What do you think?

Kutsukaa traumakirurgi: Kriiseistä onnettomuuksiin, sodista tsunamiin
Kovien tilanteiden kirurgin värikkäät ja hätkähdyttävät muistelmat Suomesta ja kaukomailta.
Kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu traumakirurgi Ari Leppäniemi jäi vuonna 2022 eläkkeelle Meilahden sairaalan päivystyskirurgian ylilääkärin virasta poikkeuksellisen työuran jälkeen. Hän ennätti toimia useita vuosia myös sota- ja humanitaarisen kirurgin tehtävissä mm. Nigeriassa, Keniassa ja Pakistanissa. Lisäksi hän johti suomalaisten uhrien evakuointilentoja Aasian tsunamin ja Malagan bussionnettomuuden yhteydessä.
Kokenut kirurgi on pitänyt päänsä kylmänä tilanteissa, joita me muut emme uskalla edes ajatella. Nyt hän kertoo koko tarinansa kaunistelematta mutta myös viihdyttävästi.

- GenresNonfictionAudiobook
288 pages, Hardcover
First published September 26, 2024
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 11 of 11 reviews
March 16, 2025
Traumakirurgin työ on varmasti yksi vaativimmista, ja lukuisten korkeatempoisten sairaalasarjojen myötä me ns. tavalliset pulliaiset olemme oppineet heidän timanttista ammattitaitoaan ja aina jäätävän rauhallista olemustaan arvostamaan. Oli siis ihan mielenkiintoista sukeltaa kirjallisesti oikean eikä fiktiivisen traumakirurgin elämään.
Tekstin tuottamisen saralla Leppäniemi jää monien omaelämäkerturien ansaan ja kertaa elämäänsä melko luettelomaisesti jutustellen. Hänelle itselleen monet merkittävät seikat ja ihmiset käydään melko yksityiskohtaisestikin läpi kun taas suuret traumat kuten vuoden 2004 tapaninpäivän tsunami ohitetaan hyvin lyhyesti. Niinpä niinkin jännittävä elämä kuin hänen tuntuu yllättävän tasapaksulta.
Kirurgin hybris paistaa myös tekstistä hyvin läpi. Ehkä jonkinlaista reflektointia olisi voinut harrastaa sen suhteen, että 1970-luvulla tuli käytyä ystävän puolesta lääkiksen pääsykokeessa tai sen, että "hauskat" pikkutuhmat pikkujouluvitsit eivät ehkä sitten kuitenkaan ihan kaikkien mielestä hauskoja olleet.

January 21, 2025
Ari Leppäniemi kirjoittaa urastaan mukaansatempaavasti. Kirja on varmasti erinomaista luettavaa jokaiselle nuorelle, joka haaveilee lääkärin ammatista tai lääketieteen opiskelijalle, joka pohtii kirurgiaan erikoistumista.
Monien muiden uraan liittyvien muistelmien tapaan suuri osa kirjasta on vanhojen tuttujen nimien mainitsemista, mikä täysin alan veteraaneja tuntemattomalle on hieman pitkästyttävää. Itselleni mielenkiintoista lääkisopiskelijana oli nimenomaan leikkausten kuvaukset ja muut yksityiskohdat. Toisaalta ne taas varmasti saattavat pitkästyttää asiasta vähemmän kiinnostunutta lukijaa.
Kaiken kaikkiaan kirjan lukeminen oli kuitenkin positiivinen kokemus ja odotan nyt hieman innokkaammin kirurgiaan liittyviä opetuksia!

January 22, 2025
Uskomaton ura ja todella mielenkiintoinen tarina. Kirja eteni hyvin enkä olisi malttanut keskeyttää välillä. Tekstistä mielestäni välittyi arvostus potilaita ja kollegoita kohtaan, sekä omistautuneisuus potilailleen ja työlleen kokonaisvaltaisesti. Palkittu ja hehkutettu kirurgi kansainvälisesti kuin kotimaassakin ja silti tekstistä jää sellainen ”jalat maassa” fiilis, jonka vuoksi oma arvostus herraa kohtaan vain kasvaa.
January 15, 2025
Sanoisinko että Leppäniemi omaa totisesti vähän keskivertoduunarista eroavan työhistorian. Äärimmäisen haastavaa ja tärkeää työtä on tehty Suomen lisäksi erinäisissä kriisipesäkkeissä ja vähän vähemmän kriisiytyneissäkin maissa. Kirjalle pientä miinusta ajoittaisesta nimien pudottelusta, joka käy vähän tylsäksi tälläiselle alaa tuntemattomalle. Muilta osin hyvinkin hyvä.
July 23, 2025
Äänikirjat ovat olleet mulle vaikeita, joten päätin kokeilla tällaisella elämänkerralla, jossa ajattelin olevan tietokirjamaista sisältöä. Sinänsä kiinnostava kirja, mutta epätasapainoinen. Alussa jaaritellaan ja lopussa kiinnostavat kriisit pikakelataan. Itsereflektio liittyi lähinnä lääkärin työhön, ei esimerkiksi eläinten kohtelemiseen tai mauttomiin pikkujouluesityksiin.
April 16, 2026
Pidin tästä kirjasta! Kyllä parasta oli kirurgisten toimenpiteiden ja tiukkojen tilanteiden kuvaus. Mieleenpainuvinta oli esimerkiksi se hanskojen tiputtaminen Tuvaluun lentokoneesta. Ehkä ainoana olisi voinut enemmänkin vielä puhua joistain lopussa mainituista kriiseistä. Luin kirjan alle vuorokauteen, eli todellakin vei mukanaan.
November 18, 2024
Neljäs tähti tulee siitä omistautuneisuudesta, jolla Leppäniemi on työtään ja potilaitaan hoitanut.
November 24, 2024
Uskomaton ura ja kokemus, tee työtä jolla on tarkoitus!
October 28, 2025
Todella mielenkiintoinen!
August 5, 2026
3,5 🌟 tykkään elämäkerroista ja kirurgia kiehtoo, genressään hyvä kirja. vetävä, olisi voinut kertoa joistain reissuista vielä enemmänkin, viihdyin.
September 21, 2026
Osittain mielenkiintoinen.
Displaying 1 - 11 of 11 reviews