Elämää eletään eteenpäin, mikä siinä on niin vaikeaa?
Imurissa on tilanne päällä. Se on romaani itsensätyöllistäjästä, perheestä ja paheista. Se on kertomus, jossa ihmiset jumittaa ja kieli on vapaa.
"Jos ei itse tiedä mitä se jotain on, joku toinen päättää, eikä se jotain ole välttämättä paras jotain sulle." Kristiinan elämän muuttaa yrittäjyys. Toimintasuunnitelmat ja deadlinen kauhu täyttävät päivät kotitoimistolla. Kevytyrittäminen ulottuu vapaa-ajalle: mies, lapset, sisko, äiti, ystävä ja naapurin koira eivät voi odottaa. Kristiina on nykyajan supernainen, joka hoitaa kodin ja lapset, alkoholismin ja superbakteerit. Itseään hän psyykkaa radikaalirehellisessä keskusteluryhmässä. Ja joskus tosi harvoin salaröökillä. Tunnit vyöryvät. Kristiina yrittää toteuttaa itseään, mutta elämä tulee väliin. Imuri tuijottaa. Anja Erämaja on runoilija, joka usein löytää itsensä eri taiteenlajien välimaastoista. Onnelliset ovat ne, jotka ovat nähneet Erämajan livenä esittämässä runojaan. Hänen ensimmäisen proosarunokokoelmansa Laulajan paperit (WSOY 2005) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Runeberg-palkinnon saajaksi ja viimeisin teos Ehkä liioittelen vähän (WSOY 2016) voitti Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon. Erämaja elää, kirjoittaa ja käveleskelee Helsingissä. Imuri on hänen ensimmäinen romaaninsa.
Anja Erämaja asuu Helsingissä ja on kotoisin Turun saaristosta. Hänen viimeisin, palkittu runoteoksensa Töölönlahti ilmestyi vuonna 2013. Erämaja viihtyy lajien välimaastoissa. Hän on opiskellut TAIK:n valokuvataiteen laitoksella ja tehnyt musiikkia eri kokoonpanoissa, mm äänikirjalevyn Kuuluuko tämä teille yhdessä säveltäjä Petra Lampisen kanssa.
Jotain perin rehellistä ja tragikoomista on Anja Erämajan tyylissä. Erämajan runoista tutut arjen oivallukset ja sisäinen puhe loistavat myös hänen proosateoksessaan. Nyt on mukana myös dialogeja, joista saisi vaikka kohtauksia näyttämölle.
Yrittäminen - työssä, äitinä, parisuhteessa, siskona - on räpiköintiä, mutta elämä vain etenee. Keski-ikäisen naisen arki on kaikkea tätä ja juuri siksi kertomisen arvoista. Erämajan huumori kukkii arjesta siedettävää.
Riehakkaasti, hengästyttäen eteenpäin menevä kertomus naisesta joka on yhtaikaa äiti, rakastettu ja siivooja. Kirjassa liikutaan kertojan ajatuksen tasolla ja välillä se on pomppivaa ja hyppivää, eikä aina edes tiedetä missä kohdassa elämää mennään.
Välissä olevia dialogipätkiä en ihan loppua kohden ymmärtänyt, joskin aivan viimeiselle sivulle päätynyt dialogi, jonka kuulin Erämajan lukevan livenä, on hieno. Piristävä poikkeus kotimaiseen kirjallisuuteen.
Tekstinsä tyylin puolesta Imuri on Erämajan lyriikalle sukua - lyhyitä lauseita, pomppivaa ajatustenvirtaa ja hengästyttävää menoa. Päähahmo Kristiinan aivot ovat kakofoninen sähinkäiskimppu, ja hän yrittää pärjätä elämässään yhtä määrätietoisella ja hengästyttävällä asenteella kuin runokokoelma Töölönlahden juoksijanainen.
Erämajan proosarunoissa ihastuttanut tyyli tuntui alkuun haastavalta, ärsyttävältäkin, mutta kyllä sieltä vuolaudesta hieno ja sympatioita herättävä naiskuva löytyi. Mieltäni liikuttavan lisäksi tekstistä ja Kristiinan ajatuskuluista löytyy kosolti komiikkaa. Nainen psyykkaa itsensä aamuisin ylös sängystä aivan hulvattomalla sisäisellä puheella ja rituaaleilla.
Erämaja luo Imurissa terävää ja mainiota, huumorilla höystettyä kuvaa suomalaisesta työelämästä ja itsensä työllistävän yksinhuoltajan ja läheisriippuvaisen naisen arjesta ja haasteista. Imuri on sekä hauska että totta, vertaistukea monelle!
Olen aiemmin tutustunut pieninä katkelmina Erämajan teksteihin ja pitänyt niistä. Tämä kirja ei ihan yltänyt odotusteni tasolle. Ainakin äänikirjana kuunnellen ajatustenvirta oli liiankin vyöryilevää ja rönsyilevää, kokonaisuus hajosi mielessäni liikaa. Joistain irtonaisista ajatuksenpätkistä kuitenkin tykkäsin ja haluaisin palata kirjaan paperisena versiona, jotta ehtisin tajunnanvirtaan paremmin mukaan.
Tämä tuli lukuhaasteeseen kohtaan kirjassa on yrittäjä. Tämä oli mielenkiintoinen kirja. Tykkäsin kovasti vaikka teksti oli tavanomaisesta poikkeavaa, tai ehkä juuri siksi. Kesti hetken päästä kirjan rytmiin, mutta se oli jotenkin arkisen ilahduttavaa kun pääsin. Huomaa, että kirjailija on runoilija, jotenkin teksissä oli sellaista ilmavuutta jota ei normaalisti ole kaunokirjoissa. Lämmin suositus. Oli lyhyehkö ja nopealukuinen.
Tyylistä täydet pisteet. Omaperäinen kerronta nauratti ja tempaisi mukaan. Juoni ei tuntunut vievän erityisesti minnekään, mutta sen pystyi antamaan anteeksi, koska kirja piti otteessaan energiallaan loppuun saakka.
Tiedän joitain, jotka nauttisivat valtavasti tästä tekstistä, sen pienistä oivalluksista ja huumorista. Minulle tämän lukeminen oli hirveää tuskaa. Mitä tyhjänpäiväisyyksiä, mitä surkeutta, mitä karmean lapsiperhearjen kuvauksia!
Välillä nauratti, välillä masensi, mutta tykkäsin kyllä. Varsinkin alkupuolella tietty hajanaisuus ja epäselvyys vähän häiritsi, mutta loppua kohden pidin yhä enemmän tästä kirjasta.