Esikoisromaani naiseuden ahtaasta määritelmästä sekä siihen sopimattoman ihmisen osasta.
Ilonpilaaja on 2000-luvun kasvutarina tyttöjen ja poikien joukkueisiin jakautuneesta maailmasta sekä siitä, kuinka nuoriin naisiin kohdistuvat odotukset voivat musertaa, jos niihin ei onnistu vastaamaan.
Lotta on vääränlainen. Hankala tunnekimppu on kaukana säyseästä lettipäästä, joka hyvää koulua käyvän tytön tulisi olla. Vain jalkapallokentältä löytyy hetkeksi vapaus ja lupa näyttää sellaisiakin tunteita, jotka muuten pitää piilottaa. Vuosien varrella ahdistus kasvaa, sillä jopa taidekouluissa muiden toiveet ja katseet hallitsevat nuorten naisten elämää. Lopulta ahdistus kääntyy sisäänpäin ja saa niin kehon kuin mielenkin oireilemaan.
Uuden, omaäänisen tekijän romaani kuvaa tarkasti ja aidosti sukupuolittunutta koulumaailmaa, sisäistettyä naisvihaa sekä aikuiseksi kasvamisen vaikeutta. Nuoren kirjailijan kirkas katse paljastaa, kuinka rajattu nuoren naisen rooli yhä tänäkin päivänä on.
Anni Ihlberg (s. 1995) on espoolaislähtöinen, sittemmin helsinkiläistynyt dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen opiskelija Teatterikorkeakoulusta. Jalkapalloa harrastava Ihlberg on taideopiskelujen ja kirjoittamisen lisäksi työskennellyt lasten ja nuorten kanssa. Ilonpilaaja on hänen esikoisromaaninsa.
Aikuiseksi kasvamisessa olennaisinta on dokata runsaasti ja tehdä kännipäissään tyhmyyksiä. Vai onko muunkinlainen kasvutarina mahdollinen?
Sujahdin Ilonpilaajan äänikirjamaailmaan niin, että matkustin junalla pysäkkini ohi. Vetävä ja hyvin kirjoitettu tarina, mutta. Mutta. Tämäkin kirja vahvistaa dokaamisnarratiivia välttämättömänä osana teini- ja nuoruusvuosia. Haluaisinkin kuulla, onko kukaan sitä mieltä, että kasvaminen on mahdollista ilman viinaa?
Miksi tästä asiasta ei puhuta? Miksi viinanjuonti on niin elimellinen osa suomalaista kulttuuria, että sen asemaa ei voi kyseenalaistaa olematta ilonpilaaja. 😉
Olen hetken miettinyt mitä tästä sanoisin, koska olin niin kahtalaista mieltä. Välillä olin imaistu mukaan ja halusin kiljua riemusta että just noin! Riemusta nuoruuden takia, rajojen löytämisen ja rikkomisen takia, pelkästä samastumisesta siihen, millaista on olla yläasteella ja lukiossa ja hukassa ja epävarma ja samaan aikaan todella varma kaikesta, etenkin isoista tunteista.
Sitten kuitenkin, ääh. Jotkut jutut ei sopinut kirjan muuhun tunnelmaan ja jäi jotenkin irrallisina roikkumaan ihan kuin ne olisi kirjoitettu mukaan koska ”nuoruuteen nyt kuuluu tätäkin”.
Toisaalta ehkä vika tässä on minussa, koska nuoruudessahan asiat juuri oli noin: joitain asioita, himoja, mielitekoja, vaikeuksia, ongelmia otti mukaansa ainoastaan hetkeksi ja sitten ne unohtuivat seuraavalla viikolla. Koska oli kaikkea, ajatus muuttui, mielipiteet muuttuivat, hirvittävällä tahdilla. Siitä varmaan syntyy nuoruuden suurin mysteerisyys ja tragedia: miten voi olla sama kun on koko ajan valtavassa muutoksessa. Pysyvyyden tunne omaan elämään on tullut vasta pitkälti yli 25-vuotiaana, totta kai kymmenen vuotta sitä nuorempana hosui ympäriinsä minkä kerkesi, olen näköjään ehtinyt jo hieman unohtaa, miltä se tuntui. (Mikä sääli!)
