Juoksuhaudantie

by Kari Hotakainen

Romaani suomalaisesta unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä pakkomielle helsinkiläisellä pientaloalueella ja kuinka sivustakatsojatkin saavat maistaa yksinäisyyden ydinmehua. Romaani kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Kun kujanjuoksun traagisuus on syvimmillään, on komiikkakin kovaa.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Contemporary, Humor, Audiobook, Novels, Classics

334 pages, Paperback

First published January 1, 2002

About the author

Kari Hotakainen is a Finnish writer. Hotakainen started his writing career as a reporter in Pori. In 1986, he moved to Helsinki. He became a full-time writer in 1996. He has two children with his wife, sound technician Tarja Laaksonen, whom he married in 1983. He has also worked as a copywriter and as a columnist for the Helsingin Sanomat.
His father, Keijo Hotakainen, worked as a storekeeper and photographer while his mother, Meeri Ala-Kuusisto, worked as a sales clerk. Kari Hotakainen passed his matriculation examination in 1976 and graduated from Rautalampi High School the same year. He has a Bachelor of Arts.

Hotakainen kicked off his career as an author in the beginning of the 1980s by writing poetry. His debut collection Harmittavat takaiskut (Unfortunate setbacks) was published in 1982. From poetry, Hotakainen moved on to writing books for children and young adults and then on to writing novels for adults. Before he started writing full time, Hotakainen worked as a news reporter, in the advertising department of WSOY, etc. Hotakainen’s breakthrough came when he was nominated for the 1997 Finlandia Prize, for his semi-autobiographical work entitled Klassikko (The Classic). In 2002, Hotakainen received the Finlandia Prize for his book entitled Juoksuhaudantie (Battle Trench Avenue) published the same year. Later on, the book was turned into a movie with the same name. In 2004, Hotakainen received the Nordic Council's Literature Prize for the same book. In 2006, he received the Nordic Drama Award for his play Punahukka.

Hotakainen has also written children's plays, radio dramas, newspaper columns and the scripts for a 10-part TV series entitled Tummien vesien tulkit.

Reviews

[Ross · Rating 4 out of 5]

Ha az asszony sokat járatja a száját, előbb-utóbb meg lesz csapva.
Ez a népi bölcsesség a műmacsó körökből egyszerűen nem akar kikopni. Az asszonyverés (vagy legalábbis annak verbális szinten történő időnkénti felemlegetése) mintha egyesek fejében hozzátartozna a férfiasság képéhez. Az erő és a dominancia kifejeződésének, egy másik élet feletti uralom voltaképpeni megvalósításának – ha nem is eszköze – de legalábbis jelképe.
Persze vannak férfiak, akik nem macsók. Akik nem agresszívek. Akik nem abból nyerik a férfiasságtudatukat, hogy másokat elnyomnak. A nők harca közben felnőtt egy férfigeneráció, akik támogatói szerepkörben hajlandóak megtenni olyasmiket, amikre apáik, nagyapáik soha a büdös életben nem lettek volna hajlandók, kezdve a pelenkacserétől a főzésen át a takarításig. Vannak férfiak, akik otthon maradnak a lázas gyerekkel, vannak férfiak, akik örömüket lelik abban, ha fahéjas tekercset sütnek, vannak férfiak, akik bármit megtennének a családjukért.
Ők az otthon frontharcosai.

Matti Virtanen is ilyen férfi.
Aztán egyszer, egyetlen egyszer mégis eljár a keze.
Ezután az otthon frontharcosa kénytelen bebizonyítani, hogy valóban bármit megtenne a családjáért.

Sok szempontból a legérdekesebb regény volt ez, amit az utóbbi időben olvastam. Matti küzdelme a családja visszaszerzésért, ahogy szép lassan megbomlik az egész személyisége, miközben egyre rögeszmésebben hisz abban, hogy visszakaphatja az életét, ha megszerzi a tökéletes Otthont, valami hátborzongató volt.
Elég rég volt olyan könyv, aminek ilyen izgatottsággal ültem volna neki újból és újból, hogy Na, ebből vajon mi lesz?

