What do you think?
Rate this book
Itsekkyyden aika : Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin
Se mitä ennen pidetiin narsismina on nykyään normi.
Liisa Keltikangas-Järvisen tärkeä puheenvuoro kuvaa nykyistä, itsekeskeistä elämäntapaamme, näyttää sen vahingollisuuden, ja ohjaa pohtimaan mitä asialle voi tehdä.
Elämä kiertyy nykyisin vahvasti yksilön itsensä ympärille: Ihmisen pitää olla kiinnostunut ensisijaisesti omasta itsestään. Hänen velvollisuutensa on tuoda itseään esille ja kerätä tykkäyksiä. Menestys on vain omasta itsestään kiinni – ja niin on myös menestymättömyys.
Monia nykyajan hyveistä pidettiin ennen narsismin tunnuspiirteinä. Kun tavallinen ihminen yrittää pärjätä vallitsevien yltiöyksilöllisyyttä suosivien ihanteiden mukaan, hän alkaa voida huonosti. Suurimpina kärsijöinä ovat nuoret, joiden mielenterveyden haasteet ovat räjähtäneet käsiin. Samaan aikaan julkisen tilan on täyttänyt toistensa päälle huutavien riitapukarien kuoro, mikä on tehnyt yhteistyöstä vaikeaa. Kuinka tässä näin kävi?
Kirjassaan Keltikangas-Järvinen avaa minäkeskeistä elämäntapaamme ja sen syitä, kertoo sen moninaisista ja yllättävistäkin vaikutuksista ja näyttää askelmerkit kohti terveempää kulttuuria.
Psykologian professori (em.) Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja yksi luetuimmista tietokirjailijoistamme. Hän on rohkeasti argumentoinut vallitsevaa ilmapiiriä vastaan aina, kun tieteellinen tutkimus on antanut siihen aihetta. Keltikangas-Järvinen on käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, sosiaalisuutta ja temperamentin vaikutuksia muun muassa ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja työelämään.
Liisa Keltikangas-Järvisen tärkeä puheenvuoro kuvaa nykyistä, itsekeskeistä elämäntapaamme, näyttää sen vahingollisuuden, ja ohjaa pohtimaan mitä asialle voi tehdä.
Elämä kiertyy nykyisin vahvasti yksilön itsensä ympärille: Ihmisen pitää olla kiinnostunut ensisijaisesti omasta itsestään. Hänen velvollisuutensa on tuoda itseään esille ja kerätä tykkäyksiä. Menestys on vain omasta itsestään kiinni – ja niin on myös menestymättömyys.
Monia nykyajan hyveistä pidettiin ennen narsismin tunnuspiirteinä. Kun tavallinen ihminen yrittää pärjätä vallitsevien yltiöyksilöllisyyttä suosivien ihanteiden mukaan, hän alkaa voida huonosti. Suurimpina kärsijöinä ovat nuoret, joiden mielenterveyden haasteet ovat räjähtäneet käsiin. Samaan aikaan julkisen tilan on täyttänyt toistensa päälle huutavien riitapukarien kuoro, mikä on tehnyt yhteistyöstä vaikeaa. Kuinka tässä näin kävi?
Kirjassaan Keltikangas-Järvinen avaa minäkeskeistä elämäntapaamme ja sen syitä, kertoo sen moninaisista ja yllättävistäkin vaikutuksista ja näyttää askelmerkit kohti terveempää kulttuuria.
Psykologian professori (em.) Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja yksi luetuimmista tietokirjailijoistamme. Hän on rohkeasti argumentoinut vallitsevaa ilmapiiriä vastaan aina, kun tieteellinen tutkimus on antanut siihen aihetta. Keltikangas-Järvinen on käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, sosiaalisuutta ja temperamentin vaikutuksia muun muassa ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja työelämään.
280 pages
First published January 7, 2026
161 people are currently reading
639 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 49 reviews
January 28, 2026
Todella ristiriitainen kirja! Samaan aikaan tässä oli tosi kiinnostavaa isojen kehityskulkujen analyysiä siitä miksi yksilöllisyys on noussut teollistumisen jälkeisenä aikana, sosiologista mietintää jne. Oli paljon pohdintaa rakenteiden vaikutuksesta, ylipäätään kulttuuristen ihanteiden ja ihmiskäsityksen muodostumisesta. Sitten oli myös sellaisia irrallisia tosi yleistäviä heittoja siellä täällä, ja myös paljon viittauksia yksittäisiin tutkimuksiin ilman lähdeviitteitä. Ja tätä vielä kirjoittaja petasi alkuluvuissa, että koska on niin kova kokemus niin ei tarvitse lähteitä niin merkkailla. Tämä kuitenkin mielestäni vei uskottavuutta, ja joissain jutuissa varsinkin loppupuolella tuntui että kirjoittaja on poiminut asioita "kirsikanpoiminta" -menetelmällä tukeakseen omia mielipiteitään. Kokonaisuutena ihan kiinnostava kyllä, mutta ehdottomasti kirjan alkupuoli mun mielestä paremmin kasassa pysyvä, loppupuolella homma hajosi ja ehkä yritti ottaa liikaa aiheita mukaan.
January 9, 2026
"Pitkälle edennyt individualismi on tuonut mukanaan elämäntavan ja arvot, joka eivät parhaalla mahdollisella tavalla tue ihmisen psyykkistä hyvinvointia, vaan kernaammin esittävät vaatimuksia ja jättävät hänet yksin. Tätä kehitystä tuli tukemaan uudenlainen sosiaalinen media, joka vahvisti individualismin haittoja ja vähensi sosiaalisten yhteisöjen antamaa turvaa. Korkeimman hinnan tästä kehityksestä näyttäisi maksaneen se nuorten ikäpolvi, jolle sosiaalisten medioiden alustojen tulo sattui tiettyyn sosiaalisen kehityksen ja identiteetin muodostumisen herkkyyskauteen."
Liisa Keltikangas-Järvinen osoittaa jälleen miksi hän on aikamme suosituimpia tietokirjailijoita ja kuinka hänellä on mitä loistavin taito tuoda psykologista tutkimusta ymmärrettäväksi ihan tavalliselle tallukallekin.
Nykyajan yksilöllisyys ylittää terveet rajat ja muuttuu itsekkyydeksi ja näin ollen tämä itsekkyys on monien sosiaalisten ja psykologisten ongelmien taustalla.
Keltikangas-Järvinen kertoi yhdessä haastattelussa, että tämä oli hänen ensimmäinen kirjansa, jota oli vaikea kirjoittaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, koska aihepiiri on aiempia teoksia laajempi. Tämä ei kuitenkaan näkynyt lukukokemuksessa negatiivisesti. Kirja etenee loogisesti ja selkeästi. Teksti on helposti ymmärrettävää, suoraviivaista ja täysin vapaa turhasta jaarittelusta. Alle 300 sivun mittainen teos on aidosti lukijaystävällinen.
Kirjan pääteemana toimii se kuinka länsimainen kulttuuri on muuttunut yltiöyksilölliseksi ja itsekeskeiseksi: ihmiset keskittyvät liiaksi itseensä, omaan menestykseen, omaan esillepanoonsa ja hyväksynnän hakemiseen. Myös sellaisia piirteitä, joita aiemmin pidettiin narsistisina, pidetään nyt normaalina. Itsetuntemus on tärkeää, mutta sen ei pitäisi olla itsekkyyden kasvualusta vaan väline terveisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Kirjassa tarkastellaan erityisesti individualismin ja sosiaalisen median vaikutuksia ihmiseen ja yhteiskuntaan. Kirjassa kuvataan terävästi, mitä some on tehnyt meille ja erityisesti nuorille, kuinka se on heikentänyt ihmisten sosiaalisia taitoja. Erityisen kiinnostavaa oli pohdinta identiteetistä ja itsensä määrittelystä: kuinka nykyajalle tyypillinen itsensä lokeroiminen erilaisten diagnoosien tai määreiden kautta heijastaa usein epävarmaa minäkuvaa enemmän kuin vahvaa yksilöllisyyttä tai itsenäisyyttä.
Itsekkyyden aika on todella ajankohtainen, sujuvasti kirjoitettu ja helposti lähestyttävä teos, joka sopii niin Keltikangas-Järvisen aiemmille lukijoille kuin ensikertalaisillekin. Se haastaa lukijan pohtimaan omaa aikaansa, arvojaan ja paikkaansa yhteisössä, sillä tavalla kuin hyvän tietokirjan kuuluukin.
