Punk sysäsi Suomen taiteen kulttuurivallankumoukseen 1980-luvulla. Sen kokoavana voimana toimivat Helsingin underground-klubit, joiden juuret olivat Berliinin kabareissa, Andy Warholin Factoryssa ja Euroopan taiteessa.
Esiin nousi eri taiteen ja kulttuurin aloilla vaikuttavia vahvoja yksilöitä ja yhteisöjä: Esa Saarinen toi punk-hengen yliopistoon, Jorma Uotinen nosti suomalaisen modernin tanssin maailmankartalle, uudet naisartistit nousivat valokiilaan ja syntyi todellisia avantgarde-teatteriesityksiä. Asioita tehtiin aivan uudella tavalla ja omilla ehdoilla.
Helsinki 1984 kertoo tuosta ajasta sen keskiössä vaikuttaneiden henkilöiden suulla. Teos on inspiroitunut, filosofinen sekä omakohtaisesti kokemuksellinen kertomus siitä, mitä tapahtui ja missä.
Aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan aika keskinkertainen teos. Tässä oltiin selvästi tavoiteltu Please Kill Me-kirjan henkeä sillä erotuksella, että tarinan pääpukarit ovat vielä enemmän marginaalia ja sen vuoksi tästä jäi aika sisäänpäin kääntynyt vaikutelma. Asioita myös toisteltiin tarpeettomasti ja 50-100 sivua lyhyempänä tämä olisi voinut olla parempi.
Kirjan aihe oli kiinnostava ja olisin kovasti halunnut tykätä kirjasta, mutta ei: se oli vaan semmoista sisäpiirin muistelua ja hehkutusta, että kylläpä me oltiin cooleja ja sekoiltiin. Valitettavasti homman coolius ja mahtavuus ei välity lukijalle.
Mietin tovin, onko tämä kahden vai neljän tähden opus. Kallistuin lopulta neljään.
Kirja sisältää hälyä sekä divergointia, mutta myös ilahduttavaa alakulttuurin pöyhkeyttä ja näyttämisenhalua. Nuoret kuuntelevat Bowieta ja kohkaavat ympäri Eurooppaa.
Heikoimmillaan kerronta keskittyy yksittäisiin päihdesekoiluihin, jotka tuntuvat lähinnä nuorten miesten rehentelyltä. Toisaalta häröily yhdistyy lopulta normeista irtautumiseen sekä mielenkiintoisesti kontekstoituun murrosaikaan, jossa kaikkia vitutti ja ahdisti.
Parhaimmillaan kirjasta raottuu näkökulma ulkopuolisten nuorten elämään synkässä ja kapeanököisessä ympäristössä. Synkiöiden marssi oli soveliasta luettavaa myös liki neljän vuosikymmenen perään.
Mielenkiintoinen mutta aavistuksen sisäänpäinlämpiävä ja sekavahko teos lyhyestä mutta vaikutuksiltaan kestoaan suuremmasta hetkestä 1980-luvun alussa Helsingin, Suomen ja koko Euroopankin henkisessä ilmapiirissä, kun futuristien, uusromantikkojen ja muiden tyyliniekkojen vaikutteet, tyyli ja elämäntapa omalta osaltaan muuttivat siihen asti vallinneen harmaan kekkoslovakismin ja synnyttivät uudenlaista kulttuuria yöklubeineen ja teemabileineen, joiden soundtrackina soivat sellaiset yhtyeet ja artistit kuin Bauhaus, Joy Division, David Bowie ja Killing Joke.