[elisabeth · Rating 1 out of 5]

to my core i am a hater.

finally finished this book after five months and i hated it. also know exactly why because this book is supposed to be good because of its writing style but do i understand enough finnish to get that? no. do i understand enough though to have to endure 300 pages of a middle aged man trying to get his wife and child back by buying a house, mind you a wife who left him because he beat her? absolutely and i hated every second of it. the finnish dream of buying a wooden house? i don’t care. matti and your stupid makkaronilaatikko (nothing against makkaronilaatikko in general) piss off i hate you

[ō̶͔ · Rating 1 out of 5]

Hotakainen siirtää Kalle Päätalon ja Erno Paasilinnan kaltaisten tekijöiden koivuklapiproosan naturalistista alkuvoimaa uhkuvilta puupelloilta neuroottisten vässyköiden asuttamaan esikaupunkiin. Ote on kärjistetyn ironinen teoksen nimestä alkaen, mutta Hotakaiselta puuttuu ironian taju, jonka vuoksi koko teos redusoituu kliseeksi. Lukuasennosta riippuen lopputuloksena on joko uskomattoman tympeä ja laskelmoitu valokopio esikuvistaan tai 350-sivuiseksi finlandiaproosaksi naamioitu Arttu Wiskari -biisi. Pick your poison tai lue joku toinen kirja. Esim. Katja Raunion Viime ajat.

[Reetta Saine · Rating 3 out of 5]

Hotakaisen romaani vahvisti kaikki epäilykseni, joita minulla on urheilua, miehiä ja rakkautta - sekä erityisesti urheilevia rakastuneita miehiä - kohtaan.

Useat ovat pitäneet tätä synkkänä, mutta pikimustan huumorintajun omaaville Juoksuhaudantie ei tuota ongelmia. Hotakaisen verbaalikikkailu luo upeita välähdyksiä, välillä ote harmittavasti löystyy.

Lempisitaattini: "Kun keskiluokkaiselta ihmiseltä menee tolkku, siitä tulee mulkku."

[Mikko · Rating 4 out of 5]

Kaunis ja herkkä tarina omakotitaloista.

[Book Jester · Rating 3 out of 5]

Periaatteessa tämä oli hauskasti kirjoitettu tarina suomalaisen miehen ahdingosta kotirintamalla, mutta jostain syystä ei kuitenkaan naurattanut. Ehkäpä siksi, että vaikka Hotakainen oli tarkoittanut tämän satiiriksi, paistoi sieltä tuhannen auringon voimalla lävitse ah, niin tuttu miesten uhriutuminen sukupuoliasioissa. Se saattoi olla vielä uusi ja hauska ilmiö 2000-luvulla, mutta näin 25 vuotta myöhemmin alkaa jo puuduttaa. Koti-isän rinnastaminen sotaveteraaniin oli enemmän vaivaannuttava kuin hauska, samalla kun teoksen kaikki naiskuvaukset tuntuivat hieman vihamielisiltä. Ei ollut kestänyt aikaa tämä kovin hyvin...

Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...

[Molly · Rating 3 out of 5]

Så konstig bok vet inte ens vart jag ska börja. Det va liksom 300 sidor om ett jävla husköp så ointressant.. den va rolig på sina ställen och vissa stycken va väldigt bra men överlag va den bara konstig vet inte riktigt. Den va lättläst men ändå inte. Matti va en sjuk människa blir typ rädd visst han gjorde allt för att få tillbaka Helena och Sini men snälla. Blev jätteirriterad på grannarna också dom va bara jobbigaaa. Skulle verkligen inte rekommendera men den va inte sååå dålig så den får en tre stjärnor (dock svaga). Läste den på svenska och inte finska men sidorna stämda inte därav titeln.

[Laura Hack · Rating 3 out of 5]

3 1/2 tähden lukukokemus joka pyöristyy kolmeen!

