What do you think?
Rate this book
El imperio retórico: retórica y argumentación
La argumentación filosófica como la argumentación jurídica, constituyen aplicaciones a dominios particulares de una teoría general de la argumentación que consideramos como una nueva retórica.
Al identificarla con la teoría general del discurso persuasivo que pretende ganar la adhesión tanto intelectual como emotiva de un auditorio cualquiera que sea, afirmamos que todo discurso que no pretende una validez impersonal tiene que ver con la retórica.
Desde que una comunicación tiende a influir sobre una o varias personas, a orientar su pensamiento, a excitar o reclamar las emociones, a dirigir una acción, ella es el dominio de toda retórica.
Al identificarla con la teoría general del discurso persuasivo que pretende ganar la adhesión tanto intelectual como emotiva de un auditorio cualquiera que sea, afirmamos que todo discurso que no pretende una validez impersonal tiene que ver con la retórica.
Desde que una comunicación tiende a influir sobre una o varias personas, a orientar su pensamiento, a excitar o reclamar las emociones, a dirigir una acción, ella es el dominio de toda retórica.
214 pages, Paperback
First published January 1, 1977
7 people are currently reading
146 people want to read
About the author
Chaïm Perelman
31 books13 followersChaïm Perelman was a Polish-born philosopher of law, who studied, taught, and lived most of his life in Brussels. He was among the most important argumentation theorists of the twentieth century. His chief work is the Traité de l'argumentation – la nouvelle rhétorique (1958), with Lucie Olbrechts-Tyteca, translated into English as The New Rhetoric: A Treatise on Argumentation, by John Wilkinson and Purcell Weaver (1969).
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
April 10, 2017
Terrible, incoherent.
December 22, 2021
J'ai trouvé ça méga intéressant. Ça m'aidera dans ma formation universitaire (pour recevoir et défendre des thèses). #prémisses
January 14, 2020
El interés de esta nueva retórica es más jurídico que retórico. El itinerario es muy divertido. Arranca con una búsqueda ética de inspiración husserliana. Naufraga. Descubre a los retóricos latinos. Se entusiasma. Resucita formas. Las intenta clasificar. La taxonomía queda llena de sombras. Contra todo, los ejemplos son geniales. Dan ganas de poner a prueba sus hipótesis sobre el auditorio universal. En este sentido, es extraño que un precursor de la teoría de la argumentación jurídica baje del empíreo para mostrarse contrastable. Es raro que sea compatible con la puesta a prueba experimental. Voy a ver qué resulta.
July 24, 2011
Pas mal, c'est une bonne synthèse du sujet, appuyée par l'autorité d'Aristote, Cicéron et Quintilien, quoique parfois on se surprend à se rendre compte que l'on a pas tout à fait retiré les mêmes idées que l'auteur. Il essaie par tout les moyen de défendre l'honneur de cette discipline, tombée en désuétude (sic), malmenée par Platon (et encore il faudrait lire Gorgias attentivement), et par l'essor d'une logique "mathématique", mais elle ne me parait pas nécessaire tellement l’intérêt est évident. Cette manière de se mettre en avant me remue à chaque fois, mais on finit par s'y habituer.
January 18, 2013
This is not bad for a textbook - It's fairly easy to get the ideas, and even for a translation from the original French, the language is quite clear, with lots of discussion of the essential concepts of argumentation theory. I use it to supplement an argumentation course I took a while back, and refer to it now and then as a useful handbook of ideas.
July 27, 2010
Scientific rhetoric, the “ideal” intellectual audience.
July 17, 2013
Dry and dense while brief, although much of this is likely do to dynamism lost in translation. Overall informative and simplistic once its verbosity was moved aside.
April 5, 2015
Até nem foi difícil. Mas sempre secante.
to-read-in-part
June 28, 2017Teoría de la Argumentación.
July 1, 2023
Chaïm Perelmanin niin sanottu uutta retoriikkaa käsittelevä ja määrittelevä opus on tuhti tietopaketti, jossa neljääntoista lukuun on jaoteltu filosofian ja retoriikan valtavirran edustajia ja arvioitu nimenomaan teorioita vaikuttamisen näkökulmasta, ja viimeisessä luvussa päästään vielä tiivistämään, mistä kirjoittajasta perimmältään on kysymys eli suostuttelun teoriasta.
Tutuksi tulevat mm. Locke, Pascal, Leibnitz, Kant, Bentham, Cicero, Platon, Aristoteles, Augustinus ja monet muut, joita Perelman osin kritisoi ja ylistääkin sekä pohtii filosofien teorioita suhteessa omaan näkemykseensä ja retoriikan nykyolemukseen argumentaatioprosessissa. Kirjoittaja käsittelee erinomaisesti ikivanhaa dilemmaa analyyttisen ja dialektisen päättelyn eroista (Aristoteles), sillä onhan jälkimmäinen pitkälti suostutteluun perustuvaa, ja siten ei voida sanoa dialektisen päättelyn olevan yleispätevää, vaan tällöin argumenttien on tarkoitus vakuuttaa kaunopuheisuuden keinoin eli nykyään sanottuna kielellisen vaikuttamisen keinoilla yleisönsä.
