Azmuthin papisto on kukistanut mahtavan nekromantikkomestari Aldemariuksen. Hänen isännättömäksi jäänyt oppipoikansa päätyy varattomana ja vainottuna Mergalin vapaakaupunkiin ja ajautuu vastentahtoisesti ongelmasta toiseen. Paikallinen aatelisto suunnittelee juhlia, jollaisia ei ole ennen nähty, ja kun he tarvitsevat salaisten oppien taitajan avukseen, kieltäytyminen ei ole vaihtoehto.
Kuoleman pidot on aikuisille lukijoille suunnattua, vauhdikasta fantasiaa. Tuomas Myllylän ja Tuuli Hypénin yhteistyönä syntyneessä sarjakuvassa kuolleet taipuvat elävien tahtoon ja kuolema seuraa veijarisankarien jokaista harha-askelta.
No mutta. Hörähdin pari kertaa ääneen ja todellakin tunnistin joitakin tuttuja ratkaisuja kaikenlaisista omista roolipelisessioista... Toivottavasti tätä saa jossain vaiheessa lisää.
Tuomas Myllylän ja Tuuli Hypenin yhteistyön tuloksena syntynyt "Kuoleman pidot" (Zum Teufel, 2021) on hupaisa ja ilmeikkäästi kuvitettu fantasiasarjakuva, jossa mahtavan nekromantikon oppipoika joutuu ikävään välikäteen useiden rotujen kansoittamassa Mergalin vapaakaupungissa. Hengissä selvitäkseen ihminen joutuu tekemään yhtä jos toista vastentahtoista, vaikka siihen ruokamyrkytykseen kuolleiden rakkauden ammattilaisten henkiin herättämistä. Seksiä ja väkivaltaa on sen verran, ettei albumia viitsi tarjoa nuorisolle, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli positiivinen yllätys!
Tämä oli Tuomas Myllylän fantasiamaailmaan sijoittuva kevyt ja ihan mukiinmenevä fantasiasekoilu. Tarinassa oli ehkä jo hieman tarkoitushakuisesti mm. alastomuutta, seksiä, kuolleiden manausta ja nekrofiliaa, mutta kevyellä tarkoitankin itse juonen keveyttä. Se oli vähän sellaista ”ympäri mennään ja yhteen tullaan” -ropesekoilua, eli oli kuitenkin sekoilua ihan hyvässä ja yllättävässä mielessä. Oletan, että tässä näkyi Tuuli Hypenin roolipelitausta positiivisessa mielessä?
Mutta Hypenin manga- ja animevaikutteet taas näkyivät yli-isoina silminä ja liioiteltuina ilmeinä ja ovat varmaan oikein toimivis, jos niihin on tottunut. Itse en kuulu kohderyhmään (vaikka tykkäänkin esim. One Punch Manistä tai Attack on Titanista) ja minulle se teki kuvituksesta liian kepeää ja hassuttelevaa. Erityisesti päähenkilöt tuntuivat habituksineen oudoilta, eivätkä istuneet Myllylän maailmaan. Muuten piirrosjälki oli oikein taitavaa, toimivaa ja vaivatonta.
Tämä oli kuitenkin kelpo fantasiajulkaisu ja pitänee vain tottua japanilaiseen piirrostyyliin ja lukea joskus varmasti ilmestyvä seuraavankin osa…
Tarina on mielenkiintoinen ja piirrustustyyli sopii hyvin tälläiseen rosoiseen fantasiamaailmaan. Juttu päättyi, mutta selkeästi tarina jäi kesken, jolle odottaa jatkoa.
Muutamia miettimistä herättäviä realistisia ongelmia tarinasta löytyy, joten niihin kaipaisi jatkossa selitystä. Toisaalta jos kuolleita voi manata ja tarinassa on Djinni ja peikkoja, niin lapsetkin tulevat varmaan haikaran tuomana.
Ihan hupaisaa kauhufantasiaa, jossa nekromantikko joutuu ammattinsa takia vainotuksi ja mukaan valtapelin pyöritykseen. Kolme ja puoli tähteä kun en osaa päättää onko hieman hömelö tarinan kuljetus ja huumori plussaa vai miinusta. Mutta lukijoille siis varoituksena, että tämä ei ole vakavasti otettavaa kauhua eikä kevyttä komediaa, vaan fantasiaa, jossa flirttaillaan molempiin suuntiin.