Lopussa minun pitäisi kuolla

by Hannele Mikaela Taivassalo, Raija Rintamäki (Translator)

”Kaikki mikä oli vaikeaa, saat vielä nähdä: se vaikeutuu entisestään.”

Kirjailija tapaa miehen, joka on naimisissa. He tapailevat salaa. Ensin on himo, sitten he rakastuvat. Olosuhteiden paineessa mahdottomasta tulee yhä mahdottomampaa.

Taivassalon kirkkaassa, sydämen särkevässä romaanissa kirjailija kirjoittaa itsensä irti rakkaudesta, joka ei saa olla olemassa, niin suuresta että se täytyy ampua, amputoida, haudata syvälle maan uumeniin. Romaani kertoo siitä, millaista on elää tilassa, jossa ei halua enää elää muttei kuollakaan. Siitä, millä sanoin puhua, kirjoittaa keskellä tuota olemista, yrittää olla rehellinen, hintaan mihin hyvänsä.

Lopussa minun pitäisi kuolla tutkii rakkautta, jolla ei ole toivoa. Se tekee kipeää mutta purkaa myös hauskan terävästi kliseitä, jotka ovat muuttuneet todeksi, eletyksi. ”Mitä se on, jos ei voi luvata mitään eikä voi antaa juuri mitään. Ei yhtään mitään. Sitä se on.”

Genres: Fiction, Contemporary, Audiobook

126 pages, Hardcover

First published January 1, 2000

Reviews

[Bokbabbel · Rating 4 out of 5]

”För ganska många år sedan somnade mina syskon alltid under nattliga bilfärder, och eftersom jag inte var en sådan som somnade i bilen blundade jag när vi närmade oss vårt hem och låtsades sova för att pappa skulle bära in också mig.”

[Kirja Vieköön! · Rating 4 out of 5]

Teoksen päähenkilö on kirjailija ja nainen, niinsanottu toinen nainen. Hän vatvoo tätä elämänsä suurinta dilemmaa kuin Vigdis Hjorth Perintötekijöissä omaansa. Kuolema houkuttaa, mutta nainen ryhtyy siihen minkä osaa: hän amputoi miehen ja rakkauden itsestään kirjoittamalla. Teos sopisi loistavasti näyttämölle! Minua viehätti tapa jolla nainen väitteli itsensä kanssa: esitti ensin vahvantuntuisesti jonkun mielipiteen jonka kumosi heti perään. Niin uskottelu toimii! Teoksessa on jotain proosarunomaista: lyhyet lauseet ja tekstin asemointi. Oikeastaan kirja pitäisi lukea heti perään toisen kerran ja makustella tarkemmin sen upeutta.

[Melina Roy · Rating 3 out of 5]

Det var en väldigt mysig lyssning med fint språk men inte heller något särskilt. Har dock inte riktigt lärt mig att lyssna ännu, försvinner lätt i tankarna, så jag kan ha missat en del detaljer som ger djup.

[Erika · Rating 3 out of 5]

Tycker om det poetiska i språket, men sugs inte in i berättelsen så mycket som jag hoppats.

[Evelina Liliequist · Rating 4 out of 5]

Tycker i vanlig ordning särskilt mycket om Taivassalo poetiska partier mer än själva ramberättelsen. Men overall är det en fin roman i kortformat.

Obs läste den svenska utgåvan

[Jennifer · Rating 2 out of 5]

2,25★

[Tuomas Aitonurmi · Rating 4 out of 5]

Hannele Mikaela Taivassalon uusi romaani on tyyliltään kansikuvansa mukainen, kuin luuranko, ytimeen riisuttu. Se on kirja suhteesta, jota ei pitänyt olla, ja yrityksistä kirjoittaa siitä. Kannattaako tätä lukea romaanina vai proosarunoteoksena? Jos sitä lähestyy myös jälkimmäisenä, saa irti enemmän, väittäisin. Kerronta kantautuu hetkestä, jolloin on jo menetetty. Teos tuntuu masentuneelta, ilonsa, halunsa ja toiveensa menettäneeltä: tekstistä häviävät tarkat, pienet yksityiskohdat suuriin, abstrakteihin sanoihin: joku, jotain, kaiken, mitään, paha, merkitys, tulevaisuus. ” - - ei ole mitään muuta kuin samoja asioita, ja kaikki pulpahtaa esiin aina uudestaan.” (s. 31) Rakkaus ja kuolema, suurimmat teemat ovat läsnä. Teos on niin painava, että on luettava hitaasti, vain muutamia sivuja kerrallaan. Fragmentaariseen kerrontaan sekoittuu kirjoittamisen filosofiaa kuin esseemäisinä sirpaleina. Monia sivuja kannattaa lukea uudestaan. Jos pohtii tyylin merkitystä aiheen käsittelyssä, voi lukea tämän ohella esim. Aase Bergin Akka-romaanin, ja huomaa, miten eri poetiikoilla voi samaa aihetta lähestyä: Akka on raivoissaan, Lopussa minun pitäisi kuolla on lannistunut ja romahtanut. Ja juuri sellaisten tuntemusten kuvaajana teos on vahva, samoin mahdottoman rakkauden musertavan painon ilmentäjänä. Miten sanat etsivät tietään riveille, maailmaan?