Eli vähän sekava kokonaisuus, mutta siitäkin huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Yksi parhaista ellei parhain tänä vuonna lukemani kirja, ihan vaan siksi että se oli niin totta. Samaistun Lottaan enemmän kuin olisin ikinä arvannut. Samaistun Lotan haluun miellyttää, kuulua joukkoon, yrittää, ja siihen elämänsä langan kadottamiseen, vain ajelehtimiseen, sängyn pohjalta nousun vaikeuteen, ja ennen kaikkea samaistun siihen vihaan mitä Lotta lapsena tunsi, mikä purkautui tulivuorena vahingoittaen itseä ja kaikkia muita.
En oo lukenut montaa kirjaa jossa tyttöyttä käsiteltäisiin näin suoraan, näin rehellisesti, tutusti. Naiseutta kyllä, mutta siinä on mun mielestäni ero mikä on naiseutta ja mikä on tyttöyttä - en osaa sitä tässä keskiyöllä kirjan juuri lopetettuani artikuloida, mutta Ihlberg saa kiinni juurikin tyttöydestä, ja käsittelee sitä helvetin hyvin.
Jos tä kirja olisi omani, tai e-kirja, se ois täynnä alleviivauksia ja merkintöjä joista suurin osa olisi sisällöltään tyyliä ”TÄMÄ” ja ”!!!!” ja ”en oo ikinä osannut pukea tätä sanoiksi mutta tässä se on, mun silmieni edessä, enkä edes tajunnut kaipaavani tätä mahdollisuutta puhua tästä rehellisesti ja suoraan, oikeilla sanoilla”. Kyseessä on kuitenkin kirjaston kopio, joten jätän merkkaukset tällä kertaa väliin, toivoen vain että seuraavakin lukija nauttii yhtä paljon kuin minä.
ristiriitainen kokemus, välillä tuskaisen hyvin kuvattua ja tuttua, välillä keskenjäävää kaikkea. raikkaita ajatuksia mm. tahattomasta yksinäisyydestä ja naisen vihasta.
Tämä oli valtavan ilahduttavan hyvä kirja nuoresta naisesta, joka ei meinaa mahtua muotteihin, mutta on silti erittäin tunnistettava kipuineen ja huolineen. Kolisee varmasti eniten YA-genren ystäville, mutta antoi paljon myös keski-ikäiselle, jonka lapset ovat tulossa coming of age -ikään. Tiivistämistä olisi voinut tehdä, mutta erityiset kiitokset vimmaisuudelle ja erittäin taitavalle dialogille. PS: äidit, älkää olko noin karseita :D
En voinut olla miettimättä, olenko väärän ikäinen tämän kirjan lukijaksi vaiko vain niin erilainen persoonallisuustyyppi, koska en oikein löytänyt tartuntapintaa tunteisiin ja kokemuksiin, joita päähenkilö kävi läpi. Tuli vain ajoittain sama fiilis kuin monen viime vuosien autofiktion kanssa: liikaa suoraan osoitettua angstia, liian vähän tarinan itsensä välittämää ja tulkittavaksi jätettävää. Yllätyin kuitenkin loppupuolella, kun yhtäkkiä erityisesti dialogi osuikin monin paikoin jo paremmin omaan suoneeni ja kirjassa oli hetkittäin vähän samantyyppistä imua kuin vaikka Sally Rooneyn kirjoissa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan Ihlbergin seuraavaa teosta.
Tää oli todella terävä, nokkela ja viisas tunne-elämän reflektoinneissaan. Tunnistin monia juttuja, joiden kanssa olen itsekin etenkin nuorempana kipuillut ja jotka oli sanotettu tässä hienosti. Kauniisti ja virkistävästi kuvattua tyttöyden ja naiseuden kuvausta.