Uusi retoriikka tutkiikin kaikenlaisia yleisölle tarkoitettuja esityksiä, jolloin tavoite on vakuuttaa yleisö ja saada hyväksyntä esitetyille argumenteille. Esittäjän lähtökohdasta tärkeintä on saada yleisön hyväksyntä, vaikkei seurauksia aina premisseistä johdetakaan. Toisaalta perustelutkin voivat puuttua kokonaan, ja tällöin riittää, että hokemalla premissejä hyväksyntä hankitaan. Niin kuin on nähty yleispäteviin niin sanottuihin totuuksiin tai arvoihin ja enemmistön kantaan ovat vain suostuttelukeinoja muiden lisäksi. Lisäksi toiston avulla viestiä useinkin yliyksinkertaistetaan, jotta vältyttäisiin vastaanottajien monenkirjavilta tulkinnoilta. Perelman kutsuukin naiiviksi selkeyden kokemukseksi mustavalkoajattelua, ja useinkin tietämättömyys ja mielikuvituksen puute estääkin usein pohtimasta vaikkapa vastakkaista tietoa ja arvioida saamaansa tietoa ylipäätään kriittisesti.
Perelman käsittelee monipuolisesti erityyppisiä argumentointikeinoja, joita usein myös argumentointivirheiksikin kutsutaan, ja aihetta lähestytään lukuisen esimerkein. Tekijä panee myös filosofit ja heidän teoriansa keskustelemaan keskenään, ja hän tuokin monet menneisyyden pölyttyneet tekstit aiempaa tuoreempana esille ja kytkettynä laajempaan käsitykseen modernista retoriikasta. Listaillaan ja eritellään mm. kvasiargumentteja, yhteensopivuuden puuttumista ja transitiivisia väitteitä kuten oman ystävän frendien olevan omia ystäviä – eihän tällainen toki ole yleispätevää, toisin sanoen vain yksi suostuttelukeino.
Myös esimerkkejä ja analogioita esitetään, ja koulussakin hyvät mallitekstit voivat kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta vastamallit eli käytettäessä a contrario-argumenttia tiedetään, mitä tulisi välttää, ettei arvosana oli vaikkapa kirjoitelmassa toivottua heikompi. Vastakohta-argumentteja tavataan käyttää myös usein ihan äidinkielen kirjoitelmissa kuin poliittisissa puheissa asettamalla toisiaan vasten konkreettisen ja abstraktin tai mielipiteen ja totuuden.
Kun on saatu premissit ja johtopäätökset hahmolleen, onkin paikallaan miettiä, miten ne esitetään. Käytetään Aristetoleen käsitteitä ja havainnollistetaan, miten tehdään johdanto (exordum), selosteaan (narratio) ja lopuksi heitetään ilmoille loppulause eli peroratio. Siinä välissä tarvitaan tietysti omien väitteiden ja teesin ja sitä tukevien aputeesien esittämistä kohdeyleisön mukaisesti. Vakuuttelussa on paikallaan huomioida myös vastaväitteet ja ne torjutaan (rekapitulaatio). Tavallista on myös vastaväitteiden sivuuttaminen eli preteritio ja niistä pidättyminen (retisenssi). Varsinkin viimein on tehokas mitätöintikeino, jolla korostetaan omaa ylemmyyttä ja vain vaietaan.
Vaikka kirja on kirjoitettu vuonna 1977, sillä on paljon annettavaa nykylukijalle, joka haluaa kehittää kriittistä ajatteluaan, sillä tekijä rohkaisee lukijan pyrkimyksiä totuudellisuuteen ja siten vastustamaan kaiken maailman propagandistisinten demagogien vaikuttamispyrkimyksiä. On hyvä, muistaa, ettei mikään ole itsestään selvää, eikä kiveen hakattuja ikuisia tieteellisiä totuuksia ole olemassa. Popperinkin mukaan kaikki tieteelliset teoriat ovat vain inhimillisiä hypoteeseja, joita on tuettava riittävän pätevillä perusteluilla. Niin sanotut tieteelliset tai moraaliset totuudet ovat nekin moniarvoisia ja uskottavuus perustuukin usein nimenomaan argumentatiivisiin keinoihin eli perusteluihin ja niiden luotettavuuteen.
Tutuksi tulevat mm. Locke, Pascal, Leibnitz, Kant, Bentham, Cicero, Platon, Aristoteles, Augustinus ja monet muut, joita Perelman osin kritisoi ja ylistääkin sekä pohtii filosofien teorioita suhteessa omaan näkemykseensä ja retoriikan nykyolemukseen argumentaatioprosessissa. Kirjoittaja käsittelee erinomaisesti ikivanhaa dilemmaa analyyttisen ja dialektisen päättelyn eroista (Aristoteles), sillä onhan jälkimmäinen pitkälti suostutteluun perustuvaa, ja siten ei voida sanoa dialektisen päättelyn olevan yleispätevää, vaan tällöin argumenttien on tarkoitus vakuuttaa kaunopuheisuuden keinoin eli nykyään sanottuna kielellisen vaikuttamisen keinoilla yleisönsä.
