Oikeastaan haluaisin taas antaa puolikkaita tähtiä. Kyllä tämä ansaitsisi kolme ja puoli :) Jostain syystä odotin tarinan olevan jonkinlainen draamaa ja kyyneliä täynnä oleva tragedia, mutta eihän se sitten ollutkaan, mikä oli itse asiassa aika piristävää. Toki päähenkilö Khadijan elämään mahtuu paljon murhetta, mutta iloakin on. Allahiin luotetaan elämän kaikissa käänteissä. Tutustumisen arvoinen teos.
Luin haastatteluista, että kirjailijaa mietitytti etukäteen teoksen kieli: onko se täynnä virheitä. No, ei ollut. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että usein omistusliite puuttui: "meidän leiri", "minun äiti". Näin oli varsinkin dialogeissa, vaikka muuten henkilöiden puhe oli kirjakielistä. Onkohan omistusliitteiden poisjättö (/se, ettei niitä ole muokkausvaiheessa lisätty mukaan) tietoinen ratkaisu? Ei se lukukokemusta varsinaisesti häirinnyt, mutta huomasin.
Nura Farah saa olla ylpeä asemastaan ensimmäisenä somalikirjailijana Suomessa. Toivottavasti hän jatkaa uraansa kirjailijana!