Älykäs high life -romaani bloggarista ja elämisen taiteesta.
On bloggari Dora, joka jahtaa kamerallaan täydellisiä hetkiä. On yksinäinen tutkija, joka alkaa pakkomielteisesti seurata Doraa, ja Pauliina, joka haluaa tehdä itsestään täydellisen. Mysteerin taustalla vaeltaa Oscar Wilde omissa mietteissään. Kuka lopulta on kuka, ja kuka rakastaa ketä?
Kristallipalatsi on kertomus identiteetin monimutkaisuudesta ja pettävyydestä. Se liikkuu ääripäästä toiseen: yksinäisyydestä parrasvaloihin, syvällisestä pinnalliseen, valheesta toteen. Henkilöt haluavat ja etsivät, rakkautta ja itseään. He ovat yhtä kotonaan lifestyle-blogien maailmassa, kuvataiteen historiassa kuin kasvitieteellisen puutarhan keinotekoisessa vehreydessä. Kristallipalatsi on ajatuksia herättävä, nautinnollisen kaunis kudelma ajastamme. Virtuaalisen ajan tulkinta Narkissoksen tarinasta.
Kristallipalatsi on kuin tutkielma, kuvaus ja pohdinta elämästä, olemassa olemisesta, kauneudesta ja nykypäivästä. Kirjassa nykypäivän bloggari jahtaa täydellistä hetkeä ja rakentaa blogiin itsensä kuvaa kukka-asetelmineen, asuineen, matkoineen ja juhlineen. Sitten on tutkija, joka vertaa nykypäivän blogi-ilmiötä Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaan, tai koko Oscar Wildeen. Tai kuvitelmaan hänestä.
Ja sitten on puutarhoja. Loputtomasti puutarhoja. Kukkia, joilla on kauniit nimet ja niin isot lumpeet, että niille voi istua. On lasista tehty mies. Kristallipalatsi.
Kirja on näpsäkkä, kyseenalaistava ja fiksu. Vaikka blogiaihe ei ole uusi, taitaa se silti olla tuore aihe romaanissa. Ja rohkeasti kirjailija aihetta käsittelee, vaikka näkökulma ei välttämättä ole tuorein sekään. Ei se haittaa, koska se kaikki uppoaa romaaniin. Kirja on samaan aikaan nimittäin myös kovin kaunis, kekseliäs ja kirjallisilta ansioiltaan hieno. Sellainen, joka pitäisi lukea kahdesti, että saa kaiken irti.
Erään asian kirjasta arvasin hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta sanotaan näin, että paljon lukevalle nuo jutut ovat enää harvoin uusia. Lukukokemusta se ei haitannut.
Odotin (jostain ihmeen syystä) vähän kiusaannuttavan hömelöä romaania päälleliimatun kauniista lifestyleblogimaailmasta, sain jotain aivan muuta. Tarina vei mennessään, ja vaikka se ei ehkä maailmoja mullistanutkaan, tuli se ahmittua vauhdilla. 3,5 tähteä, mutta pyöristetään tällä kertaa ylöspäin ihan jo koska viihdyin tämän parissa niin hyvin.
Kyllä otti lujille lukea tämä lukupiirikirja. Anna-Kaari Hakkarainen luo taidokasta mosaiikkia, jossa palaset limittyvät arvoituksellisesti toisiinsa. On upeaa historiaa ja Oscar Wildea, syvällistä kauneuden ja taiteen pohdintaa, hienoa ystävyyden kuvausta ja läpinäkyvää, säihkyvää, lumoavaa lasia, jonka suojissa kasvaa oma paratiisinsa.
Mutta mutta. Päähenkilö, muotibloggaaja Dora on niin tyhjä kuori, että hänen osuutensa kirjassa sai haukottelemaan tylsyydestä. Idea identiteetin rakentamisesta on somen aikakaudella arkipäiväistynyt. Some on joillekin työtä ja sellaisena se nähdäänkin. Ei kai kukaan enää (tai koskaan) usko minkään some-tilin kertovan totuutta ihmisen arjesta? Hakkaraisen romaanin ilmestymisen jälkeen aitous on trendannut romaanin teemojen ohi, eivätkä romaaniin luodut jännitteet oikein kanna enää. Rikkinäinen menneisyys tai nykyisyys ei ole enää häpeä.
Kaikesta tästä huolimatta Kristallipalatsi säkenöi ja kurkottaa kohti kauneuden ydintä ja täydellisyyttä. Se on paikoin häikäisevän hienoa kaunokirjallisuutta, ja se tarjoilee lukijalle intertekstuaalisia ja syvällisiä oivalluksia. Lupaavaa kerrassaan.
Olipas high lifeä. Uusi termi minulle, vaan eipä sitä ole taidettu Suomessa juuri muualla kuin tämän kirjan kohdalla käyttääkään.
Hakkaraisen Dioraaman tavoin tämä jätti vähän pölähtäneen, mutta vaikuttuneen tunnelman. Aivan taitavasti kirjoitettua, mutta ihan satavarmaksi en nyt osaa sanoa, mitä tässä tapahtui. Tunnelma oli kuitenkin kohdallaan ja romaanissa paljon kiinnostavia yksityiskohtia.
Auttoi, kun viime kesänä kävin kirjassa isossa osassa olevassa kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kerrontatapa ja kieli osuvat suoraan sydämeeni. Ei tämä aivan Purkauksen tasolle yltänyt, mutta hetkittäin tuntui mykistävältä yhtä kaikki. Osuva kuvaus nykypäivän maailmasta, jossa jokaisen pitäisi olla esillä ja alttiina kommenteille. Entä, jos esillä oleminen on kaikki, mihin ihminen pystyy? Missä keinotekoisen todellisuuden sopukassa on tilaa aidolle rakkaudelle?
Wow, this was an experience.Vintage Hakkarainen, in a sense, reading the stuff backwards (Dioraama,. Marraseliö, Kristallipalatsi...) feels like entering a world of your favourite director, seeing first a piece of perfect mastery and then returning, seeing that before that, there was this purity and passion that is more visible and kind of offers you a sneak peek into the mind and the ways its organised. Feels like a treat! Absolutely amazing. I love the way Hakkarainen writes and thinks and think that there isn't this kind of mastery available anywhere else in the world. And yes, oh, about this book: it's a critique, a light yet heavy story, it's balanced in that way, very intelligent and at times plays dumb. It's a work of genius, obviously! Good juxtapositions, great, insane amounts of work and thinking involved but having fun in the process.
Ihan mielenkiintoinen kirja, joka sai pohtimaan aikamme tyypillisintä some-kuvastoa uudella tavalla. Mukava lukukokemus, mutta osa kappaleista vaikutti irralliselta täytteeltä ja paikoittain tunnelmien maalailu tuntui itseään toistavalta.
Elämäntapabloggaajan pintaliitoa ja materialismia pursuava tarina sekoilee väliin paikoissa ja henkilöissä (tai sitten blondi ei vaan pysy perässä), mutta kiehtoo oudosti. Apuva, mitä kertoo minusta että tunnistan useitakin mainittuja "pakollisia" sisustus- ja muotibrändejä: olenko lopulta yhtään sen kummempi;)
Kristallipalatsi oli mukava luettava, teksti eteni mukavasti ja vei tarinaa eteenpäin. Tarina rakentui usean ihmisen näkökulmasta kerrottuna kudelmana, jossa hetkittäin oli jopa hankala seurata kuka on kuka ja mikä kenenkin rooli tarinassa on. Kirja oli kuitenkin kirjoitettu niin, että tämä epämääräisyys ennemmin lisäsi lukunautintoa kuin latisti sitä. En tarkalleen tiennyt mitä odotin kun kirjaan tartuin, mutta en ihan tätä, tää kyllä ylitti odotukset ja oli tosi kiva luettava.
Paikka paikoin mielenkiintoista tekstiä niin bloggaamisesta kuin siitä, millainen on todellisuus versus some-maailma. Kuitenkin hyvin pitkälle hankalasti ymmärrettävä teos enkä vieläkään ole ihan varma, mikä oli mitä ja kuka oli kuka. Ehkä en vain ole tarpeeksi fiksu pysyäkseni moisessa kerronnallisessa kiemurassa kärryillä. ;)
Kirjan blogimaailma oli loistavaa ajankuvausta. Alkuun vain nauratti, pidemmän päälle kävi raskaaksi ja ärsyttäväksi. Liian paljon kärjistystä, liian paljon kaikkea. Kaunis kerronta jää alle. Lukuisten kehujen pohjalta luulin pitäväni kirjasta, mutta niin ei käynytkään.
