What do you think?
Rate this book
Rikkaruoho – Viimeinen kirje isälle
Pojan puheenvuoro
"Yhdessä sinun kirjasi arviossa minua kutsuttiin hukkakauraksi. Olen rikkaruoho, jota ei kuuluisi olla olemassa, jolla ei ole merkitystä eikä hyötyä kenellekään."
Otto Gabrielsson on kulttuurimies Jörn Donnerin poika, mutta vain harva tietää sen. Toisinaan vaikuttaa siltä, että Jörn Donner on myös itse unohtanut sen, ajattelee Otto, joka nyt on 38-vuotias. Niin kauan kuin muistaa hän on toivonut, että isä ottaisi yhteyttä tai edes vastaisi yhteydenottoon.
Otto tarkkailee kateellisena ja etäisyyden päästä kahden velipuolensa elämää isänsä kanssa. Miksi he saavat olla todellisia poikia, kun Otto on sysätty syrjään?
Nyt Otto kirjoittaa viimeisen kirjeen isälleen. "On luultavasti aika, että esittäydyn sinulle. Olen sinun poikasi. Yhtä paljon kuin toiset poikasi. Sataprosenttisesti sinun lapsesi."
Otto Gabrielsson (s. 1981) asuu Tukholmassa ja opiskelee psykologiksi.
"Yhdessä sinun kirjasi arviossa minua kutsuttiin hukkakauraksi. Olen rikkaruoho, jota ei kuuluisi olla olemassa, jolla ei ole merkitystä eikä hyötyä kenellekään."
Otto Gabrielsson on kulttuurimies Jörn Donnerin poika, mutta vain harva tietää sen. Toisinaan vaikuttaa siltä, että Jörn Donner on myös itse unohtanut sen, ajattelee Otto, joka nyt on 38-vuotias. Niin kauan kuin muistaa hän on toivonut, että isä ottaisi yhteyttä tai edes vastaisi yhteydenottoon.
Otto tarkkailee kateellisena ja etäisyyden päästä kahden velipuolensa elämää isänsä kanssa. Miksi he saavat olla todellisia poikia, kun Otto on sysätty syrjään?
Nyt Otto kirjoittaa viimeisen kirjeen isälleen. "On luultavasti aika, että esittäydyn sinulle. Olen sinun poikasi. Yhtä paljon kuin toiset poikasi. Sataprosenttisesti sinun lapsesi."
Otto Gabrielsson (s. 1981) asuu Tukholmassa ja opiskelee psykologiksi.
- GenresNonfictionAudiobook
226 pages, Hardcover
First published January 1, 2020
6 people are currently reading
124 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 39 reviews
June 10, 2020
Rikkaruoho on ihanan katkera ja vihaa uhkuva teos siitä, millaista on sekä kaivata että vihata isää, joka on kieltänyt lapsensa toistuvasti, niin yksityisesti kuin julkisesti. Teoksessa myös tarkastellaan muun muassa masennusta, alkoholismia ja Suomen ja Ruotsin suhdetta ja naureskellaan kulttuurieliitille.
Teosta voi moittia toisteiseksi, mutta uskoisin, että toisto kuuluu asiaan. Saman kelan toistaminen tekstin tasolla jäljittelee ihmisen tapaa prosessoida vihan ja katkeruuden tunteita uudestaan ja uudestaan, kunnes ehkä lopulta jonain päivänä riittää.
Rikkaruoho puhutteli minua todennäköisesti siksi, että kamppailen jatkuvasti omiin entisiin ihmissuhteisiini liittyvien vihan ja katkeruuden tunteideni kanssa. Vihasin ja koin vääryyttä yhdessä Rikkaruohon minäkertojan kanssa, ja isänmurhan seuraaminen oli katarttista. Kosto on suloinen.
