Mikään logiikka ei kiellä maailmaa ilman merkityksiä.
Anarkistisen uteliaasti, yksityistä ja yleistä tyylitajulla sekoittaen Kari Enqvist tutkii tässä teoksessa kuoleman, ihmisyyden ja uskonnon ydintä. Ihminen halajaa ”jotain suurempaa”. Sellaiseen Enqvist ei usko, muttei kuitenkaan jätä meitä tyhjän päälle: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat kehottaa arvostamaan sitä mitä varmasti – ja vielä – on.
Odotin tämän kirjan olevan jotain aivan muuta. Odotin sen olevan luonnontieteellinen - osin filosofinen - pohdinta kuolemasta ja elämästä ja näiden olemuksesta. Sen sijaan koin saavani aika sekalaisen kokoelman erilaisia hajamerkintöjä Enqvistin ajattelusta.
Spoilaamatta liikaa kirjan syvempiä sisältöjä voin tiivistää Enqvistin tarjoavan seuraavaa lukijalle: yhden luvun joka keskittyy äkilliseen kuolemaan kuvailen aihetta Japanin ydinpommitusten kautta, yhden luvun, jossa hän tarkastelee vanhempiensa (hitaampaa) kuolemaa, yhden luvun uskonnoista sekä monipolvisen lopetusluvun.
Kaiken kaikkiaan kirja tuntui hiomattomalta. Kokonaisuus näyttäytyi sekavana ja mietin usein, miten jotkut Enqvistin aihevalinnat palvelivat kirjan laajempaa teemaa. Toistoa oli jonkin verran ja Enqvist poukkoili säännöllisesti sivuraiteille esimerkiksi kuvailemaan nuoruuden asuntoaan ja sen hyönteisiä, kritisoimaan Esko Valtaojaa ja kuvailemaan, miten tulevaisuuden mahdolliset avaruusmatkat muistuttaisivat varmaan Finnairin lentoja, kertomaan kuinka tarjoilijalle ei kelvannut hänen vastaus "It was nice" ja miten liiallinen amerikkalainen ylistyssanojen käyttö on kuluttava vaatimus, kuinka atomipommi täytyy rakentaa, jotta se taatusti räjähtää jne.
Jollekin toiselle Enqvistin syrjähypyt aiheesta voivat olla hyvinkin mielenkiintoista. Itselleni ne vesittivät kirjan ydinsanomaa ja söivät itse aiheesta, jonka vuoksi kirjaan tartuin. Pirstaleisuus yhdistettynä lukuisiin minä-muodolla alkaviin lauseisiin herättivät tunteen, että Enqvist oli kirjoittanut muistelmia ja hajamietteitä pikemmin itselleen kuin lukijalle. Kokonaisuutta hämmensi lisäksi se, että kirja oli (minusta) paikoin sisäisesti ristiriitainen. Enqvist kyseenalaistaa vapaan tahdon, mutta puhuu muutamassa kohtaa siitä, miten voimme itse vaikuttaa elämäämme. Hän sanoo, että kasvissyöjillä ei ole muita kuin uskoon ja makuasioihin liittyiviä perusteita väittää lihansyönnin olevan väärin eläimiä kohtaan - samalla Enqvist kuitenkin itse näyttää tunnustavan tiettyjä moraalisia seikkoja selkeästi hyvinä, vaikka kirjan sisäisen logiikan perusteella niiden olettaisi olevan yhtä subjektiivisia kuin kasvissyöjien väitteet.
Parhaimmillaan kirjan pohdinta on kiinnostavaa - äidin alzheimeria kuvatessa, jopa liikuttavaa - ja kirjan sisäiset viitteet muihin teoksiin, aiheisiin ja kirjailijoihin (esim. Oliver Sacks) olivat usein oivaltavia. Siksi kaksi tähteä. Kirja olisi saanut minulta enemmän, jos se olisi pureutunut aiheeseensa huolella. Nyt käteen jäi sekalaisia hajamietteitä aiheista, joita olen nähnyt esitettävän syvällisemmin, tarkemmin, havainnollistavammin ja perusteellisemmin muualla. Tämä päti etenkin Enqvistin uskontotulkintoihin sekä hänen käsityksiin tiedon olemuksesta, jotka kumpikin jäivät vähän huteriksi - ainakin meikäläiselle.
Päädyin lukemaan tämän kirjan, koska Enqvistin toinen kirja Monimutkaisuus teki minuun suuren vaikutuksen lukiessani sen kymmenisen vuotta sitten varusmiesaikana. Enqvistin kyky pilkkoa näkyvä maailma pienempien ja pienempien kappaleiden välisten vuorovaikutusten summaksi tuntui minusta tuolloin ihmeelliseltä ja muistan marssineeni metsäpoluilla ja ihmetelleeni ympäröiviä puita. Tuntui uskomattomalta, miten nekin lopulta koostuvat pienen pienistä kvanttitason hiukkasista.
Tuon kokemuksen myötä odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat melko korkealla ja varmaankin osittain siitä syystä tämän luettuani olen hieman pettynyt. Kirjasta jäi sellainen tunne, että kenties se olisi vaatinut vähän jämerämpää kustannustoimittajan muokkauskynää. Kirjassa on mielenkiintoisia ajatuksia siellä täällä mutta kokonaisuus on vähän sekava ja kirjan viesti (elä hetkessä ja nauti pienistä asioista sillä kuoleman jälkeen ei ole mitään) ei mielestäni välity niin selkeästi kuin se voisi.
