Ihmissuhdedraama ja jännityskertomus kolmen sukupolven salaisuudesta
Niityn metsätilan nuori emäntä Elsi syyllistyy 1950-luvulla heitteillejättöön, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Olisivatko tyttäret Arja ja Asta toisenlaisia ihmisiä, jos äiti olisi elänyt heidän kanssaan?
Vuosikymmeniä myöhemmin Asta hallinnoi vanhaa sukutilaa. Kun ainoa poika Roope tuo tyttöystävänsä Teresan näytille, Astan harmaa arki saa verenkarvaita sävyjä. Myös Roopen Riikka-serkulla on syynsä vihata vaikeaan rooliin joutunutta Teresaa. Hirviötä vastaan kamppaillessa kun on vaara muuttua sellaiseksi itse.
Jyväskyläläinen Laura Lähteenmäki (s. 1973) työskentelee kustannuspäällikkönä ja on tunnettu nuortenkirjailija. Sukuromaani Ikkunat yöhön on hänen uusi aluevaltauksensa.
Pidin tästä kovasti. Kirja vaati rauhallista lukunopeutta ja pysähtymistä tekstin ääreen, mutta hyvällä tavalla. Tuntui, että vain siten ehtii tutustua kuhunkin henkilöön erillisenä ihmisenä. Nopeammalla lukutekniikalla koko henkilökaartista olisi ollut vaikea ottaa selvää. Elsin tarina oli erityisen koskettava ja jätti kirjan lukemisen jälkeen ajattelemaan, kuinka paljon sukujen menneisyyksien tragediat jättävät jälkiään tuleviin sukupolviin - kuten tässäkin tarinassa. Ihmissuhteiden kuvaus oli aitoa ja erityisesti kateuden tunnetta Lähteenmäki käsittelee hienosti.
Taistelin kauan ajatuksen kanssa, että luenko loppuun vai jätänkö kesken. En meinannut millään päästä kiinni kuka kukin on, ja mikä liittyy mihinkin. Halusin kuitenkin tietää miten kaikki päättyy. Kirja parani loppua kohden, kun henkilöt ja niiden suhteet toisiinsa selkeni. Kaikkiaan kirja kyllä loppui kesken. Olisin kaivannut vielä jotain. Mutta tykkäsin kuitenkin, jollain synkällä tavalla kirja oli koskettava. Ja jollain tavalla jopa lohdullinen. Elämä kulkee, asioita tapahtuu, mitään et voi peruuttaa, mutta elämän täytyy jatkua. Koko elämä on parantumista vanhoista haavoista, kasvamista, ja ehkä jonain päivänä olemme ehjiä ja valmiita.
Vaikuttava kertomus äidistä, jonka rakkaus lapsiinsa yllättäen loppui kesken eikä palannut suvun elämään ennen kuin sukupolvia myöhemmin. Lähteenmäen kirkas kerronta heijastelee kertomuksen sävyjä: voimakasta ja huikaisevan tarkkaa se on mutta armoa ei tunneta.
Sota loppuu ja Niityn tilalle syntyy kolmas lapsi, mutta kun äiti sairastuu masennukseen ja arki yllättäen kääntyy päälaelleen, kylvetään samalla toisen sodan siemenet. Vuosikymmeniä myöhemminkin kova ja hurja Asta on tottunut pitämään tilan ja itsensä puolia kaikkia muita vastaan, Arja uppoutuu työhönsä ja tytär Riikka vihaan ja epävarmuuteen. Kukaan ei joko pääse yli menneisyyden tapahtumista tai osaa kohdata tulevaisuutta.
Kirjassa käytännössä kaikki ovat yksin, jääneet tai jätetty jos on koskaan huomattukaan. Tunnelma kietoutuu kirpeänä lukijan ympärille ja kylmä tunkeutuu uniin asti. Ja juoni selkenee, vaikka hitaasti, lukuisien kertojien, havaintojen, muistojen yhteen punomana.
Ehkä paikoitellen olisi pärjätty vähemmälläkin, erityisesti Elsin ja Astan tarinat olisivat varsin hyvin voineet pitää lukijan tyytyväisenä keskeytyksettäkin - mutta toisaalta syvyyttä teoksesta löytyi näinkin ja ehkä sitten tarvittiin se kolmaskin polvi juonikuvioineen, vaikka se kääntyikin ehkä tarpeettoman raskaaksi (enkä tarkoita masentavaksi, sanoinhan jo Elsin vakuuttaneen). Teresan ääni oli mukavaa vaihtelua muita hahmoja ympäröiville synkkyyden sävyille, ja sitten alkoikin taas tapahtua.
Loistava kirja, jopa siinä määrin etten osannut ottaa ylös yhtään yksittäistä lempikohtausta tai -virkettä, vaikka olisin jatkuvasti halunnut niin tehdä.