Tasan tarkkaan ymmärrän, miksi Gabrielsson on tämän kirjan kirjoittanut, ja nautin hänen mäiskiessään isäänsä kappaleiksi. Harmi, ettei Jörkka ehtinyt lukea tätä. On vain oikeus ja kohtuus, että tarina tulee julki. Moni jotakin vastaavaa kokenut – joista harva saa koskaan ääntänsä kuuluviin – voi saada siitä voimaa. Toivon, että kirjoittaja kokee jonkinlaisen puhdistumisen ja että kirja avaa keskusteluyhteyksiä eikä työnnä ihmisiä kauemmas toisistaan.
Ja eihän tämä ole vain yhden pojan kirje isälleen, vaan tästä voi lukea laajempaa toksisen maskuliinisuuden ja toksisten ihmissuhteiden kritiikkiä.
Teosta voi moittia toisteiseksi, mutta uskoisin, että toisto kuuluu asiaan. Saman kelan toistaminen tekstin tasolla jäljittelee ihmisen tapaa prosessoida vihan ja katkeruuden tunteita uudestaan ja uudestaan, kunnes ehkä lopulta jonain päivänä riittää.
Rikkaruoho puhutteli minua todennäköisesti siksi, että kamppailen jatkuvasti omiin entisiin ihmissuhteisiini liittyvien vihan ja katkeruuden tunteideni kanssa. Vihasin ja koin vääryyttä yhdessä Rikkaruohon minäkertojan kanssa, ja isänmurhan seuraaminen oli katarttista. Kosto on suloinen.
Tasan tarkkaan ymmärrän, miksi Gabrielsson on tämän kirjan kirjoittanut, ja nautin hänen mäiskiessään isäänsä kappaleiksi. Harmi, ettei Jörkka ehtinyt lukea tätä. On vain oikeus ja kohtuus, että tarina tulee julki. Moni jotakin vastaavaa kokenut – joista harva saa koskaan ääntänsä kuuluviin – voi saada siitä voimaa. Toivon, että kirjoittaja kokee jonkinlaisen puhdistumisen ja että kirja avaa keskusteluyhteyksiä eikä työnnä ihmisiä kauemmas toisistaan.
Ja eihän tämä ole vain yhden pojan kirje isälleen, vaan tästä voi lukea laajempaa toksisen maskuliinisuuden ja toksisten ihmissuhteiden kritiikkiä.
June 3, 2020
Rikkaruoho on autofiktio Otosta, Jörn Donnerin pojasta, joka oli Donnerille lähinnä kiusallinen erehdys. Otto sai hurjan mediahuomion suomennoksen ilmestyttyä kohta Donnerin kuoltua. Rikkaruoho pilkkoo arvostetun kulttuurivaikuttajan tuhannen päreiksi. Hesarin arvostelu otti kirjan hieman varauksella vastaan, liikaa valitusta, valitti kriitikko. Mutta parasta on juuri Oton avoin katkeruus, viha ja kateus. Se on palavaa polttoainetta, jolla Otto lennättää jopa esseististä tekstiään eteenpäin. Katkeria muistoja riittää, ja koska Otto Gabrielsson on selkeästi isäänsä taitavampi kirjoittaja, tämän haahuilu ja juopottelu, tarkat havainnot ja pohdinnat venäläisistä klassikoista lutvahtavat sujuvasti osaksi teosta. Otto sanoo suoraan ruotsalaisista, Jörkan vaimosta -Hanhesta, suomalaisista - vaikka mistä, ja se tekee hyvää. Donner olisi kääntynyt haudassaan, takaan sen. Lukijalle teos on suloisenkatkera, hyvä kirja isää vaille jääneestä, syrjäytymisuhan alla olevasta nuoresta miehestä. Ei liene ainoa lajiaan, joten ilman Jörkkaakin kirja kertoo tästä ajasta.
May 30, 2020
I was planning on listening to either Jörn Donner's biography or this. I started the biography but my spider sense started to warn me and I went with this. And I'm very happy I did.
