Nostalginen ja kipeä esikoisromaani taistolaisesta lapsuudesta.
Nelli ja Juri ovat aitoja taistolaiskakaroita. Vanhempien poliittinen vakaumus ja maailmantuska ovat vaikuttaneet heidän lapsuuteensa ja maailmankatsomukseensa. Kun isä palaa takaisin Suomeen asuttuaan vuosia Kanadassa, Nellin on pakko punnita poliittista lapsuuttaan. Millainen isän ja äidin avioliitto oikein oli? Miksi vanhemmat menettivät poliittisen idealisminsa? Onko ihanteilla mitään sijaa nyky-Suomessa? Ja miksi isä ajautui äärimmäiseen ratkaisuun, hylkäämään omat lapsensa?
Romaani tarkastelee 1970-luvun politisoitumista uudesta näkökulmasta. Kokijana on idealistinen lapsi, osaksi aivopesty ja osaksi omilla aivoillaan ajatteleva pikku pioneeri. Vaikka aikuiset luopuivat vakaumuksestaan ja sopeutuivat 1980-luvun markkinahenkiseen yhteiskuntaan, Nelli kantaa sydämessään lapsuutensa vilpitöntä uskoa parempaan maailmaan. 1990-luvun opiskelijoiden mielissä taistolaisnostalgia sekoittuu aitoon tyytymättömyyteen ahnetta materialistista yhteiskuntaa kohtaan. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa on vaikeaa uskoa vain yhteen oppiin. Taistolaisnostalgia tuo järjestystä sirpaloituneeseen maailmaan.
Romaani kuvaa Nellin lapsuutta lämmöllä ja surumielisyydellä. Kun on ollut seitsenvuotiaana vakaumuksellinen kommunisti, tuntuu vaikealta sopeutua maailmaan, jossa kommunismi on tuomittu epäonnistuneeksi utopiaksi. Nelli ja hänen ystävänsä etsivät tukikohtaa toisistaan, kaupungin kahviloista ja yhteisöasumisesta. Ihmissuhteisiin ja politiikkaan sitoutuminen tuntuvat yhtä vaikeilta asioilta.
Laura Honkasalo is Finnish writer and journalist who lives in Helsinki. She studied at the Kallio high school of performing arts and graduated from the University of Helsinki in 1999 as Master of Philosophy majoring in art history. She has also studied in Trinity College in Dublin and completed Master of Arts degree in literature at the University of Kent.
Honkasalo has practiced writing since the age of seven and taken part to the Nobelist club at the University of Helsinki. She reads many different types of literature.
Honkasalo doesn't want to become a full time author so she has worked as a journalist in magazines including youth magazine Demi and written regularly also to Sarjainfo magazine. She has also translated Aku Ankka (Donald Duck) comics into Finnish and written manuscripts to comics.
In 2000 Honkasalo got two prizes in competitions. In the WSOY young adult book competition she got the third prize and in the J. H. Erkko short story writing competition the second place. In 2001 she got the Gummerus J. H. Erkko prize.
Hyvä romaani taistolaisperheessä kasvamisesta ja miten perheen sisäinen tilanne heijastaa yleistä suomalaista asemoitumista vasemmistolaisuuteen eri aikakausina. Kaikin kaikkiaan viihdyttävä ja ajatuksia herättävä romaani, mutta tässä puuttui jotain syvällisempää ja suurempia tunteita herättävää
Laura Honkasalon esikoisromaani kuvaa omaelämäkerrallisesti taistolaisperheessä kasvaneen Nellin lapsuutta ja nuorta aikuisuutta. Nelli muistelee kaiholla aikoja, joina vanhemmat toimivat aatteen innoittamina mutta jotka he myöhemmin halusivat jo unohtaa. Nelli ei ole hylännyt vasemmistolaisuutta, vaan elää omaa elämäänsä pohtien, mitä tapahtui ja miksi.
Romaani käsittelee monia teemoja. Se tarjoaa kiinnostavan näkökulman taistolaisuuteen, kertoo miten joskus juuri lapset pitivät aikuisten rakennelmia pystyssä ja kuinka aikuiset ihmiset suhtautuvat uusiin aatevirtauksiin. Nostalgia, angstit ja materia törmäävät päähenkilöiden elämässä. Sivuhenkilöistä on joskus vaikea pitää lukua.
Olen syntynyt 1970-luvulla ja nähnyt vierestä kommunistien elämää sekä sen, miten Neuvostoliiton romahdus vaikutti heihin. Siitä huolimatta Sinun lapsesi eivät ole sinun -romaanin lukeminen oli matka maailmaan, jossa en ollut vieraillut.