Sit taas toisaalta tää oli turhan pitkä ja aika sekava, vähän kuin olisi yritetty tehdä kaksi romaania kerralla. Osa elementeistä ja henkilöhahmoista jäi roikkumaan tai niitä vain sivuttiin, vaikka ensin tuotiin mukaan hyvinkin tarinallisesti. Tästä syystä viba oli ajoittain varsin nuortenkirjamainen -- mikä ei ole suinkaan negatiivinen asia -- ja vähän hiomaton.
Huh, mikä imu tässä kirjassa oli! Miten niin arkiset asiat ja tunteet saakin ahmimaan kirjaa ja kääntämään sivun toisensa jälkeen? Niin vain tää kirja teki. Löysin itseni kirjan sivuilta: tilanteista, ajatuksista, tunteista. Ihan parasta lukea tytön ja nuoren naisen vihasta ja raivosta. Se lohdutti. En oo yksin.
Kuvailisin Ilonpilaajaa samaistuttavaksi, nykypäiväiseksi ja realistiseksi kasvutarinaksi. Kirja käsittelee nuoren tytön kokemaa vihaa itseään ja muita kohtaan sekä kamppailua joukkoon kuulumisesta. Myös tyttöyden kokeminen ja seksuaalisuus nousevat keskiöön kirjassa. Lotan kasvutarina on jollain tapaa lohduttava, vaikkakaan kirjaa ei voisi sanoa "hyvän mielen kirjaksi". Suosittelen erityisesti muille nuorille, jotka kokevat vielä olevansa hukassa elämänsuunnan kanssa. Käsittelee myös lgbtq+ :)
3,5 tähteä. Parasta tässä oli tyttöyden ja ylipäätään sukupuolen moninaisuuden sekä sukupuoliroolien käsittely. Lotan ajatuksia kuvattiin ihanan tarkasti ja välillä kirjaa ei olisi malttanut laskea käsistään ihan vaan siksi, että saa luettua vielä vähän pidemmälle, mitä hän aikoo. Olisin kuitenkin kaivannut tarinan tiivistämistä, sillä loppua kohden ajattelin moneen kertaan, että jokin päätös voisi jo tulla. Sivuhahmoista monet jäivät itselleni pinnallisiksi tai unohtuivat tarinan edetessä.
Ilonpilaaja on kirja Lotta-nimisen nuoren naisen merkittävistä elinvuosista parinkymmenen ikävuoden molemmin puolin. Lukija tutustuu Lottaan hänen lukiovuosinaan ja saa seurata Lotan elämän, ihmissuhteiden ja kasvamisen hässäkkää vuolaan lähes neljänsadan sivun verran. Kirjasta välittyy aidosti se, kuinka ahdistavia nuo vuodet voivat olla psykososiaalisine ja yhteiskunnan asettamine vaatimuksineen.
Kirja on täyttävä kokemus monella tapaa: sekä sanoja, sivuja että teemoja on paljon. Lotan tulevaisuudensuunnitelmat, seksuaalinen suuntautuminen ja elämänhallinta saavat lisukkeikseen ystävyyssuhteiden merkityksen ja nuorison uupumisen isommat yhteiskunnalliset aihiot. Lotan elämään nivoutuvilla ihmisillä on myös omat ongelmansa, joista välillä saa välähdyksen.
Täyteläisyydessään kirja on varsin uuvuttavaa luettavaa. Kirja kerrotaan niin vahvasti Lotan äänellä ja niin vahvasti Lotan navan ympärillä pyörien, että sen yksityiskohtainen itsepsykologisointi käy ajoitellen todella raskaaksi. Ja kuten helposti käy, vahvan päähenkilön ympärillä pyörivät sivuhenkilöt jäävät enemmän kulisseiksi, joiden dramaattistenkin tekojen motiivit eivät lukijalle avaudu.