I'm not a fan of Jörn Donner, but I appreciate him being a culture punk rocker and an "renaissance man" etc. I believe in doing whatever you want to. But listening to this, I understand that the greatness of Jörn Donner isn't maybe what I thought it was. Or what I always kind of sensed.
I didn't trust the writer in the beginning. He sounded overtly dramatic, very bitter and also maybe a bit jealous. His bashing of his father sounded very harsh yet very entertaining. Once the book entered a level below, peeled one layer off, it revealed a broken human being.
Very entertaining "letter" with interesting differences between Finns and Swedes and the rich and the poor and everything.
I wish all the best for Otto Gabrielsson.
I'm not a fan of Jörn Donner, but I appreciate him being a culture punk rocker and an "renaissance man" etc. I believe in doing whatever you want to. But listening to this, I understand that the greatness of Jörn Donner isn't maybe what I thought it was. Or what I always kind of sensed.
I didn't trust the writer in the beginning. He sounded overtly dramatic, very bitter and also maybe a bit jealous. His bashing of his father sounded very harsh yet very entertaining. Once the book entered a level below, peeled one layer off, it revealed a broken human being.
Very entertaining "letter" with interesting differences between Finns and Swedes and the rich and the poor and everything.
I wish all the best for Otto Gabrielsson.
July 4, 2020
Gabrielssonin kirjoituksessa on enemmän tasoja kuin lehtijutuista voisi päätellä. Lakoninen eleettömyys voi joskus tuntua tyylin puutteelta, mutta Rikkaruohossa se tekee tekstistä todella vahvan. Se on kuin nyrkki, ja mukana on paljon sivalluksia, tyyliin ”feminismisi oli rajoittunut naisten kanssa makaamiseen”. Kirjaa on arveltu blogikommenteissa (sitä usein lukematta) katkeruuden purkaukseksi; se on kyllä erittäin paljas, mutta ei kiusalliselta tavalla tunteeseen juuttunut. Toisteisuudessaan teos käy kuitenkin loppupuolella ajoittain puuduttavaksi. Sivupolut kannabiksesta, Suomen dissaamisesta ja kännäämisestä rönsyävät. (Hauskaa sinänsä, että lyhytlauseisessa proosassaan kirjassa on jotakin hyvin suomalaista.) Teoskokonaisuus häilyy päiväkirjan ja autofiktioromaanin välillä, ja rankemmalla (esim. toisteisuutta karsivalla) editoinnilla se olisi jälkimmäisessä lajissa briljantti.
”Emme milloinkaan löytäneet toisiamme.”
”Emme milloinkaan löytäneet toisiamme.”
May 15, 2020
”Är det privata det allmänna? Får jag - nej så här - SKA jag faktiskt läsa det här? Har jag tillgång till dessa ord, dessa familjehemligheter, den här pappasorgen?” har jag ofta tänkt medan jag lyssnade till den här. Jag trodde inte att jag skulle fastna för denna brevroman, men det är Gabrielssons skickliga språkbruk och vassa samhälleliga synpunkter som gör det till fin läsning. Det är stundvis rasande intellektuellt och andra gånger intellektuellt och rasande.
October 22, 2020
Tunteisiin meni. Kuuntelin, joten kieli ja tekstin keinot jäivät etäämmälle, mutta nousi niin paljon keloja, että välillä piti paussata. Isän oikeuksista. Lapsen oikeuksista. Mulkkuudesta ja sen ihannoinnista. Katkeruudesta kirjallisena keinona ja tunteena. Toivoisin tuntevani paremmin paitsi ruotsalaista tunnustuksellista kirjallisuutta, myös venäläisiä klassikoita, jotta osaisin pistää tämän kontekstiinsa. Mutta omien kokemusteni, isäsuhteeni ja tunteideni peilinä omaa luokkaansa.
February 20, 2021
Oma isäsuhteeni on vaikea, joten nautin kirjoista, joissa puhutaan isistä. Mutta olihan tätä nyt puuduttava lukea. Toisteisuus voi toimia tyylikeinona, mutta itselleni tuli lähinnä sellainen olo, että nyt on jo turhan katkeraa.