Liisa Keltikangas-Järvinen osoittaa jälleen miksi hän on aikamme suosituimpia tietokirjailijoita ja kuinka hänellä on mitä loistavin taito tuoda psykologista tutkimusta ymmärrettäväksi ihan tavalliselle tallukallekin.
Nykyajan yksilöllisyys ylittää terveet rajat ja muuttuu itsekkyydeksi ja näin ollen tämä itsekkyys on monien sosiaalisten ja psykologisten ongelmien taustalla.
Keltikangas-Järvinen kertoi yhdessä haastattelussa, että tämä oli hänen ensimmäinen kirjansa, jota oli vaikea kirjoittaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, koska aihepiiri on aiempia teoksia laajempi. Tämä ei kuitenkaan näkynyt lukukokemuksessa negatiivisesti. Kirja etenee loogisesti ja selkeästi. Teksti on helposti ymmärrettävää, suoraviivaista ja täysin vapaa turhasta jaarittelusta. Alle 300 sivun mittainen teos on aidosti lukijaystävällinen.
Kirjan pääteemana toimii se kuinka länsimainen kulttuuri on muuttunut yltiöyksilölliseksi ja itsekeskeiseksi: ihmiset keskittyvät liiaksi itseensä, omaan menestykseen, omaan esillepanoonsa ja hyväksynnän hakemiseen. Myös sellaisia piirteitä, joita aiemmin pidettiin narsistisina, pidetään nyt normaalina. Itsetuntemus on tärkeää, mutta sen ei pitäisi olla itsekkyyden kasvualusta vaan väline terveisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Kirjassa tarkastellaan erityisesti individualismin ja sosiaalisen median vaikutuksia ihmiseen ja yhteiskuntaan. Kirjassa kuvataan terävästi, mitä some on tehnyt meille ja erityisesti nuorille, kuinka se on heikentänyt ihmisten sosiaalisia taitoja. Erityisen kiinnostavaa oli pohdinta identiteetistä ja itsensä määrittelystä: kuinka nykyajalle tyypillinen itsensä lokeroiminen erilaisten diagnoosien tai määreiden kautta heijastaa usein epävarmaa minäkuvaa enemmän kuin vahvaa yksilöllisyyttä tai itsenäisyyttä.
Itsekkyyden aika on todella ajankohtainen, sujuvasti kirjoitettu ja helposti lähestyttävä teos, joka sopii niin Keltikangas-Järvisen aiemmille lukijoille kuin ensikertalaisillekin. Se haastaa lukijan pohtimaan omaa aikaansa, arvojaan ja paikkaansa yhteisössä, sillä tavalla kuin hyvän tietokirjan kuuluukin.
February 19, 2026
Itsekkyyden aika – miten yliöyksilöllinen kulttuuri sai meidät voimaan pahoin kuuluu niihin kirjoihin, joita nimitän "yhden pääteesin" kirjoiksi.
Rakastan näissä kirjoissa niiden vahvan teesin tuomaa pontevaa ja mieleenpainuvaa vetävyttä, joka usein tuodaan jo alaotsikkoon. Samalla en voi olla suhtautumatta kriittisesti siihen, miten useasti teesiään puolustava kirjailija poimii valikoiden oman kirjan narratiivia tukevia faktoja.
Itsekkyyden aika saa minulta mukiinmenevän arvion, koska se ei onnistu olemaan riittävän tieteellinen vakuutakseen minut, muttei myöskään riittävän vetävän ärhäkkä provosoidakseen uusia ajatuksia. Minusta kirja jotenkin lässähti tieteellisen ja kantaaottava puoliväliin. Keltikangas-Järvinen keskittyy liiaksi määrittelemään narsismia, pitkällisesti käsittelemään lempiaiheettaan eli persoonallisuussyrjinntää ja monin kohdin kirjoittamaan tietyllä tutkijan arvon säilyttävällä kuivakkuudella, jotta kirja olisi todella vetävä yhteiskuntakommentaari. Samalla Keltikangas-Järvinen ei ole halunnut kattavasti lähteistää teosta, koska siitä tulisi liian pitkä (pyh sanon minä – ei voi voimakkaasti vedota tutkijuuteen ja laiminlyödä tieteenteon perusasoita). Kaikenlaiset yksittäiset sitaatit, lehtien näkökulmakirjoitukset, anekdootit, luentopalautteet ja epämääräinen oma havainnointi näyttää kirjassa kelpaavan perusteluksi siinä missä tutkimuskin. Tässä suhteessa kirja kärsii mielestäni yllä kuvaamistani ongelmista, missä oma näkökulma ohjaa esimerkkien valikoitumista.
Ehkä minun syvin eripura kirjan kanssa palautuu lopulta siihen, miten kirja rinnastaa jo otsikossaan itsekkyyden ja yksilöllisyyden. Sanakirjamäärittelyihin tukeutuen: individualistinen kulttuuri arvostaa tai kannattaa yksilöä ja yksilöllisyyttä, kun taas itsekäs ihmisen on omaa etuaan ajava ja ajatteleva, muista piittaamaton ja egoistinen. Myös yhteisöllisen kulttuurin ja arvomaailman kehikossa voi pesiä itsekkyyttä, mutta se usein ilmenee vähän eri tavoin. Keltikangas-Järvinen on parhaimmillaan pohtiessaan avoimesti ja tutkimustietoa hyödyntäen individualistisen kulttuurin kielteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia nähden myös individualismin hyvät puolet (moniarvoisuus, positiivinen itsellisyys jne.). Tämä nostaa kahteen tähteen. Huonommillaan kirja on valuessaan "elämme itsekästä minä-minä -aikakautta" -henkiseen väsyneeseen paasaamiseen anekdootteihin ja muihin omiin silppuisiin hajamerkintöihin nojaten. Ei nimittäin olisi vaikeaa kyhätä kokoon vastakirjoitus, jossa todellisilla mutta huolellisesti valikoiduilla faktoilla osoitettaisiin aikakautemme inhimillisyys ja epäitsekkyys entisaikoihin nähden. Kovin valaisevaa tai tuoretta tämä ei kuitenkaan olisi.
Rakastan näissä kirjoissa niiden vahvan teesin tuomaa pontevaa ja mieleenpainuvaa vetävyttä, joka usein tuodaan jo alaotsikkoon. Samalla en voi olla suhtautumatta kriittisesti siihen, miten useasti teesiään puolustava kirjailija poimii valikoiden oman kirjan narratiivia tukevia faktoja.
Itsekkyyden aika saa minulta mukiinmenevän arvion, koska se ei onnistu olemaan riittävän tieteellinen vakuutakseen minut, muttei myöskään riittävän vetävän ärhäkkä provosoidakseen uusia ajatuksia. Minusta kirja jotenkin lässähti tieteellisen ja kantaaottava puoliväliin. Keltikangas-Järvinen keskittyy liiaksi määrittelemään narsismia, pitkällisesti käsittelemään lempiaiheettaan eli persoonallisuussyrjinntää ja monin kohdin kirjoittamaan tietyllä tutkijan arvon säilyttävällä kuivakkuudella, jotta kirja olisi todella vetävä yhteiskuntakommentaari. Samalla Keltikangas-Järvinen ei ole halunnut kattavasti lähteistää teosta, koska siitä tulisi liian pitkä (pyh sanon minä – ei voi voimakkaasti vedota tutkijuuteen ja laiminlyödä tieteenteon perusasoita). Kaikenlaiset yksittäiset sitaatit, lehtien näkökulmakirjoitukset, anekdootit, luentopalautteet ja epämääräinen oma havainnointi näyttää kirjassa kelpaavan perusteluksi siinä missä tutkimuskin. Tässä suhteessa kirja kärsii mielestäni yllä kuvaamistani ongelmista, missä oma näkökulma ohjaa esimerkkien valikoitumista.
Ehkä minun syvin eripura kirjan kanssa palautuu lopulta siihen, miten kirja rinnastaa jo otsikossaan itsekkyyden ja yksilöllisyyden. Sanakirjamäärittelyihin tukeutuen: individualistinen kulttuuri arvostaa tai kannattaa yksilöä ja yksilöllisyyttä, kun taas itsekäs ihmisen on omaa etuaan ajava ja ajatteleva, muista piittaamaton ja egoistinen. Myös yhteisöllisen kulttuurin ja arvomaailman kehikossa voi pesiä itsekkyyttä, mutta se usein ilmenee vähän eri tavoin. Keltikangas-Järvinen on parhaimmillaan pohtiessaan avoimesti ja tutkimustietoa hyödyntäen individualistisen kulttuurin kielteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia nähden myös individualismin hyvät puolet (moniarvoisuus, positiivinen itsellisyys jne.). Tämä nostaa kahteen tähteen. Huonommillaan kirja on valuessaan "elämme itsekästä minä-minä -aikakautta" -henkiseen väsyneeseen paasaamiseen anekdootteihin ja muihin omiin silppuisiin hajamerkintöihin nojaten. Ei nimittäin olisi vaikeaa kyhätä kokoon vastakirjoitus, jossa todellisilla mutta huolellisesti valikoiduilla faktoilla osoitettaisiin aikakautemme inhimillisyys ja epäitsekkyys entisaikoihin nähden. Kovin valaisevaa tai tuoretta tämä ei kuitenkaan olisi.
