Kootut runot

by T.S. Eliot, Juha Silvo (Translator)

1900-luvun ikonisen runoilijan tuotanto ensi kertaa kokonaan suomeksi.

Eliotin runotuotanto puhuttelee lukijaa maailmassa, jossa ihmisen osa on kamppailla syvien ristiriitojen ja vaikeiden tunteiden kanssa.

Tuntojaan Eliot ilmaisee kielellä, joka on terävää, humoristista, erehtymättömän osuvaa ja unohtumatonta. Hänen vaikutuksensa runouteen ja ajatteluun ulottui ja ulottuu yhä ympäri maailman; Suomessakin tiedetään, että huhtikuu on kuukausista julmin. Eliotin runoudessa 1900-luvun raskaat vaiheet kokenut lukija tunnisti oman äänensä. Koottujen runojen käännöksestä ja selityksistä vastaa Eliotiin perehtynyt, Neljän kvarteton suomennoksen v. 2007 julkaissut Juha Silvo.

Thomas Stearns Eliot (1888-1965) syntyi Yhdysvaltain itärannikolla, muutti Lontooseen ja teki kirjallisen läpimurtonsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Modernistinen voittokulku tuotti joukon vuosisadan tunnetuimpia runoteoksia. Aution maan ja Neljän kvarteton tekijälle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto v. 1948. Eliot oli myös kustantaja ja aikansa johtava kirjallisuuskriitikko, jonka vaikutus yltää meidänkin aikaamme.

Genres: Poetry

337 pages, Hardcover

Published January 1, 2022

About the author

Thomas Stearns Eliot was a poet, dramatist and literary critic. He received the Nobel Prize in Literature in 1948 "for his outstanding, pioneer contribution to present-day poetry." He wrote the poems The Love Song of J. Alfred Prufrock, The Waste Land, The Hollow Men, Ash Wednesday, and Four Quartets; the plays Murder in the Cathedral and The Cocktail Party; and the essay Tradition and the Individual Talent. Eliot was born an American, moved to the United Kingdom in 1914 (at the age of 25), and became a British subject in 1927 at the age of 39.

See also http://en.wikipedia.org/wiki/T.S._Eliot

Reviews

[Readerwhy]

Tässä kokoelmassa meininki muuttuu kuin Käärijän* Cha cha cha:ssa. On sitä Eliotia, jonka tunnen, mutta on myös Kirsi Kunnaksen Hanhiemon iloista lipasta ja jostain väleistä vyöryy ohimennen kalevalainen poljento ja purskahtaa hetkellisesti Agricola.

Kokoelman avaa Alfred Prufrockin laulu rakkaudesta sanoilla ”Sinä ja minä, nyt lähdetään”. Protestoin heti. Sen pitää olla niin kuin se on ennenkin ollut eli ”Lähtekäämme siis, sinä ja minä”.

Samaisessa runossa on muitakin kohtia, joiden käännöstä vastaan kapinoin, mutta erityisesti nuo ensimmäiset sanat, joiden ympärille olen vuosien varrella rakentanut talon jos toisenkin pistää nikottelemaan. 

On ihmeellistä, miten paljon olen kiinnittänyt merkityksiä ilmaisuun ”lähtekäämme siis”. Siinä on juhlaa ja kiillotettua hopeaa, kevään lupaus ja raakuus, tuuli tekemässä polkuja lähtijöiden hiuksiin, kun taas uusi käännös on hutera ostoskeskus, jonka syövereihin kieltäydyn astumasta.

Toinen samaisen runon ongelmallinen kohta on ”eetterihuumattu”, joka vanhassa käännöksessä on ilmaistu ”eetterillä nukutettu”. Eivät tarkoita edelliset - ainakaan minulle - samaa lainkaan. 

Eliotin Koottuja lukiessa tuntui kuin olisin lukenut romaania aina siihen asti, mistä alkoivat kissarunot. Ne hämmensivät. Toki olivat taidokkaita nekin.

Kokonaisuutena nämä runot ovat ihania, vaikka niiden tekijä ei ollutkaan. Näiden runojen lukeminen saa kaiken tuntumaan täydemmältä, merkityksellisemmältä. Esteettinen mielihyvä, josta ei halua päästää irti. Sama rivi yhä uudestaan. Sama rivi taskuun ja mukaan.

Lähtekäämme siis

*Käärijä = vantaalainen artisti, joka pitäisi valita edustamaan Suomea vuoden 2023 Euroviisuihin tai muuten tapahtuu vääryys

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Thomas Stearns Eliot (1888–1965) oli yksi 1900-luvun merkittävimpiä runoilijoita, englanninkielisen modernismin keskushahmoja ja kirjallisuuden nobelisti. Tämän teoksen arvioimisen kohdalla ei siis tarvitse juuri merkittävyyskysymyksiä miettiä. Eliotia on toki suomennettu aikaisemminkin, mutta tämä Juha Silvon tekemä kooste sisältää nyt ensimmäistä kertaa kaiken Eliotin elinaikanaan julkaiseman tuotannon suomenkielisenä. Ehkä voisinkin lopettaa tähän ja todeta, että hyvin tehty!

No, jatketaan vielä. Silvo kertoo esipuheessaan, miten tilanne muuttui vuonna 2015. Aikaisemmin Eliotin perikunta oli ollut tarkka julkaisuoikeuksien kanssa, mutta tuolloin ilmestyi Christopher Ricksin ja Jim McCuen toimittama Eliotin runouden kommentoitu kriittinen laitos, jossa ilmestyi kaikki Eliotin julkaistu ja myös julkaisemattomaksi tarkoitettu runous. Tämä kriittinen laitos on toiminut Silvonkin käännöstyön pohjana.

Silvo kysyy esipuheessaan myös hyvän kysymyksen siitä, miksi valokeilaa ylipäänsä on syytä kääntää Eliotin suuntaan; olihan runoilija kiistatta suvaitsematon, antisemistinen ja naisvihamielinen. Lisää kolhuja maineeseen tuli, kun Eliotin kirjeenvaihto Emily Halen kanssa tuli julki tammikuussa 2020. Silvo avaa näitä käänteitä kokoelman lopusta löytyvässä esseessä. Taustatiedot ovat paikallaan, samoin lopun viiteosasto, jossa Silvo avaa Eliotin runojen sisältämiä viittauksia. Nämä voi lukea tai ohittaa oman makunsa mukaisesti, mutta on hyvä, että ne ovat mukana.

Entä ne runot sitten? Eliot oli minulle etukäteen tietenkin tuttu nimeltä ja tunsin toki jollain tasolla ne keskeisimmät, eli Aution maan ja Ontot miehet. Tiesin myös Eliotin Cats-musikaalin taustalla olevien kissarunojen kirjoittajaksi. ”Huhtikuu on kuukausista julmin” alkaa Autiomaa edelleen, tähän ikoniseen Lauri Viljasen käsialaa olevaan aloituslauseeseen Silvokaan ei ole uudessa suomennoksessa kajonnut. Tämän säkeen moni suomalainenkin tuntee, vaikka harva ehkä tietää sen olevan juuri Eliotilta. En nyt sen kummemmin lähde vertailemaan Silvon käännöstä aikaisempaan, mutta otetaan nyt vertailuksi Aution maan alku. Ensin Viljasen suomennoksena 1940-luvulta:

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.

Sitten Silvoa lähes 80 vuotta myöhemmin:

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
syreenit kuolleesta maasta, saa sekaisin
muistin ja halun, kiihottaa
kankeat juuret kevätsatein.
Talvi piti meidät lämpiminä, sulki
maan unohduksen lumikuoreen, ruokki
pientä elämää kuivissa mukuloissa.

Ei minusta tämän kokoelman myötä Eliotin fania tullut. Autio maa maistuu edelleen kaikessa kummallisuudessaan ja kulmikkuudessaan, Ontoista miehistä pidän yhä ja varhaisen Prufrock ja muita huomioita -kokoelman runoissa oli hyviä kohtia. Eliot itse piti päätyönään Neljä kvartettoa -kokoelmaa, jonka runoissa on kyllä hetkensä, kuten tämä Dry salvages -runon alku:

En tiedä paljoakaan jumalista; silti minusta joki
on voimakas ruskea jumala – juro, kesytön ja uppiniskainen,
jossain määrin kärsivällinen, jos pitää sitä ensin vain rajana;
hyödyllinen, mutta epäluotettava kaupan väylänä;
viimein vain ongelma sillanrakentajille.

Mutta paljon näihin runoihin mahtuu kovin sankkoja viittausten verkostoja, tunkkaiselta tuntuvaa uskonnollista kuvastoa, kissarunojen nonsenseä ja muuta sellaista, joka ei ihmeemmin tuntemuksia herätä, jos ei sitten ärtymystä. Minun mieltymykseni eivät kuitenkaan muuta sitä, että tämä suomennoskokoelma on erinomaisen käytännöllinen kirja olla olemassa; miten hienoa, että merkittävän runoilijan koko julkaistu tuotanto löytyy yksistä kansista modernina suomennoksena kunnollisten taustoitusten kera. Se on kulttuuriteko, piti sitten Eliotin runoista ja persoonasta tai ei.

näin päättyy maailma
paukun sijasta ininään.

[Mika Lamminpää · Rating 4 out of 5]

T.S. Eliot on ohittamaton kun viime vuosisadan lyriikasta puhutaan, ja nyt kaikki hänen runonsa on viimein suomennettu. On hieno että Juha Silvo on suomentanut kaikki runot, vaikka monia näistä on suomennettu aikaisemminkin ja joskus paremmin. Esimerkiksi J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu soi mielestäni paremmin Leo Tiaisen suomentamana vuoden 1949 valikoimassa Autio maa ja Markus Jääskeläisen suomentama Joutomaa (Parkko 2020) on enemmän Eliotia kuin muut suomennokset teoksesta The Waste Land (2022). Mutta Neljää kvartettoa (1943), Eliotin toista pääteosta, ei kukaan ole suomentanut paremmin kuin Juha Silvo, ei liioin rempseän hulluttelevia kissarunoja. Kyllä tämä kirja jokaisen runouden ystävän hyllyyn kuuluu.

[Juha K · Rating 3 out of 5]

Luin osana Nobel-projektiani. Ja onhan Eliot kuulemma viime vuosisadan tärkein runoilija, joten pitänee senkin takia tutustua. En kyllä ymmärtänyt Autiosta Maasta yhtään mitään. Vähän kuin lukisi Joycea, pitää olla kommentaari käsillä että voisi edes teoriassa tajuta, mihin milloinkin viitataan. Toki tässä oli kommentaari mukana, runoilijan itsensä tekemä, ja se lähinnä lisäsi hämmennystä. No ei muuta kuin nauttimaan runojen tunnelmasta.