”Kirjoittaminen on itsensä kohtaamista matkan päästä. Lukija tulee vasta myöhemmin, silloin minä olen jo poissa. Silloin olen jo antanut ja luopunut, kohdannut kohtaamatta.” (s. 17)

”Hän voi jättää erään ihmisen taakseen ja särkyä. Hän voi jäädä ja särkyä. Hän tahtoisi välttää särkymisen, hengittää kirpeää ilmaa, tuoksua, ja pysyä ehjänä. Hymyillä, katsoa ympärilleen eikä kantaa raskasta tyhjyyttä, täyttyä kaikesta ympäröivästä.” (s. 51)

[Pirita Susi · Rating 4 out of 5]

Genreltään vaikeasti sisäistettävä ja turhan filosofinen metafora-haihatteleva mun makuuni, mutta koska haureus ja ihmisen pimeät puolet sinänsä ovat aina paikallaan nostoina kirjallisuudessa, annan 4 tähteä.

[Jaana V · Rating 5 out of 5]

”Kirjoittaminen tai rakastaminen, mitä muuta se on kuin yrittämistä.”

Tähän hetkeen täydellinen kirja. Riisuttu, surullinen, kaunis ja kipeä lyhytproosateos rakastamisen (ja kirjoittamisen) vaikeudesta. Hieno osoitus siitä, kuinka loputtoman monta kertaa kuvatuista aiheista ja teemoista voi silti kirjoittaa omaäänisesti.

Tämä meni suoraan sydämeen ja ytimiin. Juuri sellainen teos, joka menee ”tämän luen vielä uudelleen” -listaani. Täydellinen melankolisiin syysiltoihin!

[Crystal Miu · Rating 2 out of 5]

2,5! Olisin halunnut tykätä tästä paljon enemmän, mutta ei vain oikein missään vaiheessa kunnolla lähtenyt. Lähinnä jäi aika mitäänsanomaton olo, mutta toki jotkin yksittäiset säkeet / kappaleet / sivut ihan toimivat. Samasta (rakastajattaren) näkökulmasta kerrottu Aase Bergin Akka vaikuttaa itselleni huomattavasti toimivammalta.

[Mindy Svenlin · Rating 5 out of 5]

Wow. En nedskalad och koncis närstudie av att vara den andra kvinnan. Älskar mycket i denna men framför allt skildringar av kroppen: kroppen som gräns och som slut men också som en slags början. Taivassalo är en av de bästa samtida finländska författarna. Sådeså.

[Victoria Inger Alice · Rating 4 out of 5]

"Jag bär allt själv. Jag är en sorts Jesus. För mig. Men utan mänskligheten och kärleken." (s.28)

"Vad är det, om man inte kan lova någonting, och inte kan ge just något alls.
Det är ingenting. Det är vad det är.
Han säger: jag älskar dig. Efter det säger han: inte." (s. 30)

"De varningsklockor jag hörde ringa lät bara vackert, en bekant melodi." (s.86)

"Mest förvånas jag över att folk faktiskt verkar tycka om mig.
Kanske älskar någon av dem mig.
Jag kan inte sluta förvånas." (s.93)

"Som att inte behöva vara på väg bort
hela tiden,
som att vara någon som får vara kvar.
Som att verkligen få vara." (s.108)

"Hur kunde jag tro att vi var ärliga mot varandra, i den lögnen, hur skulle jag kunna tro någonting alls?" (s.116)

[Sofie Lundell · Rating 4 out of 5]

Hjärtskärande vackert. Jag älskar det fragmentariska och poetiska. Blir ändå studvis lite krystat, liksom utdragna och sega formuleringar. Såna som söker djupet men inte riktigt når ända in. Men så finns det ju också flertalet av de som gör det.


”Hur kan du vara kvar när du vet att du måste gå, säger hon. Vad är det du väntar på om du aldrig ändå får någonting? Jag säger att jag väntar på inget. Jag säger att jag vet allt jag inte får, och att jag försöker gå, men att jag inte kommer någonstans.”