March 16, 2026
Liityin Keltinkangas-Järvinen-buumiin, kun naapuri, joka on mielenterveystyön ammattilainen, kehui kirjaa. Töissä kävikin ilmi, että koko opettajanhuone luki sitä parhaillaan tai oli juuri lukenut sen. Kirja herättää keskustelua ja on siis todellakin tullut tarpeeseen. Ihmiset haluavat yhteisöllisyyttä elämäänsä, jotain yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se luo henkistä hyvinvointia.
Voisin tässä mainita, että peruskoulun nykyinen ops korostaa niin lujaa lapsen yksilöllisyyttä, että esimerkiksi kolmiportainen tuki -järjestelmä, joka onneksi poistettiin, uuvutti opettajat totaalisesti. Ideana oli räätälöidä jokaiselle tuentarvitsijalle - ja heidän määränsä on tietysti rajaton, koska lähes jokainen tarvitsee tukea jossain taidossa - oma yksilöllinen tukensa. Koulu instituutiona ei tähän taivu, koska se perustuu yhteiseen, ryhmissä tapahtuvaan oppimiseen. Kovasti tätä yksilöllisyyden utopiaa yritettiin kuitenkin toteuttaa ja yritetään vieläkin, mutta ainakin ylenmääräinen kirjaaminen loppui. Kunnille hajautettu koulutuksen organisoinnin päätäntävalta on osa tätä yksilöllisyysaatetta. Oikeastaan se näkyy joka puolella yhteiskunnassa.
Ihmisen temperamentin analysointi on aina ärsyttänyt minua, koska ihmiset käyttävät sitäkin yksilöllisyytensä korostamiseen: "koska olen ekstrovertti, toimin näin" tai "koska olen introvertti, toimin näin". Omaa tylyä tai itsekästä käytöstään voi selittää kummalla temperamentilla vaan, sen sijaan, että yrittäisi ottaa muut huomioon (ei päsmäröi tai puhuisi edes jotain). Keltinkangas-Järvinen on kuitenkin asiantuntija juuri tässä aiheessa ja aihe on kyllä kiinnostava.
Itsekkyyden aika - miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin on tuiki tarpeellinen kirja. Mietin ihannetilaa, jossa jokainen suomalainen lukisi kirjan, kääntyisi yhteisöjen ja yhdessäolemisen puoleen ja alkaisi voida paremmin. Yksinäisyys katoaisi, oman edun ajaminen, tärkeily ja ennakkoluulot katoaisivat. Somen ja koko yhteiskunnan polarisaatio ja eriarvoistuminen loppuisivat. Eli
kyllä, kyllä tämä kirja kannattaa lukea, vaikkei joka asiasta olisi Keltinkangas-Järvisen kanssa samaa mieltä tai haluaisi taistella tutkittua tietoa vastaan.
Jokainen joka työskentelee ihmisten kanssa, näkee varmasti kasvavat mielenterveysongelmat, joiden helpottamiseen arvojen kääntäminen voisi olla ensimmäinen askel.
Voisin tässä mainita, että peruskoulun nykyinen ops korostaa niin lujaa lapsen yksilöllisyyttä, että esimerkiksi kolmiportainen tuki -järjestelmä, joka onneksi poistettiin, uuvutti opettajat totaalisesti. Ideana oli räätälöidä jokaiselle tuentarvitsijalle - ja heidän määränsä on tietysti rajaton, koska lähes jokainen tarvitsee tukea jossain taidossa - oma yksilöllinen tukensa. Koulu instituutiona ei tähän taivu, koska se perustuu yhteiseen, ryhmissä tapahtuvaan oppimiseen. Kovasti tätä yksilöllisyyden utopiaa yritettiin kuitenkin toteuttaa ja yritetään vieläkin, mutta ainakin ylenmääräinen kirjaaminen loppui. Kunnille hajautettu koulutuksen organisoinnin päätäntävalta on osa tätä yksilöllisyysaatetta. Oikeastaan se näkyy joka puolella yhteiskunnassa.
Ihmisen temperamentin analysointi on aina ärsyttänyt minua, koska ihmiset käyttävät sitäkin yksilöllisyytensä korostamiseen: "koska olen ekstrovertti, toimin näin" tai "koska olen introvertti, toimin näin". Omaa tylyä tai itsekästä käytöstään voi selittää kummalla temperamentilla vaan, sen sijaan, että yrittäisi ottaa muut huomioon (ei päsmäröi tai puhuisi edes jotain). Keltinkangas-Järvinen on kuitenkin asiantuntija juuri tässä aiheessa ja aihe on kyllä kiinnostava.
Itsekkyyden aika - miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin on tuiki tarpeellinen kirja. Mietin ihannetilaa, jossa jokainen suomalainen lukisi kirjan, kääntyisi yhteisöjen ja yhdessäolemisen puoleen ja alkaisi voida paremmin. Yksinäisyys katoaisi, oman edun ajaminen, tärkeily ja ennakkoluulot katoaisivat. Somen ja koko yhteiskunnan polarisaatio ja eriarvoistuminen loppuisivat. Eli
kyllä, kyllä tämä kirja kannattaa lukea, vaikkei joka asiasta olisi Keltinkangas-Järvisen kanssa samaa mieltä tai haluaisi taistella tutkittua tietoa vastaan.
Jokainen joka työskentelee ihmisten kanssa, näkee varmasti kasvavat mielenterveysongelmat, joiden helpottamiseen arvojen kääntäminen voisi olla ensimmäinen askel.
January 22, 2026
Väittelin tämän lukemista, vaikka aihe sinänsä kiinnostaa, koska odotin masentavaa ja ahdistavaa luettavaa. Keltikangas on aiemminkin onnistunut kuulostamaan lähinnä tuomiopäivän julistajalta, vaikka on vakuuttava ja tietenkin asiansa tunteva.
Sain mitä odotin, enkä suosittele tätä kirjaa ainakaan herkille vanhemmille, sillä tästä on mahdollista ammentaa syyllisyyden eväitä ihan loputtomasti. Pakko silti todeta, että ansaitsemme tämän kirjan, ja pitää tietysti olla kiitollinen joka päivä, että tiede tuo näkyväksi asioita, joita emme vielä eilen nähneet tai halunneet ymmärtää.
Kiistän kuitenkin kirjan antaman synkän kuvan, vaikka en faktoja kiistäkään. Asiat, jotka väestötasolla ovat menneet alamäkeä, eivät onneksi toteudu kaikkialla koko ajan tai esimerkiksi jokaisessa lapsessa loppuelämän. Keltikangas muistaa sanoa näitä lohdullisia, tasapainottavia sanoja vasta ohimennen aivan loppupuolella kirjaa.
Sain mitä odotin, enkä suosittele tätä kirjaa ainakaan herkille vanhemmille, sillä tästä on mahdollista ammentaa syyllisyyden eväitä ihan loputtomasti. Pakko silti todeta, että ansaitsemme tämän kirjan, ja pitää tietysti olla kiitollinen joka päivä, että tiede tuo näkyväksi asioita, joita emme vielä eilen nähneet tai halunneet ymmärtää.
Kiistän kuitenkin kirjan antaman synkän kuvan, vaikka en faktoja kiistäkään. Asiat, jotka väestötasolla ovat menneet alamäkeä, eivät onneksi toteudu kaikkialla koko ajan tai esimerkiksi jokaisessa lapsessa loppuelämän. Keltikangas muistaa sanoa näitä lohdullisia, tasapainottavia sanoja vasta ohimennen aivan loppupuolella kirjaa.
Read
January 11, 2026I was waiting for this book so much and it didn't disappoint. Three words: MY THOUGHTS EXACTLY. I was nodding and smiling and chanting throughout this book as there's so many themes here that fit perfectly with the themes occupying my mind. I've been reading a lot of interviews by Keltikangas-Järvinen, talking about them and watching her talks and there's such a sense of common sense and good, slow reflection on what we are.
