Lumoava esikoisromaani on kaunis ja kipeä kuvaus nuorten poikien viimeisestä lapsuuden kesästä.
Turku 1994. Santeri on ankaran isän hintelä poika, joka päätyy öisin mystisen Kapteenin kanssa ilmalaivan kyytiin kaupungin kattojen ylle. Ilmalaivasta Santeri kertoo vain parhaalle ystävälleen.
Poikien reviiriä ovat pihapiiri, puistot ja joutomaat. He ovat vapaita, kunhan tietävät paikkansa ja onnistuvat välttelemään omien huoliensa painamia aikuisia – ja itäpuolen rikkaita poikia.
Kun kastanjat alkavat putoilla, naapuruston poikajoukon johtaja Teemu antaa toisille varoituksen. Sotahuudon kajahtaessa risteävät leikki ja lama-ajan todellisuus. "Niin aseet keksitään. Ne sattuu vain lojumaan jossain."
Kielellisesti tyylikäs kuvaus murrosiän kynnyksellä olevien "pihan jätkien" elämästä. Alkuun kesti hetken päästä kieleen kiinni, mutta sitten tykästyin kovasti assosiatiivisesti singahteleviin lauseisiin, jotka kuvasivat – omasta mielestäni – hyvin ikäkauden lisäksi kirjan aikakautta ja sen rosoisuutta.
Kirjan kerronta hajoaa loppua kohden lupaavan alun jälkeen. Hetkittäin kirjassa oli ihan koskettavaa lapsuuden ja nuoruuden rajamaastojen pohdintaa, joskin aika synkkäsävyinen aikuisen näkökulma paistoi läpi. Ehkä mieleenpainuvinta kirjassa oli kuvaukset hetkistä aivan omien oikeiden naapuripihojen 90-luvusta, kun Kaasukelloon saattoi päästä livahtamaan sisälle.
Kirja lapsuudesta ja sen päättymisestä, viimeisestä kesästä. Ysärin lamasta ja luokkaeroista. Jotain minulta jäi kuitenkin ehkä välistä, koska tämä ei oikeen avautunut ainakaan sillä tavalla kuin olisin toivonut. Tästä tuli tosi vahvasti mieleen Miehen puolet, ja ehkä sen perusteella voidaan todeta että näitä aiheita käsittelevät kirjat ei ole minun kuppi teetä. Kirjailijan valinta koostaa teksti lähes pelkästään lyhyistä päälauseista tuntui lukiessa melko töksähtelevältä, mikä etäännytti itse tarinasta ajoittain. Pidin kuitenkin monista ideoista ja ajatuksista mitä heiteltiin.
Kieli ja kerronta oli kirjassa oivallista, tosin välillä hieman vaikealukuista. Nautin, kerronnan lapsenomaisuudesta, jossa todellisuus ja leikki sekoittui ja asiat poukkoilivat kuin lasten kertomana. Tarina ei kuitenkaan jaksanut innostaa ja siksi kirja jäi onneksi kuukaudeksi hyllyyn.
Kirjassa oli hyvät elementit, mutta tarina ei kantanut ja se hieman lässähti. Odotan kuitenkin kirjailijalta uusia teoksi, sillä kerronta ja käytetty kieli oli kaunista!
Tavoittaa jotain lapsuuden loputtomista kesistä, pikkupoikien haudanvakavasta suhtautumisesta leikkeihinsä, siirtymästä lapsuudesta murrosikään. Ei nyt ehkä kuitenkaan mikään erityinen mestariteos. Ihan jees.
Koin etukäteen aiheen ehkä hiukan vieraaksi. Mutta parikin ystävää rohkaisi tarttumaan. Kirja on ennen kaikkea hauska! Ja pinnan alla vaanii suru. Oudolla tavalla yksi vuoden vaikuttavimmista kotimaisista.