What do you think?
Rate this book
Animal Kitabu - Ein leidenschaftliches Plädoyer für Afrikas Tierwelt - bk681
1968, hardcover edition, Random House, NY. 293 pages. Excellent B&W illustrations / photos throughout. Written by a conservationist, the author describes commercial safaris, poachers, and menaced species in Africa. Concentrates on the great cats and apes. Written by a man who feels for and understands Africa's wildlife. Very nicely written. Anyone who loves animals will appreciate this title.
- GenresAfricaAnimalsNonfiction
Paperback
First published January 1, 1969
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
November 11, 2013
Lapsuuteni suurten lukuelämysten joukkoon kuului belgialaissyntyisen Jean-Pierre Halletin "Kitabu" (Werner Söderström, 1969). Kun törmäsin siihen antikvariaatissa, en voinut olla ostamatta sitä myös omaan hyllyyni. Mutta miltäpä kirja mahtaisi tuntua 25 vuoden tauon jälkeen?
Hallet kertoo "Kitabussa" afrikkalaisista villieläimistä. Vaihtelevan pituisissa luvuissa hän kertoo muun muassa leijonista, leopardeista (jotka hän on valmis nimeämään mantereen vaarallisimmiksi eläimiksi), norsuista, ihmisapinoista ja monista muista otuksista. Hallet ei keskity vain elintapoihin ja muuhun sellaiseen, vaan tuo tekstiin lisäväriä kertomalla niin afrikkalaisten heimojen kansantarinoista kuin historiallisia ja omaelämäkerrallisia anekdootteja kohtaamisista eläinten kanssa.
Monesti nuo kohtaamiset ovat melko värikkäitä ja osin karmiviakin. Lapsena mieleen syöpyivät muun muassa Ramreen suistokrokotiilit, jotka tulivat tulitaistelusta hulluiksi ja hyökkäsivät japanilaisten sotilaiden kimppuun, naisten rintoja irtileikkaavat leopardimiehet, jotka yrittivät jäljitellä kissapedon tappomenetelmiä, ja sveitsiläisessä eläintarhassa elänyt häiriintynyt norsu, jonka häkin peittäneistä oljista löytyi eräänä aamuna hoitajan käsi ja varvas.
Niinpä niin. Taisin olla aika mielenkiintoinen lapsi kun tämänkaltaiset jutut kiinnostivat.
Mutta ovatpa Halletin elämänvaiheetkin olleet kiinnostavia! Hän on taistellut vain keihäs aseenaan 180-kiloista leijonaa vastaan, uinut vertavuotavana krokotiileja pakoon, yrittänyt kouluttaa sarvikuonosta itselleen ratsua, päässyt alkuasukasheimojen veriveljeksi ja niin edespäin. Eräänlainen tosielämän Tarzan, siis!
"Kitabu" ei kuitenkaan keskity vain tämänkaltaisiin tarinoihin, vaan siinä kuvaillaan myös eläinten käyttäytymistä ja tapoja, sekä kannetaan aidosti huolta afrikkalaisten villieläinten mahdollisuuksista selvitä maailmassa, jossa niitä tapetaan surutta salametsästäjien ja metsästysmuistoja havittelevien turistien toimesta ja jossa niiden elinolosuhteet heikkenevät heikkenemistään. Lukija ei voi olla miettimättä, että jos tilanne oli näin huono jo 1960-luvulla, niin mikä se mahtaa olla nykypäivänä?
Hallet kertoo "Kitabussa" afrikkalaisista villieläimistä. Vaihtelevan pituisissa luvuissa hän kertoo muun muassa leijonista, leopardeista (jotka hän on valmis nimeämään mantereen vaarallisimmiksi eläimiksi), norsuista, ihmisapinoista ja monista muista otuksista. Hallet ei keskity vain elintapoihin ja muuhun sellaiseen, vaan tuo tekstiin lisäväriä kertomalla niin afrikkalaisten heimojen kansantarinoista kuin historiallisia ja omaelämäkerrallisia anekdootteja kohtaamisista eläinten kanssa.