"A lot of young adults start working life these days, who find it difficult to follow rules and norms and who are constantly waiting for special rights. This has come to this when children are given an image of the world as a supermarket, from which they can choose nice experiences."
The effect that capitalism and USA has on our minds and attitudes, with a shift from being a sellout to proudly selling out. The loneliness that social media is causing. The polarisation. The lack of empathy and the rise of judgement. Like Nietzsche warned us: when we slowly shift away from religion it will be replaced by something even worse and so here we are. We judge each other left and right with bad conscience, playing the priests and try to win the game.
And the narcissism of our culture. Playing the victims for social capital. The personal experience being king. Empathy being valued more than morals. Begging empathy. The therapization of our culture. How she writes that instead of fixing a hole in the ground we add more doctors treating injuries of people falling to the hole. We are all such victims nowadays, forgetting Adler, teleology and simple grit and resilience. Diagnosis is identity. We are so free that we have way too many options and it drives us nuts. We need a meaning and a community.
How our modern relationships are business deals. How we are proud that we go our own way and don't do compromises. How we cut people off if they don't benefit us. It's disgusting, sad and honestly bad business, too. It's internalised capitalism and it's so clear.
The social anxiety of people nowadays. The chronic anxiety which is very hard to pinpoint really anywhere. The fact that the happiest generation played video games and was then followed by the most miserable generation scrolling. We've been living for so long in a circle of roughly 150 people and now we have this giant stage and it's exhausting and horrifying. And how our brains still have that terrible, terrible fear of being cut off and rejected by the community as it meant death back in the days and how we are doing that to each other all the time. How the like button was simply a depression button for our brains.
I've been thinking about printing t-shirts with the face of Keltikangas-Järvinen and with the text THE MODERN HUMAN IS TOO FREE and I'm not joking.
"A lot of young adults start working life these days, who find it difficult to follow rules and norms and who are constantly waiting for special rights. This has come to this when children are given an image of the world as a supermarket, from which they can choose nice experiences."
The effect that capitalism and USA has on our minds and attitudes, with a shift from being a sellout to proudly selling out. The loneliness that social media is causing. The polarisation. The lack of empathy and the rise of judgement. Like Nietzsche warned us: when we slowly shift away from religion it will be replaced by something even worse and so here we are. We judge each other left and right with bad conscience, playing the priests and try to win the game.
And the narcissism of our culture. Playing the victims for social capital. The personal experience being king. Empathy being valued more than morals. Begging empathy. The therapization of our culture. How she writes that instead of fixing a hole in the ground we add more doctors treating injuries of people falling to the hole. We are all such victims nowadays, forgetting Adler, teleology and simple grit and resilience. Diagnosis is identity. We are so free that we have way too many options and it drives us nuts. We need a meaning and a community.
How our modern relationships are business deals. How we are proud that we go our own way and don't do compromises. How we cut people off if they don't benefit us. It's disgusting, sad and honestly bad business, too. It's internalised capitalism and it's so clear.
The social anxiety of people nowadays. The chronic anxiety which is very hard to pinpoint really anywhere. The fact that the happiest generation played video games and was then followed by the most miserable generation scrolling. We've been living for so long in a circle of roughly 150 people and now we have this giant stage and it's exhausting and horrifying. And how our brains still have that terrible, terrible fear of being cut off and rejected by the community as it meant death back in the days and how we are doing that to each other all the time. How the like button was simply a depression button for our brains.
I've been thinking about printing t-shirts with the face of Keltikangas-Järvinen and with the text THE MODERN HUMAN IS TOO FREE and I'm not joking.
January 19, 2026
Kirja, jonka toivon jokaisen lukevan.
Kelttikangas-Järvinen kirjoittaa erinomaisesti syyseuraussuhteista yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehityksessämme sekä niiden vaikutuksista yksilöihin. Populaariksi tietokirjaksi kirjoitettu teos on Kelttikangas-Järvisen pitkän tutkijauran summaus.
Toivon erityisesti, että päättäjät, esihenkilöt ja vanhemmat tarttuvat tähän kirjaan.
Koin vähän hassuksi kertojavalinnaksi sen, että kirjoittaja Kelttikangas-Järvinen viittaa itseensä kolmannessa persoonassa esim. kirjan kirjoittajan luentopyynnöistä. Valintaa minäkertojan sivuuttamisesta saattaa tukea K-J:n toive, ettei tutkijoilla olisi vahvaa henkilöbrändiä tai ehkä se, ettei K-J taida itse lukea äänikirjaa. Haluaisin kirjan lukeneena uskoa ja toivoa, ettei äänikirja ole kertojavalinnan taustalla.
Kelttikangas-Järvinen kirjoittaa erinomaisesti syyseuraussuhteista yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehityksessämme sekä niiden vaikutuksista yksilöihin. Populaariksi tietokirjaksi kirjoitettu teos on Kelttikangas-Järvisen pitkän tutkijauran summaus.
Toivon erityisesti, että päättäjät, esihenkilöt ja vanhemmat tarttuvat tähän kirjaan.
Koin vähän hassuksi kertojavalinnaksi sen, että kirjoittaja Kelttikangas-Järvinen viittaa itseensä kolmannessa persoonassa esim. kirjan kirjoittajan luentopyynnöistä. Valintaa minäkertojan sivuuttamisesta saattaa tukea K-J:n toive, ettei tutkijoilla olisi vahvaa henkilöbrändiä tai ehkä se, ettei K-J taida itse lukea äänikirjaa. Haluaisin kirjan lukeneena uskoa ja toivoa, ettei äänikirja ole kertojavalinnan taustalla.
January 14, 2026
3.5
Osuvaa asiaa mutta välillä tuntui yksinkertaistavan asioita. Olisin halunnut, että olisi käsitellyt sotien ajan / sotien jälkeisten vuosikymmenten mielenterveysongelmia (väkivaltaa, päihderiippuvuutta) ja selittänyt näitä yhteisöllisyyden ja individualisaation näkökulmasta. Myös somen ja mielenterveysongelmien suhteen käsittely olisi mielestäni kaivannut vähemmän "some ei lisää sosiaalisia taitoja vaan heikentää!!" tyyppistä todistelua ja enemmän konkreettista kuvausta esim. keskimääräisistä ruutuajoista ja miten käytännössä yksilöt ja yhteiskunnat voisivat torjua somen haittavaikutuksia.
Mut tosi hyvä kyllä oli, osui aivan tämän ajan henkeen!!
Osuvaa asiaa mutta välillä tuntui yksinkertaistavan asioita. Olisin halunnut, että olisi käsitellyt sotien ajan / sotien jälkeisten vuosikymmenten mielenterveysongelmia (väkivaltaa, päihderiippuvuutta) ja selittänyt näitä yhteisöllisyyden ja individualisaation näkökulmasta. Myös somen ja mielenterveysongelmien suhteen käsittely olisi mielestäni kaivannut vähemmän "some ei lisää sosiaalisia taitoja vaan heikentää!!" tyyppistä todistelua ja enemmän konkreettista kuvausta esim. keskimääräisistä ruutuajoista ja miten käytännössä yksilöt ja yhteiskunnat voisivat torjua somen haittavaikutuksia.
Mut tosi hyvä kyllä oli, osui aivan tämän ajan henkeen!!
January 10, 2026
Tulee mieleen tilanne, missä joulupyhinä istutaan sukulaisten kanssa ruokapöytään ja täti rupeaa paasaamaan siitä, miten ennen oli kaikki paremmin, mitään ei saa nykyään edes sanoa, miten te nuoret olette nykyään tommosia??
Aidosti luulin, että tämä kirja antaisi kiinnostavaa näkökulmaa omaan elämään, mutta tämä oli pakko jättää kesken.
Aidosti luulin, että tämä kirja antaisi kiinnostavaa näkökulmaa omaan elämään, mutta tämä oli pakko jättää kesken.
February 4, 2026
Erinomainen keskustelunherättäjä ja yleiskuvaus tästä ajasta. Yksilökeskeisyys, narsistinen ajattelutapa ja somekuplissa hengaaminen kieltämättä ajavat maailmaa tuhon partaalle, vaikka juuri nyt olisi aika toimia yhdessä. Millenniaalina sitä kaihoisasti muisteleekin aikoja, jolloin älypuhelimia ei vielä ollut ja netistäkin puuttui some, ja tässä juuri huomaankin eron itseäni vain muutamaa vuotta nuorempiin. Näen myös työssäni konkreettisesti lukemisen vähenemisen ja lukutaidon heikkenemisen.
