What do you think?
Rate this book
Lähellä
264 pages, Hardcover
First published January 1, 1971
2 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 of 1 review
February 1, 2020
Tito Collianderin muistelmien kuudes osa käsittelee 1930-lukua. Colliander hyppää ensin ajassa taaksepäin vuosikymmenen alkuun, Titon ja Innan häihin, joita Innan suku boikotoi. Tito ei ollut toivottu vävypoika, koska oli Innan vanhempien silmissä ”paatunut, velkainen seikkailija ja alkoholisti”. Tito yrittää käydä luterilaisen rippikoulun, mutta riitaantuu papin kanssa ja eroaa kirkosta. Maria-tytär jää kastamatta.
Collianderin kulttuurityöläisen elämää 1930-luvun Kalliossa leimaa alituinen rahapula. Olisipa vain Antti Nylénkin lukenut nämä muistelmat ennen kuin rupesi kulttuurityöläiseksi, niin köyhyys ei olisi tullut yllätyksenä. Toisaalta on vaikea uskoa, että Nylén ei olisi lukenut Collianderia, onhan hän tietyssä mielessä vallannut Suomen kulttuurielämän ekosysteemistä saman lokeron, joka aikoinaan kuului Tito Collianderille.
Tito pääsee vieraaksi Saksaan natsien Nordisches Dichterhausiin. Tästä vierailusta Collianderille jäi jossakin määrin natsahtava jälkimaine ja on mahdotonta tietää, kuinka paljon 1970-luvulla kirjoitetuissa muistelmissa on kaunistelua. Collianderia on kuitenkin vaikea uskoa vakaumukselliseksi kansallissosialistiksi tämän vahvan Venäjä-suuntautumisen takia, vaikkakin ”ympärillä asuvat venäläiset emigrantit olivat kiinnittäneet toivonsa Hitleriin: hän vielä nujertaa bolševikit, ja silloin rajat avautuvat – koittaa uusi, onnellinen aika!” Yleisesti ottaen Colliander antaa ymmärtää, ettei tiennyt paljoakaan natsiaatteesta. Sen Colliander kuitenkin tiesi, että hänen saksalaisen toverinsa Herybert Menzelin mielestä ”juutalaiset oli tuhottava”, joten täysin tietämätön Colliander ei ollut.
Kirjan jälkipuolta hallitsee kuvaus Collianderien oleskelusta Virossa lähellä Petserin luostaria. Alue tuo Titon mieleen Venäjän maaseudun ennen vallankumousta. Luostari vetää Titoa puoleensa ja hän osallistuu pitkiin ristisaattoihin vihoittelevasta polvestaan huolimatta. Raskaan rukoilun vastapainona on ajoittain raskas ryyppääminen:
”Votkaa Must Kassissa tai jossakin muussa pikku kapakassa sinkkilevytiskin ääressä. Hetki iltakirkossa ja taas takaisin. Ryyppy ja suolakurkkua, sitten lautanen lämmintä keittoa ja neljännes viinaa. Lepään, karkotan mielikuvat, karkotan ajatukset…”
Petserin luostarin elämästä Colliander antaa varsin eläväisen kuvan:
”– – komeimmalla, leijonanharjaisella munkkidiakonilla , joka osasi kauneimmin lukea rukousjaksot, oli kertoman mukaan kaupungissa lapsi jonkun naisen kanssa, mutta ikävämmin oli igumeenin – luostarinesimiehen – edesottamusten laita.– – Hän – – käveli kömpelösti vaappuen, ja aika ajoin esiintyi selvästi päihdyksissä.”
Jumalanpalvelukset hoidettiin kuitenkin aina mallikkaasti. Tito ajautuu yhä lähemmäksi Kirkkoa, vaikka epäilyksen piru istui jatkuvasti hänen olkapäällään:
”Mitä sinä rukoilet? Ketä? Jotakin Jumalaksi nimitettyä ja jotakin Jeesusta Kristusta ja jotakin Jumalansynnyttäjää – erästä tiettyä ’neitsyt’ Mariaa – ja jonkilaisia enkelin nimellä kulkevia mielikuvitusluomuksia ja jonkinlaisia historiallisia tai epähistoriallisia henkilöitä joita sanotaan pyhiksi ihmisiksi – vai mitä? Mitä sinä oikein kuvittelet? Sinähän saatat itsesi naurunalaiseksi. Etkö todellakaan tajua antautuneesi niin kertakaikkisen järjenvastaiseen puuhaan, että lähellä on sana hassahtanut?”