November 22, 2020
Dostojevskin Kellariloukon päälle kirjoitettu lähisuhteen tragedia, hieno romaani, joka pitäisi ottaa vastaan sanataiteena. Isäsuhde toimii monella tavalla ja tasolla, hyvin rajattu aihe, mutta tematiikaltaan paljon pelkkää yksisuuntaista tilitystä laajempi romaani.
June 20, 2020
Det är många frågor som går genom huvudet på mig då jag läser. Det finns så mycket som han sätter fingret på, men det finns också en del saker som gör att jag stör mig på hans sätt att döma och fördöma, precis som jag alltid gjort med JD. Jag kan inte släppa det faktum att han ger sig på människor som Billgren och Jonas Karlsson. Jag förstår inte riktigt varför.
Jag kan förstå ilskan men har samtidigt svårt att förstå ilskan gentemot andra som fått det som han inte fått. Jag kan förstå ilskan mot fadern men inte mot syskonen. Det känns ännu som om inte alla pusselbitar finns med. Så många känslor och så mycket som ligger bakom. Det är helt enkelt omöjligt att förmedla.
Men ändå är det så läsvärt. Litteratur ska ju väcka känslor och inte bara positiva sådana.
Jag kan förstå ilskan men har samtidigt svårt att förstå ilskan gentemot andra som fått det som han inte fått. Jag kan förstå ilskan mot fadern men inte mot syskonen. Det känns ännu som om inte alla pusselbitar finns med. Så många känslor och så mycket som ligger bakom. Det är helt enkelt omöjligt att förmedla.
Men ändå är det så läsvärt. Litteratur ska ju väcka känslor och inte bara positiva sådana.
August 6, 2020
Det kan inte vara lätt att vara utomäktenskapligt barn. Speciellt inte till en känd person.
Att sedan få läsa i en bok, som pappan skrivit ihop med en yngre halvbror, att man är ett misstag gör inte livet lättare. Jörn Donner skriver även att han inte saknar några av sina fyra äldsta barn. Hårt!
Allt detta tar Otto Gabrielsson upp i sin bok. Här får man ta del av hur han försöker bli omtyckt av sin pappa Jörn Donner. Hur hela hans liv präglas av detta, hur han ideligen blir bortstött i sina trevande försök att nå sin pappa. Han kan inte få ett exemplar utan får till och med köpa boken ”Mammut” där Jörn Donner klargör att Otto och hans halvsyster i Finland är misstag. Och hur J Donner höjer de två yngre halvbröderna till skyarna.
Jag tycker jag får bekräftat mina intryck att Jörn Donner är en självgod egoist som gärna vill lysa i skenet av andra. Otto sågar honom även som författare, men erkänner i slutet av boken att man nog får kalla det att han arbetat, även om han utfört ett dåligt arbete.
Ingemar Bergmans film ”Så som i en spegel” Är Otto Gabrielssons favoritfilm. För att den handlar om en dysfunktionell familj.
Mina intryck av Otto Gabrielsson är att längtan efter en pappa har gjort honom till en stor iakttagare av andra människor. Deras belägenhet och utsatthet. Han kommer bli en bra psykolog när studierna är klara!
Att sedan få läsa i en bok, som pappan skrivit ihop med en yngre halvbror, att man är ett misstag gör inte livet lättare. Jörn Donner skriver även att han inte saknar några av sina fyra äldsta barn. Hårt!
Allt detta tar Otto Gabrielsson upp i sin bok. Här får man ta del av hur han försöker bli omtyckt av sin pappa Jörn Donner. Hur hela hans liv präglas av detta, hur han ideligen blir bortstött i sina trevande försök att nå sin pappa. Han kan inte få ett exemplar utan får till och med köpa boken ”Mammut” där Jörn Donner klargör att Otto och hans halvsyster i Finland är misstag. Och hur J Donner höjer de två yngre halvbröderna till skyarna.
Jag tycker jag får bekräftat mina intryck att Jörn Donner är en självgod egoist som gärna vill lysa i skenet av andra. Otto sågar honom även som författare, men erkänner i slutet av boken att man nog får kalla det att han arbetat, även om han utfört ett dåligt arbete.
Ingemar Bergmans film ”Så som i en spegel” Är Otto Gabrielssons favoritfilm. För att den handlar om en dysfunktionell familj.
Mina intryck av Otto Gabrielsson är att längtan efter en pappa har gjort honom till en stor iakttagare av andra människor. Deras belägenhet och utsatthet. Han kommer bli en bra psykolog när studierna är klara!
July 14, 2020
Ältigt cirkelresonemang är väl den röda tråden. Men jag gillar det! Gabrielsson skriver smart, vasst, och ofta väldigt kul. Obehagligt och ledsamt hur den frånvarande pappan Jörn romantiseras men det är väl applicerbart på många pappa/barn-relationer: Pappor kommer undan med allt, mammor med ingenting. Undrar också: är pappor ur den generation någonsin mer än halvbra? Det är hur som helst smärtsamt att läsa hur han söker uppmärksamhet på alla sätt, precis som en olyckligt kär: Se mig, älska mig, varför kan du inte bara vara min? Läsvärd bok, och skulle gärna se en framtida roman av Gabrielsson.
November 8, 2023
Bitterhet som underhållningsform? Ja då är detta boken för dig. Otto Gabrielssons utdragna litterära ältande av det otillfredsställande i saknaden av sin far och det brevbaserade fadersmordet på Jörn Donner är smärtsamt sorgligt och hejdlöst underhållande och stundvis väldigt roligt. Det hade inte skadat att kapa ca 25% för det blir liiite tjatigt till slut. Men bara lite.
May 24, 2020
Katkera, surullinen, rasittavakin teos. Kustannustoimittaja olisi saanut karsia ronskilla kädellä, sillä viimeiset kolmisen tuntia äänikirjasta tuntui saman toistamiselta. Toisaalta hyvä kuvaus mielenterveyden ongelmista.
June 16, 2021
Humorlöshet är inget giltigt skäl för att förskjuta sin son. Men det borde kanske vara.
May 20, 2020
Mikähän tämä kirja oli... Maanista kitinää? Käsinkosketeltavaa tuskaa? Psykoottista sekoilua? Universaalia rakkauden kaipuuta? Ärsytti välillä tosi paljon, välillä koin vahvaa myötähäpeää, välillä mietin luenko tätä vain tirkistelynhalusta. Toisaalta hyvä kirja herättääkin ristiriitaisia tunteita, jopa negatiivisia, ja kaikessa ärsyttävyydessään teksti oli rakennettu taidokkaasti. Vaikeasti arvioitava, enkä halunnut päätyä keskelle. Jakaa taatusti mielipiteet!
June 28, 2020
Efter att ha läst många och blandade recensioner av denna bommar det intressant att bilda sig en egen uppfattning av den. Den har formen av ett brev i dagboksform. Otto skriver till sin far Jörn Donner. Brevet är ett försök att förklara hur det känns att vara en son som Donner kallat ett misstag. Kontakten han haft med pappan är ganska sporadisk. Texten andas desperation och besatthet. Han söker något slags upprättelse som han aldrig kommer att få. Samtidigt är den mycket mänsklig och uttrycker en längtan efter att bli sedd och älskad för den han är. Tidvis blir den ganska upprepande, men språket har driv. Jag skulle gärna läsa något annat av denna författare och hoppas han skriver vidare efter denna ”terapibok”.
February 10, 2021
En väldigt intressant bok. På de första sidorna fångar den mig totalt, jag vill bara läsa vidare. Språket är fantastiskt och författaren håller en fin balans mellan humoristiska och känslomässiga avsnitt. Men efter halva boken börjar det kännas lite trögt, texten bär inte framåt utan upprepar sig och "tjatar" på med samma bittra sätt som tidigare. Den sista fjärdedelen tillför liksom inte något nytt.
