Kalavale: kansalliseepos

by Arto Salminen

Genres: Finnish Literature, Society, Contemporary, Fiction

246 pages, Hardcover

First published January 1, 2005

Reviews

[Ville · Rating 4 out of 5]

Jännä opus, kieli oli samalla todella kamalaa mutta myös upeaa. Kamaluus tietenkin tyylivalinta, perusteltukin sellainen, mutta oli siihen silti hankaluuksia suhtautua. Etenkin osan sanavalinnoista tuntuessa varsin teennäisiltä, rouhea lähiöslangi ei välttämättä ihan tuolta kuulosta. Mielenkiintoista yhteiskuntakritiikkiä, tuntui ettei tämä ollut vanhentunut lainkaan vaikka julkaisuhetkestä onkin pari vuosikymmentä. Päähahmokavalkaadikin oli komeasti kirjoitettu, oikein onnistunut teos!

[Niko-Janne Vantala · Rating 3 out of 5]

Edesmenneen Arto Salmisen (1959-2005) viimeiseksi jäänyt romaani Kalavale - kansalliseepos (2005) tarjoilee mustalla huumorilla tärkättyä uusliberalismin, markkinatalouden ja tosi-tv -höntsän viiltävää kritiikkiä. Uransa ehtoopuolella käyskentelevä, suuren omaisuuden kerännyt viihdeguru Kyösti "Fisu-Hanski" Hannukkala suostuu viihdeyhtiönsä häikäilemättömän toimitusjohtajan yllyttämänä mukaan kehittämään uutta tosi-tv -ohjelmaa nimeltä Auschwitz, johon kerätään Itä-Helsingin surkeimpien lähiöiden onnettomimmat luuserit kiduttamaan toisiaan. Puolesta osallistujista tulee vartijoita ja toisesta puolesta vankeja, ja kaikki mahdollinen nöyryyttäminen, seksi ja fyysinen rankaiseminen on toivottavaa. Ohjelmaa perustellaan psykologis-sosiologisena yhteiskuntatutkimuksena ja toimitusjohtajan mitä utopistisine markkinatermeineen. Sähkön sähkösokkeja varten tarjoaa teknologiayhtiö ABB sillä ehdolla, että saa tuotemerkkinsä ohjelmaan selkeästi näkyville. Myös ympäristömerkki on projektille hakusessa tulostinpaperia vähentämällä.

Romaani alkaa lupaavasti, ja Salmisen kirjallinen ilmaisu on nokkelaa ja kielikuvat tuoreita ja oivaltavia. Herkullisen alun jälkeen kerronta kuitenkin hieman taantuu, kynä alkaa pikkaisen tylsyä ja paras terävyys katoaa. Vaikka kyse ei missään nimessä ole mistään Juha Vuorisesta, vaan oivaltavasta parodiasta, alapääosastoon päädytään puuduttavan usein. Romaanissa on hienot ainekset hersyvään parodiaan, mutta pientä pintakiillotusta se olisi vielä vaatinut. Olen aiemmin lukenut Salmiselta romaanin Paskateoria (2001), jossa oli paljon saman tyylistä yhteiskuntakriittistä inhorealismia. Muita kirjailijan neljää teosta ei näytä löytyvän paikalliskirjastostani, joten ne pitänee ilmeisesti jossain vaiheessa hakea kirjakaupasta.

Arvioni: 3,2 tähteä viidestä.

[Joni · Rating 3 out of 5]

Kalavale on Salmisen viimeiseksi jäänyt ja usein kehutuin teos. Ehkä sen vuoksi tartuin siihen suurin odotuksin; kirja oli kyllä hyvä, mutta ehkä ei niin hyvä kuin mitä odotin. Idea vangeista ja vanginvartijoista on kiertänyt populaarikulttuurissa laajamminkin (alunperin kyseessä oli Philip Zimbardon psykologinen koe 70-luvulla) ja vaikka Salminen käsittelikin aihetta keskimääräistä paremmin, tuntui se vähän halpojen shokkivaikutusten hakemiselta. Onneksi itse sarjaa ei kuitenkaan käsitellä kirjassa kuin loppupuolella muutaman kohtauksen verran ja enemmän keskitytään henkilöihin, jotka ovat Salmisen tyyliin enemmän tai vähemmän huonoja ja kyynisiä ihmisiä.