Hauska, tiivis ja terävä katsaus 2000-luvun alun keskiluokkaisen suomalaisen mielenmaisemaan. Tykkäsin terävästä ja siivotusta kielestä ja rakenteesta, jossa jännitys kerääntyi hitaasti ja räjähti sitten lopussa. Myös rytmi saa kiitosta: arvostin lyhyitä lauseita ja kappaleita.

Etenkin kertojaratkaisu oli mielenkiintoinen ja onnistunut. Sitä lukee aivan liikaa kirjoja, joissa on monta kertojaa ja jotka katsovat maailmaa tismalleen samalla tavalla. Näin ei ollut Juoksuhaudantiessä! Hauskinta oli, että viimeiset luvut oli otsikoitu pelkästään kellonajoilla, mutta kertojat (heitä oli viisi) tunnisti silti yleensä ensimmäisistä lauseista hienovaraisin vinkein. Taitavaa!

Miinukset: Ärsytti hieman naishahmojen kuvaukset, eivät aina tuntuneet kovin aidoilta. Helena oli onneksi ihan suhteellisen omaääninen hahmo, mutta hänestäkin jäi mielestäni olennaisia osia uupumaan. Hän oli siis onneton siksi, että Matti veti aina hirveitä monologeja eikä poistunut kotoa. Toisaalta Matti teki aina ”kotirintamamiehen” työn: laittoi ruuat, siivosi jne, mistä Helena ei… tykännyt? Mutta kaipasi sitä lopulta? Helena olisi halunnut asua omakotitalossa ja enemmän omaa aikaa. Kaikki hänen persoonan kuvauksensa liittyivät jotenkin Mattiin tai perhe-elämään; edes sitä, miksi hän halusi omakotitalon ei selitetty. Olisin siis kaivannut Helenan hahmoon vielä jotain täytettä. Matti juoksi ja oli neuroottisen pedantti — kuka Helena oli muuta kuin Matin onneton vaimo ja stereotyyppinen äiti?

Tätä lukuun ottamatta kirja oli kuitenkin oikein hyvä, nauroin monta kertaa ääneen. Koiranlenkittäjät, yhtiökokoukset, makaronilaatikot, aurinkotuolit, viinerit, sykemittarit ja ruohonleikkurit rakensivat myös erittäin tutun tuntuisen maailman, joka hönki omituisella tavalla omaa lapsuudenmaisemaa näin 2000-luvun kasvattina. Aika kitchiä siis.

[Aku Soininen · Rating 3 out of 5]

Loppu oli hyvä, melkein sen takia kokonaan hyvä mut emt

[Ville Uhari · Rating 4 out of 5]

Iha sika hyvin kirjotettu... uskomaton teksti. Tarinana tosi mieleenpainuva, hauska ja vähän aivoissa ryömivä...

[vilma · Rating 4 out of 5]

I thought I would never like a book about houses, apartments and buying houses but I did... sort of. Juoksuhaudantie isn't actually just about houses but the whole book runs around that topic. More importantly it's about an obsession and wanting something back. It starts with an innocent man doing a mistake and after that... Well he's gonna do a plenty more of them. It's all so well written and I know now why people call this a Finnish classic.

[Sisuhukka · Rating 1 out of 5]

Näen mitä Hotakainen halusi rakentaa rinnastuksellaan, mutta ajatusta ei ole saatu vietyä loppuun saakka läpi tarinan. Mielenterveydellisten ongelmien kuvauksena Juoksuhaudantie kantaa paremmin.

Kaikkien hahmojen sisäinen ääni on liian samanlainen kirjoitustyyliltään ja asennoitumiseltaan, ja tarina on lähinnä masentava oivaltavan tai ajatuksia herättävän sijaan.

[Panu · Rating 5 out of 5]

Kirja maalaa rujonhumoristisen kuvan psykoosiin vaipuvasta miehestä joka menettää kaiken hänelle tärkeän. En tiennyt kirjasta mitään etukäteen ja se yllätti positiivisesti synkkyydellään. Vertaisin kirjaa kenties Unelmien sielunmessu -elokuvaan.

