Itsekkyyden aika : Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin

by Liisa Keltikangas-Järvinen

Se mitä ennen pidetiin narsismina on nykyään normi.

Liisa Keltikangas-Järvisen tärkeä puheenvuoro kuvaa nykyistä, itsekeskeistä elämäntapaamme, näyttää sen vahingollisuuden, ja ohjaa pohtimaan mitä asialle voi tehdä.

Elämä kiertyy nykyisin vahvasti yksilön itsensä ympärille: Ihmisen pitää olla kiinnostunut ensisijaisesti omasta itsestään. Hänen velvollisuutensa on tuoda itseään esille ja kerätä tykkäyksiä. Menestys on vain omasta itsestään kiinni – ja niin on myös menestymättömyys.

Monia nykyajan hyveistä pidettiin ennen narsismin tunnuspiirteinä. Kun tavallinen ihminen yrittää pärjätä vallitsevien yltiöyksilöllisyyttä suosivien ihanteiden mukaan, hän alkaa voida huonosti. Suurimpina kärsijöinä ovat nuoret, joiden mielenterveyden haasteet ovat räjähtäneet käsiin. Samaan aikaan julkisen tilan on täyttänyt toistensa päälle huutavien riitapukarien kuoro, mikä on tehnyt yhteistyöstä vaikeaa. Kuinka tässä näin kävi?

Kirjassaan Keltikangas-Järvinen avaa minäkeskeistä elämäntapaamme ja sen syitä, kertoo sen moninaisista ja yllättävistäkin vaikutuksista ja näyttää askelmerkit kohti terveempää kulttuuria.

Psykologian professori (em.) Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja yksi luetuimmista tietokirjailijoistamme. Hän on rohkeasti argumentoinut vallitsevaa ilmapiiriä vastaan aina, kun tieteellinen tutkimus on antanut siihen aihetta. Keltikangas-Järvinen on käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, sosiaalisuutta ja temperamentin vaikutuksia muun muassa ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja työelämään.

Genres: Nonfiction, Psychology

280 pages

First published January 7, 2026

Reviews

[Veera · Rating 5 out of 5]

"Pitkälle edennyt individualismi on tuonut mukanaan elämäntavan ja arvot, joka eivät parhaalla mahdollisella tavalla tue ihmisen psyykkistä hyvinvointia, vaan kernaammin esittävät vaatimuksia ja jättävät hänet yksin. Tätä kehitystä tuli tukemaan uudenlainen sosiaalinen media, joka vahvisti individualismin haittoja ja vähensi sosiaalisten yhteisöjen antamaa turvaa. Korkeimman hinnan tästä kehityksestä näyttäisi maksaneen se nuorten ikäpolvi, jolle sosiaalisten medioiden alustojen tulo sattui tiettyyn sosiaalisen kehityksen ja identiteetin muodostumisen herkkyyskauteen."

Liisa Keltikangas-Järvinen osoittaa jälleen miksi hän on aikamme suosituimpia tietokirjailijoita ja kuinka hänellä on mitä loistavin taito tuoda psykologista tutkimusta ymmärrettäväksi ihan tavalliselle tallukallekin.

Nykyajan yksilöllisyys ylittää terveet rajat ja muuttuu itsekkyydeksi ja näin ollen tämä itsekkyys on monien sosiaalisten ja psykologisten ongelmien taustalla.

Keltikangas-Järvinen kertoi yhdessä haastattelussa, että tämä oli hänen ensimmäinen kirjansa, jota oli vaikea kirjoittaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, koska aihepiiri on aiempia teoksia laajempi. Tämä ei kuitenkaan näkynyt lukukokemuksessa negatiivisesti. Kirja etenee loogisesti ja selkeästi. Teksti on helposti ymmärrettävää, suoraviivaista ja täysin vapaa turhasta jaarittelusta. Alle 300 sivun mittainen teos on aidosti lukijaystävällinen.

Kirjan pääteemana toimii se kuinka länsimainen kulttuuri on muuttunut yltiöyksilölliseksi ja itsekeskeiseksi: ihmiset keskittyvät liiaksi itseensä, omaan menestykseen, omaan esillepanoonsa ja hyväksynnän hakemiseen. Myös sellaisia piirteitä, joita aiemmin pidettiin narsistisina, pidetään nyt normaalina. Itsetuntemus on tärkeää, mutta sen ei pitäisi olla itsekkyyden kasvualusta vaan väline terveisiin vuorovaikutussuhteisiin.

