What do you think?
Rate this book
Pyöreän pöydän ritarit
352 pages, Hardcover
Published January 1, 1989
1 person is currently reading
10 people want to read
About the author
Thomas Malory
893 books758 followersFrom French sources, Sir Thomas Malory, English writer in floruit in 1470, adapted
Le Morte d'Arthur
, a collection of romances, which William Caxton published in 1485.
From original tales such as the Vulgate Cycle , Sir Thomas Malory, an imprisoned knight in the fifteenth century, meanwhile compiled and translated the tales, which we know as the legend of king.
https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_...
From original tales such as the Vulgate Cycle , Sir Thomas Malory, an imprisoned knight in the fifteenth century, meanwhile compiled and translated the tales, which we know as the legend of king.
https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_...
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 of 1 review
March 16, 2020
Esimerkki kirjasta, minkä parissa viihdyn ajallisesta etäisyydestä huolimatta. Pidän vuosisatoja ja - tuhansia vanhasta kirjallisuudesta monin osin: pääsen tutustumaan minulle vieraaseen maailmaan ja ihmiskuviin, ajatteluun jne. Maloryn versio eri tarinalinjoista yms on pääosin kiinnostavaa ja kiehtovaa luettavaa. Tämän voisi jakaa johdantoon (Arthurin nousu kuninkaaksi, hovin järjestäytyminen ja kuvattu syitä, miksi Arthurin hovi lopulta hajoaa ja kuningas kaatuu), ensimmäiseen osaan, jossa esitellään pyöreän pöydän ritarit ja heidän maalliset seikkailunsa, toiseen osaan, jossa kuvataan joidenkin ritarien Graalin maljan etsintää (uskonnollinen osuus) ja lopuksi päätetään Arthurin tarina.
Kirja on yltäkylläinen kokoelma: ritarietiikkaa, ihmeitä, seikkailuja, taisteluita, mystiikkaa, folklorea, ylimaallista menoa, rähinöintiä... ja osa näistä tahattoman hauskoja ja osa (oletan) tarkoituksella hauskoja. Tarinoissa näkyy tarinaperinteiden kerroksellisuus, esimerkiksi paikkojen nimet vaihtelevat ja toisteisuus (samantyyppinen tarinarunko toistuu eri ritarin kohdalla - tyyppisesti). Etenkin maallisen osuuden ritariseikkailut herättivät minut ajattelemaan, että ne ovat vain runko, jota jokainen kertoja voi värittää omalla tavallaan ja omilla painotuksillaan.
Olen lukenut tämän vuosia sitten aikaisemmin. Muistan pitäneeni tästä silloinkin ja pidän edelleen. On tässä paljon sellaista, joka aiheuttaa irvistelyä nykyajan ihmiselle ja tahatonta hauskuutta (ritariurhoollinen sählinki siellä täällä ja paikoin hyvin intensiivinen melodramaattisuus). Jotain eroottisia säväreitä tässä oli myös, mutta peitellysti. Ilahduin myös siitä, että naiset eivät olleet vain objekteja tai pahan ja onnettomuuksien alkusyitä (toki esim. kuningatar Guenevere vertautui esim. Troijan Helenaan) vaan myös aktiivisia toimijoita. Ja naiset eivät olleet myöskään kategorisesti vain damsel in distress - tyyppisiä hahmoja.
Kirjassa on kristillinen pohjasävy. Synti ja sen tuoma tuho ovat läsnä ja hyvin ehdottomina. Esimerkiksi ritari, joka pääsee lähimmäksi Graalin maljaa on synnitön (ja neitseellinen) ja onnettomuudet monille merkittäville hahmoille johtuu synneistä, jotka he ovat tehneet (ei esim. poliittisista tai inhimillisistä syistä).
Mukana on myös romantiikkaa, kiellettyä rakkautta, luonnon mystiikkaa, noitia ja taikoja, kohdataan ennustavia erakoita, tehdään taivasmatkoja, nähdään unia, selitään unia (kohtalomaisuus läsnä) ja aseisiin liittyviä kertomuksia (alkuperätarinoita).
Arthur feidautuu melko varhaisessa vaiheessa suhteellisen yksipuoliseksi hahmoksi, kunnes lopussa laittaa hösseliksi esim. kunnian tähden. Veljeys ja kunnia kulkevat kirjassa mukana, mikä tuntuu olevan vahva ideaali, mutta myös jotakin sellaista, joka sokaisee ihmisen. Pääosassa kirjassa ovat ritarit ja eniten tilaa saa sir Lancelot - ritareista parhain, joka ei kuitenkaan yllä hyvyydessä poikansa Galahadin tasolle.
Mukana on psykologista kömpelyyttä, mutta kirjan syntyajankohtaan nähden tässä on melko paljon inhimillisyyttä. Suhteessa esim. antiikin tragedioihin ei kuitenkaan mielestäni niin paljon, mikä joskus ihmetyttää minua. Kirjasta jäi myös tuntu, että tarkoitus oli enemmänkin opettaa lukijaansa, välittää ajatuksia, asenteita, tunteita, ideologiaa, arvoja kuin päästä yhdenkään hahmon "pään sisälle ja sydämen syrjälle".