Sen kan man ju fundera på själva ämnet, att skriva ett avskedsbrev till en far som man egentligen inte haft någon kontakt med. Det är dock intressant läsning och det finns många bottnar i texten som väcker känslor hos mig. Jag blir arg och ledsen för hans skull, att han som barn ska behöva ta ansvar för relationen till pappan, när det borde vara tvärtom. Sedan blir jag också lite irriterad över att han maler på om hur bortvald han känt sig. Och jag förstår att den känslan måste få ta plats, men som jag skrev tidigare så blir det lite för många upprepningar av just detta. Vi har förstått det redan i första halvan av boken. Det som dock blir en rolig behållning är det parodierande jämförelserna mellan finnen och svensken, de sitter så många gånger mitt i prick.
Men på det stora hela angenäm läsning.
Sen kan man ju fundera på själva ämnet, att skriva ett avskedsbrev till en far som man egentligen inte haft någon kontakt med. Det är dock intressant läsning och det finns många bottnar i texten som väcker känslor hos mig. Jag blir arg och ledsen för hans skull, att han som barn ska behöva ta ansvar för relationen till pappan, när det borde vara tvärtom. Sedan blir jag också lite irriterad över att han maler på om hur bortvald han känt sig. Och jag förstår att den känslan måste få ta plats, men som jag skrev tidigare så blir det lite för många upprepningar av just detta. Vi har förstått det redan i första halvan av boken. Det som dock blir en rolig behållning är det parodierande jämförelserna mellan finnen och svensken, de sitter så många gånger mitt i prick.
Men på det stora hela angenäm läsning.
October 19, 2020
Bitter and biased description due to very subjective analysis of a father and nearly forsaken son. Otto decided to choose a very pathetic and attention seeking tone which is sad since JD died before reading the letter I understand. He didn’t get the attention after all. Maybe JD would have seen him as a writer and part of legacy instead of a mistake and looser. Otto chose not to try and see JDs point of view. Probably JD was an egoistic asshole I cannot deny but an effort to try to understand his personality would have made the book better. Now it is just a cry in the wind.
I think JD couldn’t give more emotionally. Probably thought he was being a decent father taking Otto for a week. Not giving any economical support seems hurtful and insensitive which he probably was but those kind of assholes there`s plenty. Otto would have been better of choosing another father figure in his life. It`s no use trying to make an asshole a caring and loving father. JD was not a pretender. If he didn`t care he didn`t fake. It is impossible to make one love somebody. A real Don Quixote job.
I think JD couldn’t give more emotionally. Probably thought he was being a decent father taking Otto for a week. Not giving any economical support seems hurtful and insensitive which he probably was but those kind of assholes there`s plenty. Otto would have been better of choosing another father figure in his life. It`s no use trying to make an asshole a caring and loving father. JD was not a pretender. If he didn`t care he didn`t fake. It is impossible to make one love somebody. A real Don Quixote job.
July 20, 2020
Miten paljon itsesääliä ja surkeutta voi yhteen kirjaan mahtua? Ymmärrän, että Jörn Donner oli ikävä ihminen ja isänä varmasti vielä ikävämpi. Kuitenkin 36-vuotiaan ihmisen oman arvon täysi ripustaminen siihen, että isänsä ei ole osoittanut välittämistä tuntuu turhalta. Lisäksi kirjassa ärsytti se, että kirjoittaja kuitenkin selvästi on useasti pyrkinyt hyötymään kuuluisasta isästään ja on myös hyötynyt, mutta ilmeisesti ongelma tuntui olevan siinä, että ei riittävästi. Lisäksi kirjoittaja toistaa itseään raskaalla ja ärsyttävällä tavalla. Jos teos olisi puolet lyhyempi, se olisi voinut saada kaksi tähteä. Lähinnä tämä sai kuunneltuna aikaan tunteen, että tekisi mieli vaan todeta kirjoittajalle: Lopeta lässyttäminen ja ala elää omaa elämääsi!