Kirjassa tarkastellaan erityisesti individualismin ja sosiaalisen median vaikutuksia ihmiseen ja yhteiskuntaan. Kirjassa kuvataan terävästi, mitä some on tehnyt meille ja erityisesti nuorille, kuinka se on heikentänyt ihmisten sosiaalisia taitoja. Erityisen kiinnostavaa oli pohdinta identiteetistä ja itsensä määrittelystä: kuinka nykyajalle tyypillinen itsensä lokeroiminen erilaisten diagnoosien tai määreiden kautta heijastaa usein epävarmaa minäkuvaa enemmän kuin vahvaa yksilöllisyyttä tai itsenäisyyttä.

Itsekkyyden aika on todella ajankohtainen, sujuvasti kirjoitettu ja helposti lähestyttävä teos, joka sopii niin Keltikangas-Järvisen aiemmille lukijoille kuin ensikertalaisillekin. Se haastaa lukijan pohtimaan omaa aikaansa, arvojaan ja paikkaansa yhteisössä, sillä tavalla kuin hyvän tietokirjan kuuluukin.

[Marko Suomi · Rating 3 out of 5]

Todella ristiriitainen kirja! Samaan aikaan tässä oli tosi kiinnostavaa isojen kehityskulkujen analyysiä siitä miksi yksilöllisyys on noussut teollistumisen jälkeisenä aikana, sosiologista mietintää jne. Oli paljon pohdintaa rakenteiden vaikutuksesta, ylipäätään kulttuuristen ihanteiden ja ihmiskäsityksen muodostumisesta. Sitten oli myös sellaisia irrallisia tosi yleistäviä heittoja siellä täällä, ja myös paljon viittauksia yksittäisiin tutkimuksiin ilman lähdeviitteitä. Ja tätä vielä kirjoittaja petasi alkuluvuissa, että koska on niin kova kokemus niin ei tarvitse lähteitä niin merkkailla. Tämä kuitenkin mielestäni vei uskottavuutta, ja joissain jutuissa varsinkin loppupuolella tuntui että kirjoittaja on poiminut asioita "kirsikanpoiminta" -menetelmällä tukeakseen omia mielipiteitään. Kokonaisuutena ihan kiinnostava kyllä, mutta ehdottomasti kirjan alkupuoli mun mielestä paremmin kasassa pysyvä, loppupuolella homma hajosi ja ehkä yritti ottaa liikaa aiheita mukaan.

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Väittelin tämän lukemista, vaikka aihe sinänsä kiinnostaa, koska odotin masentavaa ja ahdistavaa luettavaa. Keltikangas on aiemminkin onnistunut kuulostamaan lähinnä tuomiopäivän julistajalta, vaikka on vakuuttava ja tietenkin asiansa tunteva.

Sain mitä odotin, enkä suosittele tätä kirjaa ainakaan herkille vanhemmille, sillä tästä on mahdollista ammentaa syyllisyyden eväitä ihan loputtomasti. Pakko silti todeta, että ansaitsemme tämän kirjan, ja pitää tietysti olla kiitollinen joka päivä, että tiede tuo näkyväksi asioita, joita emme vielä eilen nähneet tai halunneet ymmärtää.

Kiistän kuitenkin kirjan antaman synkän kuvan, vaikka en faktoja kiistäkään. Asiat, jotka väestötasolla ovat menneet alamäkeä, eivät onneksi toteudu kaikkialla koko ajan tai esimerkiksi jokaisessa lapsessa loppuelämän. Keltikangas muistaa sanoa näitä lohdullisia, tasapainottavia sanoja vasta ohimennen aivan loppupuolella kirjaa.

[Eeva Honkonen · Rating 5 out of 5]

Kirja, jonka toivon jokaisen lukevan.

Kelttikangas-Järvinen kirjoittaa erinomaisesti syyseuraussuhteista yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehityksessämme sekä niiden vaikutuksista yksilöihin. Populaariksi tietokirjaksi kirjoitettu teos on Kelttikangas-Järvisen pitkän tutkijauran summaus.

Toivon erityisesti, että päättäjät, esihenkilöt ja vanhemmat tarttuvat tähän kirjaan.