Tito alkaa olla kypsä kiiruhtamaan Kristuksen oikeauskoiseen laumaan, ja kirjan pääteeksi hän liittyy ortodoksiseen Kirkkoon.
Collianderin kulttuurityöläisen elämää 1930-luvun Kalliossa leimaa alituinen rahapula. Olisipa vain Antti Nylénkin lukenut nämä muistelmat ennen kuin rupesi kulttuurityöläiseksi, niin köyhyys ei olisi tullut yllätyksenä. Toisaalta on vaikea uskoa, että Nylén ei olisi lukenut Collianderia, onhan hän tietyssä mielessä vallannut Suomen kulttuurielämän ekosysteemistä saman lokeron, joka aikoinaan kuului Tito Collianderille.
Tito pääsee vieraaksi Saksaan natsien Nordisches Dichterhausiin. Tästä vierailusta Collianderille jäi jossakin määrin natsahtava jälkimaine ja on mahdotonta tietää, kuinka paljon 1970-luvulla kirjoitetuissa muistelmissa on kaunistelua. Collianderia on kuitenkin vaikea uskoa vakaumukselliseksi kansallissosialistiksi tämän vahvan Venäjä-suuntautumisen takia, vaikkakin ”ympärillä asuvat venäläiset emigrantit olivat kiinnittäneet toivonsa Hitleriin: hän vielä nujertaa bolševikit, ja silloin rajat avautuvat – koittaa uusi, onnellinen aika!” Yleisesti ottaen Colliander antaa ymmärtää, ettei tiennyt paljoakaan natsiaatteesta. Sen Colliander kuitenkin tiesi, että hänen saksalaisen toverinsa Herybert Menzelin mielestä ”juutalaiset oli tuhottava”, joten täysin tietämätön Colliander ei ollut.
Kirjan jälkipuolta hallitsee kuvaus Collianderien oleskelusta Virossa lähellä Petserin luostaria. Alue tuo Titon mieleen Venäjän maaseudun ennen vallankumousta. Luostari vetää Titoa puoleensa ja hän osallistuu pitkiin ristisaattoihin vihoittelevasta polvestaan huolimatta. Raskaan rukoilun vastapainona on ajoittain raskas ryyppääminen:
”Votkaa Must Kassissa tai jossakin muussa pikku kapakassa sinkkilevytiskin ääressä. Hetki iltakirkossa ja taas takaisin. Ryyppy ja suolakurkkua, sitten lautanen lämmintä keittoa ja neljännes viinaa. Lepään, karkotan mielikuvat, karkotan ajatukset…”
Petserin luostarin elämästä Colliander antaa varsin eläväisen kuvan:
”– – komeimmalla, leijonanharjaisella munkkidiakonilla , joka osasi kauneimmin lukea rukousjaksot, oli kertoman mukaan kaupungissa lapsi jonkun naisen kanssa, mutta ikävämmin oli igumeenin – luostarinesimiehen – edesottamusten laita.– – Hän – – käveli kömpelösti vaappuen, ja aika ajoin esiintyi selvästi päihdyksissä.”
Jumalanpalvelukset hoidettiin kuitenkin aina mallikkaasti. Tito ajautuu yhä lähemmäksi Kirkkoa, vaikka epäilyksen piru istui jatkuvasti hänen olkapäällään:
”Mitä sinä rukoilet? Ketä? Jotakin Jumalaksi nimitettyä ja jotakin Jeesusta Kristusta ja jotakin Jumalansynnyttäjää – erästä tiettyä ’neitsyt’ Mariaa – ja jonkilaisia enkelin nimellä kulkevia mielikuvitusluomuksia ja jonkinlaisia historiallisia tai epähistoriallisia henkilöitä joita sanotaan pyhiksi ihmisiksi – vai mitä? Mitä sinä oikein kuvittelet? Sinähän saatat itsesi naurunalaiseksi. Etkö todellakaan tajua antautuneesi niin kertakaikkisen järjenvastaiseen puuhaan, että lähellä on sana hassahtanut?”
Tito alkaa olla kypsä kiiruhtamaan Kristuksen oikeauskoiseen laumaan, ja kirjan pääteeksi hän liittyy ortodoksiseen Kirkkoon.
Displaying 1 of 1 review