Paskateoria

by Arto Salminen

Toimittaja Antti Suurnäkki asuu Fredalla, mutta ottaa omakohtaista tuntumaa kaupungin itäisiin osiin kauniin ja aina valmiin naisen kautta. Slummiutuvissa lähiöissä haisee epätoivo ja kytee kapina. Suurnäkki saa asiasta vihjeen, tapaa pari alamaailman torpedoa ja yrittää saada jutun lehteen, mutta levikki on laskussa. Päätoimittaja tekee linjanvedon: kansalle on syötettävä pelkkää päälausetta misseistä ja formulakuskeista, otsikoita näyttelijöiden tippurista ja vaimoaan hakkaavista laulajista, lööppejä jääkiekkoilijoiden homoudesta ja abortin tehneistä misseistä. Journalistinen kunnianhimo ja sosiaalinen omatunto on paras puuduttaa yövuoron sököringissä viinalla ja huorilla. Ollaan tekemässä tuotetta, johon verrattuna pornolehdetkin näyttävät Parnassolta. Paskateoria on alaston romaani kansakunnan rakkikoirista, ostamisesta ja myymisestä ja tarinoista, joita ei kerrota

Genres: Finnish Literature, Fiction

149 pages, Hardcover

First published January 1, 2001

Reviews

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 2 out of 5]

Aivan kamalaa sovinistista ja naista alentavaa ”huumoria”. En olisi tähän tarttunut, ellei tätä olisi pitänyt lukea kapitalismin problematiikan kurssille. Paskateoria on inhorealistinen ja hyvin luotaantyöntävä, se on melko juonetonta kuvausta toimittajasta, joka keräilee juttuja törkylehteen. Kaikkea määrittää kapitalismin pääoman kasvu, siinä lentää inhimillisyys ja periaatteet roskiin, kun kaikki on vain tavaraa jonka pitää myydä. Siinä heikot jäävät jalkoihin ja systeemiä hyödyttää ne mitään tajuamattomat hölmöt, jotka juoksevat pääoman rattaissa tai putoavat kyydistä. Hienoa yhteiskuntakritiikkiä teos sisältää, mutta muilta osin tää ei ollu yhtään mun kirja

[Jooseppi Räikkönen]

Ikiongelma iljettäviä kirjoja arvioidessa on se, missä määrin iljettävyys on ansio. Uskomaton esteettinen ja kerronnallinen universumi, jossa kaikki on ikävää ja hajanaista, ja jokainen hahmo on jonkinlainen sekoitus Aaron Sorkin -hahmoa, profeettaa ja ikävää setää sukujuhlista.

Ajoittain tosi taitavaa metaforiikkaa. Dialogi on piikikästä ja nopeaa. Luin koko jutun varmaan reippaaseen tuntiin yhdeltä istumalta. Villi.

[Vaclav K. · Rating 2 out of 5]

Čekal jsem od toho víc

[Mika Auramo · Rating 5 out of 5]

Runeberg-palkintoehdokasromaanin alku virittää lukijansa tietynlaiseen odotushorisonttiin: ”Tapansa kullakin: Jasmine pieri nussiessaan. – − Jasmine pyysi anteeksi läähättämällä, aina se pyysi.”

Arto Salmisen teos on loistavan sarkastinen yhteiskuntasatiiri yhdistettynä postmoderniin absurdismiin ja inhorealismiin. Mikään ei ole siltä, miltä näyttää ja kaikki kirjan henkilöt ovat tietämättömän typeriä tai vähintään tylsimyksiä, joista varsinainen idealistijuntti on päähenkilö ja minäkertoja Antti Suurnäkki.

Antti toimii iltapäivälehden törkytoimittajana, jonka tehtävänä on tarjota myyvää sontaa. ”Parhaimpia” uutisanteja ovat paskavauva, porno-Rosita, kalenteri-Kaakko (formulaluuseri) sekä miss-Suomen abortti. Juurakko vastaa lehden sisällöstä ja etiikasta: ”Nykyisin kukaan ei ymmärrä mitään. – – Me lyödään vain lyötyjä. – –teoria haisee paskalta. Tärkeintä on käytäntö – ja sen on oltava niin sairasta, että tekijöitä hävettää. Silloin ihminen voi olla ylpeä.”

