Luin lapsuuteni lempikirjan ääneen kuopukselle. Ai että. "Olipa kerran mylläri /kauppias/ kuningas, jolla oli kolme poikaa /tytärtä..."
Nuorin poikahan on yleensä se nokkelin lapsi, joka pelastaa muut sisarukset pulasta, tai herättää heidät jopa henkiin sekä saa prinsessan ja puoli valtakuntaa / suunnattomat aarteet omakseen ja tappaa paholaisen. Tämähän on silkkaa mannaa kuopuksen itsetunnolle.
Ylipäätänsä 11-vuotiaalle pojalle sopi hyvin, että saduissa riitti verta ja kuolemaa, petoksia ja valheita sekä sankaritekoja miekalla ja älyllä.
Sadut on SKS:n arkistoista koonnut Raul Roine ja kuvittanut Helga Sjöstedt ja niitä on omassa painoksessani vuodelta 1976 peräti 67 kappaletta. Aikanaan oma äitini luki kirjaa minulle ääneen, ja olisin halunnut hänen lukevan sitä koko ajan. Hänellä oli jotain muutakin tekemistä, joten päätin, että luen sitten itse, vaikka en osannut lukea. Ja kappas: aloin lukemaa kirjan ensimmäistä satua "Väkevä Matti". Osasin lukea. Muistan vieläkin sen huikaisevan onnen tunteen. Tärkeä kirja!
Omalla tavallaan klassikko. Roine on muokannut ja yhdistellyt vanhaa ainesta, mikä näkyy ehkä siinä, että välillä tuntuu kuin yhdessä sadussa olisi kolmekin klassikkosatua samassa paketissa. Lapsikin ihmetteli, miten jonkun sadun alun tapahtumat liittyivät millään tavalla sadun loppuosaan. Mukana on vanhoja klassikoita, ja myös pitkästyttäviä suuresti liioiteltuja aivan mahdottomia tarinoita. Omasta mielestäni surkeimpia satuja ovat ne, joissa kosijalle annetaan täysin mahdottomia tehtäviä, jotka hän sitten jonkin aivan älyttömän sattuman kautta saa suoritettua. Oho, olento X olikin noiduttu prinsessa jolla on taikavoimia, oho, tuolta löytyikin luuranko joka kiitollisena löytämisestään antaa käyttöön juuri nyt tarvittavaa muunnosjuomaa, ja salaisessa kammiossa on juuri nyt tarvittavia varusteita, olipa sattumaa...