[Ville Verkkapuro · Rating 3 out of 5]

At first my thoughts were: poetic psychology. Too far from anything concrete, need to know more to feel something. Then it opened, slowly but surely, it was beautiful and contradictory and full of passion. A perfect length, just what is needed to state feelings like these. I know that I don't understand this to the fullest as I have not experienced this, but I still know about this, mostly through this. Interesting and tight and a nice snack of powerful emotions.

[niina · Rating 4 out of 5]

Aluksi tämä tuntui pelottavan kömpelöltä, väkisellä väännetyltä. Saattoi johtua käännöksestä, saattoi johtua liiasta yrittämisestä ja lukijan kosiskelusta. Onneksi juttu lähti luistamaan, ja tästä kuoriutui kiinnostava, imaiseva ja sopivan surullinen yhden illan lukukokemus.

Isoja tunteita, joista on hankala kirjoittaa uskottavasti tai häpeilemättä.

[Cecilia Berg · Rating 4 out of 5]

Det tog mig lång tid att läsa klart denna tunna bok, som efter läsningen känns som en tegelsten, i positiv bemärkelse. Språket är å ena sidan luftigt, lätt och snirkligt, å andra sida djupt, tungt och eftertänksamt. Jag tror min läsning tog så länge eftersom handlingen är så sporadisk. Som om det var tankefragment byggs meningarna, sidorna, handlingen, språket. Jag behöver läsa den en gång till.

[Riikka Koo · Rating 4 out of 5]

Tää oli sellainen, että joka kerta kun avasin tän, sanat tuntui sielussa asti. Mutta silti tää oli jotenkin liukas ja pakeni kaikkia otteita. Haluaisin lukea monia kertoja uudelleen.

[Jenna · Rating 4 out of 5]

Kaunista kieltä ja paljon samaistuttavia lauseita. Täytyy ehdottomasti tutustua Taivassalon muihinkin teoksiin.

[Michaela Kügelgen · Rating 4 out of 5]

Fint om kärlek och längtan och att inte få det man vill men ändå få det. På något plan, som ändå inte räcker.

[Alexandra · Rating 5 out of 5]

Jag måste pausa och pusta ut många gånger under bokens gång, känslorna som beskrivs var så igenkännbara och äkta, och metaforerna så vackra.

[Emma Widstrand · Rating 2 out of 5]

"Ljumske är ett vackert ord och ett vackert ställe: en plats där någonting slutar och någonting annat börjar, en mötesplats och en fortsättning."

[Lena]

3, 5
Tycker om hennes sätt att skriva. Däremot trött på historien kvinna och gift man.
En lakonisk dröm.
Tack för tipset Evelina :-)

[Readerwhy]

"ja olin niin lähellä kuin kasvaisin sinusta"



On kirjailija, joka on rakastunut naimisissa olevaan mieheen. On kohtaamiset huoneessa ja ne saavat kysymään, onko rakkaus edes olemassa tuon huoneen ulkopuolella. Tämä kysymys palautti vahvasti mieleeni Pajtim Statovcin Bollan, jossa niinikään rakkaus on vangittu huoneen seinien sisään.



Rajat ihmisen sisällä. Rajat ihmisten välillä. Rajat ihmisen ja tekstin välillä. Rajat kiinni pysymisen ja irtautumisen välillä. Rajat itsenä olemisen ja itsestä luopumisen välillä. Rajat päätöksen ja päättämättömyyden välillä.



Rajat ja rajaton intohimo.



Miten saada tunteet mahtumaan kirjoitukseen? Miten saada toinen ihminen mahtumaan kirjoitukseen? Voiko itseään pitää kasassa kirjoituksen avulla? Rajat minän ja kirjoitetun minän välillä. Sekoittuminen.

"Olen muuttumassa fiktioksi itselleni. Nämä rivit ovat todellisempia kuin minä, niiden kirjoittaminen on todellisempaa kuin eläminen, eläminen on liian vaikeaa, haluan hävitä pois, näihin riveihin, hengitän välilyöntien ja pisteen tahtiin, se on helpompaa."



Joinakin hetkinä tuntui, että Taivassalon sanojen välissä häilähti Raija Siekkinen.

[Liselotte Howard · Rating 3 out of 5]

Jag känner att jag borde gilla det här mer än jag gör.
Kanske är det timingen - att den kommer efter Here Comes the Beehive, som blev en av förra årets sista femmor för mig, och som i princip har samma upplägg: sparsmakade, lyriska rader om att vara den andra kvinnan. Eller så är det bara inte riktigt rätt för min smak, trots att den tenderar att dra till sig den här typen av lite kantiga, konstiga skrivexperiment. För det är kantigt och konstigt, inte bara i upplägg utan även i språket. Jag stör mig på det upprepade gånger, hur orden landar fel, men.. samtidigt så gillar jag ju sånt. (Jag utgår här ifrån att Taivassalo skriver underliga meningar medvetet, och att det inte handlar om en kass översättning.)
Kanske är det mer historien i sig - att jag aldrig riktigt tar till mig huvudpersonen på samma sätt som jag gjorde med Crossans Ana. Det är lite kargare och kallare, vilket absolut passar stilen, men kanske inte riktigt mitt humör.
Slutmeningen är jättebra och titeln on point.
Men jag gillar det inte mer än jag gör.

[Bluecoloredlines · Rating 3 out of 5]

Tiukemmalla tematisoinnilla oltaisiin päästy aikamoisiin säväreihin – viittaukset Goethen Wertheriin lupailivat hyvää, mutta tämä on oikeastaan antiteesi sille mitä Goethe yritti sanoa teoksellaan: ei kannata antautua sydämensä vietäväksi, sen tulos tiedetään. Tietyllä tavalla Werther on siis antiromanttinen ja ehdottomasti varoittava kertomus aikansa nuorisolle. Taivassalon teos venyy ja vanuu ja vesittyy, tunteet kokevat inflaation, eikä puhdistautumisen hetkiä juuri ole, tai ne eivät ole tarpeeksi kirkkaita. Autofiktion ei-rakentava vellominen vahvasti läsnä. En pidä kyseisestä autofiktion taipumuksesta (hedelmättömään märehtimiseen) joten siksi en ehkä innostunut tästä. Usein tulee tunne em teosten kanssa, että pidempi ajatuksellinen kypsymisaika olisi hieno juttu. Eräs suurimmista kompastuskivistä oli hajautuneisuus. Jos langanpäitä oltaisiin hieman kärsivällisemmin metsästetty niin ehkä niistä oltaisiin saatu kiinni.

[Tuuli Tammenkoski · Rating 3 out of 5]

Päällisin puolin kirja on tajunnanvirtamaista raastavaa kärvistelyä varatun miehen rakastajana. Lakoninen kannanotto siihen miten kolmiodraaman traagisen naisen osa on kuolla lopussa.

Seassa vähän syömishäiriötä, alakuloa ja ahdistusta.

Kertomus siitä mitä on elää elämää, jota ei halua elää. mutta kun ei halua kuollakaan. Kun yrittää kerta toisensa jälkeen jättää mahdottoman rakkauden, ja lopulta rakkaus on tapettava.

Kirjan kieli on samaan aikaan arkista ja melkein maagista. Välillä hauskaakin.

[Joanna Heinonen · Rating 3 out of 5]

Uskon, että erilaisessa mielentilassa olisin saanut tästä teoksesta enemmän irti. Kieli oli kaunista ja nautin siitä, kun jaksoin keskittyä siihen kunnolla. Nyt en aina malttanut jäädä makustelemaan lauseita, kappaleita ja tunnelmaa. Teos jäi minulle etäiseksi eikä oikein kiinnittynyt mihinkään. Silti jäi sellainen olo, että jossain toisessa elämäntilanteessa tälle täytyy antaa toinen mahdollisuus.

[Mina Widding · Rating 3 out of 5]

Poetiskt undersökande, dokumenterande om att vara älskarinna till en gift man och ha svårt för att bryta sig loss, eftersom mannen inte kommer att lämna sin fru och familj. Bitvis för mig väldigt stängd, privat - men med fina ord. Dock lite väl mycket onödiga (ej meningsbärande) upprepningar. Jag zonade ut, orden fäste inte, jag hade önskat något mer konkret, befäst i världen. Då det gjordes, stannar bilderna.

[Carola Sundqvist · Rating 3 out of 5]

Taivassalo skriver poetisk kortprosa om att vara den andra kvinnan, om förbjuden kärlek och längtan. Handlingen är inte sammanhållen, utan den består av ett slags löst sammanfogade minnesanteckningar. Därför väljer jag att läsa dem mer som poesi. Språket är bildrikt och vackert.

[Satu Ylävaara · Rating 4 out of 5]

Runollinen, kehollinen, intohimoinen, impulsiivinen, ahdistunut, rakastunut päähenkilö, minä, ja kielletty suhde, naimisissa olevaan. Jääpala. Yö. Perhonen. Syyllisyys. Kaipaus. Uudessa äänikirjassa. Rajaproosaa. Julkaisupäivä 20.11.2020