Kirjan keskeisin henkilö "Hanski" on yllättävänkin moraalinen hahmo (Salmisen kirjoihin) ja jaksaa jossain määrin kauhistella vastinparinsa Kasperin nihilistisen julmia ideoita, mutta kuitenkin aina lopulta luopuu ja antaa periksi. Oona on Hanskin puolta nuorempi tyttöystävä ja stereotyyppinen julkkistyrkkyblondibimbo. Siinä missä Hanski on omassa sisäisessä monologissaan rehellinen itselleen, kenties koska on tajunnut elämänsä turhuuden, Salminen osoittaa terävää psykologista silmää laittaessaan Oonan jatkuvasti valehtelemaan itselleen kaikesta: omasta huumeidenkäytöstään, suhteestaan julkisuuteen ja suhteestaan Hanskiin ja tämän rahoihin.

Oonan sisko Minttu on elämänsä sekaisin laittanut huumeidenkäyttäjä, joka ei häikäile kiristää siskoaan, Oonan salarakas Jami on narsistinen bodari, jolta naisten läimäyttely tulee luonnostaan, Hanskin tytär Anna on (ainakin isänsä silmissä) kylmä ja laskelmoiva perinnönkärkkyjä. Eniten kuitenkin järkyttää korvapuustintuoksuisen rouva Vihkon paljastuminen näpistelijäksi.

Kuten aikaisemmissakin kirjoissa, kauniin kielen ja rumien asioiden vastakkainasettelu on se juttu, esim. näin: "Rikotut pullot eivät hajonneista poikenneet. Sirpaleet makasivat mykkinä bussipysäkin katoksen alla. Kohtalo niillä oli, mutta ei kieltä. Siksi niiltä jäi mennyt selittämättä, siksi niiltä jäi tuleva tekemättä."

[Eetu · Rating 5 out of 5]

Todennäköisesti paras tänä vuonna lukemani kirja. Väkevä teos, jota en varmaankin itse olisi koskaan keksinyt/löytänyt. Tästä kokemuksesta kiitos siis lukupiirilleni.

Terävää yhteiskuntakritiikkiä, joka menee tarinan edetessä monta kertaa yli, mutta niin vain onnistuu kierähtämään katon kautta ympäri ja jatkamaan nyrjähtänyttä kulkuaan. Samalla tavalla lämminhenkinen, kuin pakkasella lahkeeseen laskeminen.

Kirjaan ja kirjailijaan tutustuessani opin myös, että Salminen kuoli kirjan ilmestymisvuonna 2005, vain 46-vuotiaana. Pitänee lukea kirjailijan muut viisi romaania, koska nautin suuresti Salmisen tarkkanäköisesti proosasta ja rujosta estetiikasta.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pysähtyvät lukemaan iltapäivälehtien lööppejä kassajonossa.

[venla · Rating 3 out of 5]

Teos jäi loppupeleissä aika pintapuoliseksi eikä hahmoja juurikaan oppinut tuntemaan, toisaalta eipä nyt tuohon sivumäärään ihmeitä mahdukaan. Luin kirjan äidinkielen kurssia varten ja kirja oli kyllä todella nopealukuinen, muttei ehkä ihan sitä mitä odotin takakannen perusteella . Perus hyvä kirja kuitenkin, ei tarvitse keskittyä kovin paljoa.