Vahva suositus.

[Татьяна Хотенко · Rating 4 out of 5]

Отличная книга для всех, кто хочет иметь собственный дом.
Читала полночи, не могла оторваться!
Очень неожиданный конец.

[Mona Kokkonen · Rating 4 out of 5]

Brilliant writer!
Finlandia winner 2002.

I'm on a project to read every Finlandia winner book. A few ones missing!

[Risto · Rating 3 out of 5]

Äänikirja ok, samoin elokuva. Sairaskertomus ja vinoa huumoria, osuvaakin. Oikea kirja on vielä lukematta. Hyvä lukija Storytelissä.

[Nea Hakamäki · Rating 3 out of 5]

Surullinen tarina siitä, kun omakotitalosta tulee pakkomielle. Taitavasti kirjoitettu monen henkilön näkökulmasta.

[Uuttu · Rating 2 out of 5]

Matilla on ongelmia avioliitossaan ja lopulta ne purkautuvat, kun hän lyö vaimoaan. Vaimo pakkaa tavaransa ja ottaa mukaan perheen tyttären ja lähtee pois. Matti alkaa miettiä virheitään ja keksii vain yhden tavan korjata ne: ostamalla talon, josta vaimo on aikoinaan haaveillut.

Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta en ole varma, mite minun olisi pitänyt tuntea sitä lukiessa. Kirjassa oli ainekset komediaan tai kauhuun, mutta se ei ollut hauska eikä pelottava. En tiedä, oliko Matin tarkoitus olla sympaattinen hahmo vai pitikö tätä vain seurata matkana hulluuteen, jonka vaimo oli sopivasti huomannut ja väistänyt.

Helena-vaimo jäi minusta masentavan yksiulotteiseksi hahmoksi: en edes ymmärrä, miksi tarinaa oli kerrottu hänen näkökulmastaan ollenkaan, kun hänestä ei ole vaivauduttu tekemään edes hahmoa, vaan pelkkä elementti tarinaan. Jos nainen on eronnut ja mies on hoitanut aiemmin kaikki kodinhoitotyöt sekä lapsesta huolehtimisen, ei puoliso voi vain sormiaan napsauttamalla ottaa kaikkia töitä heti hallintaansa. Sen sijaan, että Helena olisi suunnitellut omaa ja tyttärensä elämää, hän vain mietti Mattia. Miettiminen ei myöskään ollut mitenkään inhimillistä (esim. "tiskien tekemiseen menee oikeasti paljon aikaa"), vaan suurimmalta epämääräistä yleispohdintaa tai asioita, jotka Helena oppii heti korjaamaan.

Loppu oli omasta mielestäni ennalta-arvattava, koska miten tarina muuten olisi voinut päättyä?

Kirja on kestänyt aikaa yllättävän hyvin ja se on tosiaan hyvin kirjoitettu: se ei vain iskenyt minuun. Kokonaisuudessaan kirja olisi ollut paljon parempi, jos siitä olisi leikattu 50 sivua pois.

[Samuele Petrangeli · Rating 3 out of 5]

