Helsingfors, nu. Härifrån utgår trådar till Österbotten, Seattle, Barcelona.
I centrum står ett antal människor som försöker finna sin väg. De har mist ungdomens stora drömmar och försöker hålla kvar livslusten och livsriktningen i den tilltagande medelålderns cyniska motvind. Men när det väl gäller klarar de nästan aldrig av att våga språnget de är för ironiska, för skamsna, för självmedvetna. En evighetsstuderande grundar The Jörn Donner Appreciation Society och låter besattheten av Donner ta över hans liv, en pappa simmar runt med sin dotter i en sådan bakfylla att han inte kan göra annat än att fortsätta dricka.
Philip Teir (s. 1980 Pietarsaaressa) on Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimituksen päällikkö, joka kirjoittaa itse mm. kirjallisuus-, musiikki- ja televisiokritiikkiä. Hän on toimittanut useita kirjallisuusantologioita ja kirjoittaa myös ruotsalaiseen sanomalehti Expresseniin.
Teirin esikoisteos, runokokoelma Någonting ur hennes mun faller i min mun, ilmestyi 2007. Novellikokoelmassa Donner-ryhmä yhdistyvät urbaani arki ja absurdit sävyt.
Some things occured to me during reading this one, here's a couple of examples: I got interested in short stories, even though I've been avoiding them since forever, and I can actually enjoy them. Both Philip Their and the translator, Taina Rönkkö, seem to have very fluid and attention-catching writing styles, there was nothing that bothered me in terms of ~proper~ structures or vocabulary usage even though both were used in clever, personal ways. The short stories were ingeniously built and they got me thinking, a lot. After each story I had to stop to think and ask myself why was it included in this book, why had it been written and what was it trying to say; what was the point?
Avausnovelli toimi loistavasti ja asetti odotukset ehkä liian korkealle. Kaikissa novelleissa on teemana ihmistä kohtaava, ehkä äkillinenkin muutos elämässä, näkökannoissa tai muussa vastaavassa. Tykkäsin erityisesti loppupään novelleista; pelkolista vaikkakin on herättänyt muissa lukijoissa ilmeisesti kritiikkiä, oli minusta täydellinen lopetus.
Lukupiirikirja. Tarinoita, joissa ei pinnalla tapahdu paljonkaan, mutta pinnan alla kuplii ja moni asia jää nupulle. Yhteisenä teemana tuntui olevan pelko, pelot, asioiden väistely: henkilöt keskittyvät pelkäämään tai varomaan epäolennaisiakin asioita ja samaan aikaan elämä virtaa ohi käsivarren mitan päässä. Saisiko sen kiinni, jos nostaisi katseensa omasta navasta?
Simppeleitä kertomuksia, joissa kuitenkin tapahtuu niin paljon enemmän. Ensimmäinen, yksinkertaiselta näyttävä mahdollinen tulkinta harvoin on se ainoa, joilla näiden tarinoitten syvyydet avautuvat. Kaikki novellit eivät ole yhtä hyviä, mutta parhaimmat jättävät ajateltavaa pidemmäksi aikaa.
Mahtava lukukokemus! Monen viikon lukujumi aukeni tällä hyvin. Ensikosketus Philip Teiriin, eikä varmasti viimeinen. Kotimaiset (lievästi tai suuresti) absurdit novellit ovat vuosia olleet yksi omia suosikkilukemisia.