Annan kuitenkin kolme tähteä, koska osa kirjan väittämistä on sellaisia, joita ei perustella tarpeeksi tai jotka tuntuu enemmän mielipiteiltä. Esimerkiksi en itse ole törmännyt ilmiöön, jossa sukulaisiin katkaistaan välit, koska he "ovat liikaa". Sen sijaan olen vertaistukiryhmässä lukenut monen pohtivan välien katkaisua alkoholistivanhempaan, eikä tämä tosiaan vaikuta olevan todellakaan hyötynäkökulmasta tehtävä päätös. Myös Keltikankaan näkemys nuorten työssä jaksamisesta on semmoinen aika perinteinen vanhemman sukupolven näkemys, jossa kiinnitetään huomiota siihen, miten nuorilla ei tunnu olevan resilienssiä tai Keltikankaan näkemyksen mukaan toiveet ja mielikuvat eivät nuorilla sovi yhteen työelämän realiteettien kanssa, mikä sitten johtaa työuupumukseen. Tämä on varmasti totta suurimman osan työuupuneista kohdalla, mutta ongelmahan ei ole työntekijässä, vaan työssä itsessään. En ainakaan itse kykenisi jatkamaan kutsumusammatissani, ellei työ itsessään vastaisi edes suurimmaksi osaksi mielikuviani.
Annan kuitenkin kolme tähteä, koska osa kirjan väittämistä on sellaisia, joita ei perustella tarpeeksi tai jotka tuntuu enemmän mielipiteiltä. Esimerkiksi en itse ole törmännyt ilmiöön, jossa sukulaisiin katkaistaan välit, koska he "ovat liikaa". Sen sijaan olen vertaistukiryhmässä lukenut monen pohtivan välien katkaisua alkoholistivanhempaan, eikä tämä tosiaan vaikuta olevan todellakaan hyötynäkökulmasta tehtävä päätös. Myös Keltikankaan näkemys nuorten työssä jaksamisesta on semmoinen aika perinteinen vanhemman sukupolven näkemys, jossa kiinnitetään huomiota siihen, miten nuorilla ei tunnu olevan resilienssiä tai Keltikankaan näkemyksen mukaan toiveet ja mielikuvat eivät nuorilla sovi yhteen työelämän realiteettien kanssa, mikä sitten johtaa työuupumukseen. Tämä on varmasti totta suurimman osan työuupuneista kohdalla, mutta ongelmahan ei ole työntekijässä, vaan työssä itsessään. En ainakaan itse kykenisi jatkamaan kutsumusammatissani, ellei työ itsessään vastaisi edes suurimmaksi osaksi mielikuviani.
March 16, 2026
ihan toimiva keskustelunavaus ja hyvää nykyihmisen minäprojektin kritiikkiä, mut sitä, että joku työpaikka etsii esim "ulospäinsuuntautunutta ja ryhmätyöhenkistä" työntekijää, ei voida pitää rakenteellisena syrjintänä ...halooo..
+ tässä puhuttiin myös siitä, miten on syrjivää että koulumaailmassa aktiivisuus ja reippaus voi nostaa oppilaan arvosanaa, mut mä en tajua miten toi voi näyttäytyä kenellekään huonona juttuna? eikö se oo päinvastoin mainiota että erilaiset älykkyyden ja kyvykkyyden muodot pelkän kirjaviisauden ohella tunnistetaan myös?
+ tässä puhuttiin myös siitä, miten on syrjivää että koulumaailmassa aktiivisuus ja reippaus voi nostaa oppilaan arvosanaa, mut mä en tajua miten toi voi näyttäytyä kenellekään huonona juttuna? eikö se oo päinvastoin mainiota että erilaiset älykkyyden ja kyvykkyyden muodot pelkän kirjaviisauden ohella tunnistetaan myös?
January 16, 2026
Amen! Todella skarppia ja ajantasaista analyysia meistä ja ajastamme.
March 3, 2026
Kuuntelin tän ja oli ihan mielenkiintonen, varsinki someen liittyvät jutut.
March 6, 2026
Tätä kirjaa en voinut lukea ihan kerralla. Piti mutustella ja pohdiskella. Kyllä mä allekirjoitan lähes kaiken ja se vahvisti omia pohdintojani etenkin töihin liittyen. Lohdullinen ja samalla murheellinen oivallus oli, että me emme kukaan ole immuuneja ajalle, jossa elämme. Kovasti olisin toivonut enemmän kannanottoja, miten me käännetään kelkka takaisin omasta navasta yhteiseen hyvään. Pohdinta jatkuu. Luulenpa palaavani tähän vielä toistamiseenkin. Lukekaa ihmeessä!
February 28, 2026
Oli kyllä paljon ajatuksia herättävä! Täytyy oikein pohdiskella tätä tarkemmin, mutta pelottavan paljon osuu kyllä tulokset ja havainnot aikaan ja osin omiinkin kokemuksiin.
January 28, 2026
Olipas kuivakka ja vakavahenkinen teos. Keltikangas-Järvistä ei voi ainakaan humoristiksi tai satiirikoksi haukkua.
Asiaa kyllä on, sitä en kiistä, mutta hivenen tässä kuitenkin lukijan aliarvioimiseen syyllistytään. ”Yltiöyksilöllisyys” ei ole mikään uusi asia, vaikka kirjan suuren suosion johdosta näyttäisi siltä, että ihmiset havahtuvat näihin kulttuurillisiin muutoksiin ensimmäistä kertaa. Kaunokirjallisuudessa samoja teemoja on käsitelty jo vuosikymmenien ajan. Samoin myös yhteiskuntatieteiden ja historian saralla. Juurikin viittausten uupuminen kirjallisuuden maailmaan häiritsee, vaikka niiden avulla teoksen olisi saatu lisää jytinää. Myös muiden tieteenalojen edustajiin olisi voinut viitata ahkerammin. Nythän kirjoittaja tyytyy siteeraaman lähinnä iltapäivälehtiä ja TV-ohjelmia.
Ongelmana on myös liika yleistys. Joo: pintapuolisesti tarkasteluna suomalaisten elämä näyttäytyy juuri tuollaisena kuin KJ esittää. Samalla kuitenkin sivuutetaan helposti totuus siitä, että ihminen on samaan aikaan myös kaikkea muuta kuin mitä ulkoa päin tarkasteltuna näyttää. Kyllä meissä edelleen on perheen, suvun, isänmaan ja uskonnon jäljet, jotka tulevat esiin, jos pintaa vähän raaputtaa. Tässä alati raadollisemmaksi muuttuvassa kilpailumaailmassa ne eivät vain pääse esiin.
Summa summarum: tätä ihmiset kait vuonna 2026 tarvitsevat. Nähtäväksi jää, tuleeko havahtuminen aiheuttamaan laajempaa kyynistymisen trendiä vai pusketaanko eteenpäin nykyisellä linjalla? Harmaan sävyt varmastikin tulevat yhteiskunnassamme korostumaan Keltingas-Järvisen työn myötä, sen olen jo nykyisten keski-ikäisten puheista huomannut, kun siellä YouTubessa on KJ:n asiallista opetusta kuunneltu.
Kyllä sitä niin viisastutaan!
Asiaa kyllä on, sitä en kiistä, mutta hivenen tässä kuitenkin lukijan aliarvioimiseen syyllistytään. ”Yltiöyksilöllisyys” ei ole mikään uusi asia, vaikka kirjan suuren suosion johdosta näyttäisi siltä, että ihmiset havahtuvat näihin kulttuurillisiin muutoksiin ensimmäistä kertaa. Kaunokirjallisuudessa samoja teemoja on käsitelty jo vuosikymmenien ajan. Samoin myös yhteiskuntatieteiden ja historian saralla. Juurikin viittausten uupuminen kirjallisuuden maailmaan häiritsee, vaikka niiden avulla teoksen olisi saatu lisää jytinää. Myös muiden tieteenalojen edustajiin olisi voinut viitata ahkerammin. Nythän kirjoittaja tyytyy siteeraaman lähinnä iltapäivälehtiä ja TV-ohjelmia.
Ongelmana on myös liika yleistys. Joo: pintapuolisesti tarkasteluna suomalaisten elämä näyttäytyy juuri tuollaisena kuin KJ esittää. Samalla kuitenkin sivuutetaan helposti totuus siitä, että ihminen on samaan aikaan myös kaikkea muuta kuin mitä ulkoa päin tarkasteltuna näyttää. Kyllä meissä edelleen on perheen, suvun, isänmaan ja uskonnon jäljet, jotka tulevat esiin, jos pintaa vähän raaputtaa. Tässä alati raadollisemmaksi muuttuvassa kilpailumaailmassa ne eivät vain pääse esiin.
