Minulla oli epäilyksiä tämän kirjan suhteen: Takakansikuvaus kuulosti siltä, että tämä olisi kirjoitettu kiihkomielisenä kouluammuntakommenttina, jossa videopelit nimetään pahoista pahoimmiksi. Lisäksi ostin tämän kirpputorilta viidelläkymmenellä sentillä, ja ihmettelin pakostakin, miksei pyydetty vähintään sitä tämän kaupunkin vakiota, euroa. Kummu kuitenkin selätti epäilykseni jälleen, ja antaisin Manialle epäröimättä neljä tähteä, jos kieli ei olisi muutamaan otteeseen vähän liian silmäänpistävästi kompastunut omaan nokkeluuteensa ja kompuroinnin kolina kaikumaan kallooni yhä vain. Muuten niin huimasti, hienosti, hurmaavasti kirjoitettu kirja, ja sitten näitä omituisia, odottamattomia kömmähdyksiä! Mitä!
Rakastuin lintulapseen, kissapetoon, emoon ja pentuun, poikaseen, jotka kääriytyvät toistensa ympärille ja pesiytyvät vessan lattialle likavaatekasoihin. Rakastuin, ja se tuntui hyvältä loppuun asti, selityksiä oli monta mutta kirkasta kokonaisuutta ei edes yritty rakentaa, mustavalkoisuus vältettiin ja pelastautumistiet merkittiin valokyltein.