Pienessä suvussa on ollut tapana puhua lähinnä kukkasille. Kaksostyttöjen kuusivuotispäivänä vaikenemisen ketju katkeaa.
Marie varttui mamman kanssa kaksin vanhassa huvilassa ruusujen ympäröimänä. Mutta mamma ei jaksanut kannatella arkea omien surujensa keskellä, ja Marie oli vähällä lakastua kokonaan. Salaisuudet kasvoivat kuusiaidaksi äidin ja tyttären väliin.
Kun Mariesta tuli kaksostyttöjen äiti, avuksi astui koko yhteisö: isotäti Greta, Ester-neiti ja yleismies Nyyperi. Märtan ja Marian syntymäpäivänä he ovat kaikki koolla. Pienet ruusunnuput muistuttavat aikuisille, että elämä jatkuu, vaikka ihmisiä katoaa Thaimaahan ja taivaaseen. Ja päivän päätteeksi salaisuudet rahistellaan viimein ulos kuoristaan.
Intensiivinen ja kiehtova tarina naisista useammassa sukupolvessa ja puhumattomuudesta, kertomatta jääneistä salaisuuksista. Pidin tästä kovasti, vaikka teksti vaati lukijaltaan paljon keskittymistä, ei mikään nopealukuinen kirja. Vaihtelevat kertojat ja siirtyilyt aikakausista toiseen tuntuivat aluksi rasittavilta, mutta lukeminen alkoi vähitellen soljua ja heittäydyin täysillä tarinaan. Kuvailevaa, kaunista kieltä.
Pidin kirjasta todella paljon. Aluksi lukeminen tuntui todella hitaalta, ehkä kielen ja sen takia että aika vaihtui ja kertojat. Mutta kun tarinaan pääsi mukaan, se vei täysin mennessään.
Paikoitellen nautin lukemisesta kovasti: kaunis kieli, hyvät teemat, koskettavat yksityiskohdat ja tutut, tragikoomiset tilanteet miellyttivät. Mutta valitettavasti paikoitellen liika epäselvyys häiritsi liikaa (samantyyppiset nimet, kertojavaihtelut), ja kokonaisuus jäi minulle siksi lopulta vähän etäiseksi.
Monesta kertojanäänestä ja aikatasosta virkattu "sukusaaga" sakeine salaisuuksineen ja suruineen. Kertojanääninä toimivat sukupolven naiset ja tytöt, sillä miehet ovat tässä kirjassa lähinnä niitä, jotka lähtevät. Kuolevat tai lähteävät merten taa, katoavat.
Aluksi lukeminen tuntui hyvinkin hankalalta ja oli vaikeaa saada käsitystä siitä, kuka on äänessä ja mistä puhutaan, mutta pikkuhiljaa tarina kiertyi auki, päästi sisäänsä. Eniten pidin runollisesta, omaperäisestä kielestä. Kirjan luvut ovat pieniä, mutta sen kertomat surut suuria. Lukeminen ja sisäistäminen vaatii aikansa, mutta palkitsee kyllä kärsivällisen.
Vähän surumielinen mutta hieno kuvaus sukupolvien välisestä puhumattomuudesta ja kohtaamattomuudesta, itsellekin niin tutuista aiheista. Miksi ollaan vihaisia ja käyttäydytään huonosti kaikkein läheisimpiä ihmisiä kohtaan? Eikö juuri niiden pitäisi olla niitä tärkeimpiä? Paljon ajattelemisen aihetta antanut kirja. Tykkäsin vaikka vähän ahdistikin.
Epäkronologinen rakenne haittasi aluksi, samoin henkilöiden nimien samankaltaisuus. Kuitenkin alusta asti kirja oli kiinnostava ja synkästä perusjuonteestaan huolimatta hauskakin, ainakin välillä. Suurimmaksi osaksi poissaolevat miehet on esitetty hieman turhan ihannoivasti, tarinan naiset taas ovat jotakuinkin kaikki itse sotkeneet omat asiansa. Onkos se nyt reilua?
Alku lumosi. Niin kaunista kieltä ja kerrontaa, niin helisevää ja soivaa, oi. Sitten sitä tuli liikaa. Liian selvän symbolista, toisaalta niin kovin totta. Minäkin tiedän mitä on olla Maria. Kolme ja puoli tähteä, taipuu kolmeen kun ei neljää vaan kehtoo.
Luin kirjaa puoliväliin saakka kunnes pääsin jyvälle, että kuka on milloinkin äänessä. Haastava, työläs ja hitaasti luettava. Aihe sinänsä mielenkiintoinen, mutta ei kyllä jaksanut kantaa. Loppukin oli ihan lässähdys. Kuuluu taas sarjaan "tulipahan luettua".
Täytyy tunnustaa, että tämä jäi kesken. Liikaa kronologisia siirtymiä ja samankaltaisia naishahmoja, uuvuin totaalisesti. Kirjailija kirjoittaa kuitenkin hyviä lauseita, kaunista soljuvaa kieltä, josta pidin kovasti. Myös dialogi on hyvää.
"Hiljaisen viisas naissukupolvien saaga" kuvasi tätä täydellisesti. Osui omassa elämässä sellaiseen aikaan, että oli kuin olisi ystävän kanssa teekupposen ääressä käynyt kipeitä juttuja läpi.