Koin vähän hassuksi kertojavalinnaksi sen, että kirjoittaja Kelttikangas-Järvinen viittaa itseensä kolmannessa persoonassa esim. kirjan kirjoittajan luentopyynnöistä. Valintaa minäkertojan sivuuttamisesta saattaa tukea K-J:n toive, ettei tutkijoilla olisi vahvaa henkilöbrändiä tai ehkä se, ettei K-J taida itse lukea äänikirjaa. Haluaisin kirjan lukeneena uskoa ja toivoa, ettei äänikirja ole kertojavalinnan taustalla.

[Laura Hack · Rating 4 out of 5]

3.5

Osuvaa asiaa mutta välillä tuntui yksinkertaistavan asioita. Olisin halunnut, että olisi käsitellyt sotien ajan / sotien jälkeisten vuosikymmenten mielenterveysongelmia (väkivaltaa, päihderiippuvuutta) ja selittänyt näitä yhteisöllisyyden ja individualisaation näkökulmasta. Myös somen ja mielenterveysongelmien suhteen käsittely olisi mielestäni kaivannut vähemmän "some ei lisää sosiaalisia taitoja vaan heikentää!!" tyyppistä todistelua ja enemmän konkreettista kuvausta esim. keskimääräisistä ruutuajoista ja miten käytännössä yksilöt ja yhteiskunnat voisivat torjua somen haittavaikutuksia.

Mut tosi hyvä kyllä oli, osui aivan tämän ajan henkeen!!

[Ville Verkkapuro]

I was waiting for this book so much and it didn't disappoint. Three words: MY THOUGHTS EXACTLY. I was nodding and smiling and chanting throughout this book as there's so many themes here that fit perfectly with the themes occupying my mind. I've been reading a lot of interviews by Keltikangas-Järvinen, talking about them and watching her talks and there's such a sense of common sense and good, slow reflection on what we are.

"A lot of young adults start working life these days, who find it difficult to follow rules and norms and who are constantly waiting for special rights. This has come to this when children are given an image of the world as a supermarket, from which they can choose nice experiences."

The effect that capitalism and USA has on our minds and attitudes, with a shift from being a sellout to proudly selling out. The loneliness that social media is causing. The polarisation. The lack of empathy and the rise of judgement. Like Nietzsche warned us: when we slowly shift away from religion it will be replaced by something even worse and so here we are. We judge each other left and right with bad conscience, playing the priests and try to win the game.

And the narcissism of our culture. Playing the victims for social capital. The personal experience being king. Empathy being valued more than morals. Begging empathy. The therapization of our culture. How she writes that instead of fixing a hole in the ground we add more doctors treating injuries of people falling to the hole. We are all such victims nowadays, forgetting Adler, teleology and simple grit and resilience. Diagnosis is identity. We are so free that we have way too many options and it drives us nuts. We need a meaning and a community.

How our modern relationships are business deals. How we are proud that we go our own way and don't do compromises. How we cut people off if they don't benefit us. It's disgusting, sad and honestly bad business, too. It's internalised capitalism and it's so clear.

The social anxiety of people nowadays. The chronic anxiety which is very hard to pinpoint really anywhere. The fact that the happiest generation played video games and was then followed by the most miserable generation scrolling. We've been living for so long in a circle of roughly 150 people and now we have this giant stage and it's exhausting and horrifying. And how our brains still have that terrible, terrible fear of being cut off and rejected by the community as it meant death back in the days and how we are doing that to each other all the time. How the like button was simply a depression button for our brains.

I've been thinking about printing t-shirts with the face of Keltikangas-Järvinen and with the text THE MODERN HUMAN IS TOO FREE and I'm not joking.

[Emmi K · Rating 5 out of 5]

Amen! Todella skarppia ja ajantasaista analyysia meistä ja ajastamme.