Via della Trincea potrebbe ricordare un po' un romanzo scritto da un Houllebecq meno stronzo (che non significa che sia meglio o peggio, eh, solo meno stronzo). Il protagonista, Matti, è un uomo che si dichiara reduce della Guerra di Liberazione delle Donne (il '68), che fa il casalingo, mentre la moglie lavora. A una certa, litigando, tira un pugno alla moglie, e la donna se ne va. Allora per riconquistarla, decide di comprare la casa dei suoi sogni. Ora, per chiarire un attimo la roba di Houllebecq, Hotakainen sfrutta la storia di Matti, e il suo punto di vista di uomo bianco che si sente uno sconfitto dalla società e dalla rivoluzione sessuale (e forse lo è pure), per tracciare un ritratto piuttosto impietoso della società svedese, del suo perbenismo borghese e di una - non vorrei dire svirilizzazione, ma quello è - svirilizzazione della società patriarcale. Praticamente tutti gli uomini sono dei perdenti, rappresentati come se fossero dei bambini, incapaci di gestire la propria vita adulta, con la sua complessità e le sue sfumature: ci sta Matti, indolente e chiaramente in una crisi di nervi che manco riesce a riconoscere; il suo vicino di casa, fissato con gli odori e le regole del perbenismo; l'agente immobiliare, un poveraccio che rischia l'infarto ogni tre per due. La società che descrive Hotakainen è una società che appunto ricorda da vicino quella di Houllebecq, con le sue debolezze e le sue perdite di fronte alla Grande Guerra di Liberazione. (Poi, oh, ovviamente la differenza sta nel finale, che è fondamentalmente conseguenza del fatto che Hotakainen non parteggia con la visione di Matti, e non è lo scrittore dei redpillati occidentali come Houllebecq).
Comunque. Via della Trincea, fin dal titolo, sottolinea due cose: uno, il confronto generazionale, e due, l'ossessione per la casa, su cui si realizza quel confronto. Detto veloce: ai reduci della Seconda Guerra Mondiale fu donato (anche giustamente) terreno e progetti per costruirsi delle case. Ora, con il passare degli anni e delle speculazioni edilizie, quelle case e quei terreni hanno assunto un valore economico piuttosto alto. E 'sta cosa, soprattutto il fatto che i reduci della Seconda Guerra Mondiale siano stati curati e tutto, mentre i reduci della Guerra di Liberazione ignorati completamente dallo Stato (chissà perché), fa smattare di brutto Matti. Matti si lamenta che in Finlandia, abbiano "già modificato tutte le strutture, spostato le pareti e sbancato i pavimenti" (la Guerra di Liberazione, i cambiamenti della società) e lui ne sia rimasto devastato, vittima ignorata e dimenticata. Matti, infatti, non vuole soltanto una casa sicura, un focolare o che, ma vuole proprio tornare indietro a prima della globalizzazione, a prima della liberazione, a prima. Ma non è l'unico ossessionato dalla casa, anzi. Hotakainen è molto abile nel mostrare tutta una serie di persone simbolo che ruotano attorno alla ricerca spasmodica di una casa. La casa, in particolare la villetta unifamiliare, viene identificata come il metro di paragone delle proprie vite e delle vite degli altri: senza una villetta unifamiliare sei poco più che nulla. E' il sogno finlandese. Interessante inoltre anche la scelta di mettere l'agente immobiliare, come concretizzazione dei meccanismi fallaci e patetici del mercato. E Hotakainen, pur non stando mai realmente dalla loro parte (che in fondo significherebbe buttarsi altrimenti nel più becero conservatorismo) è piuttosto bravo nel riuscire a rendere il loro disagio e inadeguatezza (sociale o umana).
Allora, io di Finlandia so veramente un cazzo. Di politica finlandese ancora meno. Cioè, veramente, non credo di sapere manco un nome di un politico finlandese. Quindi tutto il resto non ha alcuna valenza, ma sono soltanto discorsi fatti pour parler. Se la famigliola nella villetta unifamiliare viene esplicitamente ricondotta a quel tipo di sinistra che vota Verdi perché è di moda, e la coppia sopra Matti è fissata con le regole e la purezza, e quindi insomma non viene molto difficile capire cosa votano, massimo si può discutere di quanto sia estremo il loro voto, la figura politicamente più interessante è Matti stesso. Matti è l'uomo medio, in fondo, che si è trovato a vivere in un mondo radicalmente nuovo da quello in cui era cresciuta la generazione precedente. Una generazione precedente che lo ha cresciuto con i suoi valori, le sue idee, le sue sicurezze che non si adattano però manco per il cazzo al mondo nuovo, tanto da identificare il cambiamento come una Guerra. A Matti è stata promessa una casa e una vita che non sono fuori dalla sua portata, ma che sono quasi impossibili da avere veramente. Non è un sogno impossibile, il suo, peggio: è un sogno potenziale, che gli viene frustrato, nonostante lui, secondo la sua visione, abbia seguito tutte le regole, sempre. Matti è uno sconfitto, pieno di rabbia e frustrazione. Ma, come viene ripetuto un paio di volte, "non è un matto ordinario, vuole solo recuperare la sua famiglia". Matti è quello che vorrebbe non solo fermare il cambiamento, ma cancellarlo. Insomma, Via della Trincea è stato scritto nel 2002, prima della Crisi e prima di tante altre cose, ma non so, ho l'impressione che comunque dentro, ad averlo saputo leggere veramente, si sarebbe potuto vedere in nuce quell'elettore di Trump, della Brexit, di tutto il populismo di oggi. Ma, insomma, probabilmente non saremmo arrivati a 'sto punto se avessimo saputo leggere veramente qualcosa, realtà o libri che siano.

