Aino Pajukangas kertoo kirjassaan Suunnannäyttäjät millä tavoin jotkut ihmiset nousevat oman alansa äänitorviksi ja heistä tulee ilmiöitä.
Muun muassa Auri Kananen, Dome Karukoski, Emilia Kujala, Henri Alén, Mikko Hyppönen, Andrei Koivumäki, Karri ”Paleface” Miettinen, Martin Paasi ja Petteri Järvinen kuvailevat kasvuaan alansa suunnannäyttäjiksi. Mitä he ovat oppineet matkan varrella, ja mitä valokeilassa kannattaa ottaa huomioon?
Pikatie tunnetuksi on somen ansiosta avoinna lähes kenelle tahansa. Tie luotetuksi asiantuntijaksi sen sijaan voi olla mutkainen ja pitkä. Teos pohtii, keiden ääntä yhteiskunnassa kuunnellaan ja mistä asiantuntijan uskottavuus rakentuu.
Millä tavalla itselleen saa seuraajia ja asialleen kuulijoita? Onko ammattilaisen välttämätöntä kertoa julkisesti myös henkilökohtaisesta elämästään? Teoksessa esitellään myös tuloksia suomalaisten sosiaalisen median käyttöä koskevasta kyselytutkimuksesta.
Kiinnostava kirja erilaisista omien alojensa näkyvistä asiantuntijahahmoista. Tykkäsin kun ihmisten arvomaailmaa ja motiiveja olla julkisuudessa avattiin. Olen ruvennut ajattelemaan, että jo pienikin ja varsinkin iso julkisuus on ihmiselle tuhoisaa, ja onkin tärkeää miettiä miksi sen seuraukset kannattaa kärsiä jos sille tielle haluaa. Siksi arvomietinnät tärkeitä. Esim. jos haluaa muuttaa maailmaa paremmaksi, se ei tule ilman hintaansa, mutta arvo/päämäärä voi olla niin tärkeä että haavat ei haittaa. Tosi paljon ajatuksia herättävä kirja!
Tämän kirjan tarkoituksesta tai tavoitteesta on vaikea saada kiinni. Kenelle tämä on kirjoitettu ja miksi? Vaikuttajia esittelevät artikkelit on taitavasti kirjoitettu, mutta en saa kiinni, mitä niistä pitäisi oppia tai jäädä käteen. Ehkä taustoja enemmän olisi kiinnostanut analyysi siitä, mikä heidät on nostanut suunnannäyttäjiksi - mitä he tekevät oikein? Artikkeleissa on myös aika paljon epärelevanttia ja -kiinnostavaa sisältöä, kuten vaikuttajien syntymävuodet listattuna. Ajatus hyvä, mutta hähmäiseksi jää!
Kirja saatu arvostelukappaleena Instagramin kautta
Tietokirja siitä, miten joistakin tulee oman alansa äänitorvia sosiaalisessa mediassa. Tykkäsin, kirja oli sujuva lukukokemus. Kirja sai ajattelemaan aihettaan, mutta välillä olisin ehkä kaivannut enemmän ravistelua ja kriittisempää otetta – miksi kirjassa haastatellaan vaikka juuri tietynlaisia tyyppejä? Olen itse aika allerginen kaikenlaiselle pöhinäpuheelle, ja siksi ehkä jotkut tyypit saivat minut vähän pyörittelemään silmiäni. Kuitenkin kiinnostava lukukokemus, mikäli haluaa lukea someviestinnästä ja siitä, miten sen parissa voi nousta huipulle.
Kaksikymmentä haastattelua eri alojen tunnetuilta asiantuntijoilta. Mukana on esimerkiksi tietoturva-asiantuntija, ravintoloitsija, elokuvaohjaaja, räppäri, viestintäyrittäjä, kiinteistövälittäjä ja someinfluensseri. Jokainen kertoo lyhyesti siitä, miten ja miksi hän noussut julkisuuteen, sekä jakaa omia vinkkejään myös muille.
Kirjan viesti on se, että nykyaikana jokaisella on mahdollisuus tulla näkyviin osaamisensa kanssa. Oikeastaan asiantuntijoilla on jopa velvollisuus käyttää asiantuntemustaan muitten hyödyksi, pistää jauhot suuhun kaiken maailman pseudoasiantuntijoille ja jakaa luotettavaa tietoa.
Tämä on hyvin toimittajamaisesti kirjoitettu kirja, niin hyvässä kuin pahassa. Tekstistä huomaa, että se on ammattikirjoittajan kirjoittamaa, ja sitä on sinänsä ihan miellyttävä lukea. Hieman minua kuitenkin häiritsivät turhan tuntuiset viittaukset haastatteluympäristöön (kuten se, että kahvilassa piti vaihtaa pöytää, kun aurinko paistoi naamaan) ja se, että haastateltaviin viitattiin tarpeettoman usein nimen tai hän-pronominin sijaan jollakin "nokkelalla" ilmauksella, kuten "nuori psykoterapeutti" tai "aloitteleva nörtti".
Toimittajamaiseen otteeseen olisi minusta kuulunut kuitenkin myös se, että haastateltavien valintaa olisi perusteltu ja myös pohdittu kriittisesti. Miksi kirjaan on valittu juuri nämä henkilöt? Keitä on jätetty ulkopuolelle ja miksi?
Kirjassa tulee jonkin verran toisteisuutta, mikä on toki ymmärrettävää, koska haastatteluja on niin paljon. Olisi voinutkin miettiä, olisiko sisällöstä voinut vähän karsia tai olisiko haastateltaviin saanut vähän enemmän moninaisuutta ja erilaisuutta.
Tykkäsin siitä, että kaikki keskeiset vinkit oli tiivistetty sekä tietolaatikoihin haastattelujen loppuun että otsikoihin. Kirjan pääpointit löytää helposti silmäilemällä. Jos ei jaksa tai halua lukea koko kirjaa, lukija voi helposti etsiä itseään kiinnostavat kohdat.
Kiinnostavia ihmisiä haastateltuna, itselle sopivan erilaisia ja tarinat eivät noudattaneet aina samaa kaavaa. Osa oli itselle uusia ja osa jo entuudestaan vastaavanlaisista kirjoista tuttuja. Hyvä ja kevyt lukea, tarinat sopivan mittaisia.
viittaukset tutkimukseen jossa 1200 vastaajaa ”voidaan yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia aikuisia” ja jonka kirjoittajan oma yritys on toteuttanut, ei vakuuta. kirja ei muutenkaan ole erityisen kiinnostava joten en välitä lukea loppuun.
Luokkalukuhaaste kirja luokka 07 viestintä, joukkoviestintä. Osa kirjan ihmisistä oli mielenkiintosempia kun osa, totta kai. Paljon vinkkejä sometouhuihin ja julkisuuteen. Pitää osa vinkeistä ottaa talteen. Tulipa myös muutama uusi seuranta instassakin.