Tää oli raikas kirja. Yleensä etsin lukiessani kirjasta yhtäläisyyksiä aiemmin lukemiini kirjoihin, mutta tämä tuntui niin omalaatuiselta, etten osaa nimetä toista samantyylistä. Nautin tarinasta ja henkilöiden kasvun seuraamisesta. Ihlberg tuo lukijan niin lähelle hahmojaan, että lukukokemus tuntuu oudon henkilökohtaiselta.
Huh huh miten intensiivinen lukukokemus. Oli pakko lukea kirja tänään loppuun melkein yhdeltä istumalta. Seitsemän tuntia (!) istuin sohvalla ja luin, vaikka tuntui siltä, että tunteja meni kaksi tai korkeintaan kolme. Tämä kirja oli kerta kaikkiaan juostava loppuun, juoksin kirjan sivuja vimmaisesti eteenpäin kuin Lotta jalkapallokentällä. Lotta on ihmisenä täysin pitelemätön ja ajaa itsensä jatkuvasti äärirajoille kuin jonkin ajamana, halusi hän sitä tai ei. Lotta on aina liikaa, vääränlainen ja ei-toivottu, ja hänen yksinäisyytensä ja epätoivonsa oli ajoittain tuskallista luettavaa. Mutta pakko oli silti lukea eteenpäin. Kirjan alkupuolella (n. sivulle 40 asti) on niin äärimmäisen tarkkanäköisiä havaintoja, että teki mieli kopioida suunnilleen joka toinen sivu ja levittää niitä ympäri internetiä kaikille luettavaksi, että just näin! Harmi, että kirjan edetessä yleisemmät ja tarkkailevammat havainnot loppuvat ja ne kääntyvät vähän enemmän sisäänpäin, kun Lotta aikuistuessaan oppii havannoimaan itseään ja tunnistamaan triggereitään.
En anna tähtiä, koska tämä kirja tuntui niin henkilökohtaiselta ja inhimilliseltä, ettei se tunnu minusta reilulta. Todella vangitseva, raadollinen ja kipeä kasvukertomus, jossa onneksi pilkahtelee vähän toivoakin.
Tää oli ehkä vuoden 2021 virkistävin teos, joka käsittelee tyttöyttä ja tyttönä kasvamisen kivuliaisuutta hyvin onnistuneella tavalla. Lotta on ihanan aito, hän on hahmo, joka ihastuttaa ja vihastuttaa. Lotan vauhtisokeus ja uhkarohkeus kiehtoo mua, mutta samalla Lotan sekoilua on rasittavaa seurata kirjaa lukiessa. Tunnistan tyttöyden ahtaan laatikon omastakin elämästäni, en itsekään mahdu kokonaan siihen tyttöyden muottiin, jota tässä kirjassa käsiteltiin, vaikka olisin ehkä halunnut. Sekös jos hieman ärsyttää, ikinä ei ole tyttönä tarpeeksi :D
Kirjassa oli hyvää erityisesti kielioppisäännöistä vapautunut dialogi ja tekstin tapa edetä! Oli myös ihanan aitoa (auto)fiktiota, jossa tunnisti paljon, mutta sopivasti oli myös vierasta: kuvaus helposti räjähtävän nuoren naisen elämästä oli kutkuttavan päinvastaista omalle rauhalliselle nuoruudelleni. Tarinan suhteen jäin kaipaamaan kuitenkin jotain. Välillä tuntui, että jotkin seikat jäivät liian epäselviksi ja etäisiksi ja toisaalta joitain asioita ja tapahtumia käsiteltiin niin suoraan, että tulkittavaa ei jäänyt.
Ihan hyvä kasvutarina, mutta ihan suuuuper raskas. Tuntui että välillä kirjassa ei tapahtunut mitään hyvää yhtään kenellekään. Lopussakin jäi aika epäselväks pääsikö päähenkilö ikinä ratkaisemaan omia henkisiä ongelmiaan (esim terapiassa, eikä vain ystävien kautta), kuulosti siltä että henkilön oireilu oli aika monisyistä.