[Tor Berg · Rating 3 out of 5]

Leste boka ferdig for vel ei uke siden og har grublet siden. Jeg er usikker på om jeg forstod historien. Ikke sikker på jeg likte den. Hovedkarakteren og karakterene forøvrig er karikerte (pun not intended), ihvertfall har de sære tanker og merkelig adferd. Så jeg leste og humret meg gjennom mesteparten av boka. Helt til siste del. Da økte tempoet betraktelig og stemningen ble vesentlig dystrere. Så jeg vet fortsatt ikke hva jeg synes

[Peony · Rating 4 out of 5]

4,5 tähteä. Yhtäaikaa kodikas ja melankolinen tunnelma. Mielikuvien koti ja perhe on aivan siinä, mutta kuitenkin aina hieman käden ulottumattomissa. Nautinnollisen sujuvaa ja saumatonta tekstiä. Huumori on kuivaa, mutta ei tympeää - pikemminkin eleetöntä ja sympaattista. Nautin erittäin paljon kirjasta, tekee mieli etsiä käsiin joku muukin vielä lukematon Hotakainen ja lukea lisää.

[Tarinankertoja92 · Rating 2 out of 5]

Hotakaisen Juoksuhaudantie oli kieleltään kelpo ja juoneltaan joutuisa teos. Kuunneltuna useat kertojahahmot alkoivat tosin mennä herkästi sekaisin. Tarinalliselta sisällöltään tämä kirja ei kuitenkaan ollut minulle. Ennalta arvattava lopputulema, stereotyyppisine hahmoineen ja vanhahtavine muotteineen eivät napanneet. Pari naurahdusta kuitenkin irtosi kiinteistöihin liittyvistä jutuista.

[Celestine · Rating 4 out of 5]

Odotin koomisempaa kirjaa, mutta tämä olikin loppujen lopuksi todella synkkä, huumorikin mustaa. Pidin tästä kuitenkin todella paljon, yhä hurjempia kierroksia ottava tarina etenee joutuisasti, ja Hotakaisella on sana hallussa. Helenan ääni tosin tuntui välillä epäuskottavalta. Juoksuhaudantie toi mieleeni Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen, jotain sielunveljeyttä näissä päähenkilö-Virtasissa selvästi on.

Veikko Honkanen äänikirjan lukijana oli ihana❤️

[sara · Rating 2 out of 5]

joo ei

[Arja-täti · Rating 4 out of 5]

Kirjaa hiukan heikensi se, että kuunteleminen oli katkonaista ja kirjan kokonaisuus ehkä kärsi hiukan.

Loistava silti. Vadelmavenepakolainen tästä tuli ekana mieleen.

[Milja · Rating 5 out of 5]

Juoksuhaudantie on nii kulmakiviteos suomalaisen yhteiskunnan unelmista ja todellisuuksista, ainaki tästä spesifistä perspektiivistä. Hotakainen on ain kirjotustyylissään jotenki yhdistäny ne elementit mitkä sitoo kuivan sarkasmin ja suomenkielen ja kulttuurin niin hyvin yhteen.