Nautin kirjasta ja luin sen helposti kahdessa osassa. Alusta asti mietin, että tämä on neljän tähden arvoinen, mutta viimeisten 50sivun aikana tapahtui notkahdus ja erityisesti viimeinen paljastus jätti niin kylmäksi, etten oikein osannut nauttia tarinasta enää.
Kristallipalatsi is an ambitious novel about lifestyle-blogging. With a hefty amount of allegories, references and dark humour, the novel attempts to distinguish itself from the usual novels discussing the theme. It also succeeds, but loses on its readability somewhat.
Dora G. is a lifestyle-blogger building her world one post at the time. She is followed by a scholar, dreaming of a more glamorous life while working in a study on Oscar Wilde, who is also one of the characters in his own right. Throw in a few childhood narratives and the mix is quite complex.
Hakkarainen paints the phenomenon on building facades to cover the ordinary life as something not just particular to our age, but a human condition now only available to more people. Not that the novel is kind to the modern bloggers or readers: it does sting with a wicked black barbs, but restrains from delivering killing blows.
The phenomenon and the different styles Hakkarainen uses provide an interesting reading. However, the multiple narratives and the mystery build into vocalizers' identities is more confusing than exciting. There could have been room for editing. That is if readability is of any relevance for the author.
Niin minäkin haluan ajatella. Että kaikki todellinen tapahtuu sanojen välissä. Hiljaisuudessa, joka ympäröi meitä. -- Siksi jätän paljon kertomatta. Kirjoitan tätä niin kuin hämähäkki kutoo verkkoaan: niin huokoisesti, että tuuli saattaa käydä sen läpi ja sadepisarat tarttua kudinlankoihin, muodostaa värisevän kristallikruunun.
Istuit lammen kivisellä reunalla ja heiluttelit jalkojasi mustassa vedessä. Aivan kuin olisi ollut kesä, ja sinä laiturilla, sudenkorennot kisaamassa veden pinnalla, kotiloita ja sinisimpukoita, kissankultaa ja pyöreäkulmaisia lasinsiruja, kaikkia niitä rantavedessä, ja aivan kuin tuo päivä olisi ollut kuin mikä tahansa muu. Mutta sinä istuit kivireunaisen lammen rannalla, eikä aurinko paistanut, ulkona oli kylmä ja yöperhoset räpyttivät ruskeita siipiään.
Älykäs ja kaunis romaani. Ei sitonut kuitenkaan kaikkia juonen langanpäitä yhteen, mikä on toisaalta kutkuttavaa ja haastaa lukijaa. Juuri tällä hetkellä aihe on hyvin ajankohtainen, mutta mietin, aukeeako se enää vaikka kymmenen vuoden päästä uudelle lukijalle. Toisaalta, kuten Hakkarainen kirjoitti "kirjallisuus on aikansa peili".
Tämä herätti paljon ajatuksia sekä muotieliitin luomista kulutusodotuksista että sosiaalisen median ylläpitämästä pinnallisuudesta. Erinomainen aikansa kuvaus. Teoksen "brand dropping" oli häkellyttävän aitoa ja Hakkarainen kuvaa viiltävän tarkasti suomalaista blogikulttuuria. Rivien välistä voi lukea ansaittua kritiikkiä ko. ilmiötä kohtaan, itseasiassa kirja saa blogihehkutuksen vaikuttamaan jopa naurettavalta. En todellakaan ole ollut mikään blogien suurkuluttaja, mutta etenkin tämän luettuani muotiblogit herättävät lähinnä vastenmielisyyttä. Suosittelen kaikille, jota kiinnostaa lukea kulutuskriittistä materiaalia - kritiikki toimii tässä hyvin, vaikka onkin fiktiota.
Pidin tässä niistä kohdista, jotka kritisoivat ja pohtivat identiteettiä, sen näyttämistä ja sosiaalista mediaa. Sen sijaan tarinat jäivät itselleni vähän etäisiksi ja kirjan rakenne oli turhan sekava. Ihan viihdyttävää luettavaa, kuitenkin.