Ihanan aito ja monilla tavoilla raskas teos. Kasvutarinaltaan ihan ok, mutta yksikään kirjan hahmo ei miellyttänyt. Vähän liian hätäistä toimintaa omaan makuun, toki kirja käsittikin pitkän aikavälin eikä siinä kerkeä kummemmin pysähtymään yhteen paikkaan. Luen nautittavuus etusijalla, eikä lukukokemus tässä nyt herättänyt kummempia tunteita, ärtymystä kylläkin.
täs oli muutamii hyvii keloi ja vaik en samaistunu päähenkilöön mitenkään erityisesti oli kiva lukee kaikist tutuist lapsuuden ja nuoruuden keloista ja jutuista. Oisin ollu nuorempana tosi vaikuttunu täst varmaankin
2,5 tähtee. En jotenki päässy mukaan tähän kirjoitustyylin ja olin puolet ajasta vaa aika hämmentyny et mitä tapahtuu. Hahmoihinki oli hankala samaistua. Kirja oli kummiski sillein arvostettava(?) ja teemat oli sillein vapaita ja ei ehkä ihan totellu normeja.
jotenki sekava mut samalla niin toimiva kokonaisuus? ihanan realistinen ja ajatuksia herättävä, ja tykkäsin kans kovasti kirjotustyylistä. muuta en osaa sanoo mut overall suosittelen!
”Mä haluun kelvata ilman että joudun anelemaan, että voisinko mäkin kelvata.”
”Ihlberg kuvaa esikoisessaan taitavasti ja kipeästi itseään etsivän ja itseään tutkivan nuoren naisen maailmaa, ja tutkii siinä sivussa myös ulkopuolisuutta, valtaa, vallankäyttöä, seksuaalisuutta ja sukupuolirooleja. Näihin teemoihin olisin mielelläni sukeltanut romaanissa vielä vähän syvemmällekin. Tämä joka tapauksessa kosketti, paikoin kipeän tutustikin!
Tarkka ruumiinavaus yhden naisen elämästä. Kirjassa oli kova imu, joka ei meinannut päästää irti. Aiheet olivat raskaita mutta lukukokemus ei kuitenkaan ollut ahdistava. Olin jatkuvasti vaikuttunut siitä, kuinka kirjailija oli osannut sanallistaa kaikkien tuntemia elämän epämääräisyyksiä niin kirkkaasti.
Tytön/naisen raivo on loistava teema, joka kulki päähenkilön elämässä läpi kirjan. Tämä oli tarpeellinen avaus naisten aggressiivisuudesta.
Nimettyjä hahmoja oli mielestäni liikaa, ne menivät sekaisin ja unohtuivatkin matkan varrella. Äidin hahmo oli kamala ja olisin halunnut lukea joistain hänen muistakin piirteistään. Huomasin myös, että minua vaivasi se, kuinka jotkut asiat vain tapahtuivat, ilman että niihin millään tavalla pysähdyttiin. Esimerkiksi päähenkilön parisuhteet. Uusi hahmo vain tuli ja yhtäkkiä hän olikin päähenkilön rakastettu, ilman minkäänlaisia välivaiheita tai ensikeskusteluja.
Kieli oli sujuvaa ja lauseet kauniita, pysähdyin monesti yksittäisten virkkeitten äärelle ihailemaan niitä. Koulumaailman kuvaus ja erityisryhmässä työskentelemisen nostattamien tunteiden käsittely oli minulle kirjan parasta antia. Myös läheisen syömishäiriökohtaukset koskettivat.
Jossain kohtaa pohdin, olisiko aiheita voinut hieman rajata. Silloin tällöin esiin tuleva jalkapalloaihe oli mielestäni vähiten mielenkiintoinen, vaikka ymmärränkin sen merkityksen.
Kaiken kaikkiaan todella hieno ja antoisa kirja. Jään odottamaan kirjailijan tulevia teoksia suurella mielenkiinnolla.