”Rooma oli siellä missä hän oli, kulki hänen mukanaan hänen nahkaansa virttyneenä.” Ajaton tarina piirtää Rooman tasavallan pelastajaksi tuomitun miehen häikäisevän muotokuvan.
Kun nuori sotapäällikkö Gnaeus Pompeius palaa kapinan koettelemaan pääkaupunkiin, hänelle avautuu tie vallan käytäville - jos hän onnistuisi täyttämään kolme ehtoa. Hän uhraa vuosia elämästään Rooman etua palvellen ja nousee valtakunnan huipulle vihasta ja rakkaudesta osansa saaneena. Kaiken ylle lankeaa kuitenkin varjo, kun tasavallassa leviää huhu, että Gaius Julius Caesar uhkaa haastaa senaatin käskyvallan.
Mestarillisen kertojan runsaana virtaava romaani herättää antiikin Rooman henkiin kaikessa loistossaan.
Asko Sahlberg, born 1964, has acquired a fame in Finland that has yet to be replicated in the English speaking world. He published his first novel in 2000 and has written steadily since then, completing his ninth work, The Brothers, in 2010.
Pidän kovasti Sahlbergin kirjoitustavasta ja erityisesti hänen historiallisista kirjoistaan (Pilatus, Herodes). Siten Pompeius oli pakkohankinta/-toive joululahjaksi!
Tykkäsin Pompeiuksesta kovasti: hahmot olivat kiinnostavia ja taidokkaasti kirjoitettuja. Sivuja suorastaan surffaili läpi.
Pientä miinusta tuli siitä, että kirjassa oli välillä aika suuria aikahyppyjä, joissa paikoitellen piti hetken aikaa uudelleenorientoitua, että pysyi mukana, missä mennään. Loppuun olisin toisaalta myös toivonut Conn Igguldenin kirjojen kaltaista osiota, jossa avataan, mitä muutoksia kirjailija on tehnyt tarinaansa ja mitkä olivat historiallisesti paikkaansapitäviä kohtia.
Finlandia-revisited: Tavoitteena lukea joitakin Finlandia-ehdokkuuden ulkopuolelle jätettyjä teoksia, joita on saatettu julkisuudessa pitää hyvinkin ehdokkuuden arvoisina (tai joita itse olisin voinut veikata ehdolle kirjailijoiden aiemman tuotannon perusteella).
3. 4,5/5 Asko Sahlberg: Pompeius 2024
Asko Sahlberg on nyt julkaissut kolme historiallista romaania antiikin Rooman suurmiehistä: Herodes (2013) Pilatus (2016) ja Pompeius (2024). Pilatuksen kuuntelin ensin äänikirjana ja sitten luin Finlandia-ehdokkaaksi päässeen Herodeksen – ja pidin noita molempia niin hyvinä, että halusin lukea vielä tämän Pompeiuksen omana hyvinkin mahdollisena Finlandia-ehdokkaanani. Ja pidin kyllä Pompeiustakin niin erinomaisena, että jossakin rinnakkaisessa todellisuudessa tämä olisi nähdäkseni hyvinkin voinut ansaita ehdokkuuden – tosin ei mielestäni tapahtunut mitään aivan hirveää vääryyttä tässä nykyisessäkään todellisuudessa, kun Pompeius jäi ehdokkuutta vaille. Pompeius saattoi olla jonkin verran Herodesta ja Pilatusta heikompi – tai sitten se oli samantasoinen, mutta jää muuten niin kovin samantyyppisenä väistämättä näiden aiempien teosten varjoon. Olen nähnyt jonkun kutsuvan näitä Sahlbergin historiallisia romaaneja viihteellisiksikin – tai jopa viihteeksi –, ja siten antavan ymmärtää, että nämä voisivat olla jotenkin vähempiarvoisia kuin jotkin mahdollisesti taiteellisemmat romaanit. Ajatteleeko joku kenties niin, että historiallinen romaani on jotenkin lähtökohtaisesti viihteellinen? Itse ymmärrän viihteen varmaankin lähinnä pinnallisuutena – ja pinnallinen nyt Sahlberg ei ainakaan ole. Vaikka hän kertookin juonitteluista, taisteluista, salamurhista ja vaikkapa seksisuhteista, hän kuvaa kuitenkin hyvinkin syvällisesti ja realistisesti kaikkia motiiveja ja ambivalentteja tuntemuksia tämän toiminnan taustalla. Otan mieluummin taideromaanin viihderomaanin kaavussa kuin viihderomaanin taideromaanin kääreissä. Seuraavaksi luen vielä Pilatuksen.