Yksittäiset osat kirjasta, jotka kirjasta jäivät mieleeni on Enqvistin kuvaus vanhempiensa syöpä- ja Alzheimer-sairastelusta sekä kuvaus uskonnosta meeminä. Enqvist ei pidättele vaan kuvaa sairauksien aiheuttaman rappeutumisen hyvin konkreettisella tavalla. Toki joskus kuolema voi tulla yllättäenkin mutta pidin mielenkiintoisena Enqvistin ajatusta siitä, miten kuolema on vähittäinen prosessi. Enqvistin sanoin keho on kuin tuotantolaitos, jossa pikku hiljaa eri osastoja sulkeutuu toimintahäiriöiden vuoksi.
Richard Dawkinsin "Selfish gene"-kirjan hengessä kirjoitettu kuvaus uskonnosta sosiaalisena viruksena, eräänlaisena meeminä oli mielestäni myös ihan mielenkiintoinen ajatusleikki. Enqvistillä on ajatus, että monilla ihmisillä aivojen konfiguraatio on sellainen, että uskonto löytää siitä helposti tarttumapintaa ja jää ajatuksena ihmisen päähän. Enqvist myös kuvaa, kuinka uskontoon konstruktiona usein kuuluu osia, jotka varmistavat, että meemi leviää mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkkinä kristinuskon tapauksessa lähetyskäsky, joka kannustaa käännyttämään uskontoon kuulumattomia uskon piiriin.
Rönsyilevä kirja, jossa Enqvist käsittelee ihmisyyttä, kuolevaisuutta, uskontoja ja ihmisen identiteettiä vuosien vieriessä, osin oman elämänsä vaiheita siinä pohtien. Parhaimmillaan kirja on mielestäni äidin dementiaa käsittelevässä osiossa. Myös uskontoja ja ihmiselämän fysikaalista, sattumanvaraista perustaa pohtiessa ollaan kiinnostavien asioiden äärellä ja Enqvist perkaa näitä onnistuneesti, perustellen ja hyvin esimerkein. Muutamaan otteeseen valutaan liialliseen pikkutarkkuuteen ja yksityiskohtaisuuksiin - esimerkiksi toisen atomipommin laukeamisen kaikki vaiheet käydään läpi kiitettävällä pieteetillä, en vaan ihan tiedä mitä lisäarvoa tämä teokseen tuo. Kirja vaatinee minulta toisen lukukerran. Paljon kohtia, joissa jäin kelailemaan pidemmäksikin aikaa. Lisäplussana mainitsen Enqvistin suht onnistuneen tavan käyttää vertauskuvia. Hän tuo metaforalla selvyyttä ja selitystä kuvailtavaan asiaan.
Kirjassa on kattava läpileikkaus aina ajankohtaisiin avainsanoihin atomipommi, alzheimer, aika. Yksin viimeisien tekstikappaleiden tähden sen lukeminen kävi palkinnosta, kun ajatusten lisäksi sain myös tunteita, jotka olivat tietysti fysiikan maailmassa väistämättömiä, mutta aivojeni pikaisesti hyvin käytetyn lukurupeaman ansioksi tulkitsemia ja joista iloitsen.
Lainaan jotta muistaisin: "En voi olla miettimättä kaikkea sitä, mitä olisi voinut tapahtua jos vanhempieni elämässä olisi ollut enemmän rakkautta, kaikkea sitä mitä meille kaikille voisi tapahtua jos kykenisimme rakastamaan ja saamaan rakkaudellemme vastakaikua."
Ei huono päätös kirjalle kuolemasta.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Kirjan nimen antamat lupaukset eivät täyty kansien sisällä tämän kirjan tapauksessa. Enqvist puhuu alussa pitkästi atomipommeista ja siirtyy sitten omien vanhempiensa elämän kautta pohtimaan kuolemaa. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä ihan kiinnostavalla pohjalla, mutta sitten alkoi "en ymmärrä" -alkuisten lauseiden vyöry. Enqvist ei ymmärrä uskontoa, se käy selväksi. Harmi, että siitä pitää silti kirjoittaa sata sivua tekstiä, jossa ei ole jälkeäkään mielenkiintoisesta tai omaperäisestä ajattelusta. Kokonaisuus jää kuitenkin vielä suunnilleen plussan puolelle.
Enqvist kertoo usein, ettei ymmärrä uskovia ihmisiä ollenkaan. Tässä suhteessa hän kirjoittaa uskonnoista yllättävän paljon. Hienoa, että Enqvist käyttää kosmologin tarkkuuttaan uskontojen tarkasteluun, mutta näyttää siltä, että hän ei pääse aiheessa puusta pitkään. Lisäksi hän syyttää uskonnollisia ihmisiä olkiukkojen luomisesta suhteessa ateisteihin, mutta syyllistyy itse samaan käsitellessään uskontoja ja uskovia. Ihan hyvää pohdintaa, mutta ei kyllä mitään suurta filosofista riemuvoittoa.
Enqvist poistuu tässä kirjassa kosmologin saappaistaan, tosin astuu vain kenkien viereen. Enqvist keskustelee itsensä kanssa siitä, mitä kuoleminen tarkoittaa ja miten sen ymmärrämme ja tuoko kuoleminen ihmisen lähelle uskontoa ja uskomista. Hän pohtii myös miten uskonnolliset kokemukset syntyvät, koska ei itse niitä pysty kokemaan.