuerottelua, kun taas Throbbing Gristlen tematiikan kohdalla kyse on taiteellisen esityksen aihepiiristä. Vaikuttaisi virheelliseltä rinnastaa tämä alkuperäisen tantrisen tradition irrottautumiseen kastismin kaltaisesta tekopyhästä järjestelmästä. Tantrismi muutenkin toimi pohjana laajemmalle järjestelmälle, joka on Bharatin mukaan mantroihin perustuvaa psyko-eksperimentaalista työskentelyä yleisen ja erityisen välillä eri näkökulmista. Ehkä tasapainon vuoksi pitäisi saada jäsen, joka vierailee jossain Aquinoa piinanneen konservatiivikristityn talk show-ohjelmassa ilmeisesti heidän näkemyksiään sympatisoiden: ovathan nämä kuitenkin valtamediassa "kiellettyjä hahmoja". Kirjailija toteaakin, että "kiellettyjen ja torjuttujen asioiden kanssa työskentely on koko satanismin ja laajemman vasemman käden polun ydin"(s.169) puhuessaan Michael Aquinosta, unohtaen sen, että yhtä hyvin voidaan sanoa Michael Aquinon olevan henkilö joka edustaa yhteiskunnan establishmentia parhaimmillaan Vietnamin sodan psywar-operaatioidensa kunnioitettavilla meriiteillä ja kunniamerkeillä.
April 21, 2026
𖤐𖤐𖤐𖤐𖤐
Matti Rautaniemen Tapani Kotkavuoren elämä ja kuolema (Aula & Co, 2026) käsittelee suomalaisen okkultismin yhtä ristiriitaisimmista hahmoista. Tapio Kotkavuori tunnetaan erityisesti teoksestaan Vasemman käden polku (2004), joka oli kunnianhimoinen ja filosofinen, mutta monille pettymys, koska se ei ollut “riittävän saatanallinen”.
Rautaniemen lähestymistapa on kiinnostava juuri siksi, että se ei pyri puolustamaan tai kritisoimaan, vaan ymmärtämään.
Teos nojaa uskontotieteelliseen otteeseen, mutta mukana on myös kirjoittajan oma pitkäaikainen kiinnostus okkultismiin. Tämä yhdistelmä tekee kirjasta paikoin analyyttisen, paikoin henkilökohtaisen.
Rakenteellisesti kirja jakautuu melko selkeästi kahteen osaan. Ensimmäinen puolisko kuvaa nuoruuden intensiivistä ja ajoittain ylitsevuotavaa etsintää, jopa teinimäistä yli-ihmisyyden tavoittelua. Jälkimmäinen osa taas suuntautuu pois tästä, kohti jonkinlaista kypsymistä ja yritystä hahmottaa suurempia kokonaisuuksia.
Yksi kirjan kiinnostavimmista havainnoista liittyy siihen, miten maaginen ajattelu kehystää elämää. Epäonnistumiset, valinnat ja sattumat voidaan kaikki tulkita osaksi “suurta työtä”. Tässä mielessä teos toimii myös kuvauksena siitä, miten ihminen rakentaa merkityksiä elämäänsä.
Jos joku odottaa paljastuksia, shokeeraavia rituaaleja tai tirkistelyä okkultismin pimeälle puolelle, tämä ei ole se kirja.
Lopulta kyse on varsin yleisinhimillisestä kasvutarinasta, ystävyydestä ja halusta etsiä merkitystä, vaikkakin kontekstina on poikkeuksellisen suuri ja omalaatuinen okkulttinen järjestö.
Teos on kiinnostava myös lukijalle, jolle aihepiiri ei ole entuudestaan tuttu. Se avaa näkökulmia ajattelutapaan, joka usein jää ulkopuolisille etäiseksi.
En yritä olla puolueeton, pidin tästä.
Matti Rautaniemen Tapani Kotkavuoren elämä ja kuolema (Aula & Co, 2026) käsittelee suomalaisen okkultismin yhtä ristiriitaisimmista hahmoista. Tapio Kotkavuori tunnetaan erityisesti teoksestaan Vasemman käden polku (2004), joka oli kunnianhimoinen ja filosofinen, mutta monille pettymys, koska se ei ollut “riittävän saatanallinen”.
Rautaniemen lähestymistapa on kiinnostava juuri siksi, että se ei pyri puolustamaan tai kritisoimaan, vaan ymmärtämään.
Teos nojaa uskontotieteelliseen otteeseen, mutta mukana on myös kirjoittajan oma pitkäaikainen kiinnostus okkultismiin. Tämä yhdistelmä tekee kirjasta paikoin analyyttisen, paikoin henkilökohtaisen.
Rakenteellisesti kirja jakautuu melko selkeästi kahteen osaan. Ensimmäinen puolisko kuvaa nuoruuden intensiivistä ja ajoittain ylitsevuotavaa etsintää, jopa teinimäistä yli-ihmisyyden tavoittelua. Jälkimmäinen osa taas suuntautuu pois tästä, kohti jonkinlaista kypsymistä ja yritystä hahmottaa suurempia kokonaisuuksia.
Yksi kirjan kiinnostavimmista havainnoista liittyy siihen, miten maaginen ajattelu kehystää elämää. Epäonnistumiset, valinnat ja sattumat voidaan kaikki tulkita osaksi “suurta työtä”. Tässä mielessä teos toimii myös kuvauksena siitä, miten ihminen rakentaa merkityksiä elämäänsä.
Jos joku odottaa paljastuksia, shokeeraavia rituaaleja tai tirkistelyä okkultismin pimeälle puolelle, tämä ei ole se kirja.
Lopulta kyse on varsin yleisinhimillisestä kasvutarinasta, ystävyydestä ja halusta etsiä merkitystä, vaikkakin kontekstina on poikkeuksellisen suuri ja omalaatuinen okkulttinen järjestö.
Teos on kiinnostava myös lukijalle, jolle aihepiiri ei ole entuudestaan tuttu. Se avaa näkökulmia ajattelutapaan, joka usein jää ulkopuolisille etäiseksi.
En yritä olla puolueeton, pidin tästä.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews