Onnen harha

by Pekka Sauri

Pekka Sauri on koko kansan tuntema psykologi ja filosofi, jonka ajatuksia on viime aikoina voinut kuunnella suositusta Lohdullinen teoria elämästä -podcastista, ja jolla on Facebookissa yli 9000 ja Twitterissä peräti 125 000 seuraajaa.

Tässä kirjassa Sauri kiteyttää ymmärryksensä ihmisenä selviytymisestä sirpaloituvassa todellisuudessa. Hyvän elämän voi elää kovin monella tavalla.

Ydinhavainto on yksinkertainen: elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun ihminen luopuu onnen tavoittelusta – sen kaikkoavan tunnetilan, jota onnellisuudeksi kutsutaan.

Onnen metsästämisestä luopuminen on valtava vapahdus, suurin kaikista. Tuiverrus tyyntyy. Jumalatonkin saa rauhan. Ahdistus haihtuu kuin paha uni, jota et kohta enää saa kiinni etkä muista.

Saurin kirja on omakohtainen kuvaus elämän peruskysymyksistä ja siitä, miten elää sovinnossa itsensä kanssa.

Genres: Nonfiction

271 pages, Hardcover

Published May 1, 2022

Reviews

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Mitenköhän tätä kirjaa luokittelisi, kun vanhenevan miehen jorinoita ei taida mistään lajijaottelusta löytyä? Ehkä jotain esseen ja elämänkerran välimuotoon putoavaa? Pekka Sauri käy tässä teoksessa läpi oman elämänsä kriisiä ja yrittää löytää siitä jotain yleisempääkin oppia meille kanssaonnenetsijöille.

Idea sinänsä on hyvä, ja kun Sauri irtautuu omaelämänkerrallisuudesta ja pohtii yleisemmällä tasolla sitä, mitä tapahtuu kun kahden ihmisen välille syntyy yhteys, ja kuinka tuota yhteys sijoittuu sanojen tuolle puolen ja on siksi vaikeasti kuvattava, kirja etenee paikoin ihan jouhevastikin.

Useimmiten kirja kuitenkin töksähtelee pahemman kerran. Jokaisen luvun alkuun sijoittuvat luontomuistot eivät istu kokonaisuuteen mitenkään, vaan jäävät kellumaan irtonaisina, joskin kauniina artefakteina muusta tekstistä erillään. Pahinta ja vaikeimmin sulatettavaa on kuitenkin kirjan tyyli, ärsyttävän näennäishuoleton jankkaaminen, jossa lyhyiden kappaleiden loppuheitolla kumotaan koko edeltänyt pohdinta.

[Mikko · Rating 4 out of 5]

Kirjan arvosteluissa kitistään mm. sen epäkirjamaisuudesta, se jakaantuu 11 lukuun ja jokainen luku useampaan lyhyempään tekstiin, joita kutsun ”oivalluksiksi”. On mielenkiintoista, että nykyään nimenomaan pyritään (varsinkin YA-kirjallisuudessa) lyhyeen ja iskevään kerrontaan, jotta voidaan tarjota kirjoja ihmisille, joiden keskittymiskyky lyhenee päivä päivältä. Saurin kirjan kohdalla tämmöistä pidetään epäonnistuneena tyylikikkana, suorastaan virheenä. Olen itse eri mieltä. Onnen harha on kirja, jossa päähenkilö (Sauri) yrittää kuumeisesti löytää ja nähdä omaan sokeaan pisteeseensä. Iskevät oivallukset ovat tämänkaltaisessa kirjassa ehdottomasti paras vaihtoehto, perinteisen romaanin muodossa tästä tulisi liian raskas kokemus luettavaksi ja homman pihvi katoaisi yhä laajenevien kokonaisuuksien saaristoon. Mistä sitten kirjassa on kyse? Onko se setämiehen itselleen kirjoittama selfhelp-opus (tämmöiseenkin kuvailuun törmäsin) vai metafiktion muotoon puettu tarkkanäköinen analyysi aikamme hengestä. Noh, se on vähän molempia. Sauri ruoskii itseään todella kovalla kädellä, kirjan sivuilla piirretään kuvaa ihmishirviöstä, jonka synkät puolet ovat sellaisia, että jopa suuri Cthulhu menettäisi yöunensa niistä. Optimismi kuitenkin voittaa, vai voittaako? Sen saa lukija itse päättää. Itselleen tärkeiden asioiden ja arvojen löytämisestä kertova Onnen harha leikittelee nostalgian, lapsuusmuistojen ja sanataiteen parissa sujuvasti kuin teekkari humaltuu vappuna. Siinä missä Miki Liukkonen tahtoisi olla Suomen David Foster Wallace, Pekka Sauri ON köyhän miehen Suomen David Foster Wallace. Kirjan kappaleet alkavat lapsuusmuistoilla tai haikailuilla menneeseen, lintujen ja kasvien bongaus on Pekan mekaanis-fyysinen yritys eheyttää itseään ja lukija kammetaan reissulle mukaan, matkakuvaukset tuovat lievää epäsuhtaa mukaan kirjaan ja jotkut ihmiset varmasti kokevat, että lintu- ja kukkareissut olisi hyvä laittaa tyystin eri kirjaan kuin zeitgeistin pohdinta, minä taasen olen eri maata ja uskon vakaasti, että kirja on aina tekijänsä näköinen ja se on hyvä asia. Onko Onnen harha hyvä kirja? On, ehkä. Sitä voi myös pitää aivan paskana, ehkä. Kannattaako se lukea? Ehdottomasti kyllä, toki siinä on lakonisia itsesäälikohtauksia ja banaaleja latteuksia, mutta kokonaisuus jää voiton puolelle. Kirjan parasta antia on Saurin yritys saada selvää, mitä englanninkielen sana ”awe” voisi tarkoittaa suomeksi, näissä etymologisissa seikkailuissa liikutaan jo Robert M. Pirsigin Zen & Moottoripyörän kunnossapito-tasolla. Kirja on herkkä ja arvokas teos.

[Sakari Neuvonen · Rating 3 out of 5]

Pekka Sauri kuvaa matkaa syvästä masennuksesta poikkeukselliseen kokemukseen, jota hän kuvaa englanninkielisellä sanalla awe – kokemus liittyy mitä ilmeisemmin minuuden sulautumiseen toiseen eli suomeksi rakastumiseen. Hän tunnustaakin, että ”tietysti olen rakastunut hölmö, mutta se ei tee tässä kuvaamiani merkityksiä tyhjäksi”. Koska Sauri on julkisuuden henkilö, pienellä googlaamalla on helppo selvittää rakastumisen kohteen ja ajankohdan. Vaikka kysymyksessä on tunnustuskirja, hän ei kuitenkaan avaa kokemustensa tarkempia taustoja. Kokemuksistaan hän kuvaa muun muassa häpeää ja minuuden katoamista sekä suurta rakastumista, mitään iltalehtien lööppikamaa teoksessa ei ole.

Vaikka Sauri on koulutukseltaan psykologi, hän ei halua käsitellä tässä teoksessa kokemustaan tieteellisesti vaan pelkästään henkilökohtaisesti. Hän pyrkii selittämään kokemusta, jolle ei ole sanoja. Tämä on tehtävänä ilmeisen mahdoton, jonka hän itsekin tunnustaa.

Saurilla on kirjan mukaan hyvin vahva omantunnon tunto, hän paljastaa, että voi kokea syyllisyyttä aivan yksinkin, ilman että kukaan tietää mitä on tehnyt. Hän tunnustaa, että on rikkonut kaikkia 10 käskyä – älä tapa -käskyä ei kuitenkaan konkreettisesti. Tällainen tunnustus hyppää kirjasta vasten kasvoja, mutta koska tekemiään syntejä ei käsitellä tarkemmin, jää tunnustus roikkumaan ilmaan.

Kirja ei pyri olemaan Self-help -opas, vaikka joitain ohjeita elämää varten annetaan. Elämässä tärkeintä on kärsimyksen vähentäminen. Ihmisten väliseen totuuteen päästään neuvottelemalla jne. Kirjassa kuvataan mystistä kokemusta, mutta kirjailija kieltää ja jopa ehkä vähän harmittelee, ettei hänellä ole uskonnollisia kokemuksia – awe ei ole tällainen. Vaikka kirjan nimi on Onnen harha, hän päätyy lopussa, että onni ei ole harhaa.

[Anssi Grekula · Rating 2 out of 5]

Henkilökohtainen ja rehellisen oloinen teos, joka kuitenkin jätti jotain ilmeisiä asioita – varmasti tarkoituksella – kertomatta. Sauri kuvaa omaa moraalista romahdustaan sekä uuden rakkauden löytymistä. Ymmärtääkseen, mistä niissä on kyse, pitää kuitenkin ilmeisesti etsiä tietoa iltapäivälehdistä. Ehkä pyrkimys olla kiinnittämättä lukijan huomiota yksityiskohtiin kääntyy itseään vastaan, ja ainakin minun keskittymistäni kirjan pääviestiin oma uteliaisuuteni häiritsi.

Hauskaa oli bongata uskonnollisia kielikuvia, joilla hän ateistina tietoisesti leikittelee. Ja metkaa oli myös, että ainoan suoran elämänohjeensa Sauri jakaa kohupsykologi Jordan Petersonin kanssa: puhu aina totta.

[Virva Lehto · Rating 3 out of 5]

Tässäkin vaikea arvostella ihmisen oman elämän kirjaa ja kertomusta siitä. Kuuntelin tämän äänikirjana. Sauri on ollut minulle yölinjan kautta ensin tutuksi tullut ja sittemmin Helsingin kaupungin poliitikkona esille noussut. Vaikka Sauri kertoo, ettei ole uskonnollinen, niin silti läpi kirjan menee sellainen uskonnollinen vivahde ja hän itse nostaa sitä esiin. Tarkoittiko kirjailija itse tehneensä parisuhteessaan väärin vai mitä ne koneen kertaan kerrotut kaksoiselämät ovat?

[Arja-täti · Rating 4 out of 5]

Onnellisuusoppaat eivät minuun isk. Tällaisia pohdiskeluja en jaksaisi lukea mutta kun en muutakaan keksinyt kuunneltavaksi, nappasin tämän. Ja kas, kuunneltuna toimi oikein mukavasti. Yllätin itseni.

[Lechw · Rating 2 out of 5]

Mielenkiintoinen sirpaleinen tyyliratkaisu, joka alkoi kirjan kuluessa käydä raskaaksi.

[AikaMatKa · Rating 2 out of 5]

Tällaisia teoksia julkaistaan paljon. Sopii äänikirjana hyvin iltakirjaksi. Saurin ääneen on hyvä nukahtaa.

Kirja ei tarjoa mitään uutta, mutta tästä saa hyvää vertaistukea omaan ikääntymiseensä. Joku muukin pohtii suhdettaan aikaisempaan elämäänsä.

Ihmettelin, että Sauri ei ollut tietoinen siitä, että muillakin kirjailijoilla on tapana kirjata teoksiinsa soittolistan. Mm. Juha Itkonen ja muistaakseni myös Kjell Westö on tehnyt niin.

[Jari Pirhonen · Rating 2 out of 5]

The book seemed to be the author’s stream of consciousness and philosophical contemplation. Difficult to follow and in most parts not very interesting. Got a strong feeling that the author have just wanted to write the book for himself.