Viihdyin siis kokonaisuudessaan hyvin kirjan parissa, vaikka toisteisuus välillä uuvutti. Ajallinen etäisyys teki kirjasta erityisen kiinnostavan. Henkilöhahmot tosiaan olivat melko laitteita, mutta en odottanutkaan niiltä syvyyttä vaan olivat välineitä idean välittämiseksi.
Kirjassa oli legendojen, myyttinen, folkloren ja hagiografioiden tuntua. Tätä lukiessa aloin kaipaamaan vanhoihin lehtometsiin ja Englantiin. :). Välillä mielessäni vilahtivat Monty Python, Tolkien ja Rowling.
Mietin lukiessa kunniantuntoa, hierarkisuutta, anteeksiantoa ja milloin sitä tapahtui vain kunnian tähden. Ja ihmettelin synnittömyyden vaatimusta.
Kirja on yltäkylläinen kokoelma: ritarietiikkaa, ihmeitä, seikkailuja, taisteluita, mystiikkaa, folklorea, ylimaallista menoa, rähinöintiä... ja osa näistä tahattoman hauskoja ja osa (oletan) tarkoituksella hauskoja. Tarinoissa näkyy tarinaperinteiden kerroksellisuus, esimerkiksi paikkojen nimet vaihtelevat ja toisteisuus (samantyyppinen tarinarunko toistuu eri ritarin kohdalla - tyyppisesti). Etenkin maallisen osuuden ritariseikkailut herättivät minut ajattelemaan, että ne ovat vain runko, jota jokainen kertoja voi värittää omalla tavallaan ja omilla painotuksillaan.
Olen lukenut tämän vuosia sitten aikaisemmin. Muistan pitäneeni tästä silloinkin ja pidän edelleen. On tässä paljon sellaista, joka aiheuttaa irvistelyä nykyajan ihmiselle ja tahatonta hauskuutta (ritariurhoollinen sählinki siellä täällä ja paikoin hyvin intensiivinen melodramaattisuus). Jotain eroottisia säväreitä tässä oli myös, mutta peitellysti. Ilahduin myös siitä, että naiset eivät olleet vain objekteja tai pahan ja onnettomuuksien alkusyitä (toki esim. kuningatar Guenevere vertautui esim. Troijan Helenaan) vaan myös aktiivisia toimijoita. Ja naiset eivät olleet myöskään kategorisesti vain damsel in distress - tyyppisiä hahmoja.
Kirjassa on kristillinen pohjasävy. Synti ja sen tuoma tuho ovat läsnä ja hyvin ehdottomina. Esimerkiksi ritari, joka pääsee lähimmäksi Graalin maljaa on synnitön (ja neitseellinen) ja onnettomuudet monille merkittäville hahmoille johtuu synneistä, jotka he ovat tehneet (ei esim. poliittisista tai inhimillisistä syistä).
Mukana on myös romantiikkaa, kiellettyä rakkautta, luonnon mystiikkaa, noitia ja taikoja, kohdataan ennustavia erakoita, tehdään taivasmatkoja, nähdään unia, selitään unia (kohtalomaisuus läsnä) ja aseisiin liittyviä kertomuksia (alkuperätarinoita).
Arthur feidautuu melko varhaisessa vaiheessa suhteellisen yksipuoliseksi hahmoksi, kunnes lopussa laittaa hösseliksi esim. kunnian tähden. Veljeys ja kunnia kulkevat kirjassa mukana, mikä tuntuu olevan vahva ideaali, mutta myös jotakin sellaista, joka sokaisee ihmisen. Pääosassa kirjassa ovat ritarit ja eniten tilaa saa sir Lancelot - ritareista parhain, joka ei kuitenkaan yllä hyvyydessä poikansa Galahadin tasolle.
Mukana on psykologista kömpelyyttä, mutta kirjan syntyajankohtaan nähden tässä on melko paljon inhimillisyyttä. Suhteessa esim. antiikin tragedioihin ei kuitenkaan mielestäni niin paljon, mikä joskus ihmetyttää minua. Kirjasta jäi myös tuntu, että tarkoitus oli enemmänkin opettaa lukijaansa, välittää ajatuksia, asenteita, tunteita, ideologiaa, arvoja kuin päästä yhdenkään hahmon "pään sisälle ja sydämen syrjälle".
Viihdyin siis kokonaisuudessaan hyvin kirjan parissa, vaikka toisteisuus välillä uuvutti. Ajallinen etäisyys teki kirjasta erityisen kiinnostavan. Henkilöhahmot tosiaan olivat melko laitteita, mutta en odottanutkaan niiltä syvyyttä vaan olivat välineitä idean välittämiseksi.
Kirjassa oli legendojen, myyttinen, folkloren ja hagiografioiden tuntua. Tätä lukiessa aloin kaipaamaan vanhoihin lehtometsiin ja Englantiin. :). Välillä mielessäni vilahtivat Monty Python, Tolkien ja Rowling.
Mietin lukiessa kunniantuntoa, hierarkisuutta, anteeksiantoa ja milloin sitä tapahtui vain kunnian tähden. Ja ihmettelin synnittömyyden vaatimusta.
Displaying 1 of 1 review