Tämä oli hyvä. Kirja on julkaistu 1905, joten kieli on tietysti vanhaa, mutta siihen tottuu nopeasti. Tarinassa seuraillaan Olavin elämää, joka ajautuu rakkaussuhteesta toiseen. En rinnastaisi Olavia kuitenkaan suoraan Don Juaniin, koska hän tuntuu kuitenkin välittävän suhteen toisesta osapuolesta ja olevansa sillä hetkellä suhteellisen tosissaan, eikä viettely ole itse tarkoitus. Osittain kiertelevästä elämäntavasta johtuen hänen tielleen osuu kuitenkin uusia rakkauksia.
Kirjassa on vahva moraalinen kannanotto yksiavioisuuden puolesta, mutta olisi yksioikoista latistaa julkaisu yhden asian kirjaksi. Tässä on paljon muutakin, henkistä kasvua, itsensä kanssa kamppailua, sukupolvien taakkaa, jopa feminismiä. Tässä esitetään naiset itsellisinä toimijoina, jotka ovat (miltei) samanarvoisia miesten kanssa ja joilla on tunteet. Olavikin on pakotettu ymmärtämään tämä. Kirjassa myös kritisoidaan, tai ainakin tuodaan esille huonossa valossa vanha kyseenalainen rakenne, jonka mukaan naiselta odotetaan täydellistä puhtautta avioon astuessa, mutta sama ei koske miehiä. Ja kaiken tämän lisäksi kirjassa on myös rakkaustarina, joka ei missään nimessä ole kaavamainen tai ongelmaton.
Olavin tunteet ja syyllisyydentunto heräävät, kun hän alkaa kohdata menneisyyttään. Kirjassa on mielenkiintoista se, kuinka pysytään koko ajan Olavin puolella, vaikka tämä toimii kuten toimii. Hänen kasvuaan toivoo. Hän on monella tapaa suomalainen ihannemies, hän tahtoo omin voimin rakentaa elämänsä, ilman perittyä varallisuutta, hän on fyysisesti vahva, taitava työssä ja kaikessa, sekä tietysti komea. Hän jopa taistelee suota vastaan, mikä asetelma on kotimaisessa kuvastossa melko ikoninen. Hänet esitetään hyvänä ihmisenä, jonka täytyy vain ymmärtää moraali ja vastuu. Hänen tuomittava toimintansa johtuu ajattelemattomuudesta ja keskenkasvuisuudesta. Koko kirjan mitalta tunteet ovat suuria ja rakkaus roihuaa, syyllisyys kalvaa ja raivo leimahtaa. Kuvaustapa toimii ja luo vahvaa ajankuvaa.
Mielenkiintoisia rakenteellisia osia kirjaan luodaan päästämällä väliin ääneen kohtauksen hiljaiset todistajat, esimerkiksi puut, huonekalut, huonekasvit tai muut kotitarpeet. Se toi kerrontaan hauskasti vaihtelua ja uutta näkökulmaa, kun esimerkiksi metsän puut alkavat kertoa mielipiteitään sankarimme elämästä.
Kirjan suurin taitekohta Kyllikin kanssa on upeasti rakennettu ja hengästyttävää luettavaa. Kohtauksessa on useampi ulottuvuus ja sitä jää pohtimaan pitkäksi aikaa. Olavi joutuu kohtaamaan ajatusmaailmansa vinouden ja kasvu alkaa toden teolla. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja.
"Älä petä ketään, ja mitä lupaat, se täytä – olkoon ihminen mitä säätyä tahansa!"
Äidin neuvo s.30
”Hän tulisi hiihtelemästä ja tormaltaisi sisään että ovet räikäisivät.
- Pidät semmoista jyryä!”
”Mutta tyttö ei saanut enää sanaakaan sanotuksi, vaan hyrskähti itkuun ja upotti polttavat kasvonsa hänen rintaansa, nyyhkyttäen niin että hento ruumis värisi.
”Mitä – ? Miksi sinä itket, minun tuomenkukkani?”
Tyttö yhä nyyhkytti, hento ruumis värisi: ”En minä itsekään tiedä … kun en minä voi antaa sinulle niin paljo kuin minä tahtoisin!”
”Mutta sinähän olet antanut enemmän kuin minä uskalsin toivoakkaan.”
”Vaan en niin paljo kuin tahtoisin! Mikset sinä vaadi minulta enempää? Käske minut kanssasi kuolemaan, niin minä tulen ja syöksyn sinun kanssasi vaikka tuliseen järveen! Tai tukehuta minut tähän paikkaan …”
Niinkuin nuorukainen olisi istunut tulen ääressä ja tuntenut kuinka sen yhä paisuva, onnensäteinä hänen lävitseen kulkeva lämpö olisi äkkiä pistänyt tulisena kipinänä.
”Kuinka sinä tuollalailla puhut?” sanoi hän melkein hätääntyneenä. ”Sehän on aivan järjetöntä!”
”Järjetöntä se onkin, mutta jos sinä tietäisit kuinka minä sinua rakastan! Sano yksi ainoa sana, ja minä jätän kotini ja isäni ja äitini, ja kulen kuin kerjäläinen jälessäsi kylästä kylään.”
”Etkö sinä ihmisiäkään häpeisi?”
”Häpeisi – ? Mitä minä ihmisistä, mitä ne rakkaudesta tietävät!”
S. 127
”Mitä nuo tähdet merkitsee, joita meidän kohdall’ on kaksi?
Että tyttö ja poika toisilleen on tullut jo rakkahaksi!
Mitä nuo tähdet merkitsee, joita meidän koldall’ on neljä?
Omalle tytölle kättä annan ja muille käännän seljän!
Mitä nuo tähdet merkitsee, joita meidän kohdall’ on viisi?
Toivon on loimet ja kaihon kuteet ja lemmenlangasta niisi!”
”Enkä mä susta eroais, en eroais, vaikk’ kivet kiljuis, maa halkeis, puut puhkeis, meri mustaksi muuttuis! En eroais, en eroais!”
”Kiivas on koskessa vesien karku, tulinen kuohujen tanssi – vaan lyhyt kuin elämän ilo.”