Summa summarum: tätä ihmiset kait vuonna 2026 tarvitsevat. Nähtäväksi jää, tuleeko havahtuminen aiheuttamaan laajempaa kyynistymisen trendiä vai pusketaanko eteenpäin nykyisellä linjalla? Harmaan sävyt varmastikin tulevat yhteiskunnassamme korostumaan Keltingas-Järvisen työn myötä, sen olen jo nykyisten keski-ikäisten puheista huomannut, kun siellä YouTubessa on KJ:n asiallista opetusta kuunneltu.
Kyllä sitä niin viisastutaan!
February 13, 2026
Kuuntelin äänikirjana.
Informatiivinen teos, jossa avataan individualistisen ajattelun syntyä ja historiaa kulttuurissamme.
Lähestyessä nykypäivää ja sen ilmiöitä (somea, internettiä tms.) niin kirja menee välillä taivastelun puolelle.
Kirjan kappaleet myös aika lyhyitä ja joistain aiheista ja ajatuksista jäi kaipaamaan lisätietoa tai taustoitusta.
Informatiivinen teos, jossa avataan individualistisen ajattelun syntyä ja historiaa kulttuurissamme.
Lähestyessä nykypäivää ja sen ilmiöitä (somea, internettiä tms.) niin kirja menee välillä taivastelun puolelle.
Kirjan kappaleet myös aika lyhyitä ja joistain aiheista ja ajatuksista jäi kaipaamaan lisätietoa tai taustoitusta.
January 22, 2026
Ajankohtainen ja tarpeellinen kirja, jolle viisi tähteä jo ihan syystä, että tämä on herättänyt ainakin omassa lähiympäristössäni hyvää keskustelua. Suoraa puhetta sekä yhteiskunnan päätöksiä tekeville että vanhemmille.
January 27, 2026
Mainiota aikalaiskritiikkiä! Lopun someosiossa nostettiin esiin myös Haidtin Ahdistunut sukupolvi.
January 24, 2026
5/5. Hyvin yleistajuisesti kirjoitettu ja paikoittain kärkäs, mutta pidin kovasti. Kuvailee hyvin yksilökeskeisen kulttuurimme ilmiöitä.
March 3, 2026
Nyökyttelin koko kirjan kuuntelemisen ajan, sillä yksiin kansiin on vetävästi nivottu monen lempikirjani teesit (esim. Lost Connections ja Anxious Generation). Ihminen tarvitsee yhteisön, suuremman tarkoituksen ja laajemman perspektiivin elämään kuin oma napa voidakseen hyvin. Nyky-yhteiskunnassa on monta ongelmaa, joita self help-oppaat ja terapiakulttuuri eivät ratkaise. Tarvitaan rakenteellista muutosta, kuinka se sitten ikinä saavutetaankaan.
January 21, 2026
Paras yhteiskuntakritiikki pitkään aikaan! Sai monessa kohtaa katsoa itseään peilistä ja haastaa ajatusmallejaan.
Kritisoin sen verran, että kirjoittaja tuntui panevan individualismin ja yhteisöllisyyden ristiriitaan keskenään, vaikka ne eivät nähdäkseni ole ristiriidassa. Yltiöitsekkyys ja -individualismi toki ovat. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys voivat olla ihmisille hyväksi, joten olisin toivonut ajatuksia sen suhteen, miten ne parhaiten valjastetaan yhtä aikaa.
Kritisoin sen verran, että kirjoittaja tuntui panevan individualismin ja yhteisöllisyyden ristiriitaan keskenään, vaikka ne eivät nähdäkseni ole ristiriidassa. Yltiöitsekkyys ja -individualismi toki ovat. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys voivat olla ihmisille hyväksi, joten olisin toivonut ajatuksia sen suhteen, miten ne parhaiten valjastetaan yhtä aikaa.
February 20, 2026
Nojoo. Keltikangas-Järvinen on parhaimmillaan omalla alueellaan, eli persoonallisuuspsykologiassa ja sen yhteiskunnallisissa tulkinnoissa, mutta pisteitä lähtee aina jokaiselta joka kertoo varmana faktana miten sylivauva kokee maailman (mistä sen muka voi kukaan tietää?) tai siteeraa Haidtin populäärikirjoja kritiikittä.
January 20, 2026
Järisyttävän ajatuksia herättävä.
January 17, 2026
Aivan erinomainen kirja aiheesta yhteisöllisyys ja yksilöllisyys psykologiatutkimuksen pohjalta.
Lainasin kirjaa pikkuisen eräänlaiseksi referaatiksi. https://jukkaaakula.substack.com/p/pr...
Kirja ei tosin rajoitu vain psykologiaan. Yksilöllisyyden nousun syitä etsitään sosiologiasta ja taloudesta:
Aatteellisesti nykyaikainen yksilökeskeisyys on toisin sanoen luultavasti enemmän velkaa 1700-luvulla vaikuttaneelle poliittisen talouden teoreetikolle Adam Smithille kuin Lutherille tai Calvinille. Smith antoi ajattelussaan yksilökeskeisyydelle moraalisen pohjan, kun hän esitti, että yksilöiden itsekäs oman edun tavoittelu johtaakin tosiasiassa kuin näkymättömän käden kautta kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen.
Nyky-yksilöllisyyden pääideologeiksi voitaisiinkin Smithin sijaan nostaa Ludwig von Misesin (1881–1973) sekä hänen oppilaansa Friedrich Hayekin (1899–1992) kaltaiset poliittiset talousajattelijat. Heidän edustamansa itävaltalainen koulukunta suhtautui kielteisesti ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa esitettyihin ajatuksiin uudenlaisista taloushallinnon muodoista: Mises muun muassa saavutti 1920-luvun alussa näkyvyyttä saksankielisessä yliopistomaailmassa vastustamalla ehdotusta sodanaikaisen komentotalouden jatkamisesta myös rauhan aikana.
Mises ja Hayek – molemmat vannoutuneita liberaaleja – katsoivat, että todellinen vapausaate oli turmeltumassa, kun länsimaissa vasemmistolaisesti suuntautuneet liberaalit ryhtyivät tuomaan politiikkaan sosialistisia ja sosiaalidemokraattisia piirteitä. Molemmat pitivät vapaata, itsenäisesti toimivaa kapitalistista markkinataloutta aatteen keskeisimpänä ytimenä; sen vuoksi vähäisetkin valtiojohtoisen suunnitelmatalouden muodot näyttäytyivät heille »totalitaarisen logiikan» ilmentyminä, jotka suoraan uhkasivat yksilönvapauksien toteutumista. Hayek peräti esitti, että sosialismi kaikissa muodoissaan on verrattavissa orjuuteen ja että yksilön kapina yhteisöllisyyttä vastaan olisi lännen vaurauden juurisyy. Näistä kahdesta itävaltalaisesta erityisesti Hayekilla oli merkittävä vaikutus länsimaisen talousajattelun myöhempään kehitykseen, esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin politiikkaan. Heidän seuraajiinsa luetaan myös myöhemmän polven Nobel-palkittu taloustieteilijä Milton Friedman (1912–2006), joka muun muassa esitti, että yritysten ainoa yhteiskunnallinen velvoite olisi omien voittojen kasvattaminen. Heidän aatteellista perintöään kutsutaan usein uusliberalismiksi, mikä poliittisena ohjelmana tarkoittaa julkisen omaisuuden yksityistämistä, talouteen puuttuvan sääntelyn purkamista sekä kaupan vapauttamista.
Uusliberalismiin yhdistyy tyypillisesti uskomus tai väite, että tällaiset toimet olisivat tosiasiassa kaikkien parhaaksi. Toisin sanoen itsekkyys ja oman edun maksimointi onnistuttiin taloudellisilla perusteluilla kääntämään moraaliseksi hyveeksi. Aate löi läpi maailmanlaajuisesti 1970–1990-luvuilla ja lopullisesti legitimoi menestyksen eetoksen koko maailmaan varmistaen uuden ihmisihanteen.
Hauskaa on, että toinen hyvin erilaisen taustan omaava henkilö USA:n ihailija ja yhteiskuntatieteilijä Risto E.J. Penttilä puhui samasta uusliberalismin aiheuttamasta ongelmasta Suomen Kuvalehdessä samaan aikaan kun luin Keltikangas-Järvisen kirjan:
Minulle länsi edustaa eteenpäin tahtovaa faustilaista voimaa”, Penttilä sanoo.