Järkyttävän ahdistava kirja. Kerronta eteni piinaavaan hitaasti kohti kammottavaa loppuaan. Meinasin jättää kirjan monta kertaa kesken, mutta loppusuoralla oli pakko sulkea kirja lopullisesti kun pelkäämäni kohtaus oli alkamassa. Tässä kirjassa ei ole mitään positiivista, ei mitään toivoa eikä huumorin pilkahdustakaan. Kirja käsittelee järkyttävällä tavalla synnytyksen jälkeistä masennusta ja sitä, miten yhden Elsi-äidin henkinen romahdus pilaa tulevien sukupolvien elämän. Jos kirjallisuutta voi joskus ajatella terapiana, niin tätä en missään nimessä suosittele sellaisille jotka ovat synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsineet, tai edes heidän lähipiirissään eläneille. Olkoon tämä anti-vinkkaus!
Kirja on kuitenkin hienosti ja tarkkanäköisesti kirjoitettu, ja mielestäni rakenne ja kerronta palvelivat hienosti kirjan teemoja.
Näin ristiriitaisissa tunnelmissa en tähtiä pysty antamaan!
Loistava kirja. Tunnelma huipentui hienosti loppua kohden. Hyvän kirjan tuntee fyysisenä tunteena kehossa: usein henkeä salpaa tai itkettää. Laura Lähteenmäki on upeasti kuvannut, miten elämä suistuu lopullisesti raiteiltaan, jos äiti väsyy. Nykyään apua on helpommin saatavilla, toisin on ollut menneinä vuosina kun äidin harteilla on lasten lisäksi ollut raskaat kotityöt ilman nykyaikaisia helpotuksia.
Olen usein miettinyt omia isovanhempia, miten mummot ovat jaksaneet maalla tai kaupungissa, ison lapsikatraan keskellä. Yksi tähti jäi arviostani uupumaan siksi, että kirjassa oli mielestäni turha sivujuonikuvio ja samalla muutama henkilöhahmo liikaa. Tarina olisi ollut lähes täydellinen, jos oltaisiin keskitytty vain Elsiin ja tämän perheeseen, Teresa-kuvio oli liikaa.
Traaginen ja koskettava sukutarina, joka vie mennessään heti alusta alkaen. Tilkkutäkkimäisen pienistä palasista rakentuu pikkuhiljaa tarina, joka antaa lukijalle vastauksia siihen, miten menneisyyden haamut vaikuttavat monien sukupolvien ajan ihmisten elämään. Osa tapahtumista kirjassa tuntuu ehkä uskomattomilta, mutta niin oikeassakin elämässä toisinaan tapahtuu. Äidin sanat aikuiselle tyttärelle oli mielestäni ehkä loppujen lopuksi kaikkein koskettavin kohta kirjassa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.
Sukutarina, jonka kertojina toimivat kolmen sukupolven eri henkilöt. Semmoinen kirja josta tavallaan tykkäsin, mutta en kuitenkaan kunnolla innostunut. Ahdistava tunnelma kaikkien henkilöiden elämässä teki lukemisesta välillä erittäin raskasta. Jossain tätä oli verrattu Berliininpoppeleihin. Juu ei.
Helppolukuinen, etevästi kerrottu teos, jossa henkilöhahmot ovat itse tarinaa suurempia. Elsin ja Astan hahmot varastavat show'n. Elsin väsymys on ahdistavan läsnä ja hänen poukkoilevat ajatuksensa riipivää luettavaa, mutta samalla ne ovat teoksen parasta antia. Hyvä kirja, vaikkei ihan suosikkeihin ylläkään!
Vaikeiden sukulaisuussuhteiden, salaisuuksien ja virheiden kudelma, joka kietoutuu Niityn tilaan ja sen ihmisiin, menneisiin ja nykyisiin. Tunnelma on tiivis, Lähteenmäen kieli ja kerronta houkuttelevaa. Kokonaisuus toimii.
Mielenkiintoinen, synkkäkin tarina muutamasta sukupolvesta ja heidän suhteestaan maahan ja taloon jossa varttuivat. Vähän sekava oli paikoittain, mutta loppua kohti selkeni ihmiset ja heidän välisensä suhteet. Tykkäsin.
Tästä en tykänny yhtä paljon kuin muista Lähteenmäen kirjoista. Jäi jotenkin synkkä olo. Olemmeko me ihmiset oikeasti näin menneisyytemme vankeja? Pitänee tarttua johonkin elämänmyönteisempään seuraavaksi.
Kolmen sukupolven tarinaa, synnytyksenjälkeistä masennusta, kaikenlaista tragediaa. Pidin kyllä, mutta ei ollut kuitenkaan niin järisyttävä lukukokemus kuin olisi voinut olla. En osaa oikein edes sanoa, miksei.
Alkuun kirja tuntui kovin sekavalta ja junnaavalta, mutta loppua kohti parani ja henkilötkin asettuivat uomiinsa. Jotain jäi puuttumaan, olisin kaivannut vielä jonkinlaista terää tarinaan.
Koskettava sukutarina. Paljon erilaisia ihmisiä, mutta se luo vain parempaa kokonaiskuvaa tarinaan. Kirja vei mukanaan eikä sitä malttanut jättää kesken. Suosittelen!