September 14, 2020
Jag hade låga förväntningar. Tänkte att den främst sku vara gnällig och självömkande. Och det var den, men på ett bra sätt!
Ärligheten i boken är ett stort plus. Otto Gabrielsson hänger ut både sin pappa Jörn Donner, sig själv och sina halvsyskon på ett sätt som känns genuint. Det är verkliga känslor, verklig ångest, en verklig oförmåga att våga släppa taget och börja hitta sig själv. Mest blev jag berörd av Ottos känsla av utanförskap. Det sträcker sig långt förbi att inte få vara en del av en familj och in i alla aspekter av hans liv.
Stundvis går han in på långa monologer om konst eller politik och då tappar jag fokus, men i övrigt är det en riktigt läsvärd berättelse om den borttappade sonen. Fungerade bra som ljudbok!
Ärligheten i boken är ett stort plus. Otto Gabrielsson hänger ut både sin pappa Jörn Donner, sig själv och sina halvsyskon på ett sätt som känns genuint. Det är verkliga känslor, verklig ångest, en verklig oförmåga att våga släppa taget och börja hitta sig själv. Mest blev jag berörd av Ottos känsla av utanförskap. Det sträcker sig långt förbi att inte få vara en del av en familj och in i alla aspekter av hans liv.
Stundvis går han in på långa monologer om konst eller politik och då tappar jag fokus, men i övrigt är det en riktigt läsvärd berättelse om den borttappade sonen. Fungerade bra som ljudbok!
August 6, 2020
Todennäköisesti rehellisin koskaan Jörn Donnerista kirjoitettu kirja. Donner oli yli-ikäinen, angstinen teinipoika loppuun asti, ja hänen narsistinen persoonallisuutensa aiheutti aitoa tuhoa hänen läheisilleen - muun muassa pojalleen Otto Gabrielssonille. Otto on äärimmäisen älykäs, sivistynyt ja taitava ajattelija ja sanankäyttäjä, mikä tekee tästä nautittavaa kuunneltavaa. Kieli soljuu ajatuksesta ja muistosta toiseen, haikean melankolian kuitenkin roikkuessa kaiken yllä. Poika jäi vaille rakkautta, ja se on taakka joka Oton on kannettava hautaansa asti. Tämä kirja on varmasti toimiva työkalu kaikille niille, jotka käyvät läpi omia vaikeita isäsuhteitaan.
February 2, 2022
Vihaisen pojan tilitys miten hänen isänsä oli surkea isä, huono kirjailija ja ylipäätään paska ihminen.
Kirjailija itse sanoi kirjan alussa jotenkin näin "jos tämä kirja julkaistaan se johtuu todennäköisesti siitä että isäni on kuka on". Valitettavasti juuri näin.
Kirjailija varmaan pitäisi minusta sillä minulla ei ole juurikaan mielikuvaa Jörn Donnerista, enkä tiedä mitä hän on tehnyt. Saattoi olla paska ihminen, mutta ei kai siitä näin pitkää kirjaa tarvitse silti julkaista. Asian oisi voinut tiivistää ensimmäiselle sivulle, sillä kirjan edetessä ei mitään uutta tullut esiin tai minkäänlaista kehitystä ollut havaittavissa.
Kirjailija itse sanoi kirjan alussa jotenkin näin "jos tämä kirja julkaistaan se johtuu todennäköisesti siitä että isäni on kuka on". Valitettavasti juuri näin.
Kirjailija varmaan pitäisi minusta sillä minulla ei ole juurikaan mielikuvaa Jörn Donnerista, enkä tiedä mitä hän on tehnyt. Saattoi olla paska ihminen, mutta ei kai siitä näin pitkää kirjaa tarvitse silti julkaista. Asian oisi voinut tiivistää ensimmäiselle sivulle, sillä kirjan edetessä ei mitään uutta tullut esiin tai minkäänlaista kehitystä ollut havaittavissa.
