Medusa Horror

by Drew Lamark

First edition. This hardcover is in fine condition in a fine condition dust jacket.

Genres: Horror

192 pages, Hardcover

First published January 1, 1983

Reviews

[Hämy · Rating 2 out of 5]

No tämähän oli just niin hirveä, kun voi odottaa :D
Ja toisaalta juuri siitä syystä ihan pakko lukea!

[James Powell · Rating 1 out of 5]

Don't read this, read something that's not piss poor. The best thing to do with this book is start a barbecue.

[Mark · Rating 3 out of 5]

A party of treasure hunters set off to find a sunken vessel off the Cornish coast and, in order to keep their find a secret, tell no-one. But “moving remorselessly towards them is a ghastly swell of venomous jellyfish and enslared in their slime is a horrible assortment of malevolent creatures intent on destruction”. Published in 1983, this is briskly told, with bare bones characterisation (the younger female characters are more defined by looks than anything else) though it does work hard, making a genuine threat of the shoal of poisonous jellyfish that might - or might not - be sentient. However, everything seems to unravel in the last act, with five characters perishing within two chapters, a completely gratuitious sex scene that just serves to put the reader off a character they’d previously supported and the climax relying on someone who opened the novel, but then disappeared for the bulk of it. Lamark (actually Andre Launay) also has a problem with his monster, in that it can’t move of its own accord and gets less scary as the tale goes on. Having said all that, this does what it’s supposed to for the most part - it’s quick (only 206 pages), has enough characterisation to make you care and enough jolts and gore to make the reader cringe and smile. So for all its downsides (and what’s the last paragraph all about?), as an early 80s British horror exploitation paperback, it does deliver. If you like old school sleazy horror, this’ll work for you - if you don’t, forget it. For the record, I really rather enjoyed it.

[Susanna · Rating 2 out of 5]

Nojoo, 25 vuotta vanha tarina luonnonvoimien ja ihmisten kohtaamisesta ja lopussa opetus siitä, että luontoa ei saa härkkiä ettei asiat mee vinksalleen niinkuin nähtiin. Ihan menettelevä ohut kirja kertalukemalta luettavaksi ja jännättäväksi montako tyyppiä jää henkiin vai jääkö yhtäkään.

Lukuisat kirjoitusvirheet vain häiritsivät lukemista puhumattakaan siitä, että jatkuvasti puhuttiin Portugalin sotalaivureista, vaikka portugalinsotalaiva sen öttiäisen nimi kyllä on. Sitä paitsi se ei edes ole meduusa vaan polyyppieläin. (Tarkemmin ottaen se ei edes ole yksilö vaan yhdyskunta erikoistuneita polyyppeja.) Sain silti lukuisia vilunväreitä kirjaa lukiessa, sillä meduusat jos mitkä on todella ällöttäviä ja inhottavia ja ne on lisääntyneet useilla alueilla jopa räjähdysmäisesti.

[Kaj Roihio]

Kesällä kuuluu lukea hömppää, mutta rajansa kaikella. Drew Lamarkin Tappajameduusat on juuri niin ääliömäinen sepustus miltä se kuulostaakin. Mitätön juoni, paperinuken tasoa olevat henkilöhahmot ja kivikautinen käsitys naisista. Tappajameduusat kelluskelevat pitkin merta ja laivallinen älykääpiöitä jää jumiin niiden keskelle. Loppuun yritetään vielä pakottaa jonkinlaista ekologista näkökulmaa, mikä on kovin ristiriitaista, kun vähän aiemmin luonnonsuojelijoita pilkataan ylimielisesti. Kioskikirjallisuuden pohjakastia, tällaisen lukee yhden junamatkan aikana ja perille päästyään voi heittää paperinkeräykseen. Laadukkuutta korosti vielä suomenkielisen painoksen lukuisat kirjoitusvirheet.