[Elsi · Rating 5 out of 5]

Mulla on jostain syystä (varmaan nimen takia) ollut tästä kirjasta kuva kamalan kuivana sotaromaanina, joka ei yhtään sopisi mulle. Huhhuh, kuinka väärässä olinkaan. Päähenkilö oli viihdyttävin koskaan ja teksti soljui. Nauratti vähän koko ajan.

[Julia Yepifanova · Rating 5 out of 5]

Благополучная жизнь давит на людей похлеще полноценной войны.
Улица Окопная.
Финляндия, Хельсинки, 1999 год.
Матти – 45 лет, Хелена – супруга Матти, немного младше, Они – соседи этажом выше, Агент – агент по продаже недвижимости, Другие (Рейо –муж, Кертту - жена) – владельцы дома с красной крышей, который «притянул» Матти), Ветеран – старик-фронтовик, недавно овдовел, сына зовут Рейно.
Все эти люди расскажут о том, чем они живут и что их больше всего тревожит. И за фасадом обыденной благополучной жизни найдется многое, что медленно и верно убивает.
Центральная линия бесподобна. Главный герой Матти сознательно выстроил свою жизнь так, чтобы у него все было: любимая жена, горячо любимая дочь, собственная небольшая квартирка, незатейливая официальная работа грузчиком, и дело всей его жизни – ведение хозяйства. Он сознательно идет на то, чтобы дать возможность женщине не задумываться об уборке, готовке и даже уходе за ребенком. В качестве хобби у Матти рок-музыка и хоккей по телеку. Кроме этого он довольно много курит и еще больше бегает, он заядлый курильщик и еще более заядлый марафонец одновременно. Его жена Хелена назойливо указывает ему на то, что он уверенно деградирует, ничем не интересуется и спускает в трубу свои способности, да и всю жизнь. Ни желаний, ни друзей у него нет, и Хелену все это тихо бесит. (Сложная штука жизнь). Одним вечером Матти не выдерживает очередной монолог Хелены и дает ей в глаз. Хелена тут же забирает дочь, уезжает к подруге, заявляет в полицию, подает на развод, законно лишает Матти права даже видеться с ними (во всяком случае до основного слушания дела о разводе в суде). Во время пробежки Матти внезапно осеняет, что Хелена долгие годы мечтала о собственном доме, он считывает это ее желание в одно мгновение («так поражает молния, так поражает финский нож») и принимает решение вернуть семью покупкой собственного дома. Это превращается в манию, в одержимость, которая бесподобна по своей структуре. Матти точен, последователен и логичен в своих решениях и поступках. Также непревзойденно он проникает в мир тех людей, с которыми ему так или иначе приходится сталкиваться.
В общем, мысли и желания человеческие зачастую пострашнее бомбежек и оторванных конечностей будут.
Прекрасная книга. Кстати, финал у нее открыт для домыслов и собственного восприятия. Я, например, решила, что главный герой в итоге лишился рассудка. Это первый вариант. Второй (чтобы все-таки сильно не грустить, потому что Матти мне очень близок и симпатичен), что жизнью о которой мечтал Матти, живет по соседству другой человек. И этот другой счастлив, счастлив внутри, счастлив снаружи, и также счастливы те, с кем он живет в своем маленьком мире, в своем стареньком доме, что на неопрятной лужайке с нескошенной травою стоит.

[Tuomo Polo · Rating 5 out of 5]

Uskomaton tarina päähänpinttymästä ja oman kodin unelmasta. Kertoo ison siivun suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja suomalaisen miehen sielunmaisemasta. Suosittelen kaikille Suomesta kiinnostuneille.

[Tereza Matoušková · Rating 4 out of 5]

První část je koncetrovaná deprese, ve druhé se to lepší (nebo si člověk zvykne). Dobře a čtivě napsáno, konec malinko do ztracena.