Faustilaisella voimalla Penttilä ei tarkoita kauppoja pirun kanssa. Hän lainaa käsitteen filosofi Oswald Spengleriltä, joka esitti teoksessaan Länsimaiden perikato, että kulttuurit ovat organismin kaltaisia järjestelmiä, jotka syntyvät, kukoistavat ja kuolevat.
Länsi kulki Spenglerin mielestä vääjäämättä kohti rappiota. Materia oli syrjäyttänyt hengen, rahan valta tuntui kaikkialla ja suurkaupungit täyttyivät yksilöllisyyttä esittävistä massaihmisistä.
Ennen pitkää rahan valta väistyisi autoritaarisuuden tieltä ja politiikan näyttämöä hallitsisivat karismaattiset johtajat ”caesarismin” hengessä.
Spenglerin hahmotelmia mukaillen uusliberalismi paikantuu rahan valtaan ja oikeistopopulismi autoritaarisuuteen.
Historian lopun teoreetikkona maineensa hankkineen Francis Fukuyaman mukaan jälkimmäistä ei olisi syntynyt ilman edellistä. Hän kirjoittaa teoksessaan Liberalism and Its Discontents, että talousliberalismi kehittyi 1970-luvun lopulta lähtien markkinavaltaa edustavaksi uusliberalismiksi, joka paisutti eriarvoisuutta ja synnytti finanssikriisejä.
Kansalaisten ahdinko purkautui koko liberaalia demokratiaa horjuttavaksi liikehdinnäksi.
Penttilä jakaa nyt Fukuyaman esittämät kriittiset ajatukset uusliberalismista.
”Avataan markkinoita, lopetetaan tukiaisia – siinä oli paljon järkeä, mutta touhu meni äärimmäisyyksiin, kun talous alkoi määrätä kaikesta.”
Uusliberalismi nostatti vastaliikkeen, joka voimisti kulttuurisia ja uskonnollisia identiteettejä. Oikeistopopulistisia liikkeitä Atlantin molemmin puolin määrittää kulttuurikonservatiivinen kristillisyys, jonka puolustamista nämä liikkeet pitävät läntisen sivilisaation puolustamisena.
Penttilä muistelee takavuosina ajatelleensa, että uskonnosta ei ole poliittiseksi voimaksi liberaaleissa yhteiskunnissa.
”Nyt länsimaissa on sellaista henkeä, että haluamme uskonnon ja lain takaisin johtotähdiksemme. Se näkyy etenkin Yhdysvaltain maga-liikkeessä.”
Uusliberalismista kirjoitti vähän aiemmin myös aatehistorioitsija Timo Miettinen. https://jukkaaakula.substack.com/p/kl...
Lainasin kirjaa pikkuisen eräänlaiseksi referaatiksi. https://jukkaaakula.substack.com/p/pr...
Kirja ei tosin rajoitu vain psykologiaan. Yksilöllisyyden nousun syitä etsitään sosiologiasta ja taloudesta:
Aatteellisesti nykyaikainen yksilökeskeisyys on toisin sanoen luultavasti enemmän velkaa 1700-luvulla vaikuttaneelle poliittisen talouden teoreetikolle Adam Smithille kuin Lutherille tai Calvinille. Smith antoi ajattelussaan yksilökeskeisyydelle moraalisen pohjan, kun hän esitti, että yksilöiden itsekäs oman edun tavoittelu johtaakin tosiasiassa kuin näkymättömän käden kautta kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen.
Nyky-yksilöllisyyden pääideologeiksi voitaisiinkin Smithin sijaan nostaa Ludwig von Misesin (1881–1973) sekä hänen oppilaansa Friedrich Hayekin (1899–1992) kaltaiset poliittiset talousajattelijat. Heidän edustamansa itävaltalainen koulukunta suhtautui kielteisesti ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa esitettyihin ajatuksiin uudenlaisista taloushallinnon muodoista: Mises muun muassa saavutti 1920-luvun alussa näkyvyyttä saksankielisessä yliopistomaailmassa vastustamalla ehdotusta sodanaikaisen komentotalouden jatkamisesta myös rauhan aikana.
Mises ja Hayek – molemmat vannoutuneita liberaaleja – katsoivat, että todellinen vapausaate oli turmeltumassa, kun länsimaissa vasemmistolaisesti suuntautuneet liberaalit ryhtyivät tuomaan politiikkaan sosialistisia ja sosiaalidemokraattisia piirteitä. Molemmat pitivät vapaata, itsenäisesti toimivaa kapitalistista markkinataloutta aatteen keskeisimpänä ytimenä; sen vuoksi vähäisetkin valtiojohtoisen suunnitelmatalouden muodot näyttäytyivät heille »totalitaarisen logiikan» ilmentyminä, jotka suoraan uhkasivat yksilönvapauksien toteutumista. Hayek peräti esitti, että sosialismi kaikissa muodoissaan on verrattavissa orjuuteen ja että yksilön kapina yhteisöllisyyttä vastaan olisi lännen vaurauden juurisyy. Näistä kahdesta itävaltalaisesta erityisesti Hayekilla oli merkittävä vaikutus länsimaisen talousajattelun myöhempään kehitykseen, esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin politiikkaan. Heidän seuraajiinsa luetaan myös myöhemmän polven Nobel-palkittu taloustieteilijä Milton Friedman (1912–2006), joka muun muassa esitti, että yritysten ainoa yhteiskunnallinen velvoite olisi omien voittojen kasvattaminen. Heidän aatteellista perintöään kutsutaan usein uusliberalismiksi, mikä poliittisena ohjelmana tarkoittaa julkisen omaisuuden yksityistämistä, talouteen puuttuvan sääntelyn purkamista sekä kaupan vapauttamista.
Uusliberalismiin yhdistyy tyypillisesti uskomus tai väite, että tällaiset toimet olisivat tosiasiassa kaikkien parhaaksi. Toisin sanoen itsekkyys ja oman edun maksimointi onnistuttiin taloudellisilla perusteluilla kääntämään moraaliseksi hyveeksi. Aate löi läpi maailmanlaajuisesti 1970–1990-luvuilla ja lopullisesti legitimoi menestyksen eetoksen koko maailmaan varmistaen uuden ihmisihanteen.
Hauskaa on, että toinen hyvin erilaisen taustan omaava henkilö USA:n ihailija ja yhteiskuntatieteilijä Risto E.J. Penttilä puhui samasta uusliberalismin aiheuttamasta ongelmasta Suomen Kuvalehdessä samaan aikaan kun luin Keltikangas-Järvisen kirjan:
Minulle länsi edustaa eteenpäin tahtovaa faustilaista voimaa”, Penttilä sanoo.
Faustilaisella voimalla Penttilä ei tarkoita kauppoja pirun kanssa. Hän lainaa käsitteen filosofi Oswald Spengleriltä, joka esitti teoksessaan Länsimaiden perikato, että kulttuurit ovat organismin kaltaisia järjestelmiä, jotka syntyvät, kukoistavat ja kuolevat.
Länsi kulki Spenglerin mielestä vääjäämättä kohti rappiota. Materia oli syrjäyttänyt hengen, rahan valta tuntui kaikkialla ja suurkaupungit täyttyivät yksilöllisyyttä esittävistä massaihmisistä.
Ennen pitkää rahan valta väistyisi autoritaarisuuden tieltä ja politiikan näyttämöä hallitsisivat karismaattiset johtajat ”caesarismin” hengessä.
Spenglerin hahmotelmia mukaillen uusliberalismi paikantuu rahan valtaan ja oikeistopopulismi autoritaarisuuteen.
Historian lopun teoreetikkona maineensa hankkineen Francis Fukuyaman mukaan jälkimmäistä ei olisi syntynyt ilman edellistä. Hän kirjoittaa teoksessaan Liberalism and Its Discontents, että talousliberalismi kehittyi 1970-luvun lopulta lähtien markkinavaltaa edustavaksi uusliberalismiksi, joka paisutti eriarvoisuutta ja synnytti finanssikriisejä.
Kansalaisten ahdinko purkautui koko liberaalia demokratiaa horjuttavaksi liikehdinnäksi.
Penttilä jakaa nyt Fukuyaman esittämät kriittiset ajatukset uusliberalismista.
”Avataan markkinoita, lopetetaan tukiaisia – siinä oli paljon järkeä, mutta touhu meni äärimmäisyyksiin, kun talous alkoi määrätä kaikesta.”
Uusliberalismi nostatti vastaliikkeen, joka voimisti kulttuurisia ja uskonnollisia identiteettejä. Oikeistopopulistisia liikkeitä Atlantin molemmin puolin määrittää kulttuurikonservatiivinen kristillisyys, jonka puolustamista nämä liikkeet pitävät läntisen sivilisaation puolustamisena.
