Kirjailija J.K. Tammisen nimi ei sanonut minulle mitään ennen kirjaan tarttumista. Muutaman dekkarinkin kirjoittaneen lakimiehen ja entisen rikollisen teksti muistuttaakin välillä joitakin kotimaisia dekkareita. Lauseet ovat lyhyitä ja usein koruttomia. Omaelämäkerrassa käydään Tammisen elämää läpi, mutta se muodostuu pääosin lyhyistä luvuista, joissa anekdootinomaisesti käydään läpi tapauksia kirjoittajan rikolliselta uralta ja lakimiesuralta. Henkilöiden nimet puuttuvat ja pääosin myös vuosiluvut ja paikkakunnat, usein jutut jättävät epämääräisen olon siitä miksi tämäkin on kirjaan otettu.
Entisille rikollisille tyypilliseen tapaan oma toiminta nähdään pääosin oikeutettuna, katumusta ei tunneta, värikynän määrää voi vain arvella ja tarinan konnat ovat usein virkamiehiä. Tamminen antaa tähän osittaista disclaimeria kirjan lopussa.
Kirja on tyyliltään sen verran hapuileva, että se ei anna tarvetta lukea Tammisen muita teoksia.