Tämä oli mielenkiintoinen kirja, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta varsinkin kirjan alkupuolella. Ehkä 3,5 tähteä olisi osuvampi arvosana.
Kirjassa oli hyvää muistutusta siitä, kuinka suuri vaikutus sillä tosiaan onkaan mieleen, miten maailmasta ja sen tapahtumista uutisoidaan ympärillämme. Kirja sai myös tajuamaan, kuinka oma mieleni tosiaankin helposti miettii asioita yleensä sen ikävimmän kautta enkä ensisijaisesti ajattele, että asiat tulevat varmasti menemään loistavasti. Tämä on asia, jota haluan tällä hetkellä työstää.
Kirjassa oli mielenkiintoista juttua vetovoiman laista, joka kiinnostaa minua tällä hetkellä kovasti, mutta minua ehkä hieman vaivasi jenkkityylinen Joen muiden kirjojen jatkuva mainostaminen – mutta toki se upposi minuunkin sen verran, että nyt haluan lukea pari muutakin hänen kirjaansa.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin mielenkiintoinen kirja erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita vetovoiman laista, mutta veikkaan, että Joen toinen, sitä suoraan käsittelevä kirja voi olla parempi lukea ensin.