Hieno kuvaus erään ihmisen kasvuympäristöstä. Lapsuusajan osiot yhtä pikkutarkkana säilyvine miljöökuvauksineen meinasivat alkaa jossain kohdassa puuduttamaan. Kuitenkin loppupuolen lukioajat nostattivat kokonaisuutta huomattavasti. Honkasalon teksti on tarkkaa ja rehellistä (aika automaattisesti joudun olettamaan että kirja on hyvin omakohtainen).
Yksi asia osui jatkuvasti silmään: kirjassa käytetään varmaan sata kertaa ilmaisua "istua sohvaan". Kun omasta mielestäni se on istua sohvalle. Toisaalta sitten aloin miettiä että onhan se esim. "istua nojatuolissa". En sitten tiedä onko tämä joku murrealuejuttu.
Olen saman aikakauden ja hengen kasvatti, saman sukupolvikokemuksen (onneksi lievempänä) läpikäynyt. Paljon jo unohtunutta tuli mieleen lukiessa.
Mielestäni tämän vähän rönsyilevän teoksen parhaat jaksot käsittelevät Nellin ja Jurin lapsuutta. Erityisen hyvin tulevat esiin ne pelot ja väkivallan uhkakuvat, joiden parissa lapset noissa piireissä kasvoivat. Pieni Nelli elää jatkuvan ahdistuksen vallassa, sillä vallankumous on kohta alkamassa. Uskaltaako hän olla se sankari, jota häneltä odotetaan? Täyttääkö hän paikkansa yhteisessä rintamassa? Hyvää kuvausta kasvusta yhden totuuden piirissä.
Laura Honkasalon ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani on hieno kuvaus 1970-luvun vasemmistolaisessa perheessä varttuvasta tytöstä, joka pettymyksekseen saa huomata maailman muuttuvan ja ihmisten sen mukana. Honkasalon kirjan pääpaino on päähenkilön ja tämän isän välisen suhteen kipeässä kuvauksessa, mutta huumoriakaan ei ole tyystin unohdettu. Erinomainen kotimainen romaani!
Vuonna 2010 tässä kiehtoi juuri taistolaiskuvaus, tänä vuonna 3 vuotta myöhemmin ehkä juuri tietynlainen kehityskertomuksellisuus ja omakohtaisuus. Honkasalon lauseet on sujuvia ja hienoja, sopivia aikaan ja tilanteisiin. Jotenkin myös tunnistettavia pohdintoja.
Tarina kurotteli vähän liikaa joka suuntaan, henkilöitä oli niin paljon, että oli vaikea pysyä perässä ja jotkin tapahtumat olivat epäuskottavia. Tässä kirjassa myös juotiin alkoholia suunnilleen koko ajan, mikä on tietysti joillekkin todellisuutta. Minua se alkoi vähitellen ärsyttää. Kuitenkin viihdyin ja jopa ahmin.
Tuntuu epäreilulta mitä tahansa kirjaa kohtaan lukea se kaiken arvostelun yläpuolella olevien kirjalempparirakkauksiensa jälkeen, mutta toisaalta, kai lukukokemus on aina enemmän tai vähemmän subjektiivisuuden summa.
Mutta niin. Itse Honkasalon kirja oli kyllä ihan mainio, olisi toisena hetkenä voinut olla jopa mainiompikin. Vähän siltä olisi kaivannut rohkeutta ja kykyä sukeltaa syvemmälle, nyt asiat pintaraapaistiin niin ohuen kerroksen lailla, että samaistumisalue jäi kovin hataraksi. Pieni, turhanpäiväinen sekavuus ja ylibuukattu sivuroolimäärä sekoittivat tunnelmaa entisestään, mutta lämmin kuvaus se taistolaislapsen maailmankuvasta kuitenkin oli. Oli etenkin, kun pientä maailmantuskaa sitä meinaa itsekin haalia itselleen välillä mukaansa, ehkä tämä siksi oli niin rauhoittava lukea, vaikkei lemppariksi asti yltänyt tällä kertaa.
Loistava kuvaus lapsen näkökulmasta - kun on opetettu katsomaan maailmaa jonkun tietyn ideologian näkökulmasta, ja sitten se yhtäkkiä kaikki menettää merkityksensä ja kaikki pitää rakentaa uudestaan.
Pidin. Helsinki ja kaikki paikat sekä tunnelmat oltiin kuvailtu koko kirjan aikana todella kauniisti. Kirja sai myös miettimään omia perhe -ja ihmissuhteita.