What do you think?
Rate this book
Antinous
Kirjan ainoa henkilö on historiallinen Antinous, Rooman keisari Hadrianuksen lemmikki, josta varhaisen kuoleman (vuonna 130) jälkeen tehtiin eräiden entisten jumalien uusi inkarnaatio
Volter Kilven Antinous, vuodelta 1903, on Kilven alkutuotantoa ja edustaa uusromanttista ja symbolista lyyristä proosaa. Teos kertoo Keisari Hadrianuksen lemmikin tarinan, joka traagisesti päätyy itsemurhaan. Antinous on kertomus nauttijasta, joka tulvii kauneuden kokemuksia ja taiteellisia elämyksiä. (Kirjasampo)
Volter Kilven Antinous, vuodelta 1903, on Kilven alkutuotantoa ja edustaa uusromanttista ja symbolista lyyristä proosaa. Teos kertoo Keisari Hadrianuksen lemmikin tarinan, joka traagisesti päätyy itsemurhaan. Antinous on kertomus nauttijasta, joka tulvii kauneuden kokemuksia ja taiteellisia elämyksiä. (Kirjasampo)
122 pages, Paperback
First published January 1, 1903
20 people want to read
About the author
Volter Kilpi
28 books5 followersVolter Adalbert Kilpi vuoteen 1886 asti Ericsson (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina. Vuoden 1992 syksyllä Helsingin Sanomien järjestämässä kilpailussa se valittiin sellaiseksi puolivirallisestikin.
Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli ensin Helsingissä ja myöhemmin kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa. Hänen kirjallista varhaistuotantoaan edustavat runoa ja proosaa yhdistelevät uusromanttiset teokset Bathseba (1900), Parsifal (1901) ja Antinous (1903). Niissä hän käsittelee muinaisuudesta, myyteistä ja Raamatusta otettuja aiheita omalaatuisella, mystisromanttisella tyylillä ja rikkaalla, polveilevalla kielellä. Kilpi vaikutti nuoruudessaan myös kulttuurikriitikkona ja julkaisi teokset Kansallista itsetutkiskelua (1917) ja Tulevaisuuden edessä (1918), joissa on nähty äärikansallismielisiä ja jopa fasistisia sävyjä. Itsenäistymisen jälkeen Kilpi vaikeni kirjailijana viideksitoista vuodeksi.
Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristosarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937). Näissä teoksissa Kilpi palasi lapsuutensa Kustaviin ja sen asukkaisiin, joista keskiössä ovat merimiehet ja merikapteeni-isännät. Alastalon salissa kertoo pitäjän mahti-isäntien kokouksesta, jossa sovitaan yhteisen parkkilaivan rakentamisesta. Pitäjän pienempien novelleissa pääosassa ovat nimen mukaisesti köyhempien ihmisten — etenkin merimiesten ja heidän leskiensä — elämänkohtalot, ja Kirkolle kuvaa kustavilaisten sunnuntaista kirkkomatkaa.
Saaristosarja on kirjoitettu omalaatuisella, jäljittelemättömällä tyylillä. Kilven kieli on äärimmäisen hidasta ja monipolvista sekä ilmaisultaan ja kielikuviltaan rikasta. Hänen virkkeensä saattavat olla sivun mittaisia. Alastalon salissa, joka kuvaa kuusi tuntia kestävän tapahtumajakson, on 800 sivua pitkä. Kilpi käyttää tajunnanvirtatekniikkaa ja kuvaa päähenkilöidensä pienimmätkin ajatukset, mielenliikkeet ja tunteet. Teossarjaa on verrattu James Joycen Odysseuksen ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan kaltaisiin eurooppalaisen modernismin klassikoihin, ja kirjallisuudentutkijat sekä kriitikot ovat usein pitäneet Alastalon salissa -teosta parhaana suomalaisena romaanina. Samasta syystä Kilpi ei ole koskaan ollut suuren yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa ovat melko vaikealukuisia.
Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaeleva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.
Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli ensin Helsingissä ja myöhemmin kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa. Hänen kirjallista varhaistuotantoaan edustavat runoa ja proosaa yhdistelevät uusromanttiset teokset Bathseba (1900), Parsifal (1901) ja Antinous (1903). Niissä hän käsittelee muinaisuudesta, myyteistä ja Raamatusta otettuja aiheita omalaatuisella, mystisromanttisella tyylillä ja rikkaalla, polveilevalla kielellä. Kilpi vaikutti nuoruudessaan myös kulttuurikriitikkona ja julkaisi teokset Kansallista itsetutkiskelua (1917) ja Tulevaisuuden edessä (1918), joissa on nähty äärikansallismielisiä ja jopa fasistisia sävyjä. Itsenäistymisen jälkeen Kilpi vaikeni kirjailijana viideksitoista vuodeksi.
Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristosarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937). Näissä teoksissa Kilpi palasi lapsuutensa Kustaviin ja sen asukkaisiin, joista keskiössä ovat merimiehet ja merikapteeni-isännät. Alastalon salissa kertoo pitäjän mahti-isäntien kokouksesta, jossa sovitaan yhteisen parkkilaivan rakentamisesta. Pitäjän pienempien novelleissa pääosassa ovat nimen mukaisesti köyhempien ihmisten — etenkin merimiesten ja heidän leskiensä — elämänkohtalot, ja Kirkolle kuvaa kustavilaisten sunnuntaista kirkkomatkaa.
Saaristosarja on kirjoitettu omalaatuisella, jäljittelemättömällä tyylillä. Kilven kieli on äärimmäisen hidasta ja monipolvista sekä ilmaisultaan ja kielikuviltaan rikasta. Hänen virkkeensä saattavat olla sivun mittaisia. Alastalon salissa, joka kuvaa kuusi tuntia kestävän tapahtumajakson, on 800 sivua pitkä. Kilpi käyttää tajunnanvirtatekniikkaa ja kuvaa päähenkilöidensä pienimmätkin ajatukset, mielenliikkeet ja tunteet. Teossarjaa on verrattu James Joycen Odysseuksen ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan kaltaisiin eurooppalaisen modernismin klassikoihin, ja kirjallisuudentutkijat sekä kriitikot ovat usein pitäneet Alastalon salissa -teosta parhaana suomalaisena romaanina. Samasta syystä Kilpi ei ole koskaan ollut suuren yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa ovat melko vaikealukuisia.
Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaeleva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
March 2, 2017
Volter Kilven teos "Antinous" vuodelta 1903 kuvaa itsemurhaan päätyvän nuorukaisen pohdintoja elämästä. Kirjan päähenkilö ja samalla myös ainoa henkilö Antinous on todellinen historiallinen henkilö, joka tiettävästi hukuttautui matkallaan Egyptissä vuonna 130. Kauneudestaan tunnettu oikea Antinous oli kuollessaan vain 18-vuotias oltuaan sitä ennen jo muutaman vuoden ajan yli 50-vuotiaan Rooman keisari Hadrianuksen rakastajana. Oikean Antinouksen ratkaisua en kyllä yhtään hämmästele, sillä murrosikäisen pojan tilanne maailman mahtavimman henkilön rakastajana on varmasti ollut sekasortoinen ja vaikea kantaa ilman mielenterveyden horjumista.
Toimintaa kaipaavalle Kilven teos on varmasti pettymys. Kirjassa tapahtuu äärettömän vähän. Oikeastaan kirjan ainoa toimenpide on kirjan toiseksi viimeisessä lauseessa, jossa Antinous astuu veneestään Niilin virtaan auringon laskiessa.
Toiminnan sijaan Kilven tekstissä katsellaan paljon: katsellaan metsää, pilareita ja patsaita. Katselun lomassa pohditaan elämää ja kauneuden ilmenemistä. Pohdinnat Kilpi kuljettaa neljän paikkakunnan ominaispiirteiden kautta. On tummanraskaiden metsien Bithynia, levon ja kauneuden Ateena, ihmisvilinää "humajoitseva", mahtava Rooma sekä äärettömyyden ja ajattomuuden Egypti. Kilpi ei itse koskaan käynyt näillä paikkakunnilla. Mieleen tulee Franz Kafka, joka kirjoitti teoksen Amerikasta, vaikka ei koskaan käynyt siellä. Matkaoppaita selailemalla hän kirjoitti Amerikasta mestarillisen teoksen, jonka näkökulma Amerikkaan on taatusti omintakeinen. Kafkan tapaan myös Kilpi on laatinut teoksensa pelkän teoreettisen tiedon pohjalta. Paikkakunnat ovat kuin vaihtuvia kulisseja, joihin Kilpi toistuvasti istuttaa samat kysymyksenasettelut elämästä ja kauneudesta. Antinous puolestaan on kuin kulisseja katsova mykkä patsas, joka on hiljaa paikallaan eikä kommunikoi kenenkään kanssa.