[Aapo Ilari · Rating 2 out of 5]

Olipas kuivakka ja vakavahenkinen teos. Keltikangas-Järvistä ei voi ainakaan humoristiksi tai satiirikoksi haukkua.
Asiaa kyllä on, sitä en kiistä, mutta hivenen tässä kuitenkin lukijan aliarvioimiseen syyllistytään. ”Yltiöyksilöllisyys” ei ole mikään uusi asia, vaikka kirjan suuren suosion johdosta näyttäisi siltä, että ihmiset havahtuvat näihin kulttuurillisiin muutoksiin ensimmäistä kertaa. Kaunokirjallisuudessa samoja teemoja on käsitelty jo vuosikymmenien ajan. Samoin myös yhteiskuntatieteiden ja historian saralla. Juurikin viittausten uupuminen kirjallisuuden maailmaan häiritsee, vaikka niiden avulla teoksen olisi saatu lisää jytinää. Myös muiden tieteenalojen edustajiin olisi voinut viitata ahkerammin. Nythän kirjoittaja tyytyy siteeraaman lähinnä iltapäivälehtiä ja TV-ohjelmia.

Ongelmana on myös liika yleistys. Joo: pintapuolisesti tarkasteluna suomalaisten elämä näyttäytyy juuri tuollaisena kuin KJ esittää. Samalla kuitenkin sivuutetaan helposti totuus siitä, että ihminen on samaan aikaan myös kaikkea muuta kuin mitä ulkoa päin tarkasteltuna näyttää. Kyllä meissä edelleen on perheen, suvun, isänmaan ja uskonnon jäljet, jotka tulevat esiin, jos pintaa vähän raaputtaa. Tässä alati raadollisemmaksi muuttuvassa kilpailumaailmassa ne eivät vain pääse esiin.

Summa summarum: tätä ihmiset kait vuonna 2026 tarvitsevat. Nähtäväksi jää, tuleeko havahtuminen aiheuttamaan laajempaa kyynistymisen trendiä vai pusketaanko eteenpäin nykyisellä linjalla? Harmaan sävyt varmastikin tulevat yhteiskunnassamme korostumaan Keltingas-Järvisen työn myötä, sen olen jo nykyisten keski-ikäisten puheista huomannut, kun siellä YouTubessa on KJ:n asiallista opetusta kuunneltu.
Kyllä sitä niin viisastutaan!

[Helena · Rating 5 out of 5]

Ajankohtainen ja tarpeellinen kirja, jolle viisi tähteä jo ihan syystä, että tämä on herättänyt ainakin omassa lähiympäristössäni hyvää keskustelua. Suoraa puhetta sekä yhteiskunnan päätöksiä tekeville että vanhemmille.

[T · Rating 4 out of 5]

Mainiota aikalaiskritiikkiä! Lopun someosiossa nostettiin esiin myös Haidtin Ahdistunut sukupolvi.

[Mona · Rating 5 out of 5]

5/5. Hyvin yleistajuisesti kirjoitettu ja paikoittain kärkäs, mutta pidin kovasti. Kuvailee hyvin yksilökeskeisen kulttuurimme ilmiöitä.

[Jukka Aakula · Rating 5 out of 5]

Aivan erinomainen kirja aiheesta yhteisöllisyys ja yksilöllisyys psykologiatutkimuksen pohjalta.

Lainasin kirjaa pikkuisen eräänlaiseksi referaatiksi. https://jukkaaakula.substack.com/p/pr...

Kirja ei tosin rajoitu vain psykologiaan. Yksilöllisyyden nousun syitä etsitään sosiologiasta ja taloudesta:

Aatteellisesti nykyaikainen yksilökeskeisyys on toisin sanoen luultavasti enemmän velkaa 1700-luvulla vaikuttaneelle poliittisen talouden teoreetikolle Adam Smithille kuin Lutherille tai Calvinille. Smith antoi ajattelussaan yksilökeskeisyydelle moraalisen pohjan, kun hän esitti, että yksilöiden itsekäs oman edun tavoittelu johtaakin tosiasiassa kuin näkymättömän käden kautta kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen.

Nyky-yksilöllisyyden pääideologeiksi voitaisiinkin Smithin sijaan nostaa Ludwig von Misesin (1881–1973) sekä hänen oppilaansa Friedrich Hayekin (1899–1992) kaltaiset poliittiset talousajattelijat. Heidän edustamansa itävaltalainen koulukunta suhtautui kielteisesti ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa esitettyihin ajatuksiin uudenlaisista taloushallinnon muodoista: Mises muun muassa saavutti 1920-luvun alussa näkyvyyttä saksankielisessä yliopistomaailmassa vastustamalla ehdotusta sodanaikaisen komentotalouden jatkamisesta myös rauhan aikana.