September 12, 2023
Tämähän oli loistava. Teos on vihainen, katkera ja kohtuuton, ja juuri sen takia niin hyvä. Kerrankin joku puhuu suoraan. Kirjailija haukkuu isänsä paskakasaksi ja surkeaksi kirjailijaksi. Tämän luettuani tajusin, että nykykirjallisuus on täynnä moraalista hymistelyä, joka tekee siitä tappavan tylsää. Rikkaruoho on virkistävä poikkeus. Kirja sisälsi myös odottamatonta huumoria. Nauroin monta kertaa ääneen.
"Mitä muuta taiteilija on kuin ihminen, joka luovalla työllä hetkellisesti harhauttaa ajatuksensa elämisen vastenmielisyydestä?"
"Mitä muuta taiteilija on kuin ihminen, joka luovalla työllä hetkellisesti harhauttaa ajatuksensa elämisen vastenmielisyydestä?"
November 19, 2020
Toisaalta ymmärrän Otto Gabrielssonin isänkaipuun ja katkeruudenkin, mutta ihan en sitä ymmärrä, miksi tällainen 171-sivuinen haukkumakirje on pitänyt julkaista vieläpä Jörn Donnerin kuoleman jälkeen. Kirjan pointti tuli kyllä selväksi, Jörn Donner on aviottoman poikansa mielestä "paskakasa", "ohjaaja, jonka elokuvia kukaan ei katso, poliitikko, jolla ei ole ideoita, toimittaja, jolla ei ole uutisia, ja kirjailija, jonka kirjoja ei lueta".
May 17, 2020
Ahdistava ja ankea avautuminen. Isänmurha. Raskasta luettavaa, mutta silti omituisen koukuttavaa. JD ei todellakaan ole henkilö, jota olisin pätkääkään hetkeäkään ihaillut. Poikiensa kokemusten läpi tarkasteltuna inho vaan kasvaa. Itsekäs, inhottava ja läpensä mätä äijä. Vaikkei kuolleista saisikaan puhua pahaa. Mutta muukaan ei nyt tule mieleen.
August 19, 2024
Kaunainen, vihainen ja surullinen tarina isänsä hylkäämästä pojasta. Katkeruuden ymmärtää hyvin – Jörn Donner ei toden totta käyttäytynyt hyvin lastaan kohtaan. Lukija jää kuitenkin perheriidan väliin yksinään tuskailemaan. Juoruja riittää, mutta puhtaan kirjallisesti kirja ei ole kovin kummoinen kokemus.
May 11, 2020
Jotenkin surullinen kirja. Ja toisaalta niin outo. Ja oudosta ihmisestä kertoo tai yrittää kertoa. Sitten toisaalta tulee säälin tunteita. Ja miettii syytä, miksi joku toimii, kuten on toiminut omassa elämässään.
May 21, 2020
Mitä tästä oikein sanoisi? Kitkerän katkera kuvaus Jörn Donnerin aviottomana poikana olemisesta sekä kipeästä ja lähes olemattomasta isäsuhteesta. Kirja on paikoitellen hauska ja oivaltava, osin surullinen ja itsetuhoinen, samalla myös viiltävän ilkeä.
July 9, 2020
Puuh. Kuuntelin tätä pitkin viikkoja tiskaamisen taustaäänenä, mikä sai tän tuntumaan varmasti vieläkin raskaammalta. Alkuun katkeruus, rypeminen ja selkärangattomuus toimivat, mutta kävivät pidemmän päälle aika raskaiksi. Toivottavasti Otto on päässyt niistä sittemmin eteenpäin.
May 12, 2020
Isyys oli Jörn Donnerissa musta aukko. Hylätyn pojan vimmainen ja katkera tilitys isälle, joka ei koskaan ollut läsnä, vaan kutsui poikaansa erehdykseksi.
Displaying 1 - 30 of 39 reviews