Kilpi ei päästä lukijaansa helpolla. Teksti vilisee kiehtovan omintakeisia sanoja ja sanontoja, joita on luettava keskittyneesti ja tarkkaavaisesti. Tuon tuostakin on palattava taaksepäin ja tarkistettava lausejuonen kulku. Nopea lukija altistuu helposti väärinymmärryksille tai huomaa olevansa keskellä sekavalta vaikuttavaa sanapuuroa. Huomasin itse lukevani aina vain muutaman sivun kerrallaan, jonka jälkeen pidin tauon ja touhusin hetkisen jotakin muuta.
Mitä sitten on elämä? Antinouksen pohdinnassa elämä on sekä että: se tuntuu joskus suloisena ja sielua hyväilevänä onnellisuutena, joskus taas ihmisen hyydyttävänä tylynä ja kolkkona autiutena. Olisiko ihmisen loppujen lopuksi parasta sammua lopullisesti onnen hetkenään? Näin välttäisi ne kammotuksen hetket, jotka ovat kuitenkin väistämättä edessä:
"O, kun sammuisi ihminen ihanana hetkenään, kun lakkaisi elämästä hykähtyneenä ihanuuden hetkenään, iäksi silloin lievittyisi ihminen olemisesta ja iäksi lauhtuisi ihmisen vapahtuneessa sielussa olemisen pimeä, umea pakotus!"
"Antinous" on kummallinen kirja, mutta samalla myös koukuttavan kummallinen.
Toimintaa kaipaavalle Kilven teos on varmasti pettymys. Kirjassa tapahtuu äärettömän vähän. Oikeastaan kirjan ainoa toimenpide on kirjan toiseksi viimeisessä lauseessa, jossa Antinous astuu veneestään Niilin virtaan auringon laskiessa.
Toiminnan sijaan Kilven tekstissä katsellaan paljon: katsellaan metsää, pilareita ja patsaita. Katselun lomassa pohditaan elämää ja kauneuden ilmenemistä. Pohdinnat Kilpi kuljettaa neljän paikkakunnan ominaispiirteiden kautta. On tummanraskaiden metsien Bithynia, levon ja kauneuden Ateena, ihmisvilinää "humajoitseva", mahtava Rooma sekä äärettömyyden ja ajattomuuden Egypti. Kilpi ei itse koskaan käynyt näillä paikkakunnilla. Mieleen tulee Franz Kafka, joka kirjoitti teoksen Amerikasta, vaikka ei koskaan käynyt siellä. Matkaoppaita selailemalla hän kirjoitti Amerikasta mestarillisen teoksen, jonka näkökulma Amerikkaan on taatusti omintakeinen. Kafkan tapaan myös Kilpi on laatinut teoksensa pelkän teoreettisen tiedon pohjalta. Paikkakunnat ovat kuin vaihtuvia kulisseja, joihin Kilpi toistuvasti istuttaa samat kysymyksenasettelut elämästä ja kauneudesta. Antinous puolestaan on kuin kulisseja katsova mykkä patsas, joka on hiljaa paikallaan eikä kommunikoi kenenkään kanssa.
Kilpi ei päästä lukijaansa helpolla. Teksti vilisee kiehtovan omintakeisia sanoja ja sanontoja, joita on luettava keskittyneesti ja tarkkaavaisesti. Tuon tuostakin on palattava taaksepäin ja tarkistettava lausejuonen kulku. Nopea lukija altistuu helposti väärinymmärryksille tai huomaa olevansa keskellä sekavalta vaikuttavaa sanapuuroa. Huomasin itse lukevani aina vain muutaman sivun kerrallaan, jonka jälkeen pidin tauon ja touhusin hetkisen jotakin muuta.
Mitä sitten on elämä? Antinouksen pohdinnassa elämä on sekä että: se tuntuu joskus suloisena ja sielua hyväilevänä onnellisuutena, joskus taas ihmisen hyydyttävänä tylynä ja kolkkona autiutena. Olisiko ihmisen loppujen lopuksi parasta sammua lopullisesti onnen hetkenään? Näin välttäisi ne kammotuksen hetket, jotka ovat kuitenkin väistämättä edessä:
"O, kun sammuisi ihminen ihanana hetkenään, kun lakkaisi elämästä hykähtyneenä ihanuuden hetkenään, iäksi silloin lievittyisi ihminen olemisesta ja iäksi lauhtuisi ihmisen vapahtuneessa sielussa olemisen pimeä, umea pakotus!"
"Antinous" on kummallinen kirja, mutta samalla myös koukuttavan kummallinen.
February 17, 2018
Luin Volteria gaydar päällä.
http://piippuhyllylla.blogspot.fi/201...
http://piippuhyllylla.blogspot.fi/201...
Displaying 1 - 2 of 2 reviews