Mises ja Hayek – molemmat vannoutuneita liberaaleja – katsoivat, että todellinen vapausaate oli turmeltumassa, kun länsimaissa vasemmistolaisesti suuntautuneet liberaalit ryhtyivät tuomaan politiikkaan sosialistisia ja sosiaalidemokraattisia piirteitä. Molemmat pitivät vapaata, itsenäisesti toimivaa kapitalistista markkinataloutta aatteen keskeisimpänä ytimenä; sen vuoksi vähäisetkin valtiojohtoisen suunnitelmatalouden muodot näyttäytyivät heille »totalitaarisen logiikan» ilmentyminä, jotka suoraan uhkasivat yksilönvapauksien toteutumista. Hayek peräti esitti, että sosialismi kaikissa muodoissaan on verrattavissa orjuuteen ja että yksilön kapina yhteisöllisyyttä vastaan olisi lännen vaurauden juurisyy. Näistä kahdesta itävaltalaisesta erityisesti Hayekilla oli merkittävä vaikutus länsimaisen talousajattelun myöhempään kehitykseen, esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin politiikkaan. Heidän seuraajiinsa luetaan myös myöhemmän polven Nobel-palkittu taloustieteilijä Milton Friedman (1912–2006), joka muun muassa esitti, että yritysten ainoa yhteiskunnallinen velvoite olisi omien voittojen kasvattaminen. Heidän aatteellista perintöään kutsutaan usein uusliberalismiksi, mikä poliittisena ohjelmana tarkoittaa julkisen omaisuuden yksityistämistä, talouteen puuttuvan sääntelyn purkamista sekä kaupan vapauttamista.
Uusliberalismiin yhdistyy tyypillisesti uskomus tai väite, että tällaiset toimet olisivat tosiasiassa kaikkien parhaaksi. Toisin sanoen itsekkyys ja oman edun maksimointi onnistuttiin taloudellisilla perusteluilla kääntämään moraaliseksi hyveeksi. Aate löi läpi maailmanlaajuisesti 1970–1990-luvuilla ja lopullisesti legitimoi menestyksen eetoksen koko maailmaan varmistaen uuden ihmisihanteen.

Hauskaa on, että toinen hyvin erilaisen taustan omaava henkilö USA:n ihailija ja yhteiskuntatieteilijä Risto E.J. Penttilä puhui samasta uusliberalismin aiheuttamasta ongelmasta Suomen Kuvalehdessä samaan aikaan kun luin Keltikangas-Järvisen kirjan:

Minulle länsi edustaa eteenpäin tahtovaa faustilaista voimaa”, Penttilä sanoo.
Faustilaisella voimalla Penttilä ei tarkoita kauppoja pirun kanssa. Hän lainaa käsitteen filosofi Oswald Spengleriltä, joka esitti teoksessaan Länsimaiden perikato, että kulttuurit ovat organismin kaltaisia järjestelmiä, jotka syntyvät, kukoistavat ja kuolevat.

Länsi kulki Spenglerin mielestä vääjäämättä kohti rappiota. Materia oli syrjäyttänyt hengen, rahan valta tuntui kaikkialla ja suurkaupungit täyttyivät yksilöllisyyttä esittävistä massaihmisistä.
Ennen pitkää rahan valta väistyisi autoritaarisuuden tieltä ja politiikan näyttämöä hallitsisivat karismaattiset johtajat ”caesarismin” hengessä.

Spenglerin hahmotelmia mukaillen uusliberalismi paikantuu rahan valtaan ja oikeistopopulismi autoritaarisuuteen.

Historian lopun teoreetikkona maineensa hankkineen Francis Fukuyaman mukaan jälkimmäistä ei olisi syntynyt ilman edellistä. Hän kirjoittaa teoksessaan Liberalism and Its Discontents, että talousliberalismi kehittyi 1970-luvun lopulta lähtien markkinavaltaa edustavaksi uusliberalismiksi, joka paisutti eriarvoisuutta ja synnytti finanssikriisejä.

Kansalaisten ahdinko purkautui koko liberaalia demokratiaa horjuttavaksi liikehdinnäksi.
Penttilä jakaa nyt Fukuyaman esittämät kriittiset ajatukset uusliberalismista.
”Avataan markkinoita, lopetetaan tukiaisia – siinä oli paljon järkeä, mutta touhu meni äärimmäisyyksiin, kun talous alkoi määrätä kaikesta.”