5 Anna-Kaari Hakkarainen: Marraseliö 2024 5- Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä 2024V 4,5 Helmi Kekkonen: Liv! 2024 4,5 Kaj Korkea-aho: Hur man möter en mamma (Äitiä etsimässä) 2024 4,5 Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito 2024 4,5 Tommi Kinnunen: Kaarna 2024 [4,5/5 Asko Sahlberg: Pompeius 2024] [4,5 Markus Nummi: Käräjät 2024] [4+ Pirkko Saisio: Suliko 2024]
400- vuotinen Rooman tasavalta oli pahasti rikki. Upporikkaat miehet hankkivat palkkasivat legioonia, lahjoivat senaattoreita ja kirjoituttivat itselleen mieluisia lakeja.
Muun muassa Syyrian ja Juudean valloittanut Pompeius Magnus tempautuu osittain tahtomattaan Rooman sisäpolitiikkaan. Hänen ei onnistu vakauttaa valtioita, vaan ajautuu sisällissotaan Caesaria vastaan tunnetuin seurauksin.
Sahlberg ei mielestäni onnistu tässä teoksessaan yhtähyvin kuin Pilatuksessa ja Herodeksessa. Hän hyppää välillä nopeasti yli merkittävien tapahtumien ja juuttuu merkityksettömiin. Päähenkilö jää mielestäni hieman tahdottomaksi, vaikka historian mukaan hän oli voimapoliitikko. Tapakulttuurin tutkimisesta pisteitä.
Sahlbergin Pilatus ja Herodes ikäänkuin keskustelivat ja täydensivät toisiaan. Ehkä tämäkin teos saa kumppanin, mutta kenestä? Caesarista? Cicerosta?
P.S. Pompeiuksen teatterin jäänteitä voi yhä löytää Roomasta.
"Tulipahan luettua" -proosaa. Yhden antiikin hahmon tarina nuoruuden vuosista kuoleman porteille. En kauheasti lämpene Sahlbergin tavalle kuljettaa tarinaa eteenpäin, hän puhuu sivulauseessa tapahtumista joiden käsittelyyn on uhrattu kokonaisia kirjoja ja dokumentteja. Koko kirjasta paistaa läpi, että tavoitteena on ollut päästä Pompeiuksen ja Caesarin sotaan, ja kaikki sitä ennen on vain pohjustusta sisällissodan vuosille. Lopputulos on kuin Hollywoodin kassat tyhjentävissä historiaelokuvissa, pohjustus hätäinen ja lopputaistelu eeppinen.
Kerrontatyyli oli luontevaa ja moniäänisyys toimi, mutta tuntui vähän historian läpijuoksulta. Episodeja kymmenten vuosien ajalta ilman, että lukija osasi oikein kiintyä hahmoihin tai uppoutua tapahtumiin. Muutama harmittava historiallinen epätarkkuuskin mukaan mahtui.
"Tasavallassa on jotakin pahasti vialla. Mahtavat miehet kumoavat voimassa olevia lakeja ja säätävät uusia omaksi puolustuksekseen. Pahinta kaikesta on, että uusia lkeja ostetaan rikkauksilla. Tuleeko sulle koskaan loppua?" "Tuskinpa. Lait kuuluvat niille, joilla on lakeihin varaa."
Pidin kovasti kirjasta ja faktantarkistajana kävin kirjan luettuani Googlesta katsomassa mitä Pompeiuksen historiasta on jäänyt jälkipolville tiedoksi. Varsin suuri mies.
Hyvä kuvaus ajastaan, nopeasti meni monta vuosikymmentä. Ehkä olisi ollut ainesta kirjasarjaan, niin olisi voinut uppoutua aiheeseen paremmin. Hyvin kirjoitettu kuitenkin.
"Asko Sahlberg on Waltari." Ehkä epätarkka lainaus jonkun kriitikon tekstistä mutta näin on. Yhtä nautinnollista luettavaa kuin Waltarin historialliset silloin vuosikymmeniä sitten.
Sahlberg kirjoittaa taidokkaasti Pompeiuksen elämästä. Teksti kuvailee paljon ja tarina etenee kivasti. Ajatuksia, unia, pelkoja, tympäytymistä yms. Ajan tavat nousevat hyvin esille: mm. orjat ja heidän vapauttaminen, erityisesti miesten kunnianhimo ja kilpailu, tappamisen arjellisuus sekä vaimojen roolit ja ajatukset. Myös roomalaiset papit ja papittaret Caesarin tyttären, Julian kuolema synnytykseen on hienosti kirjoitettu, yhtäkkiä sama hetki kerrotaan uudestaam hänen näkökulmastaan. Pompeiusta kuvataan enemmän hänen ympärillään olevien ihmisten ajatusten kautta: Cicero, Cassius, Crassus (kuolee aavikolla), Caesar (naittaa tyttärensä tälle), Lepidus-Orjatar, jonka P. vapauttaa. Epilogi kertoo hyvin kunkin hahmon jatkon kuolemaansa asti Pompeiuksen jälkeen. Loppulausetta myöden erinomaisen hyvä ja hieno kirja!