Antin vaimo on mitään tajuamaton lääkäri, osa työkavereista täysin deekuja suojatyöläisiä. Yhteiskunnassa tuntuu kytevän kapina, mutta sen johtajasta ei kellään haastateltavasta ole mitään tietoa. Räyhäävä toimituksen pikkupomo on vain räksyttävä piski eikä narkkaribodareista sen paremmin kuin kyykytetystä keskiluokasta ole nousijoiksi barrikadeille. Pääoma näyttää paikan.

Iskevän särmikäs ja älykkäin kielikuvin väritetty teos kulminoituu loppua kohden Hannu Wiklundin asterixmaiseen paskateoriaan. Yksi jos toinenkin uikuttava rakkikoira joutuu sille osoitettuun paikkaan. Suunnan näyttää Antille ennen kaikkia hunajaisen lemuava ja (Antin mielestä) mitään tajuamaton typerys-kaunotar Jasmine.

[Pasi Rahko · Rating 3 out of 5]

Tämä on toinen lukemani Arto Salmisen kirjoittamista kirjoista.
Se ei ehkä ole paras hänen kirjoistaan, pituuttakin on vain alle
sata sivua, mutta rumien, ilkeiden ja narsistisien ihmisten
kuvaajana tätä teosta voi pitää lähes nappisuorituksena. Salminen
on yhteiskuntakriittinen ja inhorealistinen kirjoittaja ja
hänen huumorinsa on mustaa, hyvin mustaa. Salmisen kirjoista
ja hänen karheankauniista tyylistään joko pitää tai sitten niitä
inhoaa. Hänen tarinassaan haisee lähiökapakoiden väljähtynyt
olut, joiden asiakkaat tapittavat kirroosin kellastuttamilla
silmillään puolityhjiä olutlasejaan ja julistavat kovaan ääneen
toisilleen kuinka asiat olivat ennen niin paljon paremmin.
Tarinassa erään iltapäivälehden toimittajat kilpailevat keskenään
skuupeillaan ja raapustavat raflaavia paljastuksia kuumista julkkiksista.

[Niko-Janne Vantala · Rating 3 out of 5]

Viitisen vuotta sitten puhtaammille laitumille siirtynyt Salminen on uusi tuttavuus minulle ja ollut suhteellisen tuotteliaskin kirjailija. Kerronta on juonetonta inhorealismia, mutta aika oivaltavaa sellaista. Juomisesta, alapäistä ja eritteistä tulee hieman mieleen Juha Vuorisen tekstit, vaikka ei näistä kynäveikoista kuitenkaan pitäisi puhua samassa lauseessa; Salmisella on kielessään luovuutta ja yliampuvassa tekstissä on ihan osuvaakin yhteiskuntakritiikkiä. Kirja loppuu töksähtäen ilman suurempia juonellisia selittelyjä. Onko sekin jonkinlainen kannanotto? Itä-Helsinki esitetään lähes scifimäisen lohduttomana ghettona. Ja toisaalta, miksi ei esitettäisi...;))

[Jere]

Ok, Salmista on luonnehdittu inhorealistiksi. Myönnän tämän. Silti lukiessani Salmista nauran koko ajan hysteerisesti. Tämä johtuu varmaan siitä, että henkilöhahmojen sikamaisuus ja ympäröivän maailman absurdius tuntuu käsittämättömältä, mutta samalla hyvin todelliselta. Salmisen teokset ovat nerokas yhdistelmä pieruhuumoria ja suorasanaista yhteiskunnallista analyysia. Sopii ainakin omiin esteettisiin käsityksiini yksi yhteen.

[Petr Moschner · Rating 3 out of 5]

Syrový obraz střední třídy a žurnalistiky, která k ní neodmyslitelně patří. Bez servítek, bez přibarvování, bez nápadu.