Uusliberalismi nostatti vastaliikkeen, joka voimisti kulttuurisia ja uskonnollisia identiteettejä. Oikeistopopulistisia liikkeitä Atlantin molemmin puolin määrittää kulttuurikonservatiivinen kristillisyys, jonka puolustamista nämä liikkeet pitävät läntisen sivilisaation puolustamisena.
Penttilä muistelee takavuosina ajatelleensa, että uskonnosta ei ole poliittiseksi voimaksi liberaaleissa yhteiskunnissa.

”Nyt länsimaissa on sellaista henkeä, että haluamme uskonnon ja lain takaisin johtotähdiksemme. Se näkyy etenkin Yhdysvaltain maga-liikkeessä.”

Uusliberalismista kirjoitti vähän aiemmin myös aatehistorioitsija Timo Miettinen. https://jukkaaakula.substack.com/p/kl...

[Anni ✨ · Rating 5 out of 5]

Tunsin ristiriitaisesti syvää helpotusta tätä kirjaa lukiessani, koska en ole aiemmin törmännyt missään yhtä jäsennellysti ja tyydyttävästi tarjottuun selitykseen kysymykselle, jota olen pohtinut jo pitkään:
Mikä helv*** tässä maailmassa on vialla?

Jos joku aikoo pahoittaa mielensä siitä, mitä Keltinkagas-Järvinen kirjassaan kirjoittaa, tulee todistaneeksi kätevästi hänen pointtinsa.

Toki ”Itsekkyyden aika” ansaitsee varmasti myös kritiikkiä, mutta itse en aio sellaista esittää. En ole psykologian tai yhteiskuntatieteiden asiantuntija, ja mielestäni Keltinkangas-Järvisen puheenvuoro individualismin seurauksista ja vaikutuksista on uskottava, huolestuttava ja ennen kaikkea tarpeellinen. Hän ei syytä yksilöä ja tekee selkeän eron kulttuurin muutoksen ja yksilön ominaisuuksien välille.

Yksi tämän päivän ongelmista on se, että ihmisten luottamus tutkimukseen ja tutkijoihin on laskussa, ja kokemusasiantuntijat ja mutuilijat ajavat ohi omalla, usein aatteellisella, kaupallisella tai tunnepohjaisella agendallaan. Voimme olla esimerkiksi poliittisesti eri mieltä, mutta meidän tulisi pystyä käymään keskustelua - ei tunteista, joita toisen väittämät herättävät - vaan siitä, mitkä ilmiöt ovat todistettuja, mitä niille voidaan tehdä, ja minkä olisi syytä muuttua yhteiskunnan tasolla.

Se, ovatko vuosikymmeniä asiaa tutkineen professori emeritan tieteelliseen tutkimukseen perustuvat väittämät uskottavia, ei mielestäni ole asia, josta on järkevä vääntää.

[Sanna lukee · Rating 5 out of 5]

Minulle tämä oli suorastaan vapauttava kirja. Keltikangas-Järvinen sanoittaa paljon niitä asioita, joita olen mielessäni pohtinut jo monta vuotta. Tämä ei ole viiden tähden kirja vain sen takia, että olisin aivan kaikesta samaa mieltä. Väitteet ovat hyvin perusteltuja ja psykologian ja kasvatuspsykologian opintoja suorittaneena tunnistan teoriat, joihin ne perustuvat. Keltikangas-Järvinen osaa kiteyttää asiansa tiiviiksi ja helposti ymmärrettäväksi paketiksi kiteytyneellä ammattitaidolla. Aiheen tärkeyttä tuskin tarvitsee edes perustella.

Vaikka annoin kirjalle viisi tähteä, pientä kritiikkiäkin löytyy. Joissain kohtaa myös vedetään mutkia suoriksi, ja vaikka tunnistan suurimman osan käytännön esimerkeistä, jotkut niistä tuntuvat huomattavan pitkälle viedyiltä. Lisäksi kirjan rakenne, joka on jaettu lukuisiin lyhyisiin alalukuihin, tuntuu toisinaan turhan poukkoilevalta. En tiedä onko tässä pitänyt ottaa nykyihmisen huono keskittymiskyky huomioon vai mitä, mutta en näe selkeää syytä jakaa alle 300-sivuinen kirja niin pieniin palasiin. Toisaalta jos tällä saa mahdollisimman monen tarttumaan teokseen, sen parempi, sillä tämä olisi tärkeää luettavaa jokaiselle nykyaikaa elävälle ja erityisesti jokaiselle nykyajassa kipuilevalle.