Monesti nuo kohtaamiset ovat melko värikkäitä ja osin karmiviakin. Lapsena mieleen syöpyivät muun muassa Ramreen suistokrokotiilit, jotka tulivat tulitaistelusta hulluiksi ja hyökkäsivät japanilaisten sotilaiden kimppuun, naisten rintoja irtileikkaavat leopardimiehet, jotka yrittivät jäljitellä kissapedon tappomenetelmiä, ja sveitsiläisessä eläintarhassa elänyt häiriintynyt norsu, jonka häkin peittäneistä oljista löytyi eräänä aamuna hoitajan käsi ja varvas.
Niinpä niin. Taisin olla aika mielenkiintoinen lapsi kun tämänkaltaiset jutut kiinnostivat.
Mutta ovatpa Halletin elämänvaiheetkin olleet kiinnostavia! Hän on taistellut vain keihäs aseenaan 180-kiloista leijonaa vastaan, uinut vertavuotavana krokotiileja pakoon, yrittänyt kouluttaa sarvikuonosta itselleen ratsua, päässyt alkuasukasheimojen veriveljeksi ja niin edespäin. Eräänlainen tosielämän Tarzan, siis!
"Kitabu" ei kuitenkaan keskity vain tämänkaltaisiin tarinoihin, vaan siinä kuvaillaan myös eläinten käyttäytymistä ja tapoja, sekä kannetaan aidosti huolta afrikkalaisten villieläinten mahdollisuuksista selvitä maailmassa, jossa niitä tapetaan surutta salametsästäjien ja metsästysmuistoja havittelevien turistien toimesta ja jossa niiden elinolosuhteet heikkenevät heikkenemistään. Lukija ei voi olla miettimättä, että jos tilanne oli näin huono jo 1960-luvulla, niin mikä se mahtaa olla nykypäivänä?
Want to Read
December 30, 2020Very informative and entertaining book
January 23, 2015
At times written in a slightly dry style, but filled with fascinating details. I was particularly fond of the fact Hallet didn't only speak of the natural, biological, and environmental facts regarding the animals showcased in his book, but would also include local folklore stories explaining animal behaviour and curiosities.
The fact Hallet wrote this in the 60's is a little painfully apparent from all his incredibly sexist remarks regarding Western ladies. Not to mention, the back cover (at least of the Finnish language edition I personally read) claims him to "be capable of describing animals as though he would be describing human beings, yet without making the error of antropomorphizing them," but I dare claim this isn't quite so. Though he constantly speaks of animals and their habits in a respectful manner, while mincing no words in pointing out the hypocrisy of human thinking, he does give these animals an awful lot of human-like qualities. In particular, he seems to anthropomorphize female/male behaviours in terms of what is the expected form of conduct of men and women in our society. Especially when it's about mating and its aftermath. For example, in his mind, the female animals always look somewhat demure after mating's taken place. Yeah, that doesn't sound like this stupid cultural human expectation of a woman, that fort of chastity, being embarrassed after sex. Not at all.
Luckily, these things had a rather small part to play in the book overall. Mostly, it was just interesting animal behaviour/structure details, and loads of cool folklore explaining these things in the mindsets of African locals. For that, the book is worth a read.
The fact Hallet wrote this in the 60's is a little painfully apparent from all his incredibly sexist remarks regarding Western ladies. Not to mention, the back cover (at least of the Finnish language edition I personally read) claims him to "be capable of describing animals as though he would be describing human beings, yet without making the error of antropomorphizing them," but I dare claim this isn't quite so. Though he constantly speaks of animals and their habits in a respectful manner, while mincing no words in pointing out the hypocrisy of human thinking, he does give these animals an awful lot of human-like qualities. In particular, he seems to anthropomorphize female/male behaviours in terms of what is the expected form of conduct of men and women in our society. Especially when it's about mating and its aftermath. For example, in his mind, the female animals always look somewhat demure after mating's taken place. Yeah, that doesn't sound like this stupid cultural human expectation of a woman, that fort of chastity, being embarrassed after sex. Not at all.
Luckily, these things had a rather small part to play in the book overall. Mostly, it was just interesting animal behaviour/structure details, and loads of cool folklore explaining these things in the mindsets of African locals. For that, the book is worth a read.
January 24, 2011
Informative and entertaining. You'll never look at a giraffe the same way again!
Displaying 1 - 4 of 4 reviews