Uusi retoriikka tutkiikin kaikenlaisia yleisölle tarkoitettuja esityksiä, jolloin tavoite on vakuuttaa yleisö ja saada hyväksyntä esitetyille argumenteille. Esittäjän lähtökohdasta tärkeintä on saada yleisön hyväksyntä, vaikkei seurauksia aina premisseistä johdetakaan. Toisaalta perustelutkin voivat puuttua kokonaan, ja tällöin riittää, että hokemalla premissejä hyväksyntä hankitaan. Niin kuin on nähty yleispäteviin niin sanottuihin totuuksiin tai arvoihin ja enemmistön kantaan ovat vain suostuttelukeinoja muiden lisäksi. Lisäksi toiston avulla viestiä useinkin yliyksinkertaistetaan, jotta vältyttäisiin vastaanottajien monenkirjavilta tulkinnoilta. Perelman kutsuukin naiiviksi selkeyden kokemukseksi mustavalkoajattelua, ja useinkin tietämättömyys ja mielikuvituksen puute estääkin usein pohtimasta vaikkapa vastakkaista tietoa ja arvioida saamaansa tietoa ylipäätään kriittisesti.
Perelman käsittelee monipuolisesti erityyppisiä argumentointikeinoja, joita usein myös argumentointivirheiksikin kutsutaan, ja aihetta lähestytään lukuisen esimerkein. Tekijä panee myös filosofit ja heidän teoriansa keskustelemaan keskenään, ja hän tuokin monet menneisyyden pölyttyneet tekstit aiempaa tuoreempana esille ja kytkettynä laajempaan käsitykseen modernista retoriikasta. Listaillaan ja eritellään mm. kvasiargumentteja, yhteensopivuuden puuttumista ja transitiivisia väitteitä kuten oman ystävän frendien olevan omia ystäviä – eihän tällainen toki ole yleispätevää, toisin sanoen vain yksi suostuttelukeino.
Myös esimerkkejä ja analogioita esitetään, ja koulussakin hyvät mallitekstit voivat kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta vastamallit eli käytettäessä a contrario-argumenttia tiedetään, mitä tulisi välttää, ettei arvosana oli vaikkapa kirjoitelmassa toivottua heikompi. Vastakohta-argumentteja tavataan käyttää myös usein ihan äidinkielen kirjoitelmissa kuin poliittisissa puheissa asettamalla toisiaan vasten konkreettisen ja abstraktin tai mielipiteen ja totuuden.
Kun on saatu premissit ja johtopäätökset hahmolleen, onkin paikallaan miettiä, miten ne esitetään. Käytetään Aristetoleen käsitteitä ja havainnollistetaan, miten tehdään johdanto (exordum), selosteaan (narratio) ja lopuksi heitetään ilmoille loppulause eli peroratio. Siinä välissä tarvitaan tietysti omien väitteiden ja teesin ja sitä tukevien aputeesien esittämistä kohdeyleisön mukaisesti. Vakuuttelussa on paikallaan huomioida myös vastaväitteet ja ne torjutaan (rekapitulaatio). Tavallista on myös vastaväitteiden sivuuttaminen eli preteritio ja niistä pidättyminen (retisenssi). Varsinkin viimein on tehokas mitätöintikeino, jolla korostetaan omaa ylemmyyttä ja vain vaietaan.
Vaikka kirja on kirjoitettu vuonna 1977, sillä on paljon annettavaa nykylukijalle, joka haluaa kehittää kriittistä ajatteluaan, sillä tekijä rohkaisee lukijan pyrkimyksiä totuudellisuuteen ja siten vastustamaan kaiken maailman propagandistisinten demagogien vaikuttamispyrkimyksiä. On hyvä, muistaa, ettei mikään ole itsestään selvää, eikä kiveen hakattuja ikuisia tieteellisiä totuuksia ole olemassa. Popperinkin mukaan kaikki tieteelliset teoriat ovat vain inhimillisiä hypoteeseja, joita on tuettava riittävän pätevillä perusteluilla. Niin sanotut tieteelliset tai moraaliset totuudet ovat nekin moniarvoisia ja uskottavuus perustuukin usein nimenomaan argumentatiivisiin keinoihin eli perusteluihin ja niiden luotettavuuteen.
July 20, 2021
When we realize that philosophy is leads not to the discovery of truth but rather allows for the study of perceptions of truth then we have achieved a kind of maturity in our intellectual life. We accept that there are differences of opinion and that these differences can be expressed through intelligent argumentation. Thus there is rhetoric. Perelman elaborates on this and other elements of rhetoric.
March 25, 2023
Este libro es un recopilado de las ideas de Perelman, que rehabilita el estudio de la retórica y la posiciona dentro de las disciplinas del saber, para estudiar no sólo aquellas enunciaciones que podemos comprobar, sino también los juicios de valor.
August 8, 2021
Nothing new for my, but a very enjoyable read. Most of the examples are funny jokes, so this is a more accessible book on rhetoric.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews