Hieno ja puhutteleva sukutarina osoittaa ainutlaatuista eläytymiskykyä
Mattias Bergmark oli kahdeksanvuotias, kun hän kesällä 1944 tuli perheineen Helsingin pommituksia pakoon suvun vanhaan taloon. Lapsilla oli leikkinsä suuren talon loputtomissa huoneissa, mutta he vaistosivat myös aikuisten hädän ja huolen, kuvittelivat Karjalan kauheudet.
Nyt, viisikymmentäviisi vuotta myöhemmin, Mattias palaa Bergiin ja tapaa velipuolensa Jonaksen, lapsuuden leikkitovereita sekä Sonja Rantalan, johon hän aikanaan oli pikkupojan ehdottomuudella rakastunut. Matka lapsuuden maisemaan herättää vanhassa miehessä kaukaisen sotakesän muistot, joista eräs, silloin viattomalta tuntunut, painaa häntä yhä.
”Olen pyrkinyt kuin pianonvirittäjä kuuntelemaan talon sisäisiä ääniä ja välittämään ne niin selvästi kuin mahdollista kahden kesän valon ja varjojen maisemissa, missä – toivottavasti – myös ei-sanotulla on tärkeä osuutensa”, ensi syksynä 79 vuotta täyttävä Bo Carpelan sanoo.
EN: Baron Bo Gustaf Bertelsson Carpelan was a Finnish poet and author. He published his first book of poems in 1946, and received his Ph.D. in 1960. Carpelan, who wrote in Swedish, composed numerous books of verse, as well as several novels and short stories. He is the only person as of yet to have received the Finlandia Prize twice. His poem, Winter was Hard, was set to music by composer Aulis Sallinen. Carpelan died from natural causes on 11 February 2011.
SV: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan var en finländsk (finlandssvensk) författare, litteraturkritiker och översättare. Han studerade litteraturhistoria vid Helsingfors universitet och blev filosofie doktor 1960 med en avhandling om Gunnar Björlings lyrik, Studier i Gunnar Björlings diktning 1922–1933. Han hade adelstiteln friherre.
Bo Carpelan gjorde sin litterära debut 1946 med lyrikverket Som en dunkel värme. Han har också skrivit uppmärksammade barnböcker.
Han har arbetat som biträdande chefsbibliotekarie vid Helsingfors stadsbibliotek mellan åren 1964–1980, och utnämndes till konstnärsprofessor 1980. Bland hans översättningar kan nämnas första delen av Lasse Pöystis memoarer, Lasses läroår.
Carpelan avled den 11 februari 2011.
FI: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan oli suomenruotsalainen kirjailija. Bo Carpelan asui Espoossa ja harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta. Hän kuului vapaaherralliseen Carpelan-sukuun.
Carpelan kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1944 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1948, filosofian lisensiaatiksi 1956 ja filosofian tohtoriksi 1960. Kirjailijauransa hän aloitti vuonna 1946 runoteoksella Som en dunkel värme. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana Carpelan julkaisi useita runoteoksia sekä lastenkirjoja. Hän oli Hufvudstadsbladetin kirjallisuusarvostelija vuosina 1949–1964 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonjohtaja 1964–1980. Ensimmäinen romaani, Rösterna i den sena timmen (suom. Myöhäiset äänet), ilmestyi vuonna 1973.
Carpelan myös käänsi ruotsiksi suomalaisten nykykirjailijoiden, muiden muassa Paavo Haavikon, Helena Anhavan ja Antti Hyryn tuotantoa. Carpelan sai lukuisia palkintoja, kuten valtion kirjallisuuspalkinnon neljä kertaa ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977. Carpelan on ensimmäinen henkilö, jolle on myönnetty Finlandia-palkinto kahdesti, vuonna 1993 teoksesta Urwind (suom. Alkutuuli) ja vuonna 2005 teoksesta Berg (suom. Kesän varjot).