[Riitta]

Mikä aiemmin määriteltiin narsismiksi, on nykyään normaalia käyttäytymistä. Suomalainen Keltikangas-Järvinen varoittaa, että yltiöyksilöllinen kulttuurimme sairastuttaa ihmisiä.
Kirjan keskeinen argumentti on, että kun tavalliset ihmiset yrittävät täyttää minäkeskeisen kulttuurin vaatimukset – olla jatkuvasti kiinnostuneita itsestään, tuoda esille omaa persoonaansa, kerätä tykkäyksiä ja kantaa yksin vastuu menestymisestään – he alkavat voida psyykkisesti huonosti. Pahiten kärsivät nuoret, joiden mielenterveysongelmat ovat kasvaneet voimakkaasti. WSOY
Keltikangas-Järvinen tarjoaa myös ratkaisuja: enemmän aitoja ihmissuhteita ja kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta, vähemmän somea. Enemmän empatiaa, kuuntelemista ja yhteisöllisyyttä.
Kirja on kriittinen yhteiskuntadiagnoosi siitä, miten individualismi on kääntynyt itseään vastaan ja tehnyt meistä sairaita.

[Leo Stranius · Rating 4 out of 5]

Aluksi kirja vaikutti vähän sellaiselta, että 50 vuotta sitten hommat olivat paremmin ja nyt kaikki on narsisteja kun yksilöllisyyden huomioiminen on mennyt liiallisuuksiin.

Loppua kohden kuitenkin parani ja kirjassa käytiin läpi sosiaalisen median käyttöä Jonathan Haidtin Ahdistunut sukupolvi -kirjan pohjalta. On aika selvää, että some on kuin uusi tupakka, joka pitäisi kieltää lapsilta ja sen käyttöä tulisi merkittävästi rajoittaa aikuistenkin suhteen.

Perussanoma liiallisesta yksilökeskeisyydestä on myös erittäin relevantti. Kyllähän tämän ajan yksi keskeisimpiä ongelmia on liiallinen yksilökeskeisyys yhteisen hyvän sijaan.

[Juho Salmi · Rating 5 out of 5]

Paras yhteiskuntakritiikki pitkään aikaan! Sai monessa kohtaa katsoa itseään peilistä ja haastaa ajatusmallejaan.

Kritisoin sen verran, että kirjoittaja tuntui panevan individualismin ja yhteisöllisyyden ristiriitaan keskenään, vaikka ne eivät nähdäkseni ole ristiriidassa. Yltiöitsekkyys ja -individualismi toki ovat. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys voivat olla ihmisille hyväksi, joten olisin toivonut ajatuksia sen suhteen, miten ne parhaiten valjastetaan yhtä aikaa.

[Daniela (koukussakirjoihini) · Rating 1 out of 5]

Tulee mieleen tilanne, missä joulupyhinä istutaan sukulaisten kanssa ruokapöytään ja täti rupeaa paasaamaan siitä, miten ennen oli kaikki paremmin, mitään ei saa nykyään edes sanoa, miten te nuoret olette nykyään tommosia??

Aidosti luulin, että tämä kirja antaisi kiinnostavaa näkökulmaa omaan elämään, mutta tämä oli pakko jättää kesken.

[Cory Vornanen · Rating 4 out of 5]

Valaisevaa tietoa siitä, kuinka digiajan kulttuurissa mm. sosiaalistuminen jää jalkoihin. Suositeltavaa luettavaa muun muassa esiteinien vanhemmille - ja valaisevana kirjana meille aikuisillekin.

[Noora · Rating 4 out of 5]

Järisyttävän ajatuksia herättävä.

[Juliaana Granholm · Rating 4 out of 5]

loistava kirja nykypäivän yhteiskunnan ongelmista! mielestäni lukuja oli turhan paljon, mutta sanoma kirjassa oli hyvä kannesta kanteen ja sai ajattelemaan.

[Emma Autti · Rating 5 out of 5]

Jokaisen länsimaalaisen pitäisi lukea tämä kirja.