Penttilä muistelee takavuosina ajatelleensa, että uskonnosta ei ole poliittiseksi voimaksi liberaaleissa yhteiskunnissa.
”Nyt länsimaissa on sellaista henkeä, että haluamme uskonnon ja lain takaisin johtotähdiksemme. Se näkyy etenkin Yhdysvaltain maga-liikkeessä.”
Uusliberalismista kirjoitti vähän aiemmin myös aatehistorioitsija Timo Miettinen. https://jukkaaakula.substack.com/p/kl...
February 5, 2026
Liisa Keltikangas-Järvisen kirja ”Itsekkyyden aika” osuu hyvin ajankohtaisen asian ytimeen, jota kirjan alaotsikko ”Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin” hyvin ilmentää. Ei ole kyse pelkästään nettimaailman vaikutuksesta käyttäytymiseemme, vaan koko sosiaalisen vuorovaikuttamisen kentästämme. Somella yms. voinee olla myönteisiäkin vaikutuksia, mutta se on kiistatta huonontanut ihmisten kommunikointitaitoja ja muuta sosiaalista vuorovaikutusta. Yksilöllisyys on muuttunut totaaliseksi itsekkyydeksi.
Some ja muut sähköiset viestimet eivät ole näytelmän ainoat konnat. Työpaikkojen sosiaalinen funktio ihmisten tapaamis- ja yhteistoimintaympäristöinä on katoamassa sähköisten viestimien ja lisääntyneen etätyön johdosta. Aidon sosiaalisen kanssakäymisen vähentyessä samalla alenee tuottavuus – näin väitän, vaikka muuta meille yritetään vakuutella. Mitä ja miksi meille tapahtui, on tässä kirjassa tiivistetty hyvin lukuun 60 - ”Mitä digirintamalla tapahtui?”
Kirja on täynnä viisasta asiaa, mutta olemmeko jo menettäneet pelin, taistelemme turhaan tuulimyllyjä vastaan. Toivottavasti näin ei ole käynyt ja että 72-vuotiaskin saa vielä nähdä päivän, jolloin ihmiset taas alkavat kommunikoida enemmän suoraan ihminen ihmiselle. Paljon viisasta puhetta, mutta olemmeko jo hävinneet sodan? Onko vielä paluuta siihen, että ihminen puhuu/kirjoittaa suoraan toiselle ihmiselle asiaa? Taistelemmeko vain tuulimyllyjä vastaan?
Loppuun siteeraan vielä yhtä kirjan hauskaa/oireellista havaintoa ajastamme (s. 195). Ennen korkeakouluissa kuului luokista ja luentosaleista vilkasta keskustelua ennen opettajan saapumista. Nykyään käytävälle ei kuulu oikeastaan mitään, kun kaikki ovat syventyneitä omiin sähköisiin kommunikointivälineisiinsä – synkkää…..
Some ja muut sähköiset viestimet eivät ole näytelmän ainoat konnat. Työpaikkojen sosiaalinen funktio ihmisten tapaamis- ja yhteistoimintaympäristöinä on katoamassa sähköisten viestimien ja lisääntyneen etätyön johdosta. Aidon sosiaalisen kanssakäymisen vähentyessä samalla alenee tuottavuus – näin väitän, vaikka muuta meille yritetään vakuutella. Mitä ja miksi meille tapahtui, on tässä kirjassa tiivistetty hyvin lukuun 60 - ”Mitä digirintamalla tapahtui?”
Kirja on täynnä viisasta asiaa, mutta olemmeko jo menettäneet pelin, taistelemme turhaan tuulimyllyjä vastaan. Toivottavasti näin ei ole käynyt ja että 72-vuotiaskin saa vielä nähdä päivän, jolloin ihmiset taas alkavat kommunikoida enemmän suoraan ihminen ihmiselle. Paljon viisasta puhetta, mutta olemmeko jo hävinneet sodan? Onko vielä paluuta siihen, että ihminen puhuu/kirjoittaa suoraan toiselle ihmiselle asiaa? Taistelemmeko vain tuulimyllyjä vastaan?
Loppuun siteeraan vielä yhtä kirjan hauskaa/oireellista havaintoa ajastamme (s. 195). Ennen korkeakouluissa kuului luokista ja luentosaleista vilkasta keskustelua ennen opettajan saapumista. Nykyään käytävälle ei kuulu oikeastaan mitään, kun kaikki ovat syventyneitä omiin sähköisiin kommunikointivälineisiinsä – synkkää…..
January 19, 2026
Minulle tämä oli suorastaan vapauttava kirja. Keltikangas-Järvinen sanoittaa paljon niitä asioita, joita olen mielessäni pohtinut jo monta vuotta. Tämä ei ole viiden tähden kirja vain sen takia, että olisin aivan kaikesta samaa mieltä. Väitteet ovat hyvin perusteltuja ja psykologian ja kasvatuspsykologian opintoja suorittaneena tunnistan teoriat, joihin ne perustuvat. Keltikangas-Järvinen osaa kiteyttää asiansa tiiviiksi ja helposti ymmärrettäväksi paketiksi kiteytyneellä ammattitaidolla. Aiheen tärkeyttä tuskin tarvitsee edes perustella.
Vaikka annoin kirjalle viisi tähteä, pientä kritiikkiäkin löytyy. Joissain kohtaa myös vedetään mutkia suoriksi, ja vaikka tunnistan suurimman osan käytännön esimerkeistä, jotkut niistä tuntuvat huomattavan pitkälle viedyiltä. Lisäksi kirjan rakenne, joka on jaettu lukuisiin lyhyisiin alalukuihin, tuntuu toisinaan turhan poukkoilevalta. En tiedä onko tässä pitänyt ottaa nykyihmisen huono keskittymiskyky huomioon vai mitä, mutta en näe selkeää syytä jakaa alle 300-sivuinen kirja niin pieniin palasiin. Toisaalta jos tällä saa mahdollisimman monen tarttumaan teokseen, sen parempi, sillä tämä olisi tärkeää luettavaa jokaiselle nykyaikaa elävälle ja erityisesti jokaiselle nykyajassa kipuilevalle.
Vaikka annoin kirjalle viisi tähteä, pientä kritiikkiäkin löytyy. Joissain kohtaa myös vedetään mutkia suoriksi, ja vaikka tunnistan suurimman osan käytännön esimerkeistä, jotkut niistä tuntuvat huomattavan pitkälle viedyiltä. Lisäksi kirjan rakenne, joka on jaettu lukuisiin lyhyisiin alalukuihin, tuntuu toisinaan turhan poukkoilevalta. En tiedä onko tässä pitänyt ottaa nykyihmisen huono keskittymiskyky huomioon vai mitä, mutta en näe selkeää syytä jakaa alle 300-sivuinen kirja niin pieniin palasiin. Toisaalta jos tällä saa mahdollisimman monen tarttumaan teokseen, sen parempi, sillä tämä olisi tärkeää luettavaa jokaiselle nykyaikaa elävälle ja erityisesti jokaiselle nykyajassa kipuilevalle.
March 2, 2026
Tässä kirjassa oli paljon mielenkiintoista tietoa. Itse pidin erityisesti lapsen kehityksen ja kasvatuksen osioista. Narsismin kuvauksessa minua huvitti lähinnä se, miten kuvaukset muistuttivat minua joistakin julkisuuden henkilöistä (mm. Trump). Kirjassa lähdettiin vähän sivuraiteille niissä osissa, joissa puhuttiin paljon persoonallisuussyrjinnästä. Myös ehkä liikaa leimattiin ja dissattiin ekstroverttejä saamattomiksi ja itsekkäämmiksi kuin introvertteja, mikä ei mielestäni pidä paikkansa. Tosi paljon kirjassa puhuttiin somen vaikutuksista ja kyllähän se todella on yksi suurimmista itsekkyyden tuottajista. Kirja oli mielestäni paikoitellen aika negatiivinen ja syyllistävä. Ehkä sen onkin tarkoitus vähän triggeröidä ja herättää miettimään. Olisin kaivannut kirjan loppuun enemmän vinkkejä ja rohkaisua siitä, miten päästä eroon tällaisesta itsekkyyden kulttuurista ja miten alkaa huomaamaan muut ympärillä. Mitä vaikutuksia epäitsekkäällä käytöksellä on ihmisiin? Jäi lähinnä toivoton olo siitä, mihin maailma on menossa.
Displaying 1 - 30 of 49 reviews