[Mika Lamminpää · Rating 5 out of 5]

Arto Salminen poistui keskuudestamme aivan liian varhain. Tämä kammottavasta tosi-tv-ohjelmasarjasta Auschwitz kertova kirja on mustaa huumoria kukkiva, tiukka ja tinkimätön ja salakavalasti helläkin romaani. Miten valmiita ihmiset ovatkin nöyryyttämään itseään vain saadakseen vähän rahaa ja julkisuutta.

[Oliver Finne · Rating 4 out of 5]

Järjestivät aikanaan myös Puolassa tämän Auschwitzin. Itse otin osaa vuonna -41. Aloitin vartijana. Myöhemmin heittivät vangiksi kun kävin peuhaamassa Aatun vaimon kanssa.
Omaksi puolustuksekseni se akka kierteli kylillä harvase ilta ja tarjoili ties kelle. Tuskin oli fyyrerin klamydia jonka siltä muijalta nappasin.
Sähkösokkeja ei Puolassa ollut. Ei osattu Varsovassa pivotoida jännitestruktuuria niin markkinatietoisesti.

[Karri · Rating 4 out of 5]

Kirja olisi ansainnut enemmän sivuja. Enemmän tekstiä ja vielä enemmän henkilöhahmojen kuvausta. Nytkin niukassa n. 250 sivun pituisessa olomuodossaan Kalavale herättää paljonkin ajatuksia. Kalavale on eniten kritiikki neoliberalismista ja sen sivutuotteista, häikäilemättömästä ja laskelmoidusta ahneudesta.

Monesti näkee Salmisen hahmoja kuvailtavan moraalittomiksi. Olen lukenut herran koko tuotannon ensimmäisen kerran jopa liian nuorena, ja nyt luin Kalavaleen. Pinnallisesti ääripäiksi kuvatut päähenkilöt, Hanski, Oona ja Kasperi, ovat moraalisia olentoja kuten me muutkin. Viitekehys missä he toimivat on vain erilainen. Kirjassa kaikille teoille löytyy syy. Kirjan yksi häikäilemättömimmistä kisailijoista, Harlevi, on myös äärimmäinen perusteltu hahmo: Itsekäs, kuten kaikki muutkin kirjassa. Voimme sanoa tuon kuvaavan osaa Salmisen ihmiskuvasta.

Salmisen tuotantoa ja niiden arvosteluja lukiessa ei voi sivuuttaa sokkielementtiä. Ensimmäisellä lukukerralla suppeaa kuusikirjaista tuotantoa lukiessa hahmot oksettivat minua. Se oli kolme vuotta sitten. Nyt minua pelotti edes aloittaa kirjaa, siitä jäi ilmeiset arvet. Sokeeraavat kohdat, kaiken sen rivouden, voin nyt ohittaa, ja katsoa Kalavaleen kertovat paljon enemmän, kuin rivot zeniitit antavat ymmärtää.

Kolme päähenkilöä kertovat kolme erilaista tarinaa, kertojia on siis kirjassa kolme. Kolme kertovat itsestään parhaimmassa valossa. Kaksi muuta kertojaa sitten vesittävät kolmannen.

En tiedä kuulunko autismikirjoon, mutta kovin hauska tämäkään kirja ei ollut. Joitain melko ironisia letkautuksia on siellä täällä. Niistä minulla ei ole ns. asiantuntijalausuntoa antaa.


Salminen asettaa Kalavaleessakin rujot ja "moraalittomat" teot vastakkain todella runollisen kielen kanssa. Kielellä ei kuitenkaan pelleillä, ja runollisuutta käytetään vain harkitusti tehokeinona. Tämä on yksi syy, miksei kirjan kieli tunnu imelältä.

Salmista on vaikea löytää kirjasta, paitsi tietysti kirjoitusasusta. Mistä hänet voisi löytää?

[Suvi · Rating 3 out of 5]

Suorasukainen kuvaus tositv-ajan raadollisesta maailmasta, jossa ihmisarvo jää rahan ja viihdearvon varjoon.