Kun tartuin tähän kirjaan Lastu-kirjastojen Lukudiplomi 2021:n vinkkaamana, oli Asko Sahlgren minulle tuttu pelkkänä nimenä. Suurkiitos lukulistan laatijoille tästä löydöstä. Olipa hieno kirja.
Tarina on oikeastaan aika synkkä, mutta kuitenkin samalla valoisa. Sahlbergin kieli on suorastaan runollista, vaikka proosaa onkin. Hänellä on ilmiömäinen kyky kuvata lapsen maailmaa ja ajatuksia elävällä ja uskottavalla tavalla. Näkökulma on lapsen ja sellaisena lukija sen myös kokee. Esimerkiksi kun aikuinen kertoo, että sodan takana on silkka kateus, Irina kysyy lapsenomaisesti "Saako sodassa sitten syödä niin paljon?" Kun Irinalle kerrotaan, että väärällä puolella sotineita laitetaan vankilaan, totesi hän että "Sitten täytyy olla kauhean paljon isoja vankiloita." Lapsen silmin nähtynä meille avautuu näkymä perheen sairauteen julmallakin tavalla, mutta niin hienovaraisesti. En voi olla vertaamatta tätä edelliseen lukemaani kirjaan Niklas Natt och Dagin "1793":een. Tässä oli kaikki se hyvä, mikä edellisestä kirjasta puuttui - kaksi ääripäätä kirjallisuudessa.