Vain pientä hetkeä myöhemmin Anita oli kodissaan yksin. Television ääntä lukuun ottamatta asunto oli nyt haudanhiljainen.
Seitsemän perhettä. Seitsemän tarinaa. Yksi suuri tabu.
POLIISI TUTKII BULEVARDIN PERHESURMAA KOLMENA MURHANA RAUTAVAARAN PERHESURMA: ÄITI OLI LAPSIRAKAS MUTTA MUSTASUKKAINEN UUTTA TIETOA: ISÄ PUUKOTTI KOLMEVUOTIASTA LASTAAN PORVOOSSA
Perhesurmat nousevat näyttävästi uutisotsikoihin. Poliisi antaa lyhyen lausunnon, eikä asiasta tiedoteta enempää. Äärimmäisten tekojen taustalta paljastuu äärimmäinen ahdinko. Perheenjäsenet eivät uskalla kertoa, mitä kodin seinien sisällä tapahtuu silloin, kun kukaan ei kuule.
Tässä kirjassa kerrotaan lähietäisyydeltä tarinat seitsemästä perhesurmasta ja yhdestä perheestä, jossa henkirikokset onnistuttiin estämään. Kuinka perhesurmia voidaan ehkäistä? Kuinka pahoinvoinnin merkit voi tunnistaa? Miten yhteiskunta voisi suojella ja tukea perheitä paremmin vaikeissa elämäntilanteissa?
Näihin kysymyksiin kirjan kirjoittaja Linda Rantanen etsii vastauksia poliisin asiakirjojen sekä omaisten ja asiantuntijahaastattelujen avulla. Rantanen on kirjoittanut aiemmin julkaistut kirjat Rikosten Rauma ja Musta Raivo.
Ei juurikaan mitään uutta, jos nämä mediassa laajasti käsitellyt perhesurmat ovat tuttuja. Kirja olisi selkeästi myös kaivannut uuden editointikierroksen.
Kun kukaan ei kuule jää pintapuoliseksi kuvaukseksi perhesurmista. Jos aihe tai tapaukset ovat ihan vieraita, niin tästä nopealukuisesta kirjasta voi tutustumisen aloittaa, mutta kirjassa on vain vähän sellaista, mitä mediassa ei olisi jo kerrottu.
Kirjaan on haastateltu myös joidenkin uhrien läheisiä sekä eri alojen ammattilaisia, esimerkiksi oikeuspsykiatria. Läheisten tiedot tuovat kirjaan lisäarvoa, samoin erityisesti joidenkin ammattilaisten. Jälkimmäisten suhteen tekstissä on ikävän paljon toistoa. Osa kirjan tapauksista perustuu vain julkisiin lähteisiin, jolloin ollaan aika lähellä sosiaalipornoilua.
Kielellisesti kirja on aika vaatimaton ja olisi kaivannut tarkempaa kustannustoimittamista. Ehkä tämä on niitä kirjoja, joita kuunnellaan enemmän kuin luetaan, joka selittäisi lyhyet lauseet ja yksinkertaisen kerronnan. Ihmettelen myös sitä, että kun kirjasta on kuitenkin tehty kovakantinen, niin miksi näin pliisu ulkoasu fonttia ja kannen kuvaa myöten?
Olipa yllätys, ja positiivinen sellainen - jos näin synkästä kirjasta voi sanoa niin. Tartuin tähän kirjaan, vaikka en yleensä ole true crimen ystävä, ja siinä hetkessä tosiaan luulin tämän edustavan genreä tavallisimmillaan. Kirja on kuitenkin ihan aidosti asiantunteva ja lähestyy aihetta monelta kulmalta niin, että kirjasta tulee yhteiskunnallinen kannanotto ja aidosti asioita eteenpäin vievä. Mukana on oppi ja viesti hyvin moneen suuntaan: kaikille niille, joiden henkilökohtaisessa tai ammatillisessa piirissä on perheitä, joissa näkyy vaaran merkkejä, samoin kuin journalisteille ja ”suurelle yleisölle” sen jälkeen kun pahin on tapahtunut.
Surullinen kirja, joka ei kerro juurikaan uutta näistä laajasti käsitellyistä tapauksista. Mielenkiintoista lukea esimerkiksi läheisten kertomaa. Tiedossa on, että järjestelmässämme on häiriöitä, valitettavaa ettei niitä tunnuta saavan korjattua. Asioita olisi voinut muotoilla vielä hieman toisin, mutta olihan tämä perustoimiva pakkaus.
En koskaan lue mitään true crimea tai edes jännäreitä, enkä siis tiedä miksi tää sitten valikoitui äänikirjasovelluksesta luureihin. Kauheita tragedioita joista kirjoitettujen lehtijuttujen toistoa tämä oli. Vähän jopa nolottaa että tuli luettua, tuntui ihan turhalta mässäilyltä.
Kyllähän tän nyt kuunteli. En ole perehtynyt aikaisemmin syvällisesti perhesurmiin joten kiinnosti, mutta ei tämä ollut muuta kuin pintaraapaisu. Oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla omaisten/tapaukseen liittyneiden ihmisten tarinoita.
Kirjassa on kerrottu hyvin ammattilaisten näkökulmaa vaikeasta aiheesta, ja koin sen ammatillisesti opettavaiseksi. En ollut aiemmin aiheesta lukenut oikeastaan mitään ennen tätä.