Hypnoottisen kaunis teos, niin kaunis että se pitää aina lukea keväisin. Tämä on kirja, jossa virkkeet sanovat enemmän kuin niissä lukee. Tästä syystä jokainen virke on luettava huolella; kirja pitää lukea rauhassa ja ajatuksella. Kun näin tekee, ymmärtää miksi esimerkisi minä olen niin ihastunut tähän teokseen, että se pitää lukea joka kevät. Lukiessa uppoaa omaan olotilaansa, ihan kuin päähenkilö muistoihinsa, joissa hän seilaa nykyajan ja lapsuuden väliä. Paljon jätetään lukijan itsensä varaan, kuten vaikka perhesuhteiden hahmottaminen. Kirjassa on monia elementtejä jotka ymmärtää kun lukee kirjaa uudestaan: se aukeaa enemmän ja enemmän joka kerran. Siksi se kestää aikaa ja toistoa, siihen ei kyllästy. Lukiessa aika ajoin liikuttuukin, viimeistään loppupuolella tai lopussa. Lukiessa saattaa alkaa muistella itsekin, kuten allekirjoittanut.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2004: 154/154) 2005: 6/6 1984-2023: 160/268
4/5. Peräti viides Finlandia-ehdokkuus ja toinen -voitto Bo Carpelanille (Marginalia till grekisk och romersk diktning 1984, Axel 1986, År som löv 1989, Urwind 1993V). Tässä Bergissäkin Carpelan kirjoittanee "kauniisti" – niin kuin kaiketi kaikissa edeltävissäkin teoksissaan –, mutten kuitenkaan pitäisi tuota kauniisti kirjoittamista suoranaisena kehuna vaan pikemminkin moitteena. Jos minulta kysyttäisiin Suomen yliarvostetuinta kirjailijaa, voisin tarjota Bo Carpelanin nimeä. Hän on onneksi ollut kuolleena jo vuosia, joten tuskin hän osaisi enää loukkaantua tuollaisesta arvonimestä (korkeintaan pyörähtää vähän haudassaan). Itse en olisi varmaan antanut hänelle edes ensimmäistä Finlandia-ehdokkuutta – enkä ainakaan voittoa. Vuoden 2005 ehdokkaista Pirkko Saision Voimattomuus oli omaa luokkaansa. Tuntuiko jotenkin turvallisemmalta ja oikeutetummalta nostaa tuplavoittajaksi syntymäväsähtänyt setä, kun se ainaverevä täti oli voittanut ensimmäisen Finlandiansa vain kaksi vuotta sitten Punaisella erokirjallaan? Jos tässä oli taustalla tällaista karenssiaikaa edellisestä voitosta, niin sittenhän olisi voinut ansaitummin palkita Risto Isomäen ja Sarasvatin hiekkaa. No, ehkä minun täytyy antaa joskus Bo Carpelanille vielä uusi mahdollisuus lukemalla jokin hänen romaaneistaan suomennoksena – olettaen että hänen teostensa salattu hienous välittyisi paremmin noin kuin ehkä vähän vanhahtavana, koukeroisena ja vaikeanakin ruotsin kielenä.
5- Pirkko Saisio: Voimattomuus 2005 4,5 Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa 2005 4 Tuomas Kyrö: Liitto 2005 4 Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman 2005 4 Anneli Toijala: Merten takaa tulleet 2005 4 Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 2005V
Kaunis luettava: sanat leikkivät kirjojen sivuilla, esittävät heijastuksia elämän merkityksen etsimisestä ja paljastavat utuisia kuvauksia tehdyistä oivalluksista.
"Yksinäisyyttä on monenlaista. On ehdottoman tarpeellista yksinäisyyttä, joka ei ole eristäytymistä. Vaan jotakin mikä on minun ja avautuu ja antaa uuden näkökulman." - "Kasvot ovat peili, eikä niitä voi vangita peiliin." - Rose Ausländer: Petos
Peili sano minä olen sinun kehyksesi sinä olet minun kuvani. - Hölderlinin runo: Nuoruuden päivinä olin aamulla iloinen, iltaisin itkin. Nyt kun olen vanhempi, aloitan päivän epäilysten vallassa mutta päätän sen tyynenä, seesteisenä. - "Me unohdamme tärkeän mutta muistamme merkityksettömät seikat." - "Kun joku puhui hänelle hänen kuolinvuoteellaan tulevasta elämästä, hän sanoi: Yksi maailma kerrallaan." - "Pitäisi päästä siihen, ettei enää vaadi yhtään mitään. Ja mitä vaatimuksia minulla enää voi olla? Halu päästä pois? Jokin minussa panee vastaan, voitko ymmärtää?"
Runollista, kaunista kieltä. Menneisyys ja nykypäivä linkittyvät toisiinsa. Välillä oli vaikea seurata, kulkiko kerronta nykyajassa vai sotavuosissa. Juoni jäi etäiseksi, enkä oikein saanut siitä otetta missään vaiheessa. Siksi vain kaksi tähteä, vaikka tavallaan ymmärränkin, miksi Carpelan on saanut tästä Finlandia-palkinnon - vanhenemisen ja luopumisen teemat sekä kaunis kerronta ovat teoksen ansioita.
Ehkä vähän liian sekavalta tuntuva teos minun makuuni. Kieli on kaunista ja runollista, mutta kahdella tasolla sekoittuva kerronta ei oikein ole minun makuuni. Tämän vuoksi menin usein sekaisin siitä, kenestä puhutaan ja missä ajassa enkä sen vuoksi oikein päässyt sisään kirjan tunnelmaan ja maailmaan. Taitaa siis minun Carpelan kokeilut jäädä tähän, Alkutuulen lukemisen kanssa kun oli aikoinaan myös ongelmia.
Tomuinen ja kauniskielinen opus vaatisi hitaampaa ja keskittyneempää lukemista kuin mitä sille soin. Rivien välissä sanottiin enemmän, jäin hieman eksyksiin, pohdin että jäikö jotain lukematta kun en aivan päässyt perille. Ne hetket, kun olin kerronnassa mukana, olivat kuitenkin mainioita.
Ilmestymisvuotenaan Finlandia-palkinnon voittanut kirja. Ikääntynyt mies palaa lapsuutensa kotiin viimeistä kertaa. Kirjassa lomittuvat aika saumattomasti nykyhetki ja vanhojen ystävien ja sukulaisten tapaaminen vuosien tauon jälkeen sekä haikeat ja ajoittain hiukan katkeratkin muistot sotavuosien lapsuudesta, joissa lapsuuden viattomuus, kesän kauneus ja aikuisten – ja lapsienkin - sodasta aiheutuva ahdistus poimuttuvat toisiinsa. Kirja pohjautuu selvästi enemmän tunnelmaan kuin juoneen, ja se on kirjoitettu hyvin runollisella ja kauniilla kielellä, paikoitellen teksti muistuttaa enemmän runoutta kuin proosaa. Itse olen enemmän juonipohjaisen kirjallisuuden ystävä, mutta tämän kirjan kielellinen nautittavuus, joka aika hyvin käännöksestäkin pääsi lävitse osittain paikkasi aika vähäisen juonen aiheuttamaa haittaa. Kuitenkin, jää omalla asteikollani Finlandia-voittajissa keskitason alapuolelle. Tämän kirjan myötä olen lukenut jokaisen Finlandia-voittajan vuoden 2000 jälkeen + muutaman edellisellä vuosituhannella julkaistun. Todennäköisesti tulen kirjoittamaan niistä jonkinlaisen yhteenvedon kunhan ehdin.
Kuusikymppinen Mattias saapuu maalle sukutaloon tapaamaan sukulaisia ja ystäviä. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, Mattias muistelee sotakesää 1944, jolloin hän oli 8-vuotias, välillä ollaan tarinan nykyhetkessä eli yli puolivuosisataa myöhemmässä ajankohdassa. Kirjan parasta antia on uskottava kuvaus lasten sota-ahdistuksesta, ihmisiä kuolee ympäriltä ja vihjeitä sotatapahtumista ja aikuisten peloista saadaan, mutta pääosin lapset pyritään pitämään pimennossa - turhaan. Henkilösuhteet ovat kuitenkin sekavia, enkä muutenkaan oikein tavoita tarinan punaista lankaa.
Mukava lyhyehkö välipala, miellyttävää luettavaa eikä ajassa pomppiminenkaan paljon häirinnyt lukemista. Tunnelma on kohdallaan, ja itsekin tunsin itseni melkein vanhaksi ihmiseksi eläytyessäni päähenkilön elämään. Kaunis kirja, eikä herättänyt minussa minkäänlaisia aggressioita tekotaiteellisuuden, sekavuuden tai muunkaan sellaisen takia (mitä voisi ehkä pelätä tällaiselta runolliselta opukselta...)
Kesän varjot on herkkävireinen romaani, jossa muistot, menetykset ja kaipuu nivoutuvat yhteen. Vanha mies palaa kesäiseen lapsuuden maisemaansa ja käy läpi elämänsä merkityksellisiä hetkiä, pohtien ajan kulumista ja ihmisten välistä yhteyttä. Teos kuvaa arjen pieniä hetkiä ja ihmisen elämän haurautta.
Hienoja lauseita, joiden ääreen piti pysähtyä. Juoni ja henkilöt poukkoilivat sen verran, että oli välillä vaikea pysyä perässä, missä kohtaa oltiin tarinassa menossa.Täydet 5 tähteä kuitenkin kauniista tekstistä.
Lukemisen arvoinen kielellisen kauneutensa vuoksi. Odotinkin, että Carpelan runoilijatausta näkyisi vahvasti teoksen ilmaisuvoimassa. Muuten kirja jäi ikävä kyllä kohdallani melko ohueksi elämykseksi.
Tämän kirjan hyviä puolia ovat samaistuttavat miljöökuvaukset. Henkilöhahmojen hajanaisuus häiritsee hieman lukukokemusta, mutta ehkä se onkin teoksen tarkoitus, etäännyttää ihmiset muistojen sumuun.
Boken har vackert språk och fina funderingar i stunder, men det överdrivet poetiska språket gör boken för flummig för att jag skall kunna få något ut ur den
Bo Carpelanin "Kesän varjot" ei kuulu ajankohtaisuutensa vuoksi Finlandia-palkinnon saaneiden kirjojen joukkoon. Sen ajattomia pääteemoja ovat vanheneminen, luopuminen, sekä sodan ihmiseen jättämät arvet. Kotiseudulleen palaavan Mattiaksen kautta lukijalle avautuu elävien muistojen haikea ja katkeransuloinen kudelma. Eletyn elämän läsnäolo ja sen saavuttamattomuus vanhuutta kolkuttavan päähenkilön kokemusmaailmassa koskettaa. Romaani herättää ajattelemaan omaa vanhuutta ja elämän rajallisuutta; ei erityisen omaperäinen, mutta kunnioitettava saavutus.
Carpelanin kieli on utuista, uneliasta mutta kaunista. Kerronta on runollista, mutta siinä on suora, teeskentelemätön ote. Carpelan ei dramatisoi liikaa, eikä jumitu ylitsepursuaviin tunne- ja aistikokemusten selostuksiin. Romaanin heikkoudeksi muodostuu hajanaisuus. Voimakkaat tuokiokuvat ja Mattiaksen sisäiset monologit eivät oikein asetu paikoilleen yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Tästä huolimatta "Kesän varjot" on ansiokas teos, jonka hillitty surumielisyys kestänee aikaa hyvin.
Kauniista ja lyyristä tekstiä. Hienovaraisesti kerrottu tarina jatkosodan aikaisesta kesästä, ajan kulumisesta ja vanhenemisesta. Runollinen tyyli säilyy läpi kirjan ehjänä. Tämä on minulle niitä kirjoja, joiden teksti on hyvää ja kaunista, mutta joka on luettava ehkä hieman työläästikin loppuun. Runollisen tekstin lukeminen vaatii lukijalta paljon ja kun tuntee lukevansa 200 sivun runoa niin pitää hengähtää välillä lukemalla jotain muuta kirjaa. Mieluiten tätä luki pari kolme kappaletta kerrallaan, jotta osasi nauttia tekstistä. Pidemmän päälle teksti alkoi uuvuttaa. Ehkä pätkittäisen lukemisen ja runsaan ympäristön ja ihmiselämän ilmiöiden kuvaamisen vuoksi henkilöhahmot eivät muodostuneet itselleni kovin selkeiksi mielikuviksi. Sekoitin heitä välillä toisiinsa, enkä aina tiennyt kuka puhuu. Kirjassa on kuitenkin hyvin luotu (niin kevyt kuin raskaskin) tunnelma, se on aistivoimainen. Suosittelen kaikille tunnelmoijille!
Matka lapsuuden maisemiin herättää Mattias Bergmarkissa vuosikymmenten takaisen sotakesän kipeät muistot Bergmanin kartanosta. Olen saanut Altilta lahjaksi jouluna 2005. Olen lukenut nyt ehkä jo kolmannen kerran.
Bo Carpelan edustaa kaikkea sitä, mihin en tartu. Suomenruotsalainen iällä oleva mies, lapsuusmuisteluita sodan varjossa ja huoh.
On kuitenkin sanottava, että Kesän varjot on palkintonsa ansainnut. Suuren ja pienen rinnastaminen, lapsen ja aikuisen näkökulmien vaihtelu, ajassa soljuminen ja kielen pikkuriikkisten vivahteiden tuominen arkipäiväisiin asioihin on yksinkeraisesti kaunista.
Tämä on minun zen-kirjani, johon tulen palaamaan uudelleen - en välttämättä nautinnon, mutta välttämättömyyden vuoksi.
Mulle üldjuhul meeldivad eluloolise taustaga raamatud, eriti sellised, mis annavad ka tunnetuse terviklikkusest, mitte ainult ühest seigast. Antud teose puhul on jutustusviis hakitult segamini erinevates ajastutes, aga see toimib - iseenda mälestused tulevad ju samuti tagasi tükkhaaval, mingite muude seikade vahel. Abiks on muidugi